Title : I Wanna Protect You
Author : Mie eli Eweliina
Beta : Tämä Armanda, hän ei ole finissä
Warnings : Ei taida olla? Ööö.. Lievä kiroilu? Väkivalta?
Fandom : Hobitti
Paring : Thorin/OC ja Legolas/OC
Rating : K-11?
Genre : Fluffy, Draama, lievä angst, seikkailu, romance, fix-it...
Feedback : Rukoilen ja anelen! PALAUTETTA!
Summary : Tapahtuipa kerran koleana päivänä Viiden Armeijan Taistelun jälkeen erittäin viehättävä yllätys, joka varasti Thorinin sydämen ja vei tämän suureen seikkailuun, tai pikemminkin rakkaustarinaan...
A/N Eli Thorin on jäänyt henkiin taistelussa, mikäli joku ei sitä summarystä käsittänyt. Ja jooko sitä Feedbackkiä!!
I Wanna Protect You
Chapter 1
Uusi tuttavuus ja Hiisiluolia
Thorin Tammikilpi ei ollut koskaan ollut kovin suosittu haltioiden keskuudessa. Tai no, haltiat inhosivat häntä yli kaiken. Ja nyt Thorin oli onnistunut melkein aiheuttamaan sodan näiden kahden ylvään kansan välille, ja sitä koko Erebor pelkäsi. Thorin löisi mistä tahansa vetoa, että eräänä päivänä sota tulee, ja kääpiöt joutuvat taistelemaan henkensä puolesta, kotinsa puolesta ja rakkaidensa puolesta. Thorin istui valtaistuimellaan murheen murtamana, sillä hän ei voisi tehdä mitään ellei hän luovuttaisi osaa kulta-aarteestaan muille. Ja senhän Thorin tekisi vain kuolleen ruumiinsa ylitse, mikä tosin sopisikin haltioille vallan mainiosti. Mutta kääpiökuningas ei niin helposti olekaan voitettavissa, ainakin niin Thorin ajatteli. Muttei sitä koskaan tiedä. Yhtäkkiä Thorin kuuli takaansa äänen, joka kuului hänen nuoremmalle sisarenpojalleen. “Eno… Onko kaikki hyvin?” Se kysyi hiljaa. Thorin pakotti kasvoilleen hymyn, ja katsoi sitten Kiliä. “Kyllä, minä voin ihan hyvin. Älä sinä siitä huoli”, kuningas sanoi hymyillen, mutta tunsi sisäistä raivoa haltioita kohtaan. “Minä menen kävelylle, tulen pian”, hän lisäsi ja nousi ylös tuoliltaan. Thorin tarvitsi raikasta ilmaa. Hän käveli valtaistuinsalin poikki, ja avasi oven. Heti astuttuaan ulkoilmaan hän tunsi raikkaan tuulen kasvoillaan. Kuningas seisoi hetken ajan paikallaan, mutta lähti lopulta kävelemään kohti metsää. Puut humisivat kauniisti. Pienen hetken ajan Thorin oli pahoillaan siitä, ettei osannut kirjoittaa runoja, mutta hänellä oli muitakin huolia. Kuten tuleva sota, ja sensellaiset. Thorin istahti mietiskelemään erään puun juurelle. Yhtäkkiä hän tunsi kovan kävyn tipahtavan päähänsä. “Au”, Thorin sanoi vaikkei se ollut niin paljon sattunut. Mutta käpyjä tipahteli kuitenkin koko ajan lisää, ja Thorin alkoi ärtyä. Ja hän ärtyi yhä enemmän, kun kuuli puusta äänen. Naurua, heleää naurua. Se saattoi olla haltia. Kuningas nousi ylös ja alkoi pyyhkiä vaatteitaan. “Kuka hemmetin vitsailija siellä on?” Hän ihmetteli ärtyneesti ja katsoi latvastoon. Kuningas ei nähnyt mitään, ei haltioita tai ketään muutakaan. Yhtäkkiä puussa kahahti, ja jokin tipahti varjoihin Thorinin eteen. Se naurahti heleästi, ja kumarsi Thorinille nopeasti. “Darah, palveluksessanne”, se sanoi ja astui pois varjoista. Ja vihdoinkin Thorin näki, voi Yavanna mitä hän näki. Nuori, kaunis kääpiötyttö varustettuna kirveellä, kauniilla silmillä ja lyhyillä, aika vaaleilla hiuksilla. Vihertävänharmaat silmät katselivat Thorinia ilkikurisesti pieni pilke kulmassaan. Tyttö, jonka nimi taisi olla Darah, hymyili Thorinille leveästi. “Mitä nyt? Veikö hiisi kielesi?” Darah kysyi naurahtaen ja laittoi kädet lanteilleen. Hän oli kohtuullisen laiha, mutta näytti vahvalta, hyvältä taistelijalta. Thorinista tuntui kummasti, että hän oli tavannut tytön aikaisemminkin. “Öööh… Ei vienyt. Thorin Tammikilpi, teidän palveluksessanne… Ja sinutelkaa toki”, Thorin sanoi ja kumarsi myös. Darah katseli häntä uteliaana, ja Thorin oli aika vaivaantunut. “Mitä sinä täällä metsässä teet? Ei sillä ettetkö saisi olla täällä”, Thorin kysyi rikkoakseen