Nimi: Puu ja orkidea
Kirjoittaja: Mythofan1
Fandom: Batman
Ikäraja: K-11
Paritus: Bane/OC
Genre: toimintadraama
Yhteenveto: Miten Bane ja Juliana tapasivat.
Disclaimer: En omista Batmania. Vain omat hahmoni. Kunhan vain annan mielikuvituksen lentää.
Varoitukset: Raskas turpiin saanti ja melkein petturin selän taitto.
Puu ja orkidea
Rion sambakarnevaalit. Juhla, joka saa ihmismassat tungeksimaan kaduilla ja tuo Rio de Janeiroon joka vuosi suuret määrät turisteja. Juhlakansan joukossa liikuskelee turistin pahin vihollinen ehkä heti vatsavaivojen jälkeen. Se nimittäin on taskuvaras.
- Hei! Poliisi! Tuo likka nappasi lompakkoni, eräs turisti huusi pakoon lähtevän brasilialaisnaisen perään.
Hänen nimensä oli Juliana ja hän oli elänyt Rion kaduilla 7-vuotiaasta lähtien.
- Ou jee. Hyvin alkaa, Juliana mutisi huomatessaan poliisien lähtevän hänen peräänsä.
Juliana juoksi pujotellen ihmisvilinässä yrittäen karistaa poliisit, mutta turhaan. Hän kääntyi kujalle ja oli törmätä pitkään lihaksikkaaseen mieheen. Juliana huomasi, että isosta kaverista saattaisi olla apua paossa poliiseilta.
- Auta minua, hän huohotti hengästyneen ja hätääntyneen näköisenä.
Samassa poliisit ilmestyivät kujan suulle. Iso kaveri vilkaisi vain kerran Julianaa ja siirtyi sitten hänen ja poliisien väliin.
- Jos haluatte tytön joudutte kulkemaan minun lävitseni, mies sanoi uhkaavasti.
Poliisit eivät paljoa uhkailusta piitanneet vaan lähtivät tulemaan kohti. Mies iski ensimmäistä poliisia leukaan. Toinen poliisi veti esiin etälamauttaminen ja ampui sillä miestä. Kolmas poliisi tarttui Julianan käsivarsiin.
- Saisko tänne maijan. Ois kaks linnareissun saajaa, poliisi sanoi radiopuhelimeen.
Hetkeä myöhemmin sekä Juliana että mies olivat matkalla Pena Duron vankilaan.
- Tässä sitä sitten ollaan. Matkalla kiven sisään, Juliana mutisi.
- Minulle tämä ei ole ensimmäinen kerta, mies sanoi.
Juliana vilkaisi vieressään istuvaa kaveria. Mies oli linnakundi. Se ainakin selittäisi järeän ulkomuodon. Kaverissa oli kuitenkin jotain mikä sai hänen sydämensä väpättämään ihan tietynlaiseen tahtiin.
- Nimeni on muuten Juliana, Juliana sanoi ja ojensi kätensä miehelle.
- Bane, mies sanoi hymyillen ja suuteli Julianan kättä.
Juliana tajusi, mikä sai hänen sydämensä väpättämään. Hän oli rakastunut Baneen ensisilmäyksellä.
Kului monia viikkoja. Banen ja Julianan suhde kehittyi kehittymistään vankilan muurien sisällä. Kumpikaan ei kaivannut vapautta. Muiden vankien mielestä he olivat kuin puu ja orkidea. Kumpikaan ei pärjäisi ilman toista. Eräänä iltana Bane vietiin vankilan alla olevaan laboratorioon. Jotkut väittivät, että tiedemiehet yrittivät kehitellä uudenlaista supersotilasta. Tähän mennessä kukaan ei ollut ollut tullut labrasta takaisin elossa. Juliana toivoi, että Bane olisi ensimmäinen elossa tuleva. Siinä hän osui oikeaan sillä samana iltana Bane murtautui ulos labrasta heti onnistuneen kokeen jälkeen. Hän rikkoi labran seinän ja ryntäsi ulos. Samaa vauhtia hän rikkoi seuraavan seinän, muurin ja pakeni viidakkoon. Juliana huomasi tilaisuutensa ja livahti itsekin ulos aukosta. Hän juoksi kaatosateessa huudellen aina välillä:
- Bane! Bane!
Lopulta hän pysähtyi uuvuksissa aukiolle ja istui kaatuneelle rungolle.
- Miten voi hukata kaverin, joka on kaksi kertaa tavallista miestä pidempi? Juliana ihmetteli.
Hänen oli pakko myöntää itselleen, että poikaystävä oli totaalisesti kadonnut. Viikkojen ajan Juliana vaelteli viidakossa tapellen supikoirien, genettien ja pitkähäntähutioiden kanssa ruuasta. Kerran hän eksyi intiaanikylään. Intiaanit ymmärsivät hänen olevan eksynyt selviytymismatkailija ja auttoivat häntä. He hoitivat hänen haavojaan ja opettivat hänelle oman taistelulajinsa capoeiran. Pari kuukautta myöhemmin Juliana palasi Rio de Janeiroon. Hän alkoi pikkuhiljaa harjoittaa hommaansa ja alkoi olla jo tosi etevä. Julianaa alettiin kutsua piireissä Rion taskuvarkaiden kuningattareksi. Eräänä iltana sambakarnevaalien aikana hän liikkui jälleen väkijoukossa tyhjentelemässä turistien taskuja. Äkkiä hänen silmiinsä osui pitkä vaaleaan pukuun pukeutunut mies.
- Iso ja hidas. Juuri sopiva kohde, Juliana ajatteli ja sujahti miehen taakse.
Juuri, kun hän oli nappaamassa lompakon miehen taskusta tämä kääntyi ympäri ja tarrasi Julianan ranteeseen. Juliana nosti hätääntyneenä katseensa ylös ja tajusi miehen kasvoissa jotain tuttua. Tuo meksikolainen painimaski.
- Bane? Juliana kysyi.
Banelta oli loksahtanut suu auki. Tyttö oli Juliana.
- Juliana? hän kysyi ällistyneenä.
Bane päästi irti Julianan ranteesta ja halasi häntä. Juliana ei nähnyt muuta kuin Banen ja kuuli etäisesti orkesterin esittämän sambaversion High school musical 2:sen biisistä Fabulous. Hän tunsi kuinka Bane painoi huulensa hänen huulilleen ja suuteli häntä ilotulituksen loistossa. Seuraavien viikkojen ajan Juliana ja Bane pelasivat yhteen. Bane teki hanttihommia gangsteripomoille, jotka olivat lähinnä sellaisia, joissa tarvittiin raakaa voimaa ja Juliana tyhjenteli turistien taskuja kaduilla. Eräänä iltana Bane saapui heidän kämpälleen, joka sijaitsi vanhassa ränsistyneessä kerrostalossa, tyytyväisen näköisenä.
- Mikäs sinua hymyilyttää? Saitko hyvän homman? Juliana kysyi.
- Jep ja se on Gotham cityssä. Yks gangsteripomo haluaa minun hoitelevan Batmanin. Pomo nimi on Rupert Thorne, Bane sanoi.
Juliana hymyili innostuneesti. Gotham city oli yksi Pohjois-Amerikan tunnetuimpia kaupunkeja. Ei vain roistojen tasolla, vaan myös sen salaperäisen sankarin maineen ansiosta.
- Tuo mulle sen naamari, Juliana pyysi.
Bane otti Julianan vahvaan syleilyynsä.
- Sopii muru, hän sanoi ja suuteli Julianaa.
Pari viikkoa myöhemmin Juliana oli saattamassa Banea Rio de Janeiron lentokentällä.
- Viimeinen kuulutus lennolle Gotham cityyn, kuului kaiuttimista.
- Se on mun lento. Nähdään pian, Bane sanoi.
- Älä anna pahan tytön iskeä sua, Juliana sanoi naurahtaen.
- Mulle riittää vaan yksi paha tyttö, Bane sanoi hymyillen.
Hän antoi vielä viimeisen suukon Julianalle ja lähti kohti lähtöportteja.
Pari kuukautta myöhemmin Juliana nojaili eräällä kujalla seinään ja tutki lompakkoa, jonka oli napannut erään turistin taskusta.
- Kuin veisi lapselta tikkarin, hän naureskeli katsellessaan setelinipun tuuheutta, kolikoiden paljoutta ja suurta määrää kortteja.
Äkkiä hänen taskussaan oleva kännykkä soitti Johnnyn Lovely morning biisiä. Juliana vaihteli aika paljon kännykkää, mutta aina joku osui oikeaan numeroon.
- Brasilian taitavin taskuvaras, hän vastasi.
- Juliana? Giovanni tässä, kuului puhelimesta.
- Gio! Pitkästä aikaa, Juliana huudahti.
Giovanni oli Julianan vanha tiimikaveri. Hän oli häipynyt Pohjois-Amerikkaan, kun maa alkoi polttaa jalkojen alla Brasiliassa.
- Joo tosiaan. Mut mä löysin kaverin, joka hokee koko ajan sun nimeä, Giovanni sanoi.
- Ei kai... ei kai se vain ole Bane, Juliana ajatteli.
- Missä kaupungissa sä nykyään asut? hän kysyi epäröivästi.
- Gotham cityssä. Miten niin? Giovanni kysyi.
Juliana näytti järkyttyneeltä. Banelle oli sattunut jotain.
- Mä tuun sinne ekalla lennolla, Juliana sanoi ja sulki puhelimen.
Sitten hän säntäsi kadulle ja pysäytti ensimmäisen taksin.
- Rion lentokentälle ja äkkiä! hän huudahti.
- Heti, neiti. Mistäs moinen hoppu? kuski ihmetteli.
- Poikaystävä pulassa, Juliana sanoi.
Kun taksi oli päässyt lentokentälle, Juliana heitti kuskille muutaman Brasilian realin ja säntäsi kentälle. Hän juoksi suoraan lipputiskille.
- Lippu Gotham cityn lennolle, Juliana sanoi.
Virkailija tutki hetken tietokonetta.
- Teillä kävi tuuri, neiti. Meiltä löytyy peruutuspaikka juuri lähtevälle lennolle, virkailija sanoi.
- Kiitti, Juliana huokaisi, heitti tiskille muutaman setelin, nappasi lipun ja säntäsi lähtöporteille.
Kun hän oli päässyt koneeseen ja istunut paikalleen, hän valmistautui koneen nousuun. Hänen täytyi löytää Bane. Paljon myöhemmin kone laskeutui Gotham ctiyyn. Päästyään ulos koneesta Juliana juoksi koko lentoaseman läpi ja sai pysäytettyä taksin.
- 130 Novick avenue, Juliana sanoi nopeasti.
Kuski nyökkäsi ja painoi lusikan pohjaan. Taksi kaahasi pitkin Gotham cityn katuja ja pysähtyi lopulta latinalaiskorttelissa hylätyn hotellin kohdalla. Juliana heitti kuskille pari kolikkoa ja ryntäsi sisälle hotelliin. Hän juoksi portaita ylös ja pysähtyi lopulta seitsemännessä kerroksessa. Hän koputti ovelle ja Giovanni avasi.
- Juliana? Säpä tulit äkkiä. Se kaveri on..., Giovanni ei ehtinyt pidemmälle, kun Juliana säntäsi sisälle ja huudahti:
- Bane!
Bane makasi patjalla keho täysin mustelmien ja pienien haavojen peitossa. Juliana käveli Banen viereen, laskeutui polvilleen ja nosti Banen pään syliinsä. Hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä. Giovanni käveli heidän viereensä.
- Kuka teki tän? Juliana kysyi hiljaa.
- Thornen jengi, Giovanni sanoi hiukan vaivautuneena.
Juliana nosti katseensa Giovanniin ja hänen silmissään paloi viha. Se tselada saisi maksaa.