Author: Neiti Syksy
Title: Lautan minä itselleni rakentaisin
Genre: Haluaisin käyttää "slice of depression" mutta lähinnä sekametelidraama ficlettien (ja raapalaiden) muodossa.
Rating: Korkeimmillaan K11
Varoitukset: Itsetuhoisuus ja masentuneisuus. Ei sisällä graafista sisältöä vaan lähinnä henkinen kokemus.
Disclaimer: Minun tuottamia tunteita sanallisesti.
A/N: Mielenterveysongelmat koetaan hirviöinä, jotka pitää laittaa piiloon näkyviltä. Olen koonnut omia tunteitani tällaiseksi sarjaksi, johon voi samaistua tai sitten ei. En tiedä, kuinka monta näitä tulee olemaan mutta valmiina on neljä ja lisää tulee. Nämä ovat hyvät henkilökohtaisia ja koska käyn juuri nyt pitkää ja syvää prosessia itseni kanssa, nämä voivat olla hyvinkin syvääluotaavia.
Toivottavasti sinulle, joka tunnistat kenties itsesi, on jotain apua. Sillä vaikka ensimmäisessä raapaleessa ollaankin avomerellä, et ole silti kokonaan yksin.
Ja kiitos
FractaAnimalle suuresta henkisestä tuesta, olet hyvin ihana
_______________________________________
A/N2: Tämä on teille kaikille, jotka ajelehditte. Lähdetään yhdessä rakentamaan lauttaa niistä aineksista, mitä meillä on.
Avomerellä, sallittu
Vettä. Ainoastaan vesi ympäröi sinut (minut). Välillä mustaa, välillä kirkasta. Yhdistävä tekijä eri vesien välillä on se, ettei jaksa enää uida. Ei näe ihmisiä, ei saaria, ei mitään levähdyspaikkaa. Ja silti pitää jaksaa liikuttaa käsiänsä ja jalkojansa, vaikka ei jaksa. Se on rutiininomaista, tiedät että niin on tehtävä. Ei saa luovuttaa, niin ne äänet sanovat.
Mutta mitä sitten tapahtuu, jos luovuttaa? Jos nyt jo tuntuu hukkuvan avomerelle, ilman mahdollisuutta huutaa, onko sillä eroa?
Ehkä ei, mutta vesi on kylmää. Kylmää ja syvää. Välillä vajoaa veden alle, vesi syrjäyttää hapen ja usein hukuttaa.
Mutta jokainen hetki veden päällä on elossa olemista.
