Title: Luonto kuiskaa huhupuheina, hetken hairahdus pukee sanoiksi
Author: Jazz*
Beta: -
Rating: Sallittu
Genre: draama, raapale
Summary: -
A/N: Pitkän, pitkän ajan jälkeen julkaisen jälleen. Tällä kertaa omistan kirjoituksen itselleni. Vain itselleni. Syy, miksi halusin saattaa tämän kaikkien luettavaksi oli yksinkertaisesti se, että tekin voisitte paeta todellisuutta kuten minä pakenen. En tiedä tuleeko näitä lisää, aika katsokoon.
Luonto kuiskaa huhupuheina, hetken hairahdus pukee sanoiksi
Tuuli pyyhkii pitkiä, valkoisia, kimaltelevia puuteripilviä jähmettyneiden hankien yli. Varjotonta, tummanharmaata lunta ja tunkkaisenkeltaista, rakoilevaa jäätä. Niin syvää hiljaisuutta, että puhurin kumina tuntuu vain kuuloluiden helinänä. Tuoksu on raikas, kuin mäntysuopaa olisi kastettu kristalliin, kuorrutettu eukalyptuksella ja höyrystetty virtaamaan nenääni. Tummia puita, jotka kumartelevat lähemmäs. Nekin haluavat nähdä, nekin haluavat lukea maisemaa jota luen. Sormenpääni alkavat paleltua, kynnet tuntuvat liian kylmiltä vasten turtuvaa ihoa. Hopeakoru kaulassa painaa ristinmuotoisen jäljen rintamukseen. Hiukset hulmuavat tuulessa, lumihiutaleet takertuvat kiharoihin kuin takiaiset, eivätkä ne sula. Takin helmat taittuvat ja pyörteilevät kun nostan käteni halaamaan vastaanpuhaltavia puuskahduksia. Sinertävät, palelevat huuleni kaartuvat kohmeiseen puolihymyyn, poskipääni hohkaavat hailakanpunaisina ja ripsilleni alkaa kertyä ohut kerros valkoista huurretta. En näe eteeni kaukana siintäviä mustasävytettyjä puiden siluetteja pidemmälle. Sokeasta pisteestä kimppuuni voisi syöksyä kuka tahansa.