Ficin nimi: Sodassa ja rakkaudessa
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Prätkähiiret
Genre: Draama ja pieni romance
Paritus: Rontti/Anni
(mainittuina myös Vinski/Anni ja Turbo/Minni)Ikäraja: k-11
Summary:
Että heidän pitkin alkaa jutustella hänen katseluetäisyydellään. Hetkessä Rontin rintaa kirpaisi kitkerä mustasukkaisuus, jonka hän oli kuvitellut jo unohtuneen.A/N: Rontti päähenkilönä, wat. No, katselin pitkästä aikaa vanhoja kunnon 1990-luvun Hiiriä ja inspiraatio syntyi yllättävän nopeasti (tämä tarina syntyi non-stoppina parin päivän aikana, hyvä minä). Suosikkejani ovat
Olipa kerran Marsissa -jaksot ja ficissä kuvailtava illanistujaiskohtaus löytyy trilogian ensimmäisestä osasta. Kannattaa ehkä katsoa kyseinen pätkä, jotta saa mahdollisimman paljon irti tästä tarinasta. Itse katsoin koko jutun tunnin mittaisena kokonaisuutena, kun se sattui löytymään englanniksi Tubesta. Yleensä tykkään katsoa piirrettyjä suomeksi, mutta täytyy sanoa, että Hiirten kohdalla alkuperäisversio on parempi ainakin
Mars-jaksoissa – siksikin, että inhoan sydämestäni Rontin suomenkielistä ääntä. Rasittavaa kuunneltavaa ja tappaa kaiken karisman tekemällä hahmosta kunnon kääkän.
Rontti on mielenkiintoinen persoona. 2000-luvun sarjassa hahmo sai lisää ulottuvuuksia, mutta itse keskitän kiinnostukseni ysärisarjan hahmokatsaukseen. Ainoa yksityiskohta, jonka olen ottanut myöhemmästä ja sivumennen sanoen ihan kamalasta sarjasta on Minnin ja Rontin sukulaisuus. Äkkiseltään en muistanut, onko sitä yhteyttä mainittu vanhemmassa versiossa (Internetin mukaan se paljastettiin todella vasta uudemmassa sarjassa). Oli miten oli, itse pidän kyseisestä pikkuseikasta.
Mitä taas tulee Rontin ja Annin suhteeseen, se on canonista peräisin. Kyseessä oli paremmin sanottuna eräänlainen kolmiodraama Rontin, Annin ja Vinskin välillä, vaikka sitä ei kunnolla nostettukaan pöydälle. Veikkaisin, että monet katsojat eivät muista Annin hahmoa, sillä eihän tyttö esiintynytkään kuin
Olipa kerran Marsissa -jaksoissa. Toisaalta Anni kuitenkin teki paluun 2000-luvun remake-sarjassa.
Itse olin siitä syvästi järkyttynyt.
Dialogi on illanistujaiskohtauksessa pitkälti sama kuin sarjan suomidubbauksessa, mutta muutamalla pienellä muutoksella.
Pisin A/N ikinä... Höliseminen on kivaa.
***
Marsin vapaustaistelijoiden tukikohdassa, vanhan luostarin maanalaisessa kellarissa, oli sinä iltana harvinaisen hilpeä juhlatunnelma. Vastarintaliikkeen johtaja Rontti mulkoili turhautuneena ruokapöydässä kanssaan istuvia vapaustaistelijatovereita, jotka viettivät leppoisaa iltaa kaljatuopit kourissaan. Heidän liiallinen positiivisuutensa tuntui
samentavalta. Ikään kuin heistä yksikään ei olisi käsittänyt, millaisessa suossa he kaikki rämpivät. Mikäli optimistisuus oli vedetty ylle helposti särkyväksi suojakuoreksi, Rontti kieltäytyi alentumasta moiseen. Pessimistiksi häntä oli sanottu aina, mutta Rontti ei ollut koskaan ottanut sitä loukkauksena. Naiiveihin utopioihin uskomatta jättäminen teki hänestä vakavasti otettavan vapaustaistelijan ja ennen kaikkea johtajan.