hiljaisuuden. Tytön katse muuttui uteliaisuudesta suruksi, jossa saattoi olla hieman pelkoa. Totisesti, tytön kauniilla kasvoilla näkyi Thorinille niin tuttu pelon häivähdys. “Minä… Pakenen. Örkkilauma vieraili noin viikko sitten minun kotikylässäni, Rautavuorilla. Meidän nuorimpien piti paeta, ja olen matkannut monta päivää ilman vettä, ruokaa taikka unta. Olen vanhempieni käskystä pitänyt huolta pienemmästä siskostani, Donellestä. Ja nyt minä olen hukannut hänetkin, en todellakaan tiedä mitä tehdä”, Darah sanoi melkein itkuisen kuuloisella äänellä, ja Thorin tunsi sääliä häntä kohtaan. Hän tiesi miltä tuntui menettää koti ja ystävät, vanhemmat ja sisarukset yhdessä hujauksessa, nimenomaan taistelussa samaa Smaugia vastaan. Ja nyt kun Darahia tarkkaan katsoi, melkein kokonaan harmaiden silmien alla näkyi mustaa väriä, ja tyttö oli hyvin kalpea. “Minä autan sinua. Minä lähetän sotajoukkoja puolustamaan kotiasi, ja autan sinua löytämään sisaresi. Sitten jäätte Ereboriin asumaan, ainakin niin pitkäksi aikaa että kotinne on taas turvallinen”, Thorin sanoi tytölle vakaasti ja Darahin silmät alkoivat loistaa silkasta onnesta. “Todellako? Voi, kiitos, kiitos, kiitos, herra kuningas!”Hän huudahti ja syöksyi halaamaan Thorinia. Thorin ei oikein tiennyt mitä tehdä, joten hän taputti Darahia kömpelösti selkään. “Mennään etsimään Donelle”, tyttö kuiskasi hiljaa Thorinin korvaan. Pienen hetken ajan Thorin toivoi, että tyttö olisi kuiskannut ‘Men lananubukhs menu’, mutta tämä kelpasi ihan hyvin. Darah irrottautui Thorinista, ja hymyili tälle jo vähän iloisempana. “Seuratkaa minua”, hän huikkasi Thorinille ja lähti kävelemään eteenpäin. Thorin seurasi tyttöä, eikä hetkeäkään epäillyt että hän olisi voinut valehdella. Eikä ollut syytäkään, sillä Darah puhui totisinta totta. Pian he tulivat leiripaikalle, joka oli kätevästi suojattu lehtiverholla. Maassa näkyi nuotiojälkiä, ja vierellä oli jossa oli kaksi sammal- ja ruohonkorsipetiä. Toinen pienempi, ja toinen hieman suurempi. “Tässä oli meidän eilinen leiripaikkamme. Illalla kaikki sujui normaalisti, mutta aamulla kun olin lähtenyt hakemaan jotakin syötävää ja tulin takaisin, sisareni oli kadonnut. Etsin joka paikasta, huutelin hänen nimeään mutta vastausta en saanut enkä löytänyt häntä. Epäilen hiisien tai örkkien olleen asialla, ja mitä enemmän sitä ajattelen, sitä enemmän pelkään Donellen puolesta”, Darah selitti apeasti. Thorinille tuli yhtäkkiä hirveä hinku pitää Darahia lähellään, suojella häntä julmalta maailmalta ja kaikelta pahuudelta. Mutta tyttö näytti pärjäävän vallan hyvin yksinkin. “Oletko tutkinut luolan hiisien varalta?” Thorin kysyi ja tarkasteli maassa olevia jälkiä. Ne kieltämättä näyttivät hieman hiisien askelten painalluksilta. “E-en ole. Onko teillä asetta mukananne?” Darah kysyi Thorinilta heikosti. Thorin pyöräytti silmiään tytölle. “Käskin sinutella. Ja ei, en tainnut ottaa asetta mukaani”, kuningas sanoi Darahille, joka viskasi miekan Thorinille. Tyttö näytti todella valmiilta taisteluun, kovat olkapanssarit, kyynärpanssarit, paksu Mithril-suojus, useat aseet ja varovaisuus osoittivat sen. “No, mennäänkö sitten?” Nuorempi kääpiö kysyi ja piti kirveensä ylhäällä. Thorin nyökkäsi vaitonaisesti, ja kohotti miekkansa. He lähtivät yhdessä kävelemään luolaan. Siellä kylmä tuuli puhalsi, ja kääpiöt olivat aina kuulevinaan jotakin kummaa. Risahduksia, kuiskutuksia tai kiljuntaa. Ilmassa saattoi haistaa vanhat taistelut ja pelon. Mitään ei kuitenkaan näkynyt, ennenkuin Darah huomasi pienen valonvälähdyksen luolan seinässä olevasta raosta. Tyttö oli oitis valppaana ja pukkasi Thorinia hellästi kylkeen. “Katsos tuota!” Hän sihahti ja nyökkäsi valon suuntaan. Valo oli kellertävän aavemainen, mutta jotenkin houkutteleva. Samassa kääpiöt kuulivat korviahuumaavan kirkaisun, joka