Ranskassa hiekka on vaaleaa | S | Fleur/Bill

[Crys]

Nimi: Ranskassa hiekka on vaaleaa
Kirjoittaja: Crysted
Ikäraja: S
Paritus: Fleur/Bill
Genre: Angst
Yhteenveto: Elämä Britanniassa saa Fleurin kaipaamaan takaisin Ranskaan
Disclaimer: En omista muuta kuin mielikuvitukseni
A/N: Osallistuu haasteisiin 12+ virkettä, Perspektiiviä parittamiseen III parituksella perheparitus, Taikakouluhaaste koululla Beauxbatons, Se oikea ja sen haaremi II ja FF100 aiheella puoliveriset


Meri vaahtosi jäätävän näköisenä harmaata taivasta heijastaen, vaikka Ranskassa olisi vielä kesä. Katsellessaan hyytävää myrskyä, Fleur tunsi kolkon tunteen sydämessään tajutessaan, miten kauas kotoa hän oli joutunut. Tietysti tämä oli nyt koti: simpukoiden ja ruskean hiekan ympäröimä pieni mökki, joka oli täytetty vain tarpeellisella, vaikka seiniä Fleur oli yrittänyt koristaa pienillä krumeluureilla, jotka muistuttivat entisestä kotimaasta.

Ranskassa hiekka oli vaaleaa, niin vaaleaa, että se melkein heijasti auringonlaskun oransseja sävyjä. Kylmän viiman leikkiessä Fleurin hiuksilla, hän kaipasi takaisin Beauxbatonsiin, jossa ei tarvinnut huolehtia vuotavasta katosta, vaan sai nukkua yönsä rauhassa lämpimässä ja turvallisessa huoneistossa parhaiden ystävien kanssa. Täällä Fleurilla ei ollut ketään muuta kuin Bill, jonka puolesta hän tietysti antaisi vaikka oikean kylkiluunsa, mutta silti, ei se ollut ihan sama asia.

Fleur kaipasi kouluaikojaan: jopa stressiä olla luokan paras, jopa läpi yön läksykirjojen ääressä valvottuja öitä ja jopa sitä vihaamaansa ameebalta näyttävää taulua makuusalissa. Hän kaipasi vihreää puutarhaa, jossa kukkii hänen lempidaalioitaan, hän kaipasi helakoiden tuulikellojen kilinää makuusalin parvekkeella, niitä, jotka kuulostivat kuin metsänhenkien kuiskauksilta, eivätkä kivilouhimon kolinalta niin kuin ne tuulikellot, jotka hänen yllään porstualla nyt kolisivat. Kaikista eniten hän kaipasi elämää vailla sodan varjoa.

Ranskassa kaikki oli ollut paremmin, sillä silloin Fleurin ei koskaan ollut täytynyt pelätä henkensä puolesta.

Tuokion ajan Fleur oli ollut maailman onnellisin tyttö: Hän oli halunnut Billin ja Billin hän oli saanut, mutta hän ei ollut pysähtynyt miettimään mitä Billin saaminen tarkoitti. Se tarkoitti pysyvää muuttoa Britanniaan, jonka hän oli ensin ottanut innokkaasti haasteena vastaan, miettimättä ollenkaan miten naarmuiseksi se jättäisi sydämen. Hän oli sanonut hyvästit aamukävelyille Beauxbatonsin vieressä sijaitsevan ranskalaista historiaa hehkuvan kylän mukulakivikaduille ja siirtynyt kävelemään kilometrien mittaista tasaista ruskeahiekkaista tietä, jonka varrella näkyi vain pieniä puita ja ruohikkoa. Ehkä hän vielä joskus saisi suostuteltua Billin muuttamaan Ranskaan, ennen kuin joutuisi krematorion asiakkaaksi.

Fleur veti kylmää ilmaa keuhkoihinsa ja yritti kovasti nauttia tumman maiseman tutkailusta. Heidän valittuaan paikkaa kodilleen, Fleurilla oli ollut mielessä Välimeren syvänsininen ja leuto merimaisema, ei tämä synkkä ja harmaa merenranta, jonka pihalle banaanipuun istuttaminen jäi haaveeksi. Hänen makuusaliinsa ikkunasta Beauxbatonsissa oli nähnyt palmupuiden välistä pilkottavan Välimeren, joka kauniin näköalan lisäksi oli toimittanut heille usein meren antimia pöytään. Fleur rakasti Välimerta; se oli lohduttanut häntä useasti silloinkin, kun hän ei ollut pystynyt nukkumaan kulmahampaansa kivistäessä.

