Nimi: Kaatosateessa
Kirjoittaja: Arte
Ikäraja: K-11
Tyyli: draama, kevyt angst, söpöilyä, romantiikkaa
Paritus: Hermione/Pansy
Yhteenveto: "Tuhannenkin virstan matka alkaa yhdellä askeleella." -Kiinalainen sananlasku
Osallistuu: Salainen ystävä, Otsikoinnin iloja, Immuniteettiä etsimässä
A/N Ensisijaisesti: Hei
Ingrid, tässäpä sinulle pientä Hermansya, toivottavasti pidät! ♥ Oli kiva päästä kirjoittamaan sinulle uudestaan! Tähän tekstiin inspaannuin erityisesti tuosta toiveisiisi laittamastasi sananlaskusta, joka näkyy yhteenvedossa.
Sitten! Hain lisäinspaa tämän tekemiseen Immuniteettiä etsimässä -haasteesta, johon
MyMameIs oli laittanut seuraavat speksit: ikäraja K-11, genrenä angst ja fluff, ideasanoina vaikea, lämpö, silittää sekä aamu ja tarina-aihiona "Ihmiset tarvitsevat muistutuksen tärkeydestään juuri silloin, kun mieli on eniten maassa." Kiitos sinne suunnalle!
Erityiskiitos kuuluu myös
Saappaattomalle, jolta sain pinon mood boardeja inspaksi, sekä
Fractalle, joka myös heitti yhden
mood boardin! Tämä teksti on nyt tällainen monien tekijöiden summa, mutta olipa pitkästä aikaa kiva päästä kirjoittamaan Hermansya. Kiitos myös
Blujille, jonka haaste "Otsikoinnin iloja" on ehkä totaalisesti pelastanut minut nimeämättömien tekstien suosta! Puspus teille kaikille ♥♥
Viimeisenä vielä linkkejä muihin tätä samaa aihetta käsitteleviin teksteihin. Kronologisessa järjestyksessä
Karheat hiukset vasten kasvoja (S),
Tulejo (kun kaivataan jotain kiellettyä) (S) ja
He hylkäisivät meidät (S) tapahtuvat ennen tätä ficciä, mutta niiden lukeminen ei ole pakollista ymmärtääkseen tämän tekstin tapahtumia.
KAATOSATEESSA
Ulkona satoi kaatamalla vettä. Hermione seisoi eteisaulan ovensuussa ja tuijotti läpimärälle pihamaalle. Vilkaisu valtavaan seinäkelloon sai hänet viimein astumaan ulos: oppilaat virtaisivat kohta päivälliselle eikä hän juuri sillä hetkellä halunnut nähdä ketään.
”Tarttumatum”, hän mumisi viitalleen ja veti hupun syvälle päähänsä. Askeleet litisivät märällä nurmella, kun hän maleksi järvenrantaan tutun tammen alle. Syvään huokaisten hän jäi nojaamaan sitä vasten. Sade ropisi tammenlehtiä vasten, ja järvenpinta oli tasaista kuplamerta. Hermione puri huultaan ja puristi kätensä tiukasti vasten rintakehäänsä.
Harryn ja Ronin ivalliset sanat kaikuivat mielessä. Pojat olivat läksyjenteon ohessa jutelleet ensin huispauksesta, mutta kun aihe oli edennyt Rohkelikon ja Luihuisen väliseen huispausotteluun, olivat he intoutuneet parjaamaan luihuisia oikein olan takaa.
”En oikeasti tajua, mitä Parkinson voi nähdä Malfoyssa”, oli Ron valittanut. ”Malfoyta vastenmielisempää on ehkä vain Voro, tai Kalkaros. Joo, Parkinsonhan voisi saman tien kuolata Kalkarostakin! Kuvittele, Harry, miltä
ne kaksi näyttäisivät yhdessä!”
Harry oli nauranut ja pudistellut huvittuneena päätään. ”Ron, tuo mielikuva on ihan liian häiritsevä! Ei tuollaista pysty ajattelemaan.”
”Totta turiset, kamu” – ja Hermione irvisti muistaessaan ystävänsä ilmeen – ”on aivan liian vastenmielistä ajatella Parkinsonia ja Kalkarosta samaan aikaan – kuvittele nyt sitä limaisten mustien hiuksien virtaa! Tai hei, ehkä heille tulisi jopa normaalin näköisiä lapsia, sillä ehkä seuraava sukupolvi saisi normaalin pituisen nenän Kalkaroksen koukkunokan ja Parkinsonin lättänenän yhdistyessä. Mitä luulet, Hermione, olisiko se mahdollista?”
Hermionen puristi silmänsä kiinni muistaessaan vaivaantuneen olonsa, epämääräiseen nyökkäyksensä ja vaitonaisen muminansa siitä, kuinka hänen täytyi noutaa jotain kirjastosta ennen päivällistä. Hän hakkasi muutaman kerran päätään vaimeasti vasten tammea.
Miten olet päätynyt tähän tilanteeseen? Oikeasti, miten ajattelit toimia? Eivät he muuta suhtautumistaan, et voi ikinä kertoa heille!Hänen selkänsä takaa kuului kevyt yskäisy. Hermione hätkähti ja tavoitteli jo taikasauvaansa pyörähtäessään ympäri, mutta hän jähmettyi paikalleen tunnistaessaan tulijan.
Pansyn viitta näytti läpimärältä, mutta tyttö vaikutti silti enemmän vaivaantuneelta. ”Minä – ”, tämä aloitti, mutta yskähti sitten uudelleen. ”Satuin näkemään sinut aulassa, ja sitten et tullut syömään.”
Hermione avasi suunsa, muttei keksinyt mitään sanottavaa. Niinpä hän painoi selkänsä takaisin tammea vasten ja puri huultaan lujempaa. Hetken päästä Pansyn märkä viitta painautui hänen viittansa viereen.
”Sinä olet ihan märkä”, Hermione totesi.
”Täällä sataa vettä”, Pansy heitti takaisin.
Hermione naurahti, ja hänen kätensä laskeutuivat alas puuskasta. Pelkkä Pansyn läsnäolo sai kaiken muun tuntumaan merkityksettömämmältä kuin yleensä. Hän hymyili hieman, kun Pansyn käsi etsiytyi hänen omaansa.
”Mitä sinä oikein täällä teet?” Pansy kysyi viimein, kun he olivat hetken aikaa katselleet sateista järveä ja silitelleet toistensa sormia.
Hermione katsoi toisaalle, mutta puristi samalla Pansyn kättä hieman lujempaa.
”Sanoivatko Potter ja Weasley jotain kivaa minusta?” Pansy arvasi.
Hermione tunsi kyynelten uhkaavan silmäkulmiaan. Hän puri päättäväisesti huultaan nyökätessään pienesti.
Pansy oli hetken aikaa hiljaa ja vain silitti hänen kättään. Sade jatkoi leikkiään. Lopulta Hermione tunsi, kuinka Pansy kohautti olkiaan. ”Älä välitä siitä”, tämä sanoi hiljaa. ”Ei sille voi nyt mitään, kyllä siihen tottuu.”
Hermione huokaisi. ”Niin kai”, hän vastasi. ”Mutta en haluaisi tottua.”
”En minäkään, mutta en myöskään halua kertoa heille.”
”…en kai minäkään.”
Pansy naurahti ja siirtyi sitten seisomaan hänen eteensä. Hermione hymyili, kun huulet painettiin hänen huulilleen. Hän tarttui Pansyn viitankulmaan ja hätkähti.
”Minä ihan unohdin, että sinä olet edelleen märkä!” hän huudahti. ”Olisit sanonut!” Ja hän kaivoi taikasauvansa esiin ja loitsi Pansyn viittaan niin lämmitys- kuin hylkimisloitsut. Pansy yritti selvästi olla näyttämättä liian helpottuneelta, mutta Hermione naurahti ja suikkasi suukon tytön suulle.
”Kiitos riittää”, hän heitti silmiään kujeilevasti siristäen.
”Kiitos”, Pansy sanoi arvokkaasti ja virnisti sitten. Hermione veti tytön syliinsä ja suuteli tätä. Pansyn kädet ujuttautuivat hänen viittansa alle ja kietoutuivat hänen ympärilleen puristaen lujasti. Hermione ynähti, kun hänet painettiin tiukasti vasten tammen runkoa ja Pansy suuteli häntä vapaammin kuin koskaan aiemmin. Sade vain yltyi, eikä kukaan täysijärkinen liikuskelisi linnan pihalla vielä pitkään aikaan. Kerrankin he saivat olla rauhassa ilman pelkoa siitä, että joku tulisi yllättäen kulman takaa tai avaisi luokkahuoneen oven.
Hermione hieraisi nenäänsä vasten Pansyn nenää. Hän veti syvään henkeä ja katsoi Pansya silmiin. ”Pidän sinusta”, hän puuskahti nopeasti.
Pansy hymähti ja katsahti häveliäästi toisaalle. Hermione hymyili, käänsi Pansyn pään taas itseään kohden ja suuteli tämän huulia pehmeästi. ”Kyllä tämä tästä”, hän sanoi hiljaa.