kaikui halki käytävien. “Donelle!” Darah huudahti hätääntyneenä ja oli yhdellä harppauksella valon luona. Hän kurkisti valoaukosta sisään, ja näki vain ja ainoastaan sitä valoa. Darah löi nyrkillään seinää, ja kuinkas ollakaan se sai vuoren jytisemään ja lohkareet siirtymään. Darah perääntyi seinästä kauhistuneena, ja Thorinissakin kävi pieni pelon tuntu. Tuo keltainen valo oli hänelle tuttu. Ei ollut enää epäilystäkään. Hiisiä. Järinän loppuessa, osa seinästä oli laskeutunut niin, että siitä saattoi hypätä ylitse valoisaan luolaan, joka näytti tyhjältä. Thorin nyökkäsi Darahille hieman, ja he lähtivät selkä selkää vasten, toisiaan suojaten kävelemään luolaan. Thorinille näky oli karmaisevan tuttu, sillä pitkät hiisien rakentamat luolat ulottuvat syvemmälle kuin mitä silmät saattoivat nähdä. Ne Thorin oli nähnyt ennenkin, ja oli silloinkin ollut pakeneminen hiuskarvan varassa. “Neiti Darah, oletteko varma että tahdotte tulla mukaani? Tämä voi olla vaarallista”, Thorin sanoi tytölle hiljaa. “Vaara on toinen nimeni! Tai no, se on Evelina mutta minä kestän vaarat”, Darah sanoi yhtä hiljaa, kunnes ilmoja vihloi jälleen uusi kiljaisu. Darah tunsi sydämessään, että hänen sisarensa oli vaarassa. Tyttö ei enää ajatellut oikein järkevästi, ja lähti suin päin juoksemaan huutoa kohti. Thorin seurasi perässä, ja tarttui Darahin käteen. “Järki käteen, tyttö! Et voi noin vain hyökätä sinne!” Kuningas melkeinpä huudahti. Darah katsoi häntä vetisin silmin. “Minun omaa vertani, minun rakasta ja ainoaa sisartani satutetaan! Voi pyydän, herra kuningas, antakaa minun mennä auttamaan häntä!” Darah nyyhkytti, mutta Thorin ei heltynyt ajatukselle. “Ei käy. Sinä jäät vain itsekin kiinni, ja minä seuraavaksi. Meidän ei auta kuin odottaa että tulee sopiva tilaisuus pelastaa Donelle” , Thorin sanoi lempeästi, ja kääpiötyttö alkoi nyyhkyttää hänen olkapäätään vasten . Thorin ymmärsi Darahin pelon täysin, ja silitti tämän hiuksia hiljaa. Mitäköhän Thorin olisi itse tehnyt, jos Filiä tai Kiliä olisi uhattu ja hän olisi vain joutunut katselemaan sivusta? Thorin lopetti tytön hiusten silittelyn, kunnes tämä kuiskasi “Älkää lopettako”. Thorin hymyili hieman, ja jatkoi silittämistä hiljakseen. “Onko parempi olo?” Hän kysyi hetken kuluttua, ja tunsi Darahin pienen nyökkäyksen itseään vasten. Tyttö oli jossakin vaiheessa kietonut kätensä Thorinin ympärille, ja nyt irrotti ne. He tuijottivat toisiaan hetken ajan, ja alkoivat hitaasti lähestyä toisiaan kunnes jostain lennähti veitsi aivan Darahin pään viereen. Thorin kääntyi äkäisesti siihen suuntaan, josta veitsi oli lentänyt. Hän näki kokonaisen hiisilauman veitsien kanssa. “Voi… Mahal” , Thorin kirosi ja Hiidet katselivat kääpiöitä hämmentyneenä.Ne alkoivat lähestyä niitä kuiskaillen, ja Thorin ja Darah painautuivat - jos mahdollista- vielä lähemmäs toisiaan. Hiidet alkoivat kuitenkin repiä ja raastaa heitä erilleen, turvattomiksi. Thorin karjui ja yritti potkia pikku hiidenrääpäleitä irti jaloistaan, Darah rimpuili kuin mikäkin hullu ja koetti huitoa niitä kirveellä irti itsestään. Hiidet nappasivat aseen helposti pois, niin peloissaan tyttö oli. “Thorinnn!!!” Darah huudahti hätääntyneenä ja yritti raastaa itseään Thorinin luo. Tarvittiin kokonaista kaksitoista hiittä estämään hänen aikeensa, sillä niin vahva tämä tyttö oli. Thorinilla ei valitettavasti ollut aikaa jäädä ihastelemaan sitä. Pian nuoren tytön voimat kuitenkin loppuivat, ja hän joutui antautumaan hiisien vietäväksi. Ne lähtivät kuljettamaan yhä heikosti rimpuilevaa tyttöä kohti suurinta luolaa. Thorinin ei auttanut kuin antautua ja mennä perässä. Kun he tulivat saliin, se oli pimeä ja synkkä. Lattia oli tahmainen jostakin, jota Thorin epäili vereksi ja aiheutti itselleen huonon olon. Siellä oli lukuisia sellejä, joista suurin osa olivat tyhjiä.
