Nimi: Joulurauha
Kirjoittaja: Crysted
Ikäraja: S
Henkilöt: Narcissa, Andromeda, Nymphadora
Genre: Toiveikas angst
Yhteenveto: Narcissa ja Andromeda kohtaavat ensi kertaa pitkään aikaan
A/N: Vuoden 2019 joulukalenteriin kirjoitettu
Narcissa tuijotti rauhallisen lumisateen ympäröivää pientä taloa. Hän ei ollut varma oliko tämä oikea paikka, mutta asteltuaan hitaasti lähemmäs, postiluukun yllä lukeva Tonks vahvisti hänen epäilynsä oikeiksi. Nainen hengitti syvään kylmänkuivaa ilmaa, kunnes koputti oveen. Kului tuskallinen minuutti, kunnes ovi avautui ja tutut kasvot kohtasivat Narcissan pitkästä aikaan.
Andromeda oli vanhentunut. Olihan se odotettavissa, sillä he eivät olleet nähneet yli viiteen vuoteen. Nainen näytti väsyneeltä, silmien alla olivat tummat varjot kasvojen tuijottaessa oven takaa avautunutta näkyä yllättyneenä.
”Narcissa.”
”Andromeda.”
Andromeda vilkuili sisarensa olan yli, mutta lumisella kadulla ei näkynyt muita. ”Oletko täällä tappaaksesi minut?”
Sanat saivat Narcissan sydämen kivistämään. ”En. En tietenkään. Tulin… halusin nähdä sinut.”
Andromeda tuijotti sisartaan vielä hetken aikaa epäuskoisena. Narcissa pelkäsi, että sisko aikoisi pamauttaa oven kiinni hänen nenänsä edestä, mutta viimein tämän päästi hänet sisään. Talo näytti juuri sellaiselta talolta, joka suurimman osan vuodesta oli yhtä sekasortoa, mutta juhlapyhien kunniaksi tavarat oli tökätty katseelta piiloon. Sateenvarjotelineessä oli yksinäinen krikettimaila ja piirongin päälle oli pinttynyt kahvikupinpohjatahroja.
Narcissa seurasi Andromedaa olohuoneeseen, jossa he seisoivat hetken aikaa tietämättä mitä puhua. Andromeda tuijotti Narcissaa valppaana; tämä oli ristimässä kätensä rinnalleen, kunnes jättikin sen tekemättä ja jätti kädet roikkumaan vapaina sivuilla. Valmiina taikasauvaa varten.
”Isä on kuollut”, Narcissa sanoi tarkoitettua napakammin. Hänen ei pitäisi olla loukkaantunut siitä, ettei Andromeda luottanut häneen, ottaen huomioon, että hän oli itse viisi vuotta sitten sanonut, ettei halunnut olla missään tekemisissä Andromedan kanssa, jos tämä jatkaisi jästisyntyisen kanssa seurustelemista. Mutta se oli vielä ollut kohteliasta. Isä, äiti ja Bellatrix olivat menneet paljon pidemmälle.
”Vai niin”, Andromeda totesi häiriintymättä.
Narcissa nyökkäsi. Ei hän ollut odottanutkaan, että Andromeda olisi purskahtanut itkuun. Ei ollut Narcissakaan itkenyt isän kuoltua. ”Äiti kuoli jo muutama vuosi sitten. Olet ehkä kuullut siitä.”
”Kuulin myös häistäsi. En yllättynyt, etten saanut kutsua. Enkä enää ole yllättynyt siitä, että olet täällä nyt, kun isä ja äiti eivät voi sinua enää tuomita. Bellatrix on Azkabanissa. Puhtoinen Cissy on viimein yksin vailla perhettään”, Andromeda sanoi kärkkäästi.
”Minulla on perhe. Oma perhe”, Narcissa puolustautui ääni jäisenä.
”Mitä sitten teet täällä?”
Narcissa ei ehtinyt vastaamaan, kun olohuoneeseen juoksi puolen metrin mittainen tyttö kirkkaanpinkit saparat päässä keikkuen.
”Äiiitiii! Valas on taas rikki! Katso, sen leuat eivät enää loksu hauskasti”, tyttö valitti ja ojensi valaslelua äidilleen, kunnes tajusi katsoa Narcissan suuntaan.
”Kuka tuo on?” hän kuiskasi äidilleen suu ympyränä.
Narcissa nielaisi katsellessaan pienen tytön iloisen uteliaita kasvoja. ”Sinulla on tytär.”
Andromeda näytti siltä, niin kuin haluaisi sanoa paljonkin, mutta jätti sen sanomatta. Hän nosti kätensä suojelevasti tytön hartialle. ”Niin. Minullakin on oma perheeni”, hän sanoi ja otti valaan tytöltä, loitsi sen leuat taas loksumaan hauskasti ja ojensi sen takaisin tyytyväisen näköiselle tytölle.
”Minä olen Dora”, tyttö sanoi ja painoi valaan rintaansa vasten halien sitä. ”Kuka sinä olet?”
”Minä olen Narcissa”, hän vastasi hymyillen hieman tytölle.
Tyttö vilkaisi äitiään. ”Aika hassua. Äiti, sinullahan oli sen niminen sisko, eikö ollutkin?”
”Oli minulla”, Andromeda sanoi vakavana ja taputti tytärtään olalle. ”Mene leikkimään huoneeseesi, otetaan kohta välipalaa.”
Tyttö katosi huoneeseensa hymisten pirteän kuuloista laulua. Narcissan huulilla oli vielä pieni hymy hänen katsoessaan tytön perään. Kun hän nosti katseensa sisareensa, oli Andromedankin ilme sulanut aavistuksen: nyt silmissä oli pientä epäilevää toivoa.
”Ymmärrän, että tämä on liikaa liian myöhään”, Narcissa aloitti. ”Olen ollut pelkuri, mutta… ehkä voisimme päästä siihen tilanteeseen, ettet joutuisi kutsumaan minua siskoksesi imperfektissä”, Narcissa ehdotti ja astui askeleen lähemmäksi. ”Joulurauhan vuoksi?” hän kysyi ja ojensi kätensä.
Andromeda tuijotti kättä pitkään, kunnes epäilevä ilme hänen kasvoillaan suli ja hän tarttui sisarensa käteen. ”Joulurauhan vuoksi.”