Ehkä rakkaus ja kaipuu Ranskaa kohtaan oli hänen DNA:ssaan ja siitä oli vain mahdotonta päästä irti. Avioliitto oli täynnä kompromisseja, ja kumpikin heistä oli tehnyt uhrauksia heidän avioliittonsa eteen, mutta Fleur epäilemättä oli joutunut luopumaan eniten. Katsellessaan alati tummentuvaa horisonttia, Fleur pohti mahtaisiko Bill tuntea saman kaipuun kuin hän nyt, jos he muuttaisivat Ranskaan? Hän halusi uskoa ettei tuntisi, koska Ranskassa iltahämärä tuli myöhemmin, eikä Fleur ollut ikinä kuullut liian valon masentavan ketään. Syksyn tuoma valonpuute oli jättänyt jälkensä muihinkin kuin ikkunalaudalla istuvan saniaisen kupruileviin lehtiin.

Tuulikellot kolisivat porstuan kaaritukea vasten yhä voimakkaammin, kun aurinko painui horisontin taa niin paksun pilvimassan alla, että auringonlaskun värejä hädin tuskin huomasi. Oli niitä pilviä tietty Välimerelläkin, mutta ei näin tukahduttavia, ei ainakaan Fleurin mielestä: täksi päiväksi luvattu superkuukaan tuskin näyttäytyisi paksun pilviseinämän takaa.

Fleur antautui viimein vilunväreilleen ja suuntasi sisälle.

Spoiler: Sanalista: • näytä

1. meri
2. kolkko
3. krumeluuri
4. oranssi
5. vuotaa
6. kylkiluu
7. ameeba
+jokeri
8. vailla
9. henki
10. tuokio
11. naarmuinen
12. tasainen
13. krematorio
14. tutkailla
15. banaani
16. toimittaa
17. kulmahammas
18. DNA / koodi
19. kumpikin
20. tapahtumahorisontti / horisontti
21. iltahämärä
22. kupruilla
23. kaarituki
24. superkuu
25. antautua

[Unohtumaton]

Kommenttikampanjasta iltapäivää! 12+ virkettä -haasteen tekeleitä on aina kiva lukea, joten senkin puolesta nappasin tämän tuolta kampanjasta luettavaksi.

Fleurin asemaan on helppo asettua. Sodan keskellä mieleen palaa entistä vahvemmin kotiseutu ja sen luoma turvallisuuden tunne. Hän on luopunut paljosta päästäkseen Billin kanssa aloittamaan yhteistä elämää. Rakkauden huumassa kodin jättäminen taakseen ei ole ehkä tuntunut yhtä vaikealta - ikävä on tullut vasta myöhemmin. Olisi kyllä kiva tietää, onko Fleur kertonut tuntemuksistaan puolisolleen. Tämän fikin perusteella jäi tunne, että hän hautoo ikävää itsekseen, ei niinkään Billin läsnäollessa.

Täällä Fleurilla ei ollut ketään muuta kuin Bill, jonka puolesta hän tietysti antaisi vaikka oikean kylkiluunsa, mutta silti, ei se ollut ihan sama asia.

Tässä musta näkyy kivasti, kuinka erilaista kuvailua haasteen sanalistasta parhaimmillaan saa irti. Että vaikka Fleur on kovasti ikävissään, niin Bill on edelleen se ihminen, jonka puolesta Fleur uhrautuu. Antaisi vaikka oikean kylkiluunsa, niin sanotusti.

Mulla jäi tästä kyllä fiilis, että sodan jälkeen asiat voisivat olla toisinkin. Että Ranskasta löytyy toinen koti, jossa pariskunta viettää parhaimmat kuukaudet vuodesta. Tähän sopisi hyvin myös jatkopätkä: jos Fleur avautuisi tunteistaan Billille ja saisi (toivottavasti) lohtua.