Yhdessä kuitenkin nyyhkytti tuskin kymmentä vanhempi kääpiötyttö. “Donelle!” Darah huudahti iloisensurullisena, ja nuori tyttö kohotti katseensa. Hänen silmillään kiiluvat kyyneleet, mutta katse kirkastui hieman kun hän näki Darahin. Tytöllä oli yllään vain valkoinen, pitkä yöpuku, jossa oli pientä pitsiä reunalla. Hän näytti oikeastaan hyvin suloiselta, ja hänellä oli samanväriset hiukset kuin isosiskollaan mutta pidemmät. Tyylikkäästi leikatut etuhiukset korostivat hänen pyöreähköjä kasvojaan ja suuria silmiään, ja pienet ja sekaiset letit menivät korvien takaa. Tyttö käveli aivan kalterin viereen. “Darah”, hän sanoi heikosti. Darah rimpuili irti hiisien otteesta, ja syöksyi sisarensa luo. “Ei hätää, Donelle, minä olen tässä. Minä ja kuningas Thorin tulimme auttamaan sinua”, tyttö sanoi nuoremmalle ja tarttui hänen käteensä kalterin raosta. “Voi kauheaa!” Darah säikähti kun näki sisarensa kädessä olevia jälkiä. Pitkiä, teräviä viiltoja. Hiisiveitsien tekemiä. Pian jokin kylmä kosketti Darahin kättä, ja tämä kirkaisi. Hiidet olivat yllättäneet tytön, ja alkoivat repiä häntä kauemmas Donellestä. Darah pyristeli vastaan, mutta turhaan. Hiidet raahasivat hänet kauas muista ja löivät kipeästi seinää vasten. Kun Darah osui seinään, Thorin liikahti suojaavasti häntä kohti mutta niljakkaat otukset pitelivät häntä paikoillaan. Darahin silmistä tuli kyyneleitä ja otsasta verta, mutta kipuaan hän ei ääneen näyttänyt. “Kurjat saastat, päästäkää meidät pois”, hän kivahti hiisille jotka eivät tehneet elettäkään vapauttaakseen ketään. Ne käyttivät tytön heikkoa tilaa hyväkseen ja kahlitsivat hänen kätensä yhteen. Sitten he tekivät saman Thorinille, tosin vasta tuskanhuutojen, potkaisujen, viiltojen, mojovien Khuždul-kielisten kirosanojen ja lopulta alistumisen jälkeen.Thorinia ja Darahia tyrkittiin kohti suurinta huonetta, jossa myös hiisikuningas majaili. Thorinia kauhistutti ajatellakin mitä heille tehtäisiin. Ei hän itsestään niinkään välittänyt, mutta entäpäs tytöt? Tuskin edes vahva mutta nuori Darah kestäisi hiisien kidusta kirkumatta, ja se jos mikä riistäisi Thorinin sielua ja saisi hänelle syyllisen olon. Hän oli suostunut ottamaan Darahin mukaan. Kaikki mitä tytölle tapahtuisi olisi Thorinin syytä. Pian he olivat perillä, ja molemmat kääpiöt tyrkättiin tuskallisesti polvilleen maahan. “Ja nyt kumartakaa hiisien suurimman ( Ja ainoan ) kuninkaan edessä!” Hiidet sihisivät, mutta kumpikaan kahdesta ylpeästä kääpiöstä ei kumartanut. Darahin silmistä kyllä vierivät kyyneleet, kun hänen hiuksiaan revittiin ja veitsellä uhkailtiin, mutta hän ei kumartanut. Eikä Thorinkaan, niin ylpeitä ja kovaluonteisia kääpiöt ovat. Hiidet päästivät pari sihinä-ääntä ja katosivat varjoihin. Ja siinä heidän edessään, oli kaikista pahin pahuus mihin hiisien luolassa saattaa törmätä. Hiisikuningas. Sen suuri varjo kumartui kääpiöiden ylle, ja jymyisi jotakin sen kuuloista kuin “Mitä te pikku saastat teette minun luolissani?!” “Emme tekisi mitään, ellei meitä olisi tänne väkisin raahattu. Ja vapauta heti minun sisareni!” Darah sanoi koettaen kuulostaa pelottomammalta kuin mitä oli. Hiisikuningas nauraa hohotti ylimielistä ja julmaa naurua, joka kumisi luolien seinissä ja sai kuninkaan kuulostamaan suuremmalta ja pelottavammalta kuin mitä se todellisuudessa oli. “En vapauta ketään, joka luvatta ryömii luolaani. Ja ne, jotka ovat kyllin typeriä tehdäkseen sen, kärsivät!” Se huusi ja samassa tulivat monet hiidet ja kiskoivat Darahin seisaalleen. He kiskoivat häne hiuksiensa avulla hänen päänsä taaksepäin, ja asettivat tikarin aivan tytön kurkulle. Darahin vihertävistä silmistä heijastui pelko, ja Thorin nousi ylös nopeasti. “Irrottakaa heti!” Hän huusi hiisille jotka vain nauroivat. Veitsi hipoi jo tytön kaulaa, Thorin karjahti sydäntäsärkevästi ja ryntäsi hiisien kimppuun. Hän ei jaksanut välittää siitä, että hänen kätensä olivat sidotut. Thorin potkaisi veistä pitelevää hiittä vatsaan, ja hiiden veitsi lennähti maahan. Thorin potkaisi sen jalallaan käteensä ja avasi kahleensa. Hänen kätensä olivat vapaat. Hiisi potkaisi Darahin voimalla Thorinia päin, eikä tämä kerennyt edes älähtää. Thorin nappasi tytön hellästi kiinni, ja veti tytönkin kahleet veitsellä pois. Sen tehtyään Thorin osoitti veitsellä hiisiä, jotka perääntyivät hieman. Darah katseli Thorinia ihaillen ja antoi tälle suukon poskelle. Punastellen Thorin käski hiisiä