Nimi: Mikään ei enää satu
Kirjoittaja: Grenade
Ikäraja: S
Fandom: Haikyuu!!
Paritus: Oikawa Tooru/Iwaizumi Hajime
Genre: hampaatsyövyttävä fluff
Vastuunvapaus: Haikyuu!! kuuluu sen laillisille omistajille, en saa tästä tekstistä mitään rahallista korvausta.
A/N: Million years later... Trilogia on vihdoin valmis, halleluja! Yli vuosi siihen sitten hurahtikin, hyi minua. Aikaisemmat osat tästä:
1.
Kipeäkään ei enää satu S
2.
Tämä tunne ei enää satu S
Mikään ei enää satuOikawa nojautui sohvatyynyyn ja yritti toisella kädellään kauhaista popcorneja vaaleanvihreästä kulhosta. Käsi kuitenkin tapasi tyhjää ja sivulle vilkaistuaan hän tajusi kipon olevan aivan liian kaukana.
”Iwa-chaaan, jätit kulhon liian kauas.”
”Neiti on hyvä ja liikuttaa persettään sen verran”, kuului vastaus keittiöstä.
”Sinun piti hemmotella minua”, Oikawa tuhahti.
”Eikö riitä, että olen täällä?” Iwaizumin hahmo ilmestyi keittiön ovensuuhun. Oikawa kohottautui sohvalta näyttämään kieltä hänelle, mihin Iwaizumi vastasi nopealla keskisormella.
”Vielä kauan?”
”Kyllä se leffa sen verran odottaa.”
”Nälkä”, Oikawa inahti teatraalisesti ja vajosi takaisin sohvalle, kauhoen sitten itselleen yhden Iwaizumin tyynyistä.
”Etkö ole nähnyt sen leffan jotain miljoona kertaa jo?”
”Niin?”
”Että onko pakko?”
”Iwa-chan! Aion opettaa sinut tavoille. En voi uskoa, että olet jättäytynyt sivistyksen ulkopuolelle kaikki nämä vuodet.”
”Kuinka olenkaan selvinnyt?” Iwaizumin ääni oli selvän sarkastinen, kun hän ilmestyi viimein keittiöstä kantaen kahta pitsalautasta mukanaan.
”Juomista vielä”, Oikawa määräsi ja vaikka Iwaizumi näytti hetken siltä, että heittäisi tulevan lasin sisällön Oikawan huolella aseteltuihin hiuksiin, hän kuitenkin meni takaisin keittiöön ja sihautti limsapullon auki.
”Ensi viikonloppuna sitten Jurassic Park!” Iwaizumi huomautti keittiöstä ja Oikawa ynähti, muttei luvannut mitään. Ehkä hän saisi jotenkin toisen ajatukset siirtymään pois siitä kammottavasta dinosauruselokuvasta.
”Se ei ole kammottava”, Iwaizumi murahti ja tyrkkäsi cokislasin Oikawalle.
”Iwa-chan! Luetko jo ajatuksiani?”
”Ei ole tarvis. Ajatuksesi näkyy suoraan naamaltasi.”
”Okei, mitä ajattelen nyt?”
Iwaizumi kääntyi katsomaan Oikawaa, joka pyöritteli silmiään ja kurtisti kulmakarvaansa.
”Että Kyoutani ja Yahaba ovat tyhmiä, kun eivät langenneet ilmiselvään syöttiisi joutua kahdestaan lakaisemaan urheiluhallia harjoitusten jälkeen?”
”No, olisi voinut olla. Ja se oli hyvä suunnitelma! He olisivat ansainneet sen.”
”Sen jälkeen, kun aloimme seurustella, olet epäilyttävästi alkanut parittaa kaikkia muita jätkiä.”
”Mutta he olisivat hyvä pari!” Oikawa mutristi huuliaan ja laski lasin pöydälle.
”Jotenkin he ovat kuin me, mutta hieman eri tavalla”, Iwaizumi huomautti.”
”Sen takia juuri he olisivat hyvä pari.”
Iwaizumi hymähti jotain epämääräistä ja asettautui istumaan Oikawan viereen. Hän kaivoi kaukosäätimen Oikawan tyynyjen alta ja aloitti elokuvan. Se oli joku niistä miljoonasta avaruusolentojutusta, joita Oikawa hänelle syyti.
”Iwa-chan”, Oikawa vaati huomiota ja nyhjäytyi aivan kylkeen kiinni.
”Niin?” Iwaizumi kuin huomaamattaan nosti kättään ja Oikawa livahti kainaloon.
”Iwa-chan”, Oikawa toisti ja Iwaizumi käänsi päätään hänen suuntaansa, vaikkei toisen kasvojen ilmettä nähnytkään.
”Niin?”
”Anteeksi, että annoin tyttöjen flirttailla tänään”, Oikawan ääni oli hiljainen ja hän nypläsi sormillaan hupparinsa nauhaa.
”No, sitä ei kai voi välttää”, Iwaizumi huokaisi.
”Entä jos vain kertoisin heille? Että seurustelen?”
”Tiedät, että se voisi vahingoittaa sinua. Ja muita. Ihan sinun omaksi parhaaksemme pidämme tämän matalalla profiililla.”
”Mutta se on ihan mälsää.”
”Oikawa”, Iwaizumin ääni oli vaativa, kun hän napsautti leffan pyörimään. Huokaus jäi alkutunnarin alle, mutta Iwaizumi tunsi, kuinka Oikawa kaivautui lähemmäs.
”Sitä paitsi. Me olemme tässä nyt. Ei sillä ole väliä, ettei koko maailma tiedä. Ei sillä ole väliä, että tytöt luulevat saavuttavansa jotain pienellä flirttailulla. Luulen, että tylsistyisit ikuisiksi ajoiksi, ellet saisi hieman hymyillä heille. Ei sillä ole väliä, koska lopulta palaat aina luokseni.”
”Tiedätkö, Iwa-chan, en varmaan ole sanonut tätä. Koska se on vaikeaa, ja silloin, kun pitäisi oikeasti sanoa jotain, mikä merkitsee jotain, se onkin yhtäkkiä vaikeaa. Minä ihan oikeasti ty--”
”Tiedetään, tiedetään”, Iwaizumi hyssytti Oikawan hiljaiseksi ja painoi tämän päälaelle pienen suukon.
”Minäkin, tiedäthän, sinusta.”
”En kai muuten katsoisi tätä paskaa leffaa.”
”HEI!”