Oli vaikeaa nähdä kuluvissa päivissä jotain hyvää. Menneet kuukaudet sulautuivat toisiinsa voittojen ja tappioiden täyttämäksi sekavaksi sumuksi. Rontti halveksi ja samaan aikaan kadehti vapaustaistelijoita, jotka kykenivät löytämään ilonpilkahduksia nykyisessäkin tilanteessa. Nuorella Vinskilläkin oli tilanne päällä: oluiden ja aiemmin sinä päivänä saavutetun voiton ansiosta tämä oli tavallistakin hilpeämmällä tuulella. Se oli paljon sanottu, sillä tavallisestikin Vinski oli joka paikassa puuttumassa asioihin ja pitämässä meteliä. Nyt tämä väänsi radiota jatkuvasti kovemmalle ja heitteli kärrynpyöriä ja voltteja pöydältä toiselle, kunnes arvatusti mopo karkasi käsistä. Törmättyään lennokkaasti matalaan kattoparruun valkoinen hiiri rojahti kovaäänisesti lattialle tovereiden hekottaessa esitykselle makeasti.
Ronttia ei kiinnostanut tippaakaan mokoma pelleily, mutta heleän naurun kuullessaan hän vaistomaisesti käänsi katseensa takaisin lattialla lötköttävään Vinskiin, joka sai seuraa ensiapulaukun kanssa hätiin kiiruhtavasta Annista.
Että heidän pitkin alkaa jutustella hänen katseluetäisyydellään. Hetkessä Rontin rintaa kirpaisi kitkerä mustasukkaisuus, jonka hän oli kuvitellut jo unohtuneen.
***
Nuoren Rontin elämässä oli kauan sitten ollut paljon jaksoja, jotka hän oli viettänyt toisella puolella Marsia hankkimassa koulutusta taistelutaitojen, prätkämekaniikan ja muun teknologian saralta. Kotikonnuillaan vieraillessaan hän jaksoi aina hämmästellä, kuinka alueen lapset kasvoivat niin nopeasti. Vinskistä ja kumppaneista oli hankala uskoa vieläkään heidän olevan täysivaltaisia aikuisia, sillä Rontti saattoi edelleen elävästi nähdä heidät nykyistä viisitoista vuotta nuorempina natiaisina. Hänen sisarentyttärensä Minni oli lapsuusaikoinaan viettänyt paljon aikaa yhdessä Annin kanssa. Kuten muutkin nuoremman polven hiiret, Rontti oli tuntenut Anninkin aina tämän syntymästä lähtien.
Tytön vartuttua aikuisikään Rontti oli saanut eräänä tavallisena päivänä huomata ajattelevansa tästä uudella tavalla. Hän ei ollut monesti ihastunut elämänsä aikana, mutta kyllä tunnisti tunteen. Hän ja Anni olivat tuttuja vuosien takaa, joten keskinäinen jutustelu luonnistui kepeästi. Tyttö oli aikoinaan kysellyt häneltä paljon prätkien toiminnoista ja oli kuulemma ollut hänen ansiotaan, että tämä oli päättänyt aikuisena ryhtyä mekaanikoksi. Lisäksi Anni oli hankkinut kokemusta lääkintätaidoista, mikä oli osoittautunut kullanarvoiseksi etenkin sodan raivotessa.
Hullunkurisinta Rontista oli, etteivät hänen tunteensa olleet jääneet täysin yksipuolisiksi. Hän oli uskonut Annin pitävän häntä vain mentorinaan, esikuvanaan ja isovelihahmonaan, jollaisena Rontti oli aina tottunut itsensä näkemään. Niinkin itsevarmana kuin Rontti itseään piti, hänen mielessään oli käynyt epäilyksiä molemminpuolisista tunteista. Heillä oli paljon yhteistä, mutta erilaiset elämäntilanteet ja päälle parinkymmenen vuoden ikäero olivat realistisia syitä sille, miksi romanttinen suhde tuskin olisi ottanut tuulta alleen. Vuodet olivat kuitenkin kohdelleet Ronttia hyvin ja Anni olikin usein kehunut häntä varsin karismaattiseksi. Sotaa edeltäneenä muutamana vuonna he olivat viettäneet paljon aikaa yhdessä prätkiä huoltaen. Rontti oli usein todennut mielessään, ettei kukaan tuntenut häntä paremmin kuin Anni. Tiiviissä yhteisössä juoruja syntyi vähäpätöisemmistäkin aiheista, eikä heidän ystävyytensä ollut jäänyt salaisuudeksi. Kumpikaan ei ollut kokenut tarpeelliseksi määritellä suhteen virallista tilaa, mutta Rontti oli huomannut tulleensa Annista kohtuullisen mustasukkaiseksi. Nuoret salskeat hiirimiehet olivat tietoisia heidän läheisistä väleistään, eivätkä halunneet päätyä hänen silmätikukseen liehittelemällä Annia.