Oli kiva lukea tämä!  

[Crys]

Unohtumaton: Niin, eiköhän se ikävä helpota sitten kun Fleur saa Billin vierelleen, mutta yksin maailma näyttää harmaammalta :/ Mietiskelin sitä itse asiassa kirjoittaessakin, että ehkäpä he joskus vielä muuttavat Ranskaan. Ehkä joskus saan inspiksen kirjoittaakin jatko-osan Kiitos kommentistasi!

[Kaatosade]

Bongasin tämän virkehaasteesta ja otsikko kuulosti myös kiintoisalta. Tämä oli söpö aamupala, vaikka koti-ikävä ja jonkin sortin ahdistus olivatkin vahvasti läsnä ja kaikkea vanhaa ja turvallista kaivataan kovasti, välittyy silti että Fleur rakastaa Billiä kovasti, kun suostuu kestämään tuollaista tilannetta. Kunnon loma Ranskassa tekisi parille varmasti hyvää.

Jostain syystä ameebalta näyttävä taulu sai erityistyrskähdyksen aikaan, tuli mieleen oikein hieno nykytaide, josta ihmisillä on aika eroavia mielipiteitä. Hyvin kuvaa koti-ikävää, että jopa sellaistakin kaipaa. Kiitoksia tästä. <3

[Crys]

Kaatosade: Lomailu Ranskassa olisi varmasti oivaa lääkettä Fleurin koti-ikävään Heh ameeba-sana oli vähän hankala sana saada sopimaan tähän, mutta kiva että tykkäsit ameebataulusta Kiitos kommentistasi

[Vuorna]

Päivää ja onnea Kommenttiarpajaisten voitosta! Oon aiemmin pistänyt merkille, että tällä tekstillä on jotenkin erityisen kaunis nimi, joten kun siihen sun listauksessa törmäsin niin olihan se pakko valita tämä kommentoinnin kohteeksi. En myöskään oo taas hetkeen lukenut virkehaasteeseen kirjoitettuja tekstejä, joten senkin takia olin ihan tyytyväisenä tätä lukemassa. Fleur/Bill on myös minusta tosi kiehtova paritus, josta en liiemmin olekaan tekstejä lukenut. Tiedä sitten miksi, mutta oli kiva vaihteeksi lukea heistäkin, vaikka sitten tämmöistä melankoliasävytteistäkin tekstiä.

Koti-ikävä on ihan älyttömän kurjaa, ja olit todella hyvin tavoittanut sen mukanaan tuoman ahdistuksen. Vaikka Englanti ei olekaan maantieteellisesti mitenkään liian kaukana Ranskasta, on välimatka Välimeren lämmön ja Simpukkamökin kylmyyden välillä kilometrejä pidempi. Kun velhomaailman tilannekin on mitä on, ei ole mikään ihme, että Fleur kaipaa takaisin Ranskan lämpöön. Enpä olekaan aiemmin sitä ajatellut, miten hankala Fleurin tilanne on oikeastaan ollut – käytännössä ypöyksin uuteen ympäristöön sodan riehuessa ympärillä. Vähemmästäkin sitä ahdistuisi. Onneksi hänellä on kuitenkin Bill, joka varmasti helpottaa kuitenkin ikävää.

Tuulikellot kolisivat porstuan kaaritukea vasten yhä voimakkaammin, kun aurinko painui horisontin taa niin paksun pilvimassan alla, että auringonlaskun värejä hädin tuskin huomasi. Oli niitä pilviä tietty Välimerelläkin, mutta ei näin tukahduttavia, ei ainakaan Fleurin mielestä: täksi päiväksi luvattu superkuukaan tuskin näyttäytyisi paksun pilviseinämän takaa.

Tässä kohdassa oli ihan huikean vahva tunnelma! Samaan aikaan hurjan kaunista kuvailua, mutta myös erityisen tukahduttava fiilis. Sama oli havaittavissa oikeastaan läpi koko tekstin, mikä teki tekstin yleisfiiliksesta erittäin kiehtovan ja mielenkiintoisen.