näyttämään heille reitin takaisin Donellen luo. Mutta hän unohti kuninkaan, joka oli hetkessä potkaissut kääpiön kauemmas Darahista . Thorin jäi maahan makaamaan ja hänen hiusrajassaan sekä silmäkulmassaan näkyi verta. Darah juoksi tämän luo ja tyrkki hiisiä maahan matkallaan. Hän siirsi Thorinin verisiä hiuksia sivuun ja tytön kyyneleet kostuttivat Thorinin naaman. Darah nosti Thorinin päätä hieman, ja hänen kätensä olivat aivan veressä. Thorin oli lyönyt päänsä pahasti. Tyttö painoi päänsä kääpiökuninkaan rintakehälle, ja onnistui kuulemaan pienen sydämmensykkeen. Ainakin Thorin oli elossa. Samalla eräs hiisi oli salakavalasti iskemässä Darahia toisella puukolla selkään, kunnes sen päähän lensi nuoli. Darah nosti päänsä ylös, katsoi nuolen suuntaan ja näki ylätasanteella nuoren haltiapojan sekä kaksi tyttöä, joista toinen oli selvästi nuorempi. Mukana oli neljäskin, eräs punapää, mutta hän ei näyttänyt järin iloiselta. Nuolen ampunut vanhempi tyttö, jolla oli pitkät, ruskeat hiukset, nyökkäsi Darahille hieman. Haltiapoika hyppäsi alas ja samoin tekivät kaksi muuta. He rupesivat ampumaan hiisiä, ja hetken kuluttua hämmentynyt Darah lähti juoksemaan kohti luolia, minne hiidet olivat jättäneet hänen kirveensä. Hän tarvitsi sitä nyt. Tyttö huomasi maassa olevan kauniin kirveen, paremman kuin omansa. Hän poimi sen, ja kauhukseen huomasi sen olleen kiinni sotakypäräisen luurangon kädessä. Tyttöä puistatti mutta piti yhtä kaikki kirveen itsellään. Sitten hän suunnisti takaisin taisteluarealle, ja huomasi punahiuksisen haltiatytön katselevan toista tyttöä vihaisesti. Tai ennemminkin inhoten. Darah kohautti olkapäitään ja syöksyi kirveineen taisteluun. Hän sai lyötyä yhden hiiden joka oli uhannut ruskeahiuksista haltiatyttöä. Kääpiö virnisti nähtyään haltiapojan ilmeen. Oli sanomattakin selvää, että näiden kahden välillä oli muutakin kuin ystävyyttä. Pian Darahille tuli kuitenkin kiire juosta suojaamaan maassa makaavaa pyörtynyttä mieskääpiötä. Tyttö huitoi kirveellään sinne tänne, ja melkeinpä jokainen isku löysi maalinsa. Hän myös väisti pari iskua, ja haltiat saivat huomata kääpiöidenkin olevan notkeita. Mikäli he sitä olivat koskaan epäilleetkään. Darahia kuitenkin ärsytti, että yksi haltia ei osallistunut taisteluun ollenkaan. Hän oli sulkenut silmänsä vanhemman tytön ja pojan yhteistyölle, ja Darah oli näkevinään tytön poskilla kyyneliä. Kääpiötyttöä alkoi mietityttää, mitä hän tekisi jos joku muu taistelisi vasta tapaamaansa Thorinin rinnalla. Tuntisiko hän mustasukkaisuutta? Kyllä. Osallistuisiko hän taisteluun? Ei. Tai ehkä, näyttääkseen kykynsä Thorinille. Mutta sitäpä ei tuo typerä suippokorvatytönheitukkapunapää älynnytkään. Darah huomasi hiisien aika lailla loppuneen, mutta näki haltioiden yhä jännitetyt jouset ja piti kirveensä ylhäällä. Ja tottahan toki hiisiä alkoi vyöryä myös Darahin selän takaa, ja niitähän ei tyttö nähnyt. Mutta hän kuuli, tosin vasta silloin kun joku oli ystävällisesti ampunut nuolen läpi niistä. Darah katsoi haltiapoikaa kiitollisena, ja tämä nyökkäsi tytölle. Vanhempi haltiatyttö näytti hetken ajan kateelliselta, mutta toipui nopeasti ja jatkoi taistelua. Samassa Darah tunsi jonkin liikahtelevan lähellä jalkojaan, sekä heiveröisen äänen kysyvän “Mitä tapahtui?” Darah katsoi jalkoihinsa ja näki päätään pitelevän Thorinin. “Sinä kai pyörryit. Mutta nouse, ja taistele!” Darah kiirehti sanomaan ja ojensi vyöltään Thorinille kaksi tikaria. Tyttö aikoi pitää kirveen itsellään, mutta pitihän Thorinillakin olla hieman varustusta. Thorin nousi ylös, otti tikarit vastaan. Hän katsahti haltioita ja sitten Darahia. “Taistelevatko nuokin?” Hän kysyi ärtyneesti. “Vähemmän puhetta, enemmän taistelua!” Darah ärähti sen verran kovaa että Thorin hiljeni ja alkoi käytellä tikareitaan. Darah ei olisi uskonut tuon itsepäisen kuninkaan tottelevan häntä, mutta näköjään oli väärässä. Darah käänsi katsettaan haltioiden suuntaan, ja huomasi että yhdeltä haltiatytöltä loppuivat nuolet. Tyttö huusi jollekkin Taurielille että lainaisisi omiaan. Poika pyöräytti silmiään ja sanoi “Armanda, tiedät kyllä ettei Tauriel lainaa niitä sinulle” , ja ojensi muutaman nuolen tytölle jota oli puhutellut Armandaksi. ‘Siis Armanda ja Tauriel, ja tuon nuorimman haltian ja tuon pojan nimeä en tiedä’ , Darah ajatteli ja käänsi katseensa Thoriniin. Tyttö huomasi yhden hiiden ystävänsä takana - Kyllä, Thorin