L'arbre melancolique Ginny, S, one-shot

[Qktay]

Author:  Qktay
Beta: Itse lukaisin läpi
Genre: Angst
Pairing: Ei ole
Rating: S
Summary: Ginnyn ajatuksia
Disclaimer: Rowling omistaa henkilön, minä tekstin
Warnings: Puhekieli ja sekavuus

A/N: Tämän kanssa oli osasto-ongelmia, mutta toivon tehneeni oikean valinnan. Kuuntelin toistolla Declan Galbraithin Tell me why -kappaletta kirjoittaessa, siitä koko teksti oikeastaan lähti. Saa jättää kommenttia.

L'arbre melanolique

Yölliset melankolisen hulluuden puuskat täyttää mun pään. Joku sanoi että sielu kasvaa sormia puiden ympärille, oksia ulkoavaruuteen asti. Joku sanoi myös, että sielu painaa 28 grammaa. No hyvä, silloinhan olen kevyempi kuin luulin.

Selkänikamien painuminen kitaranselkää vasten tuntuu parhaimmalta kun tulen kotiin kitaratunneilta. Silloin kaikki tuntuu kevyen uskomattomalta ja olen kaiken kansan saavutettavissa. Tuulen leijuttaesssa kevyesti ja hiljaa mieltä kohti tuntematonta, kävelen kotia päin käsien kurottaessa tähtiin. Voi kun saisi edes yhden napattua yötaivaalta niin saisin kaikki unelmani kiinni samantien.

Silloin minun ei tarvitsisi yrittää kasvattaa onnellisuuden puuta, kun ei silmistäni sada tarpeeksi tuskaa valuttaakseni kaikki epäpuhdas ulos minusta. Hassua, että onnellisuus pienistäkin asioista vaatii suunnatonta surua ennenkuin tulee se täydellinen olo. Joskus on vain niin rikki ja sekaisin ettei jaksa iloita yhtään mistään. Sanat kieppuu mielen äärirajoilla valkeassa tyhjyydessä kun yritän saada niitä luisilla sormillani kiinni.

Leikitään hippaa ja keinutaan keinut rikki.
Hypätään kaikista korkeimmalle, puiden latvojen ylitse.
Sukelletaan kaikista syvimmälle, valtamerien hautavajoamien pohjaan.
Löydetään aarteista kallein ja eletään onnellisina elämämme loppuun asti.

Ystäväni, löydetään lumihiutaleiden kauneuden salaisuus tästä ajattomuudesta. Löydetään myös salaisuuksien iättömyys, eikö niin? Kaikki on löydettävissä hyvin helposti jos vain jaksaa etsiä.

Haluaisin nukahtaa ja nähdä varpuset pihlajanoksilla raikkaassa pakkasilmassa. Haluaisin nähdä ihmiset seesteisyyden keskelle vaipuneina ilman sotia ja vihaa toisia kohtaan. Ihmisiähän me kaikki ollaan, mutta miksi sanotaan että välitetään ja kuitenkin vain seisotaan ja katsotaan vierestä kun toinen kuolee kivuliaan ja hitaan kuoleman. Nälkäkuoleman.

[Crepe]

Oli ihan asiallista varoittaa sekavuudesta... Kellonajalla saattaa tietysti olla näppinsä pelissä, mutta en saanut tästä mitään selkoa. Tässä oli muutama tosi hieno ilmaus, mutta suurin osa ficistä vaan vyöryi silmien ohitse, eikä tavoittanut aivoja ollenkaan. Lopussa olin vähän että "...niin täh?" Puhekielisyys häiritsi myös, mutta se nyt on mielipideasia. Plussaa kuitenkin hienosta kuvailusta!

Joku sanoi että sielu kasvaa sormia puiden ympärille, oksia ulkoavaruuteen asti. Joku sanoi myös, että sielu painaa 28 grammaa.

En ymmärtänyt tuota, mutta se kuulostaa... jännittävältä.

PS. Le titre français m'a attiré

[Qktay]

Okei okei, myönnetään että tein tämän joskus aamuyöllä :------D
Se taas, että olit lopussa sillai 'häh?', johtuu siitä, että et varmasti kuunnellut lukiessa Declan Galbraithin Tell me why- kappaletta jota minä kuuntelin. Siitä tulee se fiilis mikä tässä jutussa on, ja jos kuuntelet sitä samaan aikaan kun luet niin tajuat kyllä sitten sen lopunkin 

Siitä puhekielisyydestä, se vaan on se mun juttu :------D
Ja ei kaikkea aina tarvi ymmärtää täydellisesti, riittää että osaat suunnilleen kuvitella sen

Donc, il titre est passionnant, je pense également :-------)
Ja saa nauraa jos tuo lause meni päin seiniä, oon tosi surkea ranskassa...

[Ewelyn]

Tuota... Mitäköhän minä osaisin sanoa?
Vaikka sen, että pidin tästä ja virheitä en nähnyt. Oli sujuvaa, ja ainakin minun kohdalleni tämä oli angstia.
Mua tuo puhekielisyys ei haitannut, oikeestaan sopi tuohon tekstiin täydellisesti. Se vaan oli jotenkin just.

Haluaisin nukahtaa ja nähdä varpuset pihlajanoksilla raikkaassa pakkasilmassa.

Tässä aloin melkeen itkee. I don't know why...? Kenties olen niin tunteellinen yms. 

Leikitään hippaa ja keinutaan keinut rikki.
Hypätään kaikista korkeimmalle, puiden latvojen ylitse.
Sukelletaan kaikista syvimmälle, valtamerien hautavajoamien pohjaan.
Löydetään aarteista kallein ja eletään onnellisina elämämme loppuun asti.

Tossa sitten itkin oikeesti. Tuli mieleen se mun entinen kamu. Siitä johtuu.

Muttamutta. Aivan täydellisen ihana. Ja niin koskettava. (Ja minulle ei sitten enempää angstia tänä iltana.  )

Argh. En osaa vääntää rakentavaa, mutta btw.

Ja sitten päätän - ah, aina niin hyödyllisen kommentini - ruotsalaiseen lauseeseen, joka on kilometrien päässä ranskasta.

Tack så mycke. Jag tycka.<3

(Varoitus, olen sitten surkea ruotsissa. Ei ole ikinä ollut meikälaisen alaa.  )
Mutta, tack kuitenkin.<3