Nimi: Kissakeittoa, rakkaudella äiti
Fandom: Coraline (2009)
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: synkkä draama
Hahmot: Beldam (Toinen äiti), Kissa ja Coraline
Varoitukset: maininta eläinrääkkäyksestä
Haaste: 5 x jotain uutta uusi fandom
A/N: Coraline on aina ollut ja tulee varmaan aina olemaan yksi ehdottomista lempileffoistani (pidän toki myös kirjasta!) Se on juuri tarpeeksi synkkä, kieroutunut ja kiehtova tarina loistavilla hahmoilla, johon en vain kyllästy. Siitä nyt inspiroituneena väsäilin tällaisen :)Kissakeittoa, rakkaudella äitiRotat ja Beldam tulivat hyvin toimeen keskenään. Tai rottanuket, olisi kai pitänyt sanoa. Beldamin hallitsemassa maailmassa ei hänen itsensä lisäksi ollut mitään elävää. Ne rotat, jotka hän Coralinea varten puki suloisiksi, tanssiviksi hiiriksi, olivat täynnä sahanpurua ja silmiksi Beldam oli omin käsin ommellut kulahtaneet napit. Rotat eivät tarvinneet mitään hienouksia, mutta niitä oli silti helppo kontrolloida ja lahjoa. Kissat olivat aivan toista maata. Ne eivät kuunnelleet ketään. Ne menivät, minne mielivät ja aistivat pahat aikomukset jo kaukaa. Ne olivat juuri sellaisia otuksia, joita Beldam ei voinut sietää.
Yhtä tiettyä kissaa Beldam inhosi aivan erityisesti. Se oli laiha, kulmikas ja kapisen näköinen. Valtavat siniset silmät näkivät liikaa, ja heti se meni kielimään näkemästään Coralinelle, jonka Beldam halusi itselleen. Hänen suloinen, nokkela tyttönsä, jota Beldam oli syntynyt rakastamaan. Tyttö
kuului hänelle. Vaikka Beldam oli miten yrittänyt estää Kissaa livahtamasta maailmaan, silti se syöpäläinen luikki esiin varjoista ja tappoi hänen rottansa. Beldam oli raivoissaan. Kissa olisi pitänyt päästää päiviltä. Beldam yrittikin, mutta kukaan ei saanut sitä kiinni, ei Beldam eikä hänen apulaisensa.
Jos onni kuitenkin osuisi tämän noitaparan kohdalle, Beldam oli jo tarkkaan suunnitellut, mitä tekisi Kissalle. Hän haaveksi, miten repisi Kissan irti nahastaan ja naulaisi sen voitonmerkiksi seinälleen. Ne sinisinä ammottavat silmät Beldam säilöisi lasipurkkiin, jossa hän voisi tökkiä niitä metallisormillaan ja nauraa niiden avuttomalle katseelle.
Lihan voisi paloitella ja heittää liedellä tekeytyvään soppaan. Ruoka menisi totta kai pilalle, mutta ei se mikään menetys olisi. Beldam ei itse syönyt laittamaansa ruokaa ja hänen ”miehellään” ei ollut makuaistia ikinä ollutkaan. Mutta Coraline taas – nyt Beldamia hymyilytti hullunlailla – tyttö lusikoisi keiton kiltisti pikkuiseen massuunsa. Beldam kuvitteli riipaisevia kyyneliä Coralinen silmissä, kun tämä ymmärtäisi, mitä keitossa olisi. Johan siitäkin tytöstä uuvahtaisi taistelutahto!
Kissa oli nyt Coralinen kanssa, ja he olivat tulossa päättämään pelin. Tai niin he luulivat, sillä viimeinen siirto olisi totta kai Beldamin. Hänen kärsivällisyytensä alkoi jo ehtyä. Coraline oli niin tuhma tyttö. Paljon hankalampi kuin ne kolme edellistä, jotka Beldam oli rakastanut kuoliaaksi, mutta ne olivat olleet valitettavia vahinkoja. Coralinen kohdalla Beldam aikoi tehdä kaiken prikulleen oikein. Coraline oli se tytär, jota hän oli odottanut koko tämän ajan. Miten soma tästä tulisikaan, kun mustat napit ommeltaisiin paikoilleen!
Kissa joutaisi helvettiin, ja sinne se varmaan karkaisi aivan oma-aloitteisesti, kun Coraline jäisi jälkeen. Ja sovinnoksi heidän kaikista väärinymmärryksistään, Beldam aikoi ommella ja täyttää Coralinelle ikioman nappisilmäisen koiranpennun. Hän, jos kuka tiesi, miten tärkeä suloinen ja tottelevainen lemmikki saattoi olla. Beldam oli varma, että kuoppaisesta alkutaipaleesta huolimatta hän ja Coraline tulisivat toimeen vallan mainiosti. Olivathan he sentään äiti ja tytär eikä sen lujempaa ja rakastavampaa sidettä ollut koko maailmassa.
