III
Seuraavana aamuna Eren ei pääse enää ylös sängystä. Hän vapisee, kova kuume nousee ja laskee hallitsemattomasti, eikä hänen kasvoillaan ole mitään väriä. Armin istuu Erenin sängyllä ja pitelee tätä sylissään. Hän silittää tämän takkuista tukkaa ja hieroo varovasti tämän kolottavia lihaksia. Juovat Erenin käsistä eivät ole kadonneet kokonaan yön aikana ja Armin seuraa niitä etusormellaan. Erenin hengitys rohisee. Lattialla on verisiä nenäliinoja. Armin yrittää pitää Erenin tajuissaan puhelemalla kaikenlaista, ihan mitä tahansa, mutta Eren hädin tuskin vastailee enää hänelle. Välillä Erenin lause katkeaa kesken kaiken ja hän jää tuijottamaan tiedottomana eteensä.
"Vettä", Armin sanoo ja auttaa vesilasin Erenin rohtuneille huulille. Hän ei tiedä, mitä kasarmin lääkintämiehet ovat siihen sekoittaneet, ehkä hunajaa tai sokeria energianlähteeksi, mutta Erenille se ei tunnu silti maistuvan.
"Mikasa kävi täällä aikaisemmin", Armin sanoo ja pistää vesilasin takaisin piirongin päälle. Eren ei vastaa hänelle mitään. Armin haluaisi lyödä tätä selkään, jotta rohina tämän keuhkoissa lakkaisi. Erenin silmät ovat auki, mutta hän näyttää poissaolevalta. Melkein kuin pystyyn kuolleelta. Ajatus kylmää Arminin selkäytimessä asti ja hänen tekee pahaa.
"Eren."
"Mitä asiaa Mikasalla oli?"
Armin vetää vapisten henkeä. Hän on oikea idiootti. Miksi hän pelottelee itseään tuollaisilla ajatuksilla? Eren ei ole kuollut.
Eren ei ole kuollut."Armin?"
"Ei mitään sen ihmeempiä. Hän halusi tulla katsomaan sinua. Hän on huolissaan, tietenkin."
Eren hymähtää. Armin poimii pienen pyyhkeen vierestään ja kuivaa Erenin hikistä niskaa. Tämän kuume laskee taas kovaa vauhtia.
"Ovatkohan ne jo keränneet kaikki ruumiit?" Eren miettii värittömästi. Kuin häntä ei enää jaksaisi kiinnostaa. "Kukaan meidän ryhmästämme ei tainnut selvitä meidän lisäksemme."
Armin nielaisee. Hän laskee pyyhkeen takaisin sängylle. Vatsassa velloo oikea tunnehirviö. Miksi hän on tällainen? Miksi hän on näin heikko? Hänen pitäisi olla Erenin tukena, eikä pinnistellä vain pitääkseen itsensä kasassa.
"Armin?"
Armin karistaa kurkkuaan. "Ei, ei selvinnyt. Thomas, Mina, Mylius, Nac… He kaikki ovat poissa."
Eren kääntyy hänen sylissään ja katsoo häntä silmiin. Armin hymyilee ja tietää, ettei se vakuuttaisi ketään.
"Onko kaikki hyvin?" Eren kysyy. Arminia naurattaa ja itkettää ja pelottaa, eikä hän tiedä, mitä vastaisi.
"Armin?"
Armin vetää Erenin lähelleen ja painaa kasvonsa tämän haisevaan tukkaan, jottei tämä näkisi hänen itkevän.
"A-armin", Eren sanoo hiljaa. Hän kuulostaa rikkinäiseltä – ihmiseltä, joka tietää kohta kuolevansa. Eren tärisee taas, kuume nousee.
"Kaikki on hyvin, Eren", Armin vakuuttaa ja heijaa heitä paikallaan. Ele luultavasti lohduttaa enemmän häntä itseään kuin Ereniä.
"Kaikki on hyvin."
"Sinä itket, Armin."
Armin pudistaa päätään. "Ei, Eren, en minä itke. Olen vain väsynyt. Sinäkin olet. Nukkuisit vähän."
"Olethan täällä, kun herään?" Eren kysyy. Hän hapuilee Arminin kättä, muttei jaksa ottaa siitä enää kiinni. Armin lomittaa heidän sormensa.
"Totta kai minä olen", Armin kähisee ja rutistaa Ereniä ehkä liiankin lujaa. Eren ei valita, tuijottaa vain eteensä.
"Älä huoli. Minä pysyn kyllä tässä. Nuku, Eren."
Melkein kuin käskystä Erenin pää retkahtaa hänen olkaansa vasten, ja Armin nikottelee hihaansa.
Erenin uni on syvää ja levollista. Armin istuu tämän sängyn vieressä ja pitelee tämän ranteesta kiinni. Erenin hidas pulssi sykkii hänen sormiaan vasten. Se pitää hänet kasassa, kun kaikki muu tuntuu romahtavan hänen ympäriltään. Erenin huone on täynnä upseereita, jotka keskustelevat Erenin vangitsemisesta.
Poikaa ei voi jättää valvomatta… – Me voimme kääntää tämän hyödyksemme… – Hän on vaaraksi ihmiskunnalle…Armin ei jaksa kuunnella. Erenin sydän lyö vielä ja se riittää hänelle tällä hetkellä. Komentaja Erwin Smith astuu eteenpäin ja laskee kätensä Arminin olkapäälle.
"Voit lähteä. Sinua ei tarvita täällä enää."
Armin katsoo Erenin kasvoja. Erenin tukka on liimautunut tämän hikiseen otsaan kiinni, eikä Armin haluaisi mitään muuta kuin, että saisi jäädä pitämään tästä huolta.
"Arlert", komentaja Erwin sanoo vaativammin.
"En haluaisi jättää häntä…"
"Se ei ollut pyyntö, Arlert. Mene."
Armin nousee hitaasti jaloilleen. Huimaa. Koko upseerijoukko tuijottaa häntä, eikä Armin ymmärrä, miksi he kaikki näyttävät niin pelästyneiltä. Tai ehkä hän ymmärtää sittenkin. Hän katsoo viimeisen kerran Erenin levollisia kasvoja, ennen kuin nyökkää kohteliaasti ensin komentaja Erwinille, sitten muille. He kaikki pelkäävät Ereniä, ja jollain kieroutuneella tavalla Arminia melkein huvittaa, kun hän astuu huoneesta käytävään. Komentaja Erwin on hänen kannoillaan ja jää näköesteeksi ovensuuhun.
"Lupasin hänelle, että olisin siellä, kun hän herää", Armin vetoaa viimeisen kerran.
Komentaja Erwin hymyilee nopeasti. "Sinun pitää pyytää sitä Yeageriltä myöhemmin anteeksi. Kaikki on kunnossa."
Armin ei ole varma, mitä komentaja Erwin tarkoittaa, mutta hän hymyilee kuitenkin kohteliaasti takaisin.
Aurinko on laskenut taivaanrajan alle. Trost on yhä kuolemanhiljainen. Arminin alapuolella on vain pimeää ja hänen on vaikea kuvitella, miltä kaupungin valot ovat viikko sitten näyttäneet. Ehkä se tuntui samalta kuin olisi katsonut yötaivasta, mutta vain väärästä suunnasta. Armin nostaa katseensa tähtien peittämään horisonttiin, eikä jostain syystä tunne samanlaista ihmetystä kuin pienenä yötaivasta tutkiessaan. Ehkä hän on hukannut jo osan itsestään tai ehkä hän on vain kasvanut siitä ohi.
Jossain hänen takanaan palaa suuri kokko. Sotilaat polttavat ruumiita. Muuri on niin korkea, ettei savu yllä sen huipulle asti, mutta Arminia ahdistaa silti, eikä hän halua kääntyä katsomaan. Joka puolella tuulee, mutta askelten kopina kantaa silti sen yli.
"Armin", joku kutsuu häntä. Armin kietoo viittansa paremmin ympärilleen.
"Armin", Mikasa sanoo ja seisahtuu hänen viereensä. "Sinun pitää mennä jo sisälle."
"Kyllä minä pärjään."
"Vilustut kohta."
Armin niiskuttaa ja pyyhkii vuotavaa nenäänsä viitan liepeeseen. "Luuletko, että Eren selviää?"
Mikasan kasvot ovat ilmeettömät. Hänen katseensa poraa syvälle Arminin silmiin, ja Arminille tulee lohdullinen olo, vaikka selässä juokseekin vilunväreitä.
"Tuo on typerä kysymys", Mikasa sanoo.
Armin naurahtaa. Totta kai se on.
A/N: Tämä osa venähti pahemmin kuin edellinen, mutta jee! Nyt on vuoden ensimmäinen (mini)sarja purkissa. Toivottavasti tämä tavoitti lukijansa ja tuotti mielihyvää (vaikka alakuloinenhan tämä fikki on). Kiitos, että luit! ♥