Severuksen joululahja, (S)

[Dokumentti]

Ikäraja - Sallittu
Paritus - Severus/Lily
Genre - Angst
Summary - Joka joulu hän istui takkatulen ääressä juoden tuliviskiä, palaten muistoissaan vuosia taaksepäin.
Beta - SparklingAngel
A/N - Joulun jälkeinen joululahjani Kiirsulle, mimamulle ja Nevillalle



Severuksen joululahja

Severus täytti lasinsa kolmannen kerran tuliviskillä ja palasi sohvalle, jossa oli viettänyt aattoiltaansa palattuaan jouluaterialta. Albus oli jälleen yrittänyt houkutella häntä opettajien yhteiseen joulunviettoon, mutta koskaan Severus ei suostunut. Hän viihtyi usein illanistujaisissa kollegoidensa kanssa, joulua hän kuitenkin vietti mieluiten yksin.

Joka joulu hän istui takkatulen ääressä juoden tuliviskiä, palaten muistoissaan vuosia taaksepäin. Kuudennen kouluvuoden joulu oli ollut hänen parhaimpansa koskaan. Severus ei muistanut koskaan olleensa niin onnellinen kuin silloin.

Sauvan heilautuksella aukesi huoneen perällä kaappi ja miehen eteen laskeutui hopeinen laakea astia. Vetäistyään syvään henkeä liemimestari nosti sauvan ohimolleen. Sauvan kärkeen tarttui hopeinen nauha, joka seurasi sauvaa kunnes se laskettiin ajatusseulaan. Nauha muuttui hopeiseksi pyörteileväksi nesteeksi, jonka liikkeitä mies seurasi hetken aikaa mustilla silmillään.

Severus otti suuren kulauksen lasistaan ja veti muutaman kerran väristen ilmaa keuhkoihinsa. Syvä huokaus kaikui tyhjän huoneen seiniltä vielä kerran ennen kuin mies upotti kasvonsa ajatusseulan nesteeseen ja yhdessä keikauksessa hän oli poissa.

Aikuinen Severus seisoi eteishallissa kuudesluokkalaisen Severuksen vieressä. Nuorempi näytti jännittyneeltä ja vaihteli painoa jalalla toiselle. He molemmat tuijottivat odottavasti portaikon yläpäähän. Aikaa kului ja vanhempi heistä mietti miksi joka vuosi aloitti muistonsa tällä odotuksella. Niin kuin joka vuosi, juuri sillä hetkellä portaikon yläpäähän ilmestyi punatukkainen tyttö.

”Lily”, molemmat Severukset henkäisivät samaan aikaan.

Miehen silmissä kimmelsi tuskaisia kyyneleitä, kun hän katseli kuinka tyttö käveli heidän luokseen.

”Hei”, Lily sanoi ujosti hymyillen.

”Hei”, nuori Severus sanoi suoden tytölle harvinaisen hymyn.

Nuoret lähtivät kävelemään kohti tyrmiä, vanhemman Severuksen pysytellessä hieman kauempana. Hän ei tahtonut kuulla keskustelua, hän muisti sen edelleen.  Ajatus siitä että se oli heidän viimeinen kunnollinen keskustelunsa ennen kuin… Severus ei tahtonut ajatella sitä. Tästä joulusta ei menisi kauaa, kun Lily valitsisi sen Potterin pojan ja Severus jäisi yksin.

”Ooh katso Severus, misteli!” Lily hihkaisi tyrmien käytävässä.

Mies asteli hieman lähemmäksi nuoria ja näki omissa nuoremmissa silmissään jännityksen. Hän muisti tuon tunteen kuin edellisviikon. Henki tuntui salpaantuvan ja kuumuus levisi väreinä alaselästä, saaden posket hehkumaan. Se oli vain pieni hetki, joka oli tuntunut venyvän minuutiksi. Lilyn hymyilevät punatut huulet lähestyivät nuoren Severuksen ohuita vakavia huulia lopulta painautuen niitä vasten.

Vanhemman Severuksen sydän tuntui tukahtuvan niistä tunteista. Rakkautta, kaipuuta ja vihaa. Heidän ensisuudelmansa. Heidän ainoa suudelmansa. Kaiken häneltä oli varastanut se ylimielinen sotkutukkainen poika, josta koskaan ei ollut kuin harmia.

Nuorten suudelma syveni hiukan pojan saadessa vastattua järkytykseltään. Vanhempi Severus ei voinut enää katsoa, hän tiesi mitä olisi tulossa. Ei nyt, ei tällä kertaa. Hän ei tahtonut nähdä omaa onnellisuuttaan, minkä hän tiesi loistavan tuon nuoren miehen kasvoilta luullessaan vihdoin saaneensa sen mitä oli aina tahtonut.

Keikauksen saattelemana mies oli jälleen nykyajassa omassa huoneessaan. Severuksen polvet pettivät ja täristen hän vajosi maahan. Kyyneleet valuivat poskilla ja värisevät nyyhkäykset kaikuvat huoneessa.

”Lily, rakas Lily”, mies toisteli hiljaa ja keinutti itseään hieman edestakaisin. ”Voi Lily.”

Olkapäiden tärinä väheni ja kyyneleet vaihtuivat raskaaksi hengitykseksi. Hieman äkäisesti liemimestari pyyhkäisi raidoittuneita kasvojaan nousten ylös. Tuliviski odotti häntä pöydällä ja yhdellä kulauksella lasi oli tyhjä, vain täyttyäkseen uudelleen sauvan heilautuksella.

Joka jouluinen perinne oli suoritettu. Palaaminen elämänsä parhaimpaan jouluun oli raskasta, mutta se oli myös Severuksen joululahja itselleen. Niin kaunis, niin rakas, niin saavuttamattomissa. Jokaisen kumotun lasillisen myötä Severus kovetti jälleen sydämensä. Hänen täytyisi olla valmis alkavaan vuoteen, siihen että sen kirotun Potterin jälkeläinen tulisi jälleen rääkkäämään hänen sydäntään.

Yksi vilkaisukin pojan suuntaan sai vihan kuohahtamaan. Yksi katsekontakti sai sydämen särkymään uudelleen ja uudelleen.

[Dokumentti]

mimamu: Kiitos kommentistasi! Mietin itsekin samaa, en tiedä onko se säälittävää vai liikuttavaa? Mies parka jäänyt menneisyyteen kiinni. Kiitos vielä ja hyvää alkanutta vuotta! 

[Viuhtis]

Jäin aika sanattomaksi tätä lukiessani, on jotenkin liikuttavaa että Severus vierailee omissa muistoissaan jouluna. Vaikka itse en erityisemmin kyseisestä hahmosta pidä, tämä ficci tuntui tekevän Severuksesta jotenkin... Ihanamman? Inhimillisemmän? En tiedä, mutta jollain tavalla muutit juuri käsitystäni liemimestarista aika paljon!

Yksi katsekontakti sai sydämen särkymään uudelleen ja uudelleen.

Tuo oli ehkä lempilauseeni koko ficistä, niin surullinen ja samalla kertakaikkisen täydellinen lopetus! <3

[Dokumentti]

Viuhtis - Ihanaa, että tämä muutti käsitystäsi Severuksesta edes hiukan! Itse olen aina pitänyt hänestä jollain tavalla, etenkin viimeisiä kirjoja kohti mennessä. Ja loppu oli yksi minunkin lempi kohdistani. Kiitos paljon kommentista!<3

[Kiirsu]

Anteeksi kamalasti, kun kommentoin tätä näin hävyttömän myöhään! Ja kiitos tuhannesti ihanasta joululahjasta <3

Itse olen jouluihminen ja rakastan joulua yli kaiken, mutta toisaalta mietin paljon sitä, kuinka inhottava päivä se on ihmisille, jotka ovat aivan yksin. Joulu voi olla juuri tämänkaltainen muistutus menneistä hyvistä ajoista, jotka ovat kaukana takanapäin. Eikä mikään ihme, jos siinä katkeroituu, kun muut juhlivat tätä hetkeä ja itse onnistuu löytämään lohtua vain vuosien takaisesta muistosta :/ Severusta käy tässä sääliksi. Samaistun tähän hahmoon yleensäkin tosi paljon ja niin myös tässä tapauksessa. Todella surullista, että Severus kokee tarpeelliseksi matkata tähän samaan muistoon vuosi toisensa jälkeen. Ja millaista täytyy elämän olla, jos tämä on ainoa iloa tuova asia :/ Joskus olen kyllä miettinyt, että onko Severuksella oikeasti elämässään jotain elämisen arvoista ja tämä kivasti sopi siihen pohdintaan!

On myös erittäin severusmaista, että tämä tahtoo kiduttaa itseään tällä muistolla vuosi toisensa jälkeen. Se ei edes yritä päästä Lilystä yli ja siirtyä elämässä eteenpäin vaan tahtoo riutua menneessä. Ja miten turhaa on kovettaa kuorensa kerta toisensa jälkeen, kun voisi antaa itsestään tulla ajan myötä hieman lempeämpi :/ Mutta ei sillä, tämä kyllä sopii erittäin hyvin Severukseen ja pidän todella paljon hahmon tulkinnastasi!!

Pidän myös paljon tästä kirjoitustyylistä. Tämä on nätti paketti ja muisto on upotettu tekstiin tosi kivasti. Pidän paljon siitä, että tässä kuvataan tätä yhtä hetkeä, koska se kertoo jo paljon, eikä tähän tarvittu mitään kumemmpia käänteitä sun muita. Tämä on oikein kiva hahmokuvaus tällaisenaan simppelillä juonella

Kiitos paljon tästä kivasta joululahjasta! Severus on mahtava hahmo ja olit hyvin onnistunut kuvaamaan hänet aidosti ja uskottavasti, omien mielikuvieni mukaisesti :> Tosi ihana teksti, kiitos paljon tästä <3

[Fiorella]

Severus on lempihahmojani ja tämä tuntui siinä mielessä hyvin hahmoon sopivalta, että hän kiduttaa itseäänkin vellomalla menneissä tunteissaan. On tosiaan omalla tavallaan niin kaunista kuin traagistakin, että hän on jumiutunut elämänsä ainoaan onnelliseen hetkeen, siihen jolloin hän uskoi unelmiensa viimein toteutuneen. Tavallaan voin ymmärtää, miten sellaiseen jää koukkuun, niin repivää kuin se onkin kohdata tietäen, ettei unelma koskaan edennyt vaan pirstoutui ikuisiksi ajoiksi. Eipä ihme, ettei hän koskaan voinut päästää Lilysta irti, jos hän ruokki kaipuutaan väkisinkin aina säännöllisin väliajoin. Eikä ihme, jos tunteiden hukutus tuliviskiin oli tarpeen tradition yhteydessä...

Samaten Harryyn liittyvä ristiriita selittyi hyvin tässä ficissä. Erinomainen tunnelmakuvaus, haikeankaunis siinä missä rujokin.

Toisaalta minulle jäi tästä hyvä mieli siinä suhteessa, että ficissäsi hänellä tosiaan oli edes tuo yksi onnen hetki. Todennäköisesti Rowin Severus jäi sitäkin vähää vaille. 

[Dokumentti]

Olen unohtanut vastailla jo jonkin aikaa kommentteihin, pahoittelut siitä! Nyt otin pienen maratonvastailun tähän väliin.

Kiirsu - Joulu on tosiaan inhottavaa aikaa yksinäisille ihmisille, joilla ei ole ketään tärkeää kenen kanssa sitä viettää. (Hyvä vastailla joulu ficciin näin kesällä. Noh jouluun, enää alle puoli vuotta!  )
Olen itse paljon pohtinut Severusta hahmona, vaikka hänestä en ole paljoa kirjoittanutkaan. Jotenkin hänestä tulee semmoinen kuva, että roikkuu paljon menneessä, miettii millaista elämä olisi ollut ilman tietynlaisia valintoja ja kuinka mikäkin on vaikuttanut hänen elämäänsä. Etenkin Lilyn kautta.
Kiva kuulla, että tämä oli toimiva ja sait tästä jotain irti.
Kiitos kommentistasi!<3 (Näin paljon jälkikäteenkin se ilahduttaa edelleen.)

Fiorella - Kuten jo edellisessä vastauksessa sanoin, olen pohtinut Severuksen hahmoa paljon. Koen itse, että hän on juuri tuollaista menneisyydessä vellovaa tyyppiä, joka pohtii omia valintojaan ja mikä olisi eritavalla, jos ei olisi valinnut kuten valitsi. Tosiaan on vaikea varmasti päästää irti, kun palaa muistoihin aina uudelleen ja uudelleen.
Kiitos paljon kommentistasi!<3 Ilahdutti kovin jo silloin ja uudelleen nyt, kun muistin tulla vastailemaan!

[Rowena]

Heti otsikossa on kaksi ihanaa asiaa, Severus ja joulu <3. Jo nimi siis houkutteli lukemaan, ja hyvä niin, tämä sopi hyvin iltatarinaksi, vaikka olikin haikea. Jaksoin toivoa, että Severuksen joululahja olisi jokin ihana asia... haha, ikään kuin se täällä Pimeyden voimissa olisi mahdollista . Ja tavallaanhan onnellinen muisto on... niin, se on onnellinen asia, mutta se on muisto. Aiemmissakin kommenteissa oli jo puhetta, miten surullista on olla kiinni jossakin, minkä on menettänyt jo vuosikausia sitten.

Vaikka tämä olikin haikea, tästä tuli hyvin jouluinen fiilis. No, kyllähän haikeus liittyy aika kiinteästi jouluun, ainakin minulla. Tunnistan itsestäni sen, että jouluna muistelen kuolleita läheisiäni enemmän kuin tavallisesti. Siinä valossa mietin, että onko tämä Severuksen joulutraditio sitten tavallaan yhtään erilaisempi kuin vaikka kynttilöiden vieminen haudoille jouluna. Samalla tavalla molemmissa tapauksissa kunnioitetaan kuolleiden muistoa.

No joo, menipä syviin vesiin. Mutta kiitos tästä, Severus/Lilyä ei ole koskaan liikaa <3.

[Crys]

Päädyin tänne finikesän innoittamalla kun tämä sattui kommiksen ekalta sivulta löytymään. Severuksesta on aina kiva lukea, vaikka yleensä Severus + joulu ei olekaan kovin pirteää tavaraa luettavaksi (löytyisiköhän mistään sellaista ficciä, jossa Severus olisi iloinen jouluna, heh epäilen ), mutta ei se mitään, koska olen suuri angstinystävä ja on kiva nähdä kuinka lempihahmot kärsii eikun

Mutta siis voi, tuossa että Severus vierailee tuossa muistossa joka vuosi jouluna on jotain todella haikeaa ja surullista, ehkä myös pikkuisen suloistakin Jouluperinteensä itse kullakin, Severus ei selvästikään kestä katsella kollegojensa ilonpitoa, kun itse joulun alla ajattelee vain tuota yhtä ja ainoaa suudelmaa Lilyn kanssa Ja voi, tuo sitten että Harryn katsominen aina rikkoo tuon rakkaan muiston hänen mielessään

Pidin tästä
-Crys