***
Prätkänkorjailupuuhat pajalla saivat jäädä siltä seisomalta, kun nuori Miihkali kiirehti juoksupoikana tuomaan viestiä, joka oli käsky palata välittömästi esikuntaan rauhan ajan ollessa virallisesti ohi. Plutolaiset olivat sinä päivänä hyökänneet Marsin maaperälle.
”Mä en usko tätä”, Anni hengähti kasvot käsiinsä painettuna ja nojasi seinään, etteivät polvet olisi pettäneet.
”Ne kirotut kalannaamat”, Rontti ärisi, pyyhki öljyiset kätensä ennestäänkin tahraiseen riepuun ja paiskasi sen sitten lähimmälle pöydälle. ”Miihkali, painu kotiin ja kerää kaikki koolle. Pitäkää silmät ja korvat auki. Mä tuon uutisia huomisiltaan mennessä.”
Miihkali nyökkäsi ja kurvasi prätkällään pois niin vauhdikkaasti, että punainen pölypilvi jäi leijailemaan pajan ovelle. Rontti tarttui naulakossa roikkuvaan vihreään päällystakkiinsa ja veti sen ylleen.
”Anni, nyt pitää mennä”, hän sanoi ja oli aikeissa lisätä tyypilliseen tapaansa ’vipinää kinttuihin’, mutta vaikeni äkisti nähdessään naisen kasvoilla ilmeen, joka kuvasti niin suurta surua ja epätoivoa, että Rontti unohti tulipalokiireensä.
”Mä toivoin viimeiseen asti, ettei näin kävisi”, Anni niiskaisi silmiään pyyhkien.
”Niin me kaikki”, Rontti murahti ja tarttui tätä hartiasta rohkaisevana eleenä. ”Mut nyt ei auta jäädä tuleen makaamaan. Pitää saada veikat koolle miettimään toimintasuunnitelmaa.”
”Aiotko sä marssia sotatantereelle?” Anni kysyi raskasmielisenä.
”Niin se menee. Jos ne Pluton sillit meinaa saada tän planeetan haltuunsa, ne saa tehdä sen mun kuolleen ruumiin yli”, Rontti tuhahti. Anni hymähti ilottomasti ja tarttui hänen käteensä hartiallaan.
”Musta kyllä olis kiva, jos sä pysyisit hengissä”, tämä sanoi ja painoi hänen huulilleen suukon. Se suukko oli ensimmäinen heidän välillään.***
Rontti sai vaivoin riistettyä katseensa Annista ja Vinskistä ja samalla päätti keskittyä ympärillään käytävään keskusteluun. Moto kohotti tuoppiaan ja julisti vapaustaistelijoiden savustavan Pluton kalanaamat pois ansaiten raikuvia suosionosoituksia. Hengennostatus oli ihailtavaa, mutta Rontti ei kyennyt enää hillitsemään itseään toisille selkeästi tuntemattomaksi jääneistä yksityiskohdista.
”Haluutteko te totuuden?” hän murahti ja työnsi lautasensa kauemmas. ”Marsia ei vallattu, veikat. Se
myytiin.”
Reaktio oli odotettavissa: kenelläkään ei nähtävästi ollut ollut aavistusta sellaisesta. Tovereiden raivostuttava tietämättömyys yllytti Rontin jatkamaan.
”Jeah, kiitos selkärangattoman hallituksen, joka täyttää taskunsa plutolaisrahalla”, hän ärähti nyrkkinsä pöytään iskien. ”Ja sitten on vielä armeija...” hän huokaisi päätään pudistellen.
”Hei kamoon, älä oo niin ankara niille, Rontti! Ne vaan tottelee käskyjä”, vieressä istuva Turbo yritti keventää tunnelmaa, mutta ansaitsi Rontilta vain vihaisen mulkaisun.
”Aijaa? Tiedätkö sä, missä sun tyttöystäväs on, Turbo? Mä kerron:
tottelemassa käskyjä. Virittelee miinoja Elysium-rinteelle, joka on jo menetetty!”