lasketaan ystäväksi Darahin mielestä - , nappasi vyöltään tikarin ja heitti sillä hiittä otsaan. “Eipä kestä” , tyttö sanoi virnistäen hämmentyneelle kääpiölle. Kaipa Thorin oli tottunut pelastamaan, ei tulemaan pelastetuksi. Hiidet alkoivat selvästi loppua, mutta niin alkoivat nuoletkin ja taistelijoiden energia. Haltiat olivat kai yhteistuumin - lukuunottamatta sitä punapäätä - onnistuneet ajamaan Hiisikuninkaan jonnekin luolan perukoille ei perukoille, sillä sitä ei näkynyt missään. Haltiat ja kääpiöt vaihtoivat keskenään silmäyksiä, joka merkitsi ‘Häivytään ennen kuin hiisiä tulee taas lisää’. Tauriel oli jo häipynyt johonkin, ja mutissut jotakin sen tapaista kuin “Tylsäää!”. Armanda ja se poika lähtivät juoksemaan vasenta käytävää kohti, kun taas Darah, Thorin ja se viimeinen haltiatyttö juoksivat oikealle. Pian kaikki olivat kuitenkin taas lähtöpisteessä. “Pahus, me kiersimme ympyrän”, Thorin murahti ja katsoi haltioita inhoten, aivan kuin nämä olisivat tienneet oikean reitin mutta jättäneet sen tahallaan kertomatta hänelle. “Mitäpä jos mennään keskitietä, jospa se johtaisi ulos?” Joukon ainoa haltiapoika sanoi järkevästi. Darah oli kuitenkin sitä suunnitelmaa vastaan. “Entä sisareni? Meidän pitää auttaa häntä”, kääpiötyttö sanoi ja heilautti kirveensä olalleen. Hän katsoi koko joukkoa tuimasti kuin sanoen ‘Uskaltakaakin väittää vastaan’. Kukaan ei väittänyt. “No, missäpäin se sinun siskosi on?” Kysyi vanhempi tyttö, Armanda. Hän ei kestäisi jos hänen sisarelleen sattuisi jotakin. Tai jos Legolasille sattuisi jotakin. “Mistä minä tiedän, olen ollut vain tässä luolassa Voimmehan kokeilla huutaa häntä, ainakin saamme siten selville missä hän on”, Darah vastasi tytölle. “Donelle! Missä olet?!” Hän huusi lujaa. Ei vastausta. “Me emme ikinä löydä häntä täältä, ellemme hajaudu”, Thorin sanoi tytölle hiljaa. Haltiat nyökkäsivät. “Minä ja Armanda, tuo kovaääninen kääpiötyttö ja Thorin, Adalna ja…. Minne se Tauriel nyt katosi? No, Adalna voi liittyä kääpiöiden seuraan”, poika sanoi yleisesti kaikille. Darah tiesi, että poika halusi olla kahden Armandan kanssa joten antoi hänen ja Thorinin vastuulle nuoren haltian. “Mutta Legolas, mitä jos tuo kääpiö tekee jotakin sisarelleni?” Armanda kysyi huolestuneena. Enemmän häntä pelotti kyllä se, että eksyykö Adalna vaikka kääpiöt ovat kyllä parempia suunnistamaan maan alla kuin haltiat. “Enköhän minä pidä huolen, ettei Thorin tee mitään tuolle tytölle. Eikä Thorin tekisi muutenkaan, hän on oikein mukava”, Darah sanoi huvittuneena ja sai Thorinin taas punastumaan ja Legolasin pyörittelemään silmiään. “Hyvä on sitten… “, Armanda myöntyi hieman vastahakoisesti ja lähti Legolasin kanssa kulkemaan erästä tunnelia kohti. Darah hymyili Thorinille ja hekin lähtivät, mutta eri suuntaan kuin mitä Legolas ja Armanda. Adalna seurasi tiiviisti heidän kannoillaan. “Minä menen tuohon käytävään, nähdään tässä”, nuori haltia huikkasi. Hän lähti itsekseen erästä luolaa kohti, toivoen löytävänsä muitakin kääpiöitä. Thorin ja Darah katselivat tytön perään, kunnes jatkoivat matkaansa. Ei olisi heidän syynsä, jos Adalna eksyisi. Tyttö itse lähti omille teilleen. Kääpiöt kävelivät eteenpäin hiljaisuuden vallitessa, kunnes Darah avasi suunsa. “Thorin, minä… Kiitos”, hän sanoi hiljaa. “Kiitos mistä? Taisteluavusta, pelastusavusta vai suudelmasta suoraan suulle?” Thorin kysyi ja kohotti kulmiaan. “Mistä hemmetin suudelmas….? ”, Darah aloitti ihmetellen, ja siinä samassa hänet oli jo painettu kiviseinää vasten ja häntä suudeltiin. Ensijärkytyksen jälkeen Darah oli hyvinkin iloinen, ja suuteli kiihkeästi Thorinia takaisin. Ja he olivat kietoutuneina toisiinsa pitkän aikaa, kunnes kuulivat äänen. “Mitäs täällä tapahtuu?” Se kysyi huvittuneen kuuloisena. Kääpiöt irrottautuivat toisistaan nolostuen, ja huomasivat katselevansa Legolasia ja Armandaa. “Ei mitään teille kuuluvaa”, Thorin ärähti mutta hänen kasvonsa olivat kauttaaltaan punaiset. Legolasin kasvoilla oli leveä hymy, ja hän piti tiukasti Armandan kädestä kiinni. “Sovitaanko, että tätä ei tapahtunutkaan?” Darah kysyi kiusaantuneena. Armanda naurahti hieman ja nyökkäsi sitten. Hän aikoi juuri kysyä, missä Adalna on, kunnes he kuulivat kirkaisun. “Adalna!” Armanda huudahti hätääntyneenä, mulkaisi Thorinia ja lähti vetämään Legolasia mukanaan kirkaisun lähdettä kohti. Kääpiöt seurasivat aivan perässä, ja näkivät pian Adalnan, josta Hiidet pitelivät kiinni. Nopeasti oli Armandalla ase kädessään, eikä Darahkaan mistään hitaimmasta päästä ollut. “Irrottakaa heti! Päästäkää hänet, tai en vastaa seurauksista”, haltiatyttö uhkasi, ja viritti jousensa hiisiä kohti. Hiidet olivat kuitenkin ovelampia, ja piiloutuivat nuoren tytön taakse pidellen häntä yhä paikoillaan. Armanda ei voisi ampua niitä osumatta sisareensa. Pian uusi joukko hiisiä oli kiskonut paikalle nuoren kääpiötytön, jota kykenivät käyttämään omana kilpenään. Tyttö, jonka Darah oli heti tunnistanut Donelleksi, näytti pelottavan elottomalta, ja hänen hentoon käteensä oli ilmestynyt lisää viiltoja. Darah ei voinut kuin katsella kauhistuneena, kun Hiidet vetivät jostakin kaksi puukkoa ja uhkasivat niillä joukon nuorimpia. “Lassssskekaa assseeeenne, tai heissstä tulee lounaassss”, kurjat olennot sihisivät. Armanda ja Darah pudottivat aseensa heti, niin teki myös Legolas ja Thorin hieman myöhemmin vuolaasti kiroillen. “Päästäkää sisareni! Älkää satuttako häntä, hän ei ole tehnyt teille mitään!” Darah parahti Hiisille epätoivoisena. “Me pääässstämme hänet, mutta otamme sssinut tilalle”, Hiidet sihisivät ehdotuksensa. Darah nyökkäsi sen merkiksi, että oli suostunut ehtoihin. Hän pääsisi karkuun, hänen sisarensa ei. Darah oli juuri astumassa Hiisien luo, kunnes tunsi jonkun koskettavan kättään. Tyttö katsahti kysyvästi Thorinia, joka oli tarttunut hänen käteensä. “Ei käy”, kuningas kielsi ankarasti. Hän ei luovuttaisi Darahia Hiisille, ei todellakaan. “Ei ole vaihtoehtoja. En minä tätä halua, mutta minä pääsen karkuun. Sisareni ei. Kerro jos keksit paremman suunnitelman”, Darah sanoi hänelle ja veti kätensä irti. Thorin katseli tyttöä anelevasti. “Minä en anna noiden saastojen viedä sinua, vain kuolleen ruumiini ylitse”, hän vänkäsi Darahille. Thorin oli elämänsä aikana saanut kaiken pian, ja menettänyt nopeammin. Jos nyt kävisi samoin, Thorin ei kestäisi sitä. Hän ei menettäisi Darahia. “Minä menen puolestasi. Minua kärsii satuttaa, sinua ei”, Thorin sanoi Darahille hiljaa. Tyttö pudisti murheellisena päätään. Juuri hänen täytyi pelastaa sisarensa. Thorin huokaisi, sillä tiesi ettei Darah antaisi periksi. “Jos sinä todella tahdot tehdä tämän, lupaan pitää hyvää huolta sisarestasi. Ja pelastaa sinut heti kun voin”, Thorin lupasi ja veti Darahin jälleen lähelle itseään, ja suuteli häntä kiihkeästi ja kyyneleet silmissä. Darah vastasi jälleen suudelmaan. Hän luotti Thoriniin täysin, hän tiesi ettei tarvitsisi odottaa kauaa että kuningas tulisi auttamaan häntä. Pelastamaan hänet. Tyttö kietoi hennot kätensä kokonaan Thorinin ympärille. Haltiat ja Hiidet katselivat kääpiöitä hämmentyneenä, eivätkä tienneet mitä tehdä. Darah irrottautui Thorinista hitaasti ja kuiskasi “Men lananubukhs menu”. Yhdessä hujauksessa olikin Donelle tyrkätty Thorinia päin, ja Darah kahlittu hiisien luokse. Nuorempi kääpiötyttö oli vähällä kaatua maahan, joten Thorin nosti hänet käsivarsilleen nopeasti. Tyttö alkoi näyttää hämmästyttävän kalpealta verrattuna siihen nähden että tämä oli elossa. “Minä haluan oman sisareni takaisin!” Armanda huudahti Hiisille, jotka toistivat samat ehdot. “Hyvä on”, tyttö myöntyi ja Legolas katseli häntä kauhistuneena. “Ei, minä menen, te ette saa satuttaa Armandaa!” Legolas huudahti niille ja oli jo menossa. “Ei Legolas, minä menen!” Tyttö huudahti vastaan ja Thorin huokaisi. Tästä ei tulisi mitään. Nuo kaksi eivät antaisi kummankaan mennä. “No ei hemmetti, nyt vaan jompikumpi!” Thorin ärähti muutaman minuutin kuluttua. Hän ei jaksanut enää odottaa, ja aihekin oli vaihtunut suuteluun persikkapuun alla tai jonnekin sinne päin. Thorinia ei niinkään kiinnostanut kumpi noista suippokorvista menisi, kunhan asia saataisiin nopeasti pois alta. Haltiat katsoivat häntä tyrmistyneinä keskeytyksestä. “Minä menisin itse, mutta minun täytyy huolehtia Donellestä joten vauhtia siihen päätökseen!!” Thorin kivahti vielä. Haltiat eivät tehneet elettäkään liikkuakseen. “Eikö sana kuulu vai eikö se tehoa?!!” Thorin karjaisi jo täysin raivoissaan ja kahdella jalalla hyppien. Ja johan tuli hommaan vauhtia, haltiat alkoivat kiivaasti keskustella kumpi heistä menisi. Joukosta kuului myös ehdotus “Uhrataan Tauriel!” Ja myöhemmin “Mutta hänhän lähti…”. Lopulta haltiat katsoivat Thorinia, ja Armandalla oli kyyneleet silmissä. “Legolas, minä.. Amin mela lle” , tyttö sanoi hiljaa, eikä Thorinilla ollut aavistustakaan mitä se tarkoitti. Jotakin haltiakielen höpötystä taas… Legolas kuiskasi tytölle jotakin takaisin, mutta Thorin ei kuullut mitä. Eikä häntä suoraan sanottuna kiinnostanutkaan. Jos nuo(kin) kaksi alkaisivat suutelemaan, Thorin ei enää jaksaisi ja vain tuuppasi jommankumman Hiisille. Varmaan sen pojan, sillä on suipommat korvat… Tai sitten ei ole. Mistä Thorin sen tietäisi, sillä tuskinpa hän haluaa mennä kysymään haltioita ‘Hei, anteeksi että häiritsen, mutta kummalla teistä on suipommat korvat?’. Ei todellakaan. Thorinin onneksi näytti siltä, että poika aikoi ihan ilman tönäisyäkin mennä Hiisien vangiksi. ‘Legolas selvästi pitää tuosta tytöstä, Armandako hän nyt oli, kun antautuu hänen puolestaan…’, Thorin rupesi oikein “viisaasti" mielessään päättelemään. Vaikka olisihan Thorinkin mennyt Darahin puolesta, mutta kun tyttö on niin itsepäinen. Hän ei antanut Thorinin mennä, sen Thorin oli huomannut. Kuningas havahtui ajatuksistaan pian. Hän jäi katsomaan Armandaa joka katsoi kyyneleet silmissä kun Legolas käski hyvin vihaisena Hiisiä irrottamaan otteensa Adalnasta. Hiidet tottelivat iloisina. Ne saisivat vangikseen oikein prinssin! Sillä olihan Legolas tunnettu Hiisien keskuudessa muustakin kuin sinisistä silmistään, lempeästä hymystään, tappavista taistelutaidoistaan sekä voimastaan. Hiidet tiesivät toki, että hän oli Synkmetsän prinssi. Mutta sitä ne eivät tienneet, että prinssillä oli vanhempikin veli, mutta se ei kuulu tähän tarinaan… Ainakaan vielä. Legolas astui rohkeasti Hiisien luokse, jotka alkoivat heti sitoa prinssin käsiä. Mutta Legolas oli ovelampi. Hän potkaisi Hiisirivin etummaista Hiittä, joka kaatui taaksepäin aiheuttaen valtavan ketjureaktion. Koko Hiisirivi oli pian kaatunut, ja Armanda katsoi Legolasia ihaillen. Thorin ei katsellut poikaa, hän vain tuhahti ja alkoi etsiä katseellaan Darahia. Tyttöä ei kuitenkaan näkynyt missään. “Näkikö kukaan minne Darah meni?” Kuningas kysyi yleisesti kaikilta ja sai vastaukseksi vain päänpudistuksia. Thorin alkoi pikkuhiljaa olla huolissaan Darahista. Voisiko olla mahdollista, että osa Hiisistä oli häipynyt kesken kaiken? Ja että he olisivat vieneet Darahin mukanaan? Thorin ei löytäisi tyttöä näistä luolista kovinkaan helposti, ja sitä paitsi hänellä oli Donelle vahdittavanaan. Hän ei uskaltaisi jättää nuorta kääpiötyttöä noiden haltioidenkaan luo. “Okei, häivytään tästä luolasta jotta voin viedä Donellen palatsiin turvaan että pääsen tänne hakemaan Darahin”, Thorin sanoi ja mulkoili haltioita. Oli niiden vika että Darah oli joutunut niiden Hiisien luo. “Ehei kuule onnistu, sinä et lähde mihinkään”, kuului jostakin ääni. “Pää kiinni! ” Oli Thorin ärähtänyt vaikka ei tiennytkään kuka oli puhunut. Thorin kääntyi katsomaan äänen suuntaan selkänsä taakse, ja näki huvittuneen mutta pahasti loukkaantuneen Darahin nojailevan seinää vasten. “Oho, en minä sinua tarkoittanut… Mi-Minä…”, Thorin alkoi änkyttämään. Darahin lempeä hymy kuitenkin kertoi, ettei anteeksipyyntöjä tarvita. Thorin oli sinänsä helpottunut. Darah käveli Thorinin luokse, ja ojensi molemmat kätensä ottaakseen Donellen syliinsä. “Kyllä minä hänet jaksan kantaa, ja sitä paitsi olet paljon parempi ja kokeneempi taistelija kuin minä”, tyttö sanoi kun vaikutti siltä, ettei Thorin aikonut antaa Donelleä hänelle. Lopulta Thorin myöntyi vastahakoisesti, ja laski nuoren kääpiötytön Darahin käsivarsille. “Miten sinä pakenit?” Kuningas kysyi uteliaasti, ja saatuaan terävän “myöhemmin” vastauksen tyytyi olemaan hiljaa. Thorin vilkaisi haltioita. “No niin, häivytään täältä… Ja äkkiä”, Darah sanoi. Kaikki vilkuilivat toisiaan, kunnes Legolas sanoi : “Emmehän me tiedä tietä ulos”. Thorin nyökkäsi vastahakoisesti. Haltia oli oikeassa. “No emme ehkä vielä, mutta kyllä me sen tien löydämme”, Darah sanoi itsevarmasti. Hän hymyili kaikille (pääosin Thorinille) säteilevästi. “Jos Legolas ja Armanda tulivat tuosta suunnasta”, Thorin sanoi ja nyökkäsi oikealle päin. “Meidän lienee paras lähteä siihen suuntaan, mikäli arvon haltiat eivät matkalla kohdanneet ongelmia jotka ovat tunnettuja myös nimellä Hiidet”, Thorin sanoi kysyvästi ja haltiat pudistivat päätään. Armanda nyökkäsi hymyillen kun Legolas lähti vetämään sekalaista joukkoa kohti vapautta ja valoa.
A/N "Men lananubukhs menu" on kääpiökieltä ja " Amin mela lle" on haltiakieltä. Suomennettuna molemmat ovat siis "Minä rakastan sinua".