Virkehaasteesta tää teksti selviytyi vallan mainiosti, parissa kohtaa silmä ehkä tökkäsi pariin sanaan, mutta ei mitenkään häiritsevästi – ja kyseisen kierroksen sanalista on ollutkin aivan törkeän vaikea. Pidin ihan todella paljon kaikesta kauniista kuvailusta, jota tässä tekstissä oli, erityisesti maiseman kuvailu oli tässä suorastaan upeaa ja oli helppo kuvitella niin Simpukkamökki kuin ranskalaiset rannatkin. Oli tosi kiva syventyä hetkeksi Fleurin mietteisiin, olit varsin hyvin tavoittanut hänen melankolisuutensa. Miljöö ja melankolia sopivat muutenkin yhteen kuin nenä päähän! Kiitos tästä hurjan hienosta tekstistä, tämä oli erinomainen lukukokemus!

[Beatrix Bones]

Oi mun oli pakko tulla lukemaan teksti, koska nimi on vain niin älyttömän kaunis (ja samaten Fleur/Bill on yksi suosikkiparituksistani ).

Kokonaisuutena myös teksti oli hyvin kaunis ja tekstin läpi kulkeva punainen lanka ja samaten teema oli selkeästi kaipaus. Kuvailit Ranskaa Fleurin silmin niin todenmukaisesti, että se maalasi mulle selkeän kuvan Beuxbatonsista, leppeistä kesäilloista ja vehreistä puutarhoista banaanipuineen. Toisaalta tässä tekstissä tuli hyvin esille myös globaalissa maailmassa tapahtuva muutto maasta toiseen, kuinka on hyvin tavallista mennä naimisiin toisesta maasta kotoisin olevan henkilön kanssa ja mitä se tarkoittaa kompromissien kannalta. Ilmi tuli selkeästi, miten suuresti Fleur kaipaa kotiseutuaan, vaikka samaten rakkaus Billiä kohtaan oli saanut hänet luopumaan niistä tutuista maisemista ja vaihtamaan ne synkkiin ja pimeneviin Britannian iltoihin. Samalla musta on merkittävää se, että koti-ikävä on suuri myös silloin, kun maantieteellinen etäisyys on oikeasti hyvinkin pieni, Englannin kanaali käytännössä vain välissä.

Tuulikellot kolisivat porstuan kaaritukea vasten yhä voimakkaammin, kun aurinko painui horisontin taa niin paksun pilvimassan alla, että auringonlaskun värejä hädin tuskin huomasi. Oli niitä pilviä tietty Välimerelläkin, mutta ei näin tukahduttavia, ei ainakaan Fleurin mielestä: täksi päiväksi luvattu superkuukaan tuskin näyttäytyisi paksun pilviseinämän takaa.

Erityisesti tässä palasessa näkyy se, miten kauniin kuvailevasti kirjoitat ja Fleurin sielunmaisema sekä sisällä myrskyävät tunteet välittyvät niin selkeästi tänne ruudun toiselle puolelle, että aivan kuin ne olisivat omia ajatuksia. Mä en vain pääse yli tästä, miten kauniita sananvalintoja ja virkkeitä tämä teksti sisälsi. Sulla on ainakin tämän tekstin perusteella aivan käsittämätön taito solmia sanoja yhteen sillä tavoin, että siinä ei ole mitään teennäistä, vaan tavallaan tajunnanvirran sekoitusta harkittuun tyyliin ja kaikki vain sopii täydellisesti yhteen.

Tätä oli suuri ilo lukea, kiitos tuhannesti! <3

[Crys]

Vuorna: virkehaasteet on aina kivoja, vaikka aina joukossa on joku sana joka aiheuttaa hankaluuksia kiva kuitenkin että pääasiassa sanat tuntuivat toimivan osana tekstiä. Jep, onhan tuulisen englannin rannikon melankolia kaukana välimerestä. Kiitos kommentistasi ja pohdinnoistasi
Beatrix Bones: koti-ikävän kokemiseen ei tosiaan maantieteellinen etäisyys välttämättä vaikuta - vaikka onhan taikamaailmassa helpompaa kun voi vaan ilmiintyä/porttiavaimen kautta matkustaa näppärästi muualle oi, kiitos paljon kehuvaisesta kommentistasi