Nimi: Sinä annoit (kärsit) kaikkesi
Kirjoittaja: Saappaaton
Ikäraja: S
Genre: Draama, angst
Paritus: sinä/hän
A/N: Sain Lyrics Wheelistä hankalat lyriikat (löytyvät lopusta), tai sitten kirjoitus vain tökki muuten vain, mutta tällainen kokonaisuus tuli kyhättyä kasaan, toivottavasti ei ole ihan kuraa.
Jostain syystä persoonat kääntyivät tällaiseksi myös lupia kyselemättä.
Haasteista LW15, Vuosi raapalehtien VI, Otsikoinnin iloja (päähahmo-otsikko) ja Teelusikan tunneskaala (epäoikeudenmukaisuus).Sinä annoit (kärsit) kaikkesi”Vitun kusipää!”
Lasinen maljakko lentää vasten seinää. Sirpaleet helähtävät osuessaan parkettiin, vesi imeytyy osittain olohuoneen oranssiin puuvillamattoon. Valkoiset neilikat laskeutuvat hajanaiseen kasaan sirpaleiden ja lammikon päälle ja näyttävät surullisilta.
Vaikkakaan eivät niin surullisilta kuin sinä kyynelten valuessa valtoimenaan yli poskiesi. Silmäsi punoittavat ja tärisevät kätesi hapuilevat jotakin muuta särjettävää (sydämesi lisäksi).
Hän seisoo paikoillaan, vakaana, kuin se kallio, jolle rakensit koko elämäsi. Valheellisen vakaana vielä silloinkin, kun kätesi löytävät kaukosäätimen. Enempiä ajattelematta paiskaat sen häntä kohti, vaikka tunteiden sumentamana tarkkuutesi on mennyt.
Kaukosäädin laskeutuu kolahtaen parketille kauas hänestä samaan aikaan kun jalkasi antavat periksi. Puuvillamatto ei pehmennä lattiaa polvien alla.
*
Ateljeesi lattianrajassa vetää. Siihen tottuneena kuljet valoisassa huoneessa villasukat jalassa. Ulkona syksyinen päivä on kauneimmillaan.
Keskeneräiset ja valmiit taulut, maalaukset, joihin hän antoi sinulle energiaa ja inspiraatiota. Teokset, joille hänen rakkautensa antoi sielun. Se kaikki tuntuu tekevän sinulle pilkkaa, ilkkuvan sydänsurujasi.
Jokaisen askeleen myötä mieltäsi vaivannut ankeus väistyy kauemmas tehden tilaa ärtymykselle. Miten hän kehtasi tehdä sinulle niin? Mikä oli ajanut hänet toisen käsivarsille, miten et ollut riittänyt? Olit aina antanut hänelle kaikkesi, taidettasi myöten.
Kehystämättömien teosten pilkan käydessä liian äänekkääksi lopetat ajattelun. Tartut kirkkaan punaiseen maalipurkkiin ja saatuasi kannen auki maalaat koko ateljeesi punaiseksi. Roiskeiden lomasta katsot villasukkiasi katuen.
*
Ystäväsi kutsuu sinut lounaalle, etkä voi olla menemättä, vaikka haluaisit. Se herättäisi kysymyksiä, turhaa huolta. Olet oppinut, että välillä pitää antaa tilaisuus varmistaa, että pärjäät varmasti. Joskus sinua ärsyttää miten paljon ystäväsi välittävät, vaikka niitä ajatuksia seuraa aina syyllisyyden vihlaisu.
Käytät paljon aikaa näyttääksesi tarpeeksi tavanomaiselta ja viimeistellyltä samanaikaisesti. Pystytät kulissin kaiken kipeän ja arkielämän väliin, jotta sinun kipusi ei näkyisi kenellekään muulle. Se on sinun yksityisasiasi.
Hymyilet huolellisen huolettomasti ja vaihdat pikaisen halauksen,
koska niin sinä normaalisti tekisit. Annat keskustelun kulkea omalla painollaan, vakuuttelet oikeaan väliin sopivan tiukasti ja toivotat hymyillen hänelle hyvää jatkoa, kun kuulet hänen siirtyneen eteenpäin.
*
Hänen sormensa ovat lomittuneet toisen sormiin. Sydänalaasi vihlaisee voimakkaasti, mutta maalaat huulillesi kehnon hymyn. Hänen katseestaan voi poimia säälin, kun hän näkee suoraan halkeilevan maalipinnan läpi. Sanat kaikuvat ilmassa onttoina, etkä heti ymmärrä niiden olevan omiasi.
”Ajatteletko minua milloinkaan? (Kaipaatko?)”
Hänen vino hymynsä kertoo kaiken. Tiedät sen, hän tuskin muistaa sinua enää, miksi muistaisikaan? Hänen ei tarvitse sanoa ääneen, miten merkityksetön sinä olet hänelle.Heräät omaan itkuusi. Kyyneleistä kastunut tyynyliina tuntuu inhottavalta poskeasi vasten, joten käännät tyynyn ympäri ja jäät tuijottamaan kattoon. Kyynelraidat kirvelevät.
Kurotat puhelimen yöpöydältä ja selaat hänen tietoihinsa. Hän hymyilee näytölläsi kuin kuuluisit hänelle edelleen.
Poista yhteystieto.
Brand New - The Boy Who Blocked His Own Shot
If it makes you less sad, I will die by your hand
Hope you find out what you are; already know what I am
And if it makes you less sad, we'll start talking again
You can tell me how vile I already know that I am
I'll grow old, start acting my age
It'll be a brand new day in a life that you hate
A crown of gold, a heart that's harder than stone
And it hurts a whole lot, but it's missed when it's gone
Call me a safe bet, I'm betting I'm not
I'm glad that you can forgive, only hoping as time goes, you can forget
If it makes you less sad, I'll move out of this state
You can keep to yourself, I'll keep out of your way
And if it makes you less sad, I'll take your pictures all down
Every picture you paint, I will paint myself out
It's cold as a tomb, and it's dark in your room
When I sneak to your bed to pour salt in your wounds
So call it quits, or get a grip
You say you wanted a solution; you just wanted to be missed
Call me a safe bet, I'm betting I'm not
I'm glad that you can forgive, only hoping as time goes, you can forget
So you can forget, you can forget
You are calm and reposed
Let your beauty unfold
Pale white, like the skin stretched over your bones
Spring keeps you ever close
You are second-hand smoke
You are so fragile and thin, standing trial for your sins
Holding on to yourself the best you can
You are the smell before rain
You are the blood in my veins
Call me a safe bet, I'm betting I'm not
I'm glad that you can forgive, only hoping as time goes, you can forget