Uskomatonta, että komentajan asemassa oleva Turbokin oli noin pihalla. Rontti nousi vihaisena pöydästä ja jätti järkyttyneen näköisen hiiren istumaan tovereiden pariin. Hänen hermojaan kiristi liian moni asia samaan aikaan. Kelvoton hallitus, kelvoton armeija! Paremminkin suoraan plutolaisten ansoihin itsensä ajava pelinappulajoukko. Kersantti Karpaasi oli pelkkä kyvytön idiootti ja sai hänet kiehumaan pelkällä olemassaolollaankin vielä sen lisäksi, että upseerin saappaissa kehtasi sanella toimintaohjeita hänen vapaustaistelijoilleen. Ikään kuin kersantti ei olisi huomannut, että hallituksen antamissa käskyissä oli kaikki pielessä. Sellainen saamaton vähä-älyisyys nosti hänessä palavan halun antaa moiselle luuserille kunnon turpasauna, mikä olisi varmasti tapahtunut sinä päivänä heidän kohdattuaan toisensa taistelukentällä, ellei Turbo olisi estänyt. Asioiden käytyä epäsuotuisammiksi armeijan upseerit olivat jatkuvasti kyseenalaistamassa vastarintaliikkeen toimintatapoja ja etsimässä epäkohtia pönkittääkseen omaa asemaansa kyvykkäämpänä Marsin puolustajana.
Rontti oli valmis kiroamaan koko puolustusvoimat alimpaan manalaan, ellei sen tilanne ja kituuttava pärjääminen olisi merkinnyt hänelle niin paljon. Kipeä totuus oli, että hänen joukoillaan ei riittänyt tarpeeksi resursseja vastaamaan yksin planeetan kohtalosta. Lisäksi Rontilla oli armeijan leivissä henkilö, josta hän välitti suuresti tämän tekemistä huonoista valinnoista huolimatta.
Minni kantoi ihailtavasti vastuunsa ja tunsi velvollisuutta Marsia kohtaan siinä missä hänkin, mutta virallisena sotilaana tämän taidot menivät Rontin mielestä pahasti hukkaan. Hän oli pian sodan sytyttyä ottanut yhteen sisarentyttärensä kanssa, sillä tämä halusi kantaa oman kortensa kekoon armeijan riveissä, eikä lämmennyt ajatukselle omin päin muodostetusta asevoimien auktoriteettia uhmaavasta vastarintaliikkeestä. Luultavasti upseerien keskuudessa Rontista puhuttiin takinkääntäjänä, sillä hän oli ennen plutolaisten hyökkäystä palvellut armeijan joukoissa arvostetussa asemassa pitkä ura takanaan. Se oli ollut hänen unelmansa lapsesta lähtien, ja hän oli ollut sisarentyttärestään kovin ylpeä tämän seurattua enonsa jälkiä täysi-ikäiseksi tultuaan.
Rontille oli ollut jo pitkän aikaa selvillä hallituksen kunnottomuus, joka sitten laajentui täysimittaiseksi sekasorroksi taistelujen alettua. Hänelle oli ollut itsestään selvää erota armeijasta havaittuaan sen tyystin epäpäteväksi hallituksen nukkejoukoksi, mutta ei ikinä olisi voinut uskoa Minnin asettuvan poikkiteloin hänen kantansa kanssa. Hämmästyttävintä oli Minnin sinisilmäisyys. Tämä oli fiksu nuori nainen, mutta valinta jäädä palvelemaan virallisena sotilaana oli Rontista anteeksiantamattoman typerä. Minni kaiketi jaksoi uskoa parempaan, mutta ikävä kyllä tämäkään ei mahtanut mitään plutolaisten myrkyttämälle hallitukselle. Jokainen sotilas alokkaasta lähtien oli pelkkä sätkynukke, joka totteli käskyjä sanomatta vastaan.
Minnin tukala tilanne oli vaivannut häntä alusta alkaen ja nyt se palasi rymisten mieleen hänen kerrottuaan Turbolle sisarentyttärensä senhetkisistä liikkeistä. Turbo sai selkeästi shokin kuullessaan, vaikka olisi voinut luulla, että poikaystävänä tämä olisi ollut armeijan siirroista huolellisemmin perillä. Nuoren parin välille oli sodan alussa syntynyt kärhämä jos toinenkin koskien Marsin suojausta: Turbo oli ystäviensä kanssa liittynyt hänen vapaustaistelijajoukkoihinsa ja samalla kaivanut itsensä ja Minnin välille kuopan. Luultavasti he kuitenkin olivat jättäneet kiistan taakseen, sillä tukikohtien etäisyydestä huolimatta he vetivät yhä yhtä köyttä.
Mitä taas tuli häneen ja Anniin... Rontti sai syyttää lähinnä itseään siitä, että heidän välinsä olivat kääntyneet asiallisemmalle tasolle. Sodan sytyttyä karu todellisuus oli iskenyt Ronttia kasvoihin ja pakottanut hänet työntämään taka-alalle sen, mitä heidän välillään oli. Hänen tunne-elämäänsä ei ollut aikoihin mahtunut muuta kuin huoli ja pilkahteleva toivo Marsin ja vapaustaistelijoiden selviytymisestä. Sodankäynti oli tehnyt hänestä entistä juromman ja perin sapettavan kenen tahansa mielestä. Toiset vapaustaistelijat yrittivät ymmärtää johtajaansa ja ajoittain onnistuivatkin piristämään häntä positiivisella asenteella. Erityisen ylpeäksi Rontti tunsi itsensä katsellessaan Turboa, Motoa ja Vinskiä. Veikat olivat ottaneet tosissaan hänen neuvonsa ja opetuksensa ja niiden ansiosta tulleet loistaviksi Marsin puolustajiksi. Niitä kolmea yhdisti optimistinen suhtautuminen vaikeisiinkin tilanteisiin ja he jaksoivat laskea leikkiä jatkuvasti, etenkin Vinski.
Kenties Vinskistä säteilevä humoristisuus oli ollut yksi syy siihen, miksi Anni oli alkanut viihtyä tämän seurassa. Hän itse kun ei tarjonnut kovin erinomaista seuraa ja saattoi joskus tarkoittamattaankin ärähtää tylysti. Rontilla ei ollut oikeutta sanoa Vinskin ja Annin flirttailuun poikkipuolista sanaa – eiväthän hän ja Anni olleet koskaan olleet virallisesti yhdessä – mutta ei hän silti mahtanut mustasukkaisuudelleen mitään. Sota oli muuttanut kaiken huonoimmalla mahdollisella hetkellä: sen sijaan, että he olisivat rauhassa antaneet asioiden liukua omalla painollaan ja ehkä vieneet suhdettaan vakavammalle tasolle, he olivat ajan kuluessa vain jotenkin... lakanneet olemasta. Kaiken lisäksi
he oli käsitteenä himmeä. Välillä Rontti pyöritteli mielessään, oliko koskaan ollutkaan mitään
heitä.
”Hyvä, ettet telonut tota pientä nättiä naamaasi”, hänen tarkkoihin korviinsa kantautui Annin hyväntuulinen ääni. Tämä ja Vinski puhelivat mukavia edelleen, ja tilanteen siirappisuus haiskahti varmasti plutolaistenkin neniin asti.
Rontti ei sietänyt enää katsella moista teerenpeliä. Lähestyessään heitä hän piti tylyn katseensa kiinni Vinskissä, joka huomasi sen ja kuului sanovan Annille vaimeasti jotain kiireellistä lauhdutinsysteemistä ja
poikakaverista. Oli pakko myöntää: Anniin liittyen sellainen ei kuulostanut loppujen lopuksi yhtään tyhmältä titteliltä. Hyvä vain, että Vinskilläkin välähti heittää esiin jotain sellaista.
”Poikakaveri? Hei, tällä mekaanikolla ei oo palloa nilkassaan, ja Rontti tietää sen”, Rontti kuuli Annin tokaisevan vastaukseksi. Kommentti muistutti naamalle viskattua märkää rättiä.
”Anni.” Rontti seisahtui naisen viereen ja pakottautui puhumaan rauhallisemmin kuin mitä hänen olisi varsinaisesti tehnyt mieli. ”Tuolla olis pari vapaustaistelijaa, jotka kaipais kevyttä laastarointia.”
Kevyttä nimenomaan – ne olivat pelkkiä pintanaarmuja ja olisivat varmasti parantuneet hyvin ilman sidetarpeitakin. Saipahan Anni muuta tekemistä.
”Mä meen.” Anni nyökkäsi velvollisuudentuntoisena ja toivotettuaan Vinskille vielä onnea poistui kauempana istuvien tovereiden luo. Rontti mulkaisi vaivihkaa Vinskiä, joka ei onneksi huomannut hänen pistävää katsettaan. Taisi poika leijua vaaleanpunaisissa unelmissaan liiaksi.
Rontti pudisti hiljaa päätään ja saapasteli takaisin iloitsevien vapaustaistelijoiden pöytään. Hän tarvitsi tuhdin ryypyn.