Ficin nimi: Anna hetken viedä mennessäänIkäraja: SKirjoittaja: LyraVaroitukset: -
A/N: Paljon onnea Sokerisiipi! Tämä ei ehkä ole aivan
sitä, mitä toivoit, mutta pientä fluffyista söpöstelyä silti. Kirjoittaja tahtoo huomauttaa, että vihaa otsikkoa, mutta siihen oli tyytyminen, koska parempaakaan ei keksinyt. Tämä on myös ensimmäinen kunnon
originaaliteksti, joka siis 100% oikeaan
maailmaan ilman rahtustakaan
fantasiaa ja ollaan
Suomessa. Tää teksti on koottu Tuisku/Miia söpöstelyistä, eikä kaksikko ole tässä ihan vielä niin pari, kun tulevat olemaan. Anna hetken viedä mennessään
“Tuisku oli kasvanut siitä päivästä, jona hän oli Miian luokalle ilmestynyt, mutta näytti edelleen samalta blodien vallattomien hiustensa kanssa, jotka sojottivat joka suuntaan. Tuiskun kirkkaan siniset silmät toivat vanhemmiten Miialle mieleen Kalifornian surffaajat, vaikkei Tuiskulla heidän nättiä rusketustaan ollutkaan.”
***
ping Puhelin värähti ja Miia säpsähti
Uusi viesti henkilöltä Tuisku / 07:29 23.8.2016
Tuo mulle aamupalaa Miia tuhahti lukiessaan viestiä.
Olisit syönyt kotona
Tyttö pyöritteli silmiään ja varmisti, että hänellä oli kaikki tarvittava mukana. Kädet taputtelivat tottuneesti taskut läpi, kun tyttö tarkisti omaisuuttaan.
Kaksi uutta viestiä henkilöltä Tuisku / 07:32 23.8.2016
En ehtinyt
Äläkä sano, et tää on mun oma vikaMutta se on sun oma vika
Miia sulki oven takanaan ja lähti harppomaan pyöränsä luokse varmoin askelin. Hän avasi pyörän lukon tottuneesti ja veti vielä sormikkaat käteensä. Vasemman käden nimetön jäi paljaaksi ja Miia sätti itseään siitä, ettei vielä ollut ostanut uusia sormikkaita. Kylmä ilma puri hänen kasvojaan. Aamut olivat kamalia. Miia värähti vielä kerran ja muisteli lämmöllä sänkyään, jonka oli joutunut jättämään aamulla.
Koululla Miia lukitsi pyöränsä rungosta ja lähti käsiään hieroen kävelemään sisälle. Laukku painoi olalla. Miia haukotteli suuresti avatessaan koulun ovea. Sisällä lämmin ilma tervehti häntä ja Miia tunsi vihdoin sulavansa aamun kevyestä pakkasesta.
Miia riisui takkinsa naulakkoon ja kaivoi puhelimensa sen taskusta. Tuiskulta ei ollut tullut uutta viestiä, mutta Miia näki Tuiskun takin roikkuvan naulakossa. Miia hymähti ja lähti vaeltamaan kohti biologian luokkaa. Kuulokkeet eksyivät Miian korviin matkalla, eikä hän nähnyt ketään tuttua, jota olisi tarvinnut tervehtiä. Lyhyen matkan aikana Miia ehti vajota ajatuksiinsa.
Luokan edessä hän istui penkille Tuiskun viereen. Heidän välissään on metri tyhjää tilaa. Ulkopuolisen näkökulmasta he ovat ventovieraita.
Uusi viesti henkilöltä Tuisku / 07:50 23.8.2016
Toit mun ruuat?Leipää vai hedelmiä?
Ja Miia näki kuinka Tuiskun huulille kohosi kevyt hymy, kun tämä avasi puhelimensa ja luki viestejään. Tyttö kaivoi laukkuaan ja nosti sieltä esille itselleen tekemänsä välipalan. Sitä Tuiskun ei tosin tarvitsisi tietää. Miia työnsi rasian keskelle penkkiä ja katsoi sivusilmällä, kun toinen nosti rasian käsiinsä ja avasi sen.
Tuiskun ilme oli kuitenkin näkemisen arvoinen. Miia unohti hetkeksi sen, ettei hänellä tosiaankaan ollut enää ruokaa illaksi. Tuon yhden ilmeen ansiosta hän tekisi sen milloin vain uudestaan.
Ja ehkä häntä ei edes haitannut, kun Sofia valtasi paikan hänen ja Tuiskun välissä ja päätti, että käytävä oli täydellinen paikka kuherteluun.
***
Miia aivasti ja antoi silmiensä valua kiinni. Läksyt oli tehty. Ei hetkeäkään liian aikaisin. Kello näytti jo melkein yhtätoista ja tytön oli paras mennä nukkumaan, ennen kuin yöunet lyhenisivät liikaa. Miia työnsi kirjat alas sängyltään ja vähät välitti siitä, millaiseen järjestykseen ne päätyivät. Puhelimen kirkas valo häikäisi silmiä. Miia räpytteli silmiään muutamaan otteeseen, mutta ei voinut mitään sille tosiasialle, että valo tuntui pahalta.
Uusi viesti henkilöltä Tuisku / 22:48 3.10.2016
Sä saat esitellä huomenna sen projektinMiia tuhahti Tuiskulle. He olivat tehneet ryhmätyön yhdessä. Tosin Miia oli tehnyt siitä suuren osan. Tuiskulle se oli ollut itsestäänselvyys, kuten myