Kesävalon väreet, Remus/Neville, S, lempeän haikea slice of life

[Thelina]

Ficin nimi: Kesävalon väreet
Kirjoittaja: Thelina
Tyylilaji: AU, lempeän haikea slice of life
Ikäraja: S
Paritus: Remus/Neville
Yhteenveto: Kesä on parhaimmillaan ja kaikki aika maailmassa on vain heitä varten.
Vastuunvapaus: Kunnia kaikesta J.K. Rowlingin luomasta kuuluu hänelle.

Kirjoittajalta: Tämä sijoittuu Professorin talossa, S ja Lupaus kesästä, S -ficcien väliseen kesään, siis vuoteen 1999. Toimii myös ilman noiden ficcien lukemista: taustatiedoksi riittää, että Remus ja Neville ovat löytäneet toisistaan kumppanin sodan jälkeen ja viettävät kesää Remuksen keltaisessa puutalossa. Jonkinlaisena inspiskappaleena toimi Olavi Uusivirran Ollaanko tämä kesä näin.



Kesävalon väreet


On heinäkuun puoliväli, ja kesälomaa on jäljellä kuusi viikkoa.

Remus laskee päiviä syyskuun ensimmäiseen, vaikka Neville ei ole puhunut syksystä eikä Tylypahkaan menosta mitään. Remus tietää, ettei Neville tahdo ajatella lähtöä, ei vielä, kun kesä on parhaimmillaan ja kaikki aika maailmassa on vain heitä varten. Päätöksenteon hetki lähenee, mutta Remus ei painosta Nevilleä. Kesän lämpö peittää alleen sodan jättämän synkkyyden, ja saa heidät keskittymään useammin hetkeen sen sijaan, että kumpikin murehtisi vuoroin mennyttä ja tulevaa.

He kantavat takapihalle kaksi vanhaa aurinkotuolia. Pehmusteet ovat päältä haalistuneet, mutta edelleen ehjät ja nurjalta puolelta melkein yhtä kirkkaat kuin uutena. Remus ei raaski kääntää parempaa puolta esiin, aivan kuin valmiiksi kulunut kestäisi paremmin kesän myrskyt, sateen ja paisteen.

”Menköön vielä tämä kesä näin”, hän sanoo, ja Neville hymyilee hänelle sormet mullassa.

Puutarha kukoistaa. Remus ei ole koskaan osannut hoitaa edellisen asukkaan huolella perustamia kukkapenkkejä, mutta Neville on pelastanut sen, mitä pelastettavissa on ja lisännyt mukaan oman kädenjälkensä. Remus istuu aurinkotuolissa ja kuuntelee, kuinka Neville hyräilee työskennellessään. Ääni on kaunis: hieman karhea, mutta sointuva.

Hiljaiset sävelet soivat voimakkaina Remuksen sydämessä.

***

Verson viimeisin kirje on yhä tallessa lipaston päällä, ja silloin tällöin Remus huomaa Nevillen katselevan sitä mietteliäänä. Sen päälle kuitenkin kasautuu muita kirjeitä ja heinäkuun viimeisellä viikolla myös syntymäpäiväkortteja. Neville täyttää yhdeksäntoista, ja joskus Remusta huimaa ajatella, miten nuori toinen oikeasti vielä on.

”Neville on sielultaan vanha”, Augusta sanoo hänelle, kun Neville katoaa kellariin ja he jäävät hetkeksi kahden keittiöön. ”Hänkin on vanhempiensa vuoksi saanut osansa ensimmäisestä velhosodasta, toisesta puhumattakaan. Ikä menettää merkityksensä, kun sitä katsoo kokemusten kautta vuosien sijaan.”

Augusta on tietenkin oikeassa. Remus koskettaa ryppyistä kättä osoittaakseen, että ymmärtää.

”Augusta, minä…” Remus aloittaa.

”Tiedän, poikaseni. Sinä teet hänelle hyvää.”

Neville palaa kellarista pullollinen kurpitsakuohua mukanaan. Hän on säästänyt sitä syntymäpäiväänsä varten ja kaataa juomaa kolmeen kristallilasiin, jotka Remus ensin puhdistaa pölystä pikaisella loitsulla. Neville leikkaa kakkua ja katsoo Remusta niin, että rintaa puristaa kiintymyksestä.

Mansikkakakku ei ole koskaan maistunut niin hyvältä.

***

Harry kirjoittaa elokuun ensimmäisellä viikolla.

Hei Remus,

Toivottavasti voit hyvin. Meille kuuluu hyvää, samoin Kotikoloon. Kaikki lähettävät sinulle terveisiä. Minä, Ginny, Ron ja Hermione aiomme lähteä ensi viikolla kesälomamatkalle Arthurin korjaamalla autolla, jolle hän on antanut nimeksi Ford Anglia II. Yritin kertoa, että kottero on itse asiassa merkiltään Skoda, mutta hän ei kuunnellut. Jos olet kotona, ehkä voisimme piipahtaa luonasi? Aiomme käydä myös Nevillen luona, Hermione kirjoittaa hänelle tänään. Yöpaikasta ei tarvitse huolehtia, otamme joka tapauksessa teltan mukaan.

Kirjoitathan pian.

Terveisin Harry


Remus istuu keittiönpöydän ääressä höyryävä kahvikuppi edessään. Neville lukee kirjeen hänen olkansa yli.

”Mitä luulet, tarvitseeko meidän molempien vastata heille erikseen?” Neville sanoo, kietoen käsivartensa Remuksen paljaiden hartioiden ympärille.

Remus pitelee kirjettä auki ja silittää vapaan kätensä sormilla Nevillen olkavartta. Ikkunasta tulviva aamuvalo tarttuu Nevillen ihokarvoihin, otsalle putoavaan hiekanvaaleaan hiussuortuvaan ja jäähtyvän kahvin vähenevään lämpöväreilyyn. Remuksen ei tarvitse pohtia vastausta kauaa.

”Ei tarvitse”, Remus sanoo ja melkein kuulee Nevillen hymyilevän poskeaan vasten. ”Hakisitko pergamentin ja kirjoitusvälineet lipastonlaatikosta?” Remus jatkaa.

Neville hakee ja istuu Remuksen viereen laatimaan yhteistä vastausta.


Hei Harry,

Mukavaa kuulla sinusta. Olette tervetulleita milloin tahansa. Neville asuu nykyään luonani, joten tapaatte hänetkin sitten täällä. Hermionen pöllö ei ole vielä tullut, mutta voit varmaankin välittää hänelle viestin. Puutarhassa on luullakseni juuri teltan mentävä kolo, vaikka kukkien paljous hämmästyttääkin meitä päivä päivältä enemmän.

Terveisiä Mollylle ja Arthurille.

Remus ja Neville

***

Remus herää avoimesta ikkunasta kantautuvaan linnunlauluun.

Makuuhuone sijaitsee talon varjoisammalla puolella ja säilyy siten miellyttävän viileänä läpi yön. Remuksella on peittonaan vain ohut lakana, mutta nukkuva Neville hohkaa suloista lämpöä hänen vieressään, eikä Remuksen tee mieli nousta vielä.

Nevillen peitto on karannut osittain lattialle ja verhoaa vartaloa vain puoliksi. Hän nukkuu toinen käsi pään yli heitettynä ja toinen heidän väliinsä patjalle ojentuneena. Liikkumattomat sormet hipovat Remusta, kun hän nousee kyynärpäänsä varaan ja kumartuu Nevillen puoleen.

Remus ei henno herättää nuorempaa miestä. Neville tukka on sekaisin raidallisella tyynyliinalla ja rintakehä kohoilee rauhallisesti hengityksen tahtiin. Remus rakastaa kaikkea hänessä - tummia kulmakarvoja, auringon paahtamaa ihoa ja vatsaa, joka on hiukan pehmeä, vaikka Neville muuten onkin melko hoikka.

Joskus Remuksen on vaikeaa uskoa tätä kaikkea todeksi. Että toinen todella on siinä ja haluaa hänet, laihan ja arpisen miehen taakkoineen ja vuosineen. Samaan aikaan hän kuitenkin miettii Augustan sanoja ja tietää, etteivät vuodet merkitse mitään.

Neville herää juuri kun Remus lähestyy tämän kasvoja omillaan.

”Huomenta”, Remus sanoo ääni liikutuksesta käheänä, silittäen Nevillen hiuksia.

”Hei”, Neville sanoo hiljaa ja hymyilee.

Kuuluu muutama odottava sekunti. Remuksen käsi pysähtyy Nevillen niskaan, kun suupielen hienoisesti syvenevä kaarre antaa vastauksen äänettömälle kysymykselle.

Remus hymyilee takaisin, painautuen Nevillen syliin ja pehmeään suudelmaan.

***

Myöhemmin Remus on juuri leijuttamassa keittiönpöytää ulos puutarhaan, kun valkoinen, helmasta hieman ruosteinen Skoda kurvaa pihaan. Remus laskee pöydän maahan, sammaleisen nurmikon ja etupihan pölyävän hiekan rajaan.

Auton ovet jäävät auki, kun Harry, Ginny, Ron ja Hermione nousevat kyydistä yksi kerrallaan.

”Hei, Remus!” Harry huudahtaa.

Remuksen sydän täyttyy ilosta nuorten jakaessa lämpimiä, auringonsuojaloitsulta tuoksuvia halauksiaan. Harry näyttää hyvinvoivalta, samoin muut, eikä kenenkään kasvoilla juuri sillä hetkellä näy jälkeäkään vuoden takaisesta surusta. Jokainen heistä muistaa, mutta Remus on onnellinen, että he kaikki voivat edes hetkeksi unohtaa puolikkaan totuudesta.

Neville ilmestyy portaille ja juoksee kohti Hermionea, jonka villit, monta tuumaa pituutta venähtäneet kiharat osuvat kasvoihin halatessa. Ginny on kietonut hattunsa kupuun kapean huivin, joka toistaa ohueksi kuluneen t-paidan punertavaa väriä. Hänellä ja Ronilla on enemmän pisamia kuin Remus muistikaan. Kesä on tehnyt tehtävänsä.

Ron esittelee autoa innoissaan. Arthur on suunnitellut kaiken huolella huomaamattomaan ja nopeaan matkantekoon: on näkymättömyyskytkin, muutama ylimääräinen vaihde ja salaperäinen sininen vipu lentämistä varten. Remus hymähtää itsekseen: siitä tuskin on kerrottu Mollylle.

Neville johdattaa koko porukan sisään ja esittelee taloa. Tytöt ihastelevat kilpaa ikkunasta näkyvää puutarhaa ja puutalon kotoisaa tunnelmaa. Harry ja Ron auttavat leijuttamaan tuolit ja pari jakkaraa ulos takaoven kautta. Remus kuljettaa puolimatkaan jääneen pöydän kirsikkapuun alle ja pidentää sitä hieman, jotta he mahtuvat istumaan kaikki kuusi.

He kattavat illallisen ulos, eikä kukaan sano mitään, kun Neville hivuttaa tuolinsa aivan Remuksen lähelle ja painaa tämän poskelle suudelman, kuin muistona aamusta.

***

He kertovat vuoroin kuulumisiaan. Ginny on päässyt Huimanummen huispausakatemiaan ja aloittaa siellä ammattiopinnot syyskuun puolivälissä. Hermione sen sijaan aikoo yliopistoon taikalakia lukemaan. Kun Remus kysyy Ronin ja Harryn suunnitelmista, he vain vilkaisevat toisiaan nauraen. Kumpikaan heistä ei aio palata koulun penkille. Ministeriössä riittää kyllä töitä ilman tutkintoakin.

Remus vaihtaa puheenaihetta huomatessaan, että opiskelun ajatteleminen saa Nevillen hiljaiseksi. Hän puristaa hellästi tämän polvea pöydän alla ja kertoo toisille metsän takana virtaavasta joesta, kävelyretkistä kukkuloille ja päivistä keltaisessa puutalossa. Harry sanoo tekevänsä remonttia Kalmanhanaukiolla. Ron ja Hermione puolestaan ovat vuokranneet asunnon Saukkonummelta.

”Keittiö on pikkuruinen, mutta kumpikaan meistä ei varsinaisesti välitä kokkaamisesta”, Ron sanoo ja katsoo hymyillen Hermioneen, hopeista sormustaan pyöritellen.

”Siksi halusitkin muuttaa alle mailin etäisyydelle Kotikolosta”, Ginny kiusoittelee. Ron muksauttaa sisartaan hellästi kylkeen, nauraen muiden mukana.

He pystyttävät teltan valmiiksi puiden ja pensaiden väliin jäävään tilaan, ja istuvat puutarhassa pitkälle iltaan. Hermione taikoo muutaman valopallon roikkumaan kirsikkapuun oksista ja kehuu Nevillen istuttamia hehkuapiloita, jotka hohtavat hennon vaaleanpunaisina kukkapenkin reunassa. Neville hymyilee hyvillään, luoden lempeän katseen sivummalla istuvaan Remukseen.

Remuksen kasvot ovat hänen tunteidensa peili. Nevillen ilo tarttuu häneen, ja heijastuu takaisin yhtä lämpimänä kuin puunlatvojen taakse katoava auringonlasku. 

***

”Sinun pitäisi kirjoittaa Versolle. Tylypahkan lukukausi alkaa kahden viikon kuluttua.”

Vierailusta on kulunut vajaa viikko. Sää on muuttunut sateisemmaksi, aivan kuin varoituksena syksyn lähestymisestä. Vaikka päivät ovat seuranneet toisiaan näennäisesti samanlaisina, Remus on huomannut Nevillessä muutoksen. Nevillen puheesta putoilee palasia, jotka kielivät kaipuusta. Haave opintojen jatkamisesta on herännyt henkiin ja Remus tietää, että Neville on valmis siihen.

Remus etsii oikeita sanoja haluamatta paljastaa, kuinka kipeästi ajatus erosta puristaa hänen sydäntään.

”Kuulin, kun puhuit Hermionen kanssa. Hän on oikeassa, kuten Versokin. Et saisi heittää yrttitiedon taitojasi hukkaan. Varsinkaan minun takiani”, Remus sanoo.

Neville käpertyy hänen kylkeensä sängyllä, epäröiden.

”En tiedä, pystynkö lähtemään”, Neville sanoo hiljaa. “Pelkään, että syksyn pimeydessä on jälleen vaikeampi selvitä arjesta, saati koulusta.”

Remus silittää Nevillen selkää ja antaa tämän nojata päätään rintaansa vasten.

”Vaikka syksy on pian täällä, valon vähenemisen ei tarvitse tarkoittaa ilon vähenemistä. Eikä pitkän eron lopullista eroa. Minä jaksan kyllä odottaa.”

Neville puristaa häntä tiukemmin lähelleen.

”Hyvä on. Minä kirjoitan hänelle.”

***

Sade väistyy taivaalta heti, kun he lähettävät pöllön matkaan postitoimiston pihalta.

”Saimme auringon takaisin”, Remus sanoo hymyillen.

”Niin.”

He kävelevät kotiin hiljaisuudessa, mutta hyvillään. Kun päätös on tehty, mieli on seesteisempi, vaikkakin haikea. Luonto heidän ympärillään pisaroi kimaltavaa raikkautta ja Remus on iloinen jokaisesta hetkestä, joka heillä on vielä jäljellä ennen Nevillen lähtöä.

Kotona hän vetää Nevillen halaukseen ja kurottaa kätensä silittämään sateesta kosteita hiuksia. Lempeä kosketus kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Remus pitelee Nevilleä lähellään ja säilöö kesän valon sydämensä säikeisiin, väreileväksi voimaksi syksyn pimeyteen.

[kaaos]

Kommenttikampanjasta iltaa!

Voi miten kaunis tämä olikaan! Täynnänsä ihania sanavalintoja ja yksityiskohtia. (Siis oih aurinkosuojaloitsun TUOKSU).

Remus ja Neville oli tosiaan mulle uutukainen paritus, mutta päälimmäiseksi jäi ajatus että miksi ihmeessä ei?! Kirjoitit heidät ainakin tosi kauniisti toisilleen.

Oli kivasti canonia joukossa, tyyppien tulevaisuuden kuviot kiinnostavia ja suloisia <3

Puhumattskaan viimeisestä kappaleesta! Varsinainen ihanuus.

Kiitos!

[Thelina]

kaaos: Minä olen aivan ihastunut Remus/Nevilleen ♥ ihanaa kuulla, että pidit yksityiskohdista, tottakai aurinkosuojaloitsun on tuoksuttava aurinkovoiteelta kiitos kommentista!

[Okakettu]

♥ Luin tämän heti ilmestymisensä aikoihin ja nyt uudestaan, ja jokaisella kerralla on jäänyt yhtä hyvä mieli - pakko lainata sinun Hei kevät -kommentistasi ilmaus sydäntä rusentavan ihana, koska se kuvaa niin hyvin omaa fiilistäni tämän suhteen. Ihan ensinnäkin, hienoa että kirjoitit jälleen tästä versestä! Olen näiden ficciesi myötä kerta kaikkisen ihastunut Remukseen ja Nevilleen yhdessä, ja tämä oli jälleen hieno lisä Professorin talossa -tekstin aloittamaan kokonaisuuteen. Minua viehätti tässä erityisen paljon se, miten kesä tuli vuodenaikana esiin erilaisissa yksityiskohdissa, ja tunnelmaltaan tämä oli tietyllä tapaa myös ehkä vähän avoimemman romanttisempi kuin aiemmat? Kesän lämpö peittää alleen sodan jättämän synkkyyden, ja saa heidät keskittymään useammin hetkeen sen sijaan, että kumpikin murehtisi vuoroin mennyttä ja tulevaa. Nimenomaan tämä tästä kokonaisuutena huokui, kuten myös tuo yhteenvedon virke, sellainen onnellisen vaivaton välitila, jossa kaikki on oikeasti hyvin. Neljäs osio eritoten oli aivan hirmuisen kaunis, niin pehmeä ja lempeä, ja oli ihana päästä lukemaan nimenomaan Nevillen ja Remuksen yhteisestä aamusta. Siinä oli mukana sellaista fyysistä läheisyyttä ja yhdessäoloa, mikä on aiemmissa osissa jäänyt vähän viitteellisemmäksi:

Remus rakastaa kaikkea hänessä - tummia kulmakarvoja, auringon paahtamaa ihoa ja vatsaa, joka on hiukan pehmeä, vaikka Neville muuten onkin melko hoikka.

Kuuluu muutama odottava sekunti. Remuksen käsi pysähtyy Nevillen niskaan, kun suupielen hienoisesti syvenevä kaarre antaa vastauksen äänettömälle kysymykselle.
Remus hymyilee takaisin, painautuen Nevillen syliin ja pehmeään suudelmaan.

♥ Tässä ficissä minusta nousi hyvin esiin myös se, että Nevillella ja Remuksella on kaikesta huolimatta monia tärkeitä ihmisiä ympärillään – Augustan ja Remuksen keskustelu ja erityisesti Augustan ymmärrys ja hyväksyntä kaksikon suhteelle ilahduttivat paljon, ja voi että, kylläpä Harryn ja muiden vierailu oli ihanaa luettavaa myös. Ronin Skoda ja tulevaisuudensuunnitelmat ja kaikki, se että elämä todella tuntuu jatkuvan sodankin jälkeen. Ja tämä: He kattavat illallisen ulos, eikä kukaan sano mitään, kun Neville hivuttaa tuolinsa aivan Remuksen lähelle ja painaa tämän poskelle suudelman, kuin muistona aamusta. Nyyh, en kestä näitä kahta kun he ovat niin ihania ja hyviä yhdessä. ♥ Lopetus pitää lainata myös, hirmu kauniisti kuvattu ja täynnä toivoa:

Kotona hän vetää Nevillen halaukseen ja kurottaa kätensä silittämään sateesta kosteita hiuksia. Lempeä kosketus kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Remus pitelee Nevilleä lähellään ja säilöö kesän valon sydämensä säikeisiin, väreileväksi voimaksi syksyn pimeyteen.

Muista yksityiskohdista on mainittava myös nuo alun haalistuneet aurinkotuolien pehmusteet ja Remuksen filosofia niiden käyttämisestä, se tuntui hyvin hänenlaiseltaan. Sekin miten Neville on saanut Remuksen puutarhan kukoistamaan. ♥ Niin ja kaaoksen mainitsema aurinkosuojaloitsun tuoksu oli myös hieno! Kiitos paljon kauniista lukukokemuksesta, yhä vain lukisin Remuksesta ja Nevillesta lisää yhdessä, jos intoudut heistä kirjoittamaan.

[Thelina]

Okakettu: Kiitos valtavan ihanasta kommentista, se toi paljon valoa ja iloa koko viikkooni. ♥ Sydäntä rusentaa lukea noin kauniita sanoja. ♥

Minäkin olen kertakaikkisen ihastunut Remukseen ja Nevilleen, ja olen iloinen, että muutkin pitävät heistä yhdessä. Tässä hainkin tarkoituksellisesti hieman lämpimämpää ja onnellisempaa tunnelmaa, sillä juuri tuo neljännen pätkän kohtaus oli pyörinyt mielessäni pidemmän aikaa ja vain vaati saada tulla kirjoitetuksi ulos. Siihen ympärille rakentui kuin huomaamatta lisää, sillä inspiroiduin myös Vehkan toiveesta Professorin talossa -ficin kommenteissa - siitä, että kaksikko tapaisi ystäviään ja käsiteltäisiin sitä, miten muut heidän suhteeseensa suhtautuvat. Jotenkin haluan ajatella, että velhomaailmassa ikä menettää merkitystään sen vuoksi, että velhot ja noidat elävät usein hyvinkin vanhoiksi. Samoin on ihanaa kirjoittaa hyväksyvästä ilmapiiristä, jossa ei ole vahvoja ennakkokäsityksiä siitä, kenen kanssa on suotavaa olla ja ketä rakastaa. Tämähän tietysti vaihtelee eri fikeissä aika paljon, mutta minusta on ihanaa ajatella, että tilanne olisi juuri velhomaailmassa enemmän tämän suuntainen ♥

Mukavaa, että pidit yksityiskohdista ja voin kyllä luvata lisää fikkejä Remuksesta ja Nevillestä, heistä on vain tullut liian rakkaita, että voisin luopua heistä vielä. Kiitos kommentista ♥

[Kaarne]

Hei Thelina, tää on edelleen ihana ja yksi suosikeistani Finissä! Olen aika kattavasti tästä jutellutkin Sanaseurassa, mutta tulin vielä jättämään kommentin, koska tämä teksti ansaitsee sen. ❤️

Tykkään todella paljon Remuksen ja Nevillen dynamiikasta tässä tekstissä. Lisäksi tätä kahvitauolla äsken uudelleen lukiessani nautiskelin ihan uudella tavalla tuosta kesän kuvauksesta, kun omankin ikkunan takana on vehreää. Pääsi jotenkin vielä paremmin uppoutumaan tekstin tunnelmaan, vaikkakin tämä oli ihan eri tavalla lohdullinen räntäsateen runnomassa huhtikuussa.

Pidän näiden kahden varovaisuudesta ja siitä lempeästi hiljaisuudesta, joka heidän välillään vallitsee. Tässä suhteessa on sellaista hellyyttä ja pehmeyttä, jonka liitän muutenkin molempiin hahmoihin, ja rakastan heitä yhdessä. ❤️

Kiitos vielä kerran tästä!

[Thelina]

Vehka, Remus ja Neville ujuttivat tiensä sydämeeni ihan vahingossa, ja heistä on tullut uskomattoman rakkaita. ♥ Heistä löytyy harmillisen vähän ficcejä, eikä niitä vähiäkään oikein uskalla lukea, koska pelkään, etteivät ne vastaa tätä pehmeän lempeää mielikuvaani heistä. Ihanaa, että juuri se tunnelma on kolahtanut myös sinulle ♥ En vieläkään voi uskoa, että tämä on suosikkitekstiesi joukossa, mutta ihanaa kuulla! Kiitos kommentista ♥

[Waulish]

Huomenta Vaihdokkaista! Oi, olipa tämä ihanaa jatkumoa Professorin talossa -tarinalle. Olen tosi iloinen siitä, että kommenttivaihto johdatti minut tämän tekstin äärelle!

Tässä on minusta alusta alkaen jotenkin vastustamattoman levollinen, tyyni tunnelma. Vaikka heti on selvää, ettei kesä ole loputon, ja että jokin painaa Nevillen mieltä Verson kirjeen myötä ja tulevaisuus on osittain avoinna, kokonaisuudesta välittyy ihana hetkeen tarttumisen tunnelma. On lohdullista ajatella, että kesä saa niin Remuksen kuin Nevillenkin irtautumaan sodan synkkyydestä ja keskittymään hetkeen murehtimisen sijaan. He ovat sen todella ansainneetkin! Aivan kuten muutkin tutut hahmot - ja onkin niin lämmittävää lukea siitä, miten myös kultainen kolmikko ja Ginny saavat vihdoin nauttia nuoruuden villistä vapaudesta. Telttaretkeily kavereiden ja Ford Anglia II:n kera - tai siis Skodan, voi Arthur - kuulostaa mahtavalta kokemukselta! Hahmoista välittyy elämäniloa, ja se saa minutkin lukijana todella hyvälle mielelle.

Ehkä levollinen tunnelma kumpuaakin osittain siitä, että läpi tarinan tuntuu kuin asiat jotenkin asettuisivat sopiviin uomiinsa, kuin palaset loksahtelisivat kohdilleen. Esimerkiksi se, miten suhteen syvenemisen ilmaiseminen muillekin alkaa tuntua luontevalta, ja miten kukaan ei suhtaudu mitenkään ikävästi. Ja se, miten ajatukset tulevaisuudesta kypsyvät hiljalleen kesän mittaan, kunnes lopulta Nevillen on oikea aika tehdä päätös Tylypahkaan paluusta ja se tuntuu hyvältä. Ja tämä:

”Vaikka syksy on pian täällä, valon vähenemisen ei tarvitse tarkoittaa ilon vähenemistä. Eikä pitkän eron lopullista eroa. Minä jaksan kyllä odottaa.”

Niin kaunis näkökulma. ❤️ Pysyvyys ja jatkuvuus on lohdullista silloin, kun joutuu pitkäksi aikaa fyysisesti eroon. Eikä sen tarvitse tarkoittaa lopullista pysyvyyttä, mutta pysyvyyttä sen aikaa, kun se molemmista tuntuu hyvältä - vaikka sitten muutaman vuoden tai loppuelämän. Minusta tuntuu joka tapauksessa siltä, että miehet ovat onnellisia yhdessä ikäerosta ja tulevasta erossaolosta huolimatta, ja se on ihanaa. He ovat henkisesti niin samalla aaltopituudella, ja heidän yhteiselonsa tuntuu harmoniselta - siltä, että siinä kaikki löytää aikansa ja paikkansa ja molemmat voivat toteuttaa itseään sellaisina kuin ovat.

Remuksen kasvot ovat hänen tunteidensa peili. Nevillen ilo tarttuu häneen, ja heijastuu takaisin yhtä lämpimänä kuin puunlatvojen taakse katoava auringonlasku.

Muun muassa tästä kohdasta henkii molemminpuolinen kiintymys ja hyvä olo. On kaunista, miten toisen ilo tarttuu ja heijastuu takaisin. Niin upea kuvaus, jäin oikein makustelemaan tätä! ❤️

Kumpikin hahmo tuntuu ihanasti omalta itseltään, ja mielikuvat heistä täydentyvät pienten, tarkkanäköisten yksityiskohtien kautta. Sydämeni sulaa muun muassa Nevillen pehmeälle vatsalle ja sille, miten Remus ei raaski kääntää aurinkotuolien pehmusteita toisin päin. Pienet asiat voivat välittää niin paljon! Kaanoniin ja taikamaailmaan sopivat yksityiskohdat ilahduttavat nekin minua suuresti. Esimerkiksi auringonsuojaloitsun tuoksu ja Hermionen puutarhaan taikomat valopallot herättävät ihastuttavia, elämänmakuisia mielikuvia.

Nautin ylipäätään valtavasti tämän tarinan kerronnasta ja siitä, miten asioita ei juuri selitellä auki, vaan ne avautuvat itsestään hahmojen tekojen ja vuorovaikutuksen kautta. Esimerkiksi Augustan ja Remuksen lyhyeksi jäävä sananvaihto kertoo kaiken tarpeellisen ymmärryksestä ja hyväksynnästä.

Suosikkikohtani taitaa olla tämä loppu, joka tuntuu ikään kuin nivovan kaiken yhteen:

Remus pitelee Nevilleä lähellään ja säilöö kesän valon sydämensä säikeisiin, väreileväksi voimaksi syksyn pimeyteen.

Kaunista, elämänmakuista ja samaistuttavaa kuvailua. Toivottavasti sama valo säilyy Nevillekin sydämessä, jotta syksyn pimeys ja sen mukanaan tuoma synkkyys on helpompi kestää. Minusta tuntuu, että tämä tarina sai minutkin säilömään sydämeeni kesävalon väreitä!

Kiitos paljon tästä lämmittävästä, lohdullisesta lukukokemuksesta. Tämän tarinan pariin olisi ihana palata takaisin joskus talven harmaudessa! -Walle

[Thelina]

Walle, kivaa että sait tämän Vaihdokkaista! Kiitos ihanasta ja pohdiskelevasta kommentista, oli mukavaa kuulla, että pidit tunnelmasta ja että hahmot tuntuivat olevan omia itsejään. Olen samaa mieltä, että he ansaitsevat sodan jälkeen kaikkea hyvää ja kultainen kolmikko ja muut myös ihanaa, rentoa kesänviettoa. Skodasta tulikin mieleen, että suunnittelin joskus ficciä Arthurista Skoda-kaupoilla, mutta se onkin sitten jäänyt Kiva kuulla noista lempprikohdistasi sekä siitä, että asioiden kerronta vähän rivien välistä toimi. Kiitos vielä<3

[zilah]

Voi mihin helmeen törmäsin näin vapaapäiväni kunniaksi. <3

Paritus on harvinainen, mutta käy myös hyvin järkeen. Koko miljöö on ihana, aina alkaen siitä, miten hienosti Augusta suhtautuu Remuksen ja Nevillen suhteeseen. Ja muutenkin koko tarina on täynnään pieniä yksityiskohtia, jotka saavat hymyilemään. Ihan ehdoton ykkössuosikkini oli tämä:

Minä, Ginny, Ron ja Hermione aiomme lähteä ensi viikolla kesälomamatkalle Arthurin korjaamalla autolla, jolle hän on antanut nimeksi Ford Anglia II. Yritin kertoa, että kottero on itse asiassa merkiltään Skoda, mutta hän ei kuunnellut.

Pidin hirveästi siitä, että Harry, Ginny, Ron ja Hermione ovat päässeet rankoista kokemuksistaan läpi uuden elämän alkuun. Ja vielä enemmän pidin tuosta kuvauksesta, miten Arthur on kunnostanut uuden auton. <3 Arthur on ihana hahmo, ja hänen parhaita piirteitään on hänen innostuksensa kaikkeen jästiromppeeseen.  Salaisuuksien kammiossa se kohta, kun nuoret palaavat Kotikoloon ja Arthur tulee töistä, on kertakaikkiaan riemastuttava. Se, miten Arthur tivaa Harrylta kylpyankan käyttötarkoitusta saa nauramaan. Tässä on ehdottomasti sitä samaa henkeä.

Pidin myös siitä, miten kärsivällinen Remus on sen suhteen, kun Neville pohtii pitäisikö lähteä Tylypahkaan vai ei. Vaikka ero on vaikeaa, Remus ymmärtää että se on Nevillen parhaaksi ja on siihen valmis. Tuo taivaanrannassa häämöttävä ero tuo tarinaan syvyyttä ja haikeutta, mutta sittenkin tässä on vielä kesä, yhdessäolon onni ja ystävät.

Rakastin tuota kuvausta puutarhajuhlista. Erityisesti tämä kohta sulatti sydämen, mikäli se ei olisi jo sulanut ennen tätä.

Remuksen kasvot ovat hänen tunteidensa peili. Nevillen ilo tarttuu häneen, ja heijastuu takaisin yhtä lämpimänä kuin puunlatvojen taakse katoava auringonlasku.

Remuksen ja Nevillen suhde on niin lämpimästi ja kauniisti kuvattu. Heidän välisensä tunne henkii kaiken läpi, vaikka aina ei tehtäisi muuta kuin nukuttaisi yhdessä tai katsottaisi toisiaan.

Ja tarinan loppu. Tämä.

He kävelevät kotiin hiljaisuudessa, mutta hyvillään. Kun päätös on tehty, mieli on seesteisempi, vaikkakin haikea. Luonto heidän ympärillään pisaroi kimaltavaa raikkautta ja Remus on iloinen jokaisesta hetkestä, joka heillä on vielä jäljellä ennen Nevillen lähtöä.

Kotona hän vetää Nevillen halaukseen ja kurottaa kätensä silittämään sateesta kosteita hiuksia. Lempeä kosketus kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Remus pitelee Nevilleä lähellään ja säilöö kesän valon sydämensä säikeisiin, väreileväksi voimaksi syksyn pimeyteen.

Tämä on niin kaunis, että kyyneleet tulivat silmiin. Ja silti on sydämessä lämmin tunne.

Kiitos tästä ihananihanasta tarinasta! <3 Tiedän, että tulen palaamaan tämän pariin vielä monta monituista kertaa.


zilah

[Thelina]

zilah, kivaa että päädyit tämän pariin! Hihkun aina vähän riemusta, jos saan jonkun uuden lukijan tykästymään tähän paritukseen<3 itsekin rakastan lempeän haikeita tarinoita, jotka saavat vähän kyynelehtimään, joten olen otettu kommenteistasi! Ja samaa mieltä myös Arthurista, hänen jästihömpötyksensä ovat kultaa. Kiitos, että luit ja kiitos ihanasta kommentista<3

[lurikko]

Luin tämän nyt heti Professorin talon perään, ihanaa että tässä oli Remuksen PoV ja sai kurkata tätä suhteenalkua Remuksenkin näkökulmasta!

”Augusta, minä…” Remus aloittaa.

”Tiedän, poikaseni. Sinä teet hänelle hyvää.”

Neville palaa kellarista pullollinen kurpitsakuohua mukanaan. Hän on säästänyt sitä syntymäpäiväänsä varten ja kaataa juomaa kolmeen kristallilasiin, jotka Remus ensin puhdistaa pölystä pikaisella loitsulla. Neville leikkaa kakkua ja katsoo Remusta niin, että rintaa puristaa kiintymyksestä.

Tässä vaiheessa vielä en tainnut tietää, että onko tässä suhteessa varsinaisesti tapahtunut jotain vai ei? Joka tapauksessa tämä hetki Augustan kanssa oli tosi herkullinen, se miten mulle lukijana välittyy ikään kuin fiilis siitä, mitä Remus yrittää ehkä sanoa, vaikka en osaisikaan tarkalleen saoa, että mitä se on. Tai ehkä sen saa lukijana osin kuvitella, koska sitä ei sanota tässä ääneen. Sitten tuossa heti seuraavassa kohtauksessa tuo Remuksen kiintymyksestä puristava rinta antaa muotoa niille asioille, joita Remus ei osannut Augustalle sanoa.

”Mitä luulet, tarvitseeko meidän molempien vastata heille erikseen?” Neville sanoo, kietoen käsivartensa Remuksen paljaiden hartioiden ympärille.

Tässä mää järkytyin että mitäs täällä tapahtuu, ja ihanaa että voi tällaisena vanhana kaiken lukeneena fikkarina vielä järkyttyä jostain niin yksinkertaisesta kuin että kiedotaan käsivarret paljaiden hartioiden ympärille! Tuo ele on kyllä muutenkin otenkin niin intiimi, ei edes mitenkään seksiin viittaava ja tavallaan tosi arkinen ja yksinkertainen, mutta ikään kuin kantaa mukanaan kuitenkin oletusta että millainen suhde tämä on, kun tuollainen ele on mahdollinen. Tai että hetihän tää kuulostaa romanttiselta (ja seksi-)suhteelta, vaikka tuossa eleessä ei sinällään ole yhtään mitään sellaista - ihanaa miten pienillä asioilla rakentuu laajempia merkityksiä tarinaan.

Joskus Remuksen on vaikeaa uskoa tätä kaikkea todeksi. Että toinen todella on siinä ja haluaa hänet, laihan ja arpisen miehen taakkoineen ja vuosineen.

Tämä taas puolestaan puristi mun sydäntä, tuo Remuksen luonnehdinta itsestään. Ja kiehtovaa miten Remus tässä pohtii tuota ikäeroa, ja kiehtova kontrasti siihen, että Professorin talossa Neville ei tainnut miettiä sitä ollenkaan? Mutta kyllähän se Remukselle näyttäytyisikin ihan erilaisena kuin minä se näyttäytyy Nevillen suunnasta.

Nevillen puheesta putoilee palasia, jotka kielivät kaipuusta.

Tässä taas oli tosi kauniisti sanottu tuo että puheesta putoilee palasia!

Kiitos tästäkin tarinasta, ihanaa että näiden tarina jatkuu ja ihanaa että sait mut järkytettyä tuolla hartioiden koskettelulla :'D

[Thelina]

lurikko, ihanaa, että tulit lukemaan myös tämän ♥ minulla tietysti oli ihan selkeänä mielessä, että yhteenhän tässä on päädytty, joten nauratti että onnistuin järkyttämään paljailla hartioilla ja halauksilla Tuossa ekassa lainaamassasi kohdassa olin miettinyt, että mummille on ehkä ollut vähän hankala kertoa suhteesta, varmaan Neville on hoitanut sen ja Remus tuossa kohdassa tietysti haluaa tuoda esiin, että hänen aikeensa ovat hyvät ja tunteensa aidot. Ja paljaista hartioista vielä, että tällä parituksella jotenkin jokainen pienen pienikin ele tuntuu tuhat kertaa merkittävämmältä ja intiimimmältä kuin se, että mentäisiin suoraan kuvailemaan heidän välistään seksiä. En ole kirjoittanut kuin yhden semmoiseen viittaavan fikin näistä ja sekin oli vain K-11 Kiitos jälleen ihanasta kommentista ♥

[Pahatar]

Tässä on jälleen yksi ficci sinulta, jota minun on pitänyt kommentoida jo pitkän aikaa, mutta sain vasta nyt aikaiseksi. Tässä oli myös ihanan kaunis ja kesäinen tunnelma, ihan niin kuin tuossa Hiljaisuus on kultaa -tarinassa, mutta silti tämä oli omanlaisensa. Tässäkin oli koko ajan menneen sodan varjo läsnä, mutta silti tuli sellainen tunne, että sekä Remukselle että Nevillelle parasta terapiaa oli yhdessä oleminen. Ja luultavasti se oli juuri se ainoa asia, joka teki heidät molemmat onnelliseksi, eikä elämä enää tuntunut raskaalta. Minua kosketti tässä ficissä suuresti Remuksen ja Nevillen hiljainen tuska, jota kumpikaan ei erityisesti tuonut esiin tai pitänyt meteliä siitä, mutta se oli silti koko ajan olemassa. Kukaan, joka ei ollut itse kokenut sotaa, ei olisi voinut varmaan ymmärtää sen aikaansaamia haavoja ainakaan samalla tavalla. Sen takia Remus ja Neville sopivat niin hyvin toisilleen, kun he ymmärsivät toisiaan ihan täydellisesti.

Ymmärryksen lisäksi tässä oli niin mahtavaa se lämpö ja rakkaus, joka Remuksen ja Nevillen välillä oli. Se tuli kaikessa esiin ja niin kauniilla tavalla. Pidin todella paljon siitä, miten molemmat välittivät toisistaan syvästi juuri sellaisina kuin olivat, ja ottivat toisensa kaikessa huomioon, kuten vaikka siten, että Remus ei halunnut painostaa Nevilleä kouluun palaamisen suhteen, vaikka asia olikin tärkeä. Tämä oli aivan ihana kohta:

Remus istuu aurinkotuolissa ja kuuntelee, kuinka Neville hyräilee työskennellessään. Ääni on kaunis: hieman karhea, mutta sointuva.

Hiljaiset sävelet soivat voimakkaina Remuksen sydämessä.

Minua liikutti se, kun Remusta tuntui välillä vaivaavan Nevillen nuori ikä. Sehän siinä tietenkin oli Remuksella ongelmana, että hän itse oli jo lähemmäs 40-vuotias, ja jotenkin suretti ajatella, että Remus ilmeisesti pelkäsi olevansa Nevillelle liian vanha. Oli mieltä lämmittävää, että Augusta paitsi hyväksyi täysin Remuksen ja Nevillen suhteen, myös ymmärsi, miltä ikäero Remuksesta tuntui, ja halusi lohduttaa Remusta sen suhteen. Minua ilahdutti se, että Augustakin osasi selvästi arvostaa, mikä elämässä oli tärkeää, ja varmasti siihen vaikutti se, että hän oli joutunut kokemaan kaksi velhosotaa, kuten Remuskin, ja oli menettänyt paljon. Tässä ficissä oli ihania ja kesäisiä yksityiskohtia, kuten kurpitsakuohu ja mansikkakakku, jotka olivat paitsi kivoja, myös jotenkin lisäsivät toiveikasta tunnelmaa siitä, että elämä jatkuu kaikesta huolimatta.

Harryn kirje ja heidän käyntinsä Remuksen ja Nevillen luona sai minut miettimään, oliko nelikon ollut jostain syystä helpompi jättää sodan ahdistus taakseen kuin mitä Remuksen ja Nevillen oli ollut. Tai sitten he olivat jotenkin saaneet lakaistua menetyksensä maton alle toistaiseksi. Olen tosin ajatellut ennenkin ja jälleen lukiessa tätä, että ehkä Harryn tilanne oli siinä mielessä helpompi, että hän oli tottunut menetyksiin jo aivan pienestä pitäen, ja sota oli ollut jonkinlaista jatkumoa sille. Nelikolla oli kuitenkin selvästi hyvä fiilis, ja he saivat iloa tästä autokesäretkestä, mikä tuntui mukavalta. Nauroin sille, kuinka Arthur ei erottanut automerkkejä toisistaan, vaikka oli ihan jästikeksintöjen lumoissa. Ihanasti Neville ja Remus ilmaisivat suhteensa kirjeessä nelikolle, jotka eivät kyselleetkään heiltä mitään, vaikka varmaan olivat jutelleet keskenään näistä kahdesta. Pidin kuitenkin tuosta tahdikkuudesta, että kukaan ei tehnyt mitään uteliaita tai tunkeilevia kysymyksiä, vaan kaikki ottivat asian hyvin luontevasti.  

Remuksen ja Nevillen aamu oli hyvin kauniisti kuvattu, ja aistillisesti myös, vaikka ikäraja olikin matala. Nämä Remuksen ajatukset Nevillesta olivat niin mieltä lämmittävät, ja tykkäsin kovasti siitä, kuinka Remus tuntui vähitellen ymmärtävän yhä paremmin, että Neville rakasti yhtä lailla häntä, vaikka sitä olikin vaikea välillä uskoa:

Remus ei henno herättää nuorempaa miestä. Neville tukka on sekaisin raidallisella tyynyliinalla ja rintakehä kohoilee rauhallisesti hengityksen tahtiin. Remus rakastaa kaikkea hänessä - tummia kulmakarvoja, auringon paahtamaa ihoa ja vatsaa, joka on hiukan pehmeä, vaikka Neville muuten onkin melko hoikka.

Nelikon kyläily oli varmaan heille kaikille tervetullut tauko sodan aikaansaamaan ahdistukseen, josta oli osittain toivuttu, mutta eihän sellaista voi unohtaa koskaan. Varsinkin, kun vierailun jälkeen väistämätön arki alkoi lähestyä, ja Nevillen oli tehtävä ratkaisu Tylypahkaan palaamisesta. Remuksen tunteista Nevilleä kohtaan kertoi paljon se, että hän koetti lempeästi saada Nevilleä tekemään oikean päätöksen, ja onnistuikin siinä, vaikka Nevillen lähteminen oli hänelle kovaa. Varmaan siihen vaikutti eniten tuo Remuksen vakuutus, että hän jaksoi kyllä odottaa vuoden verran. Tietenkin jaksoi, kun tunteet olivat noin syvät, mutta ajattelin, että Nevillen piti saada kuulla se silti.

Loppu oli ihan mielettömän kaunis ja ehkä enemmän silti toiveikas kuin haikea. Tämä oli niin kaunista ja lämminhenkistä ja sopi tämän tarinan tunnelmaan ja päätökseksi todella hyvin:

Kotona hän vetää Nevillen halaukseen ja kurottaa kätensä silittämään sateesta kosteita hiuksia. Lempeä kosketus kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Remus pitelee Nevilleä lähellään ja säilöö kesän valon sydämensä säikeisiin, väreileväksi voimaksi syksyn pimeyteen.

Tykkään todella paljon näistä sinun sodanjälkeisistä ficeistäsi, joissa on niin kaunis ja rauhallinen tunnelma, vaikka menetyksen tunne onkin taustalla. Silti toivo nousee sitä suuremmaksi, ja ennen kaikkea rakkaus. Suuri kiitos tästä lukuilosta!

[Vendela]

Ei voi olla totta, että tämä on mennyt minulta ihan kokonaan ohi vuosia sitten! Onneksi tämä on nyt noussut uudelleen esiin ja älysin tulla lukemaan tämän nyt. Koska tämä oli kyllä ihana ja täydentää hienosti Remuksen ja Nevillen tarinaa

Tämä kaksikko on kyllä ihana ❤ Lempeys ja rauhallisuus toimivat hyvin ja tekstiä oli jälleen kerran nautinto lukea. Tykkäsin myös siitä, että Harry ja kumppanit olivat mukana tarinassa. Heidän hiljainen hyväksyntä Remuksen ja Nevillen suhteeseen tuntui merkittävältä ja hyvältä

Neville teki isoa päätöstä tässä ja tuntuu, että vaikeudesta huolimatta lopullinen päätös jatkaa opintoja on ehdottomasti oikea. Tällä kaksikolla on aikaa olla yhdessä kunhan opinnot ovat takana.

Kiitos paljon, tämä oli kaunis teksti ja juuri sopiva iltapala

Vendela

[Thelina]

Pahatar, Remus/Neville -ficceihin sekä ylipäätään sodanjälkeisiin ficceihin tulee jotenkin ihan omanlaisensa tunnelma! Ja Remus ja Neville tosiaan ovat kokeneet monella tapaa samanlaisia asioita, joten heistä on toisilleen tukea ja on helppo kuvitella heidän ymmärtävän toisiaan. Kiva, että pidit myös tuosta Augusta-kohdasta, se tuntui tärkeältä tuoda mukaan. Tässä ei nyt käynyt ilmi, millaisissa tunnelmissa Harry ja muut ovat olleet sodan jälkeen, mutta en usko heilläkään olleen mitenkään helppoa. Silti on lohdullista ajatella, että he saavat vihdoin tehdä samanlaisia asioita kuin muut nuoret, lähteä reissuun ja yrittää ainakin hetkeksi unohtaa murheet. Kiitos ihanasta kommentista, oli mukava kuulla mistä kaikista kohdista pidit<3

Vendela, kiva että löysit tämän nyt! Olen samaa mieltä, että oli tärkeää tuoda myös Harry ja muut ystävät osaksi tarinaa ja tärkeää sekin, että Neville uskaltaa lähteä viemään opintonsa loppuun, vaikka se tarkoittaakin muutosta elämään. Remus kuitenkin ymmärtää ja tietää, että Neville kannustaisi yhtä lailla häntä, jos tilanne olisi toisin päin. Kiitos kommentista, ihanaa että tykkäsit!

[Vilna]

Siis apua. En tiedä onko se aika kuukaudesta vai mitä, mutta minä ihan herkistyin tätä lukiessa. :') Tämä oli niin hurjan nätti teksti! Sinun fikeissä on kyllä tunnelma aina kohdallaan, jotenkin niin rauhallinen ja sellainen kotoisa. Tykkäsin kaikista pienistä yksityiskohdista sinun kuvailussasi (mm. suloisesta lämmöstä, auringonpaahtamasta ihosta) ja minusta oli kiva kuulla myös Augustasta. Ja ai niin, suurien ikäerojen pyöritteleminen on aina herkullista, ihana että olet tuonut sitä näissä fikeissä esiin. Kiitos. 🩷

[Thelina]

Vilna, ihanaa kuulla, että olet tykännyt tekstieni tunnelmasta! Ja olen otettu, jos teksti ihan herkisti<3 aikaisemmin en yhtään tajunnut suurten ikäerojen parituksia, mutta sittemmin olen tykästynyt moneen. Ja velhot elävät kuitenkin niin vanhoiksi, että joku parikymmentä vuotta ei enää vaikuta missään kivaa, että luit tämänkin, kiitos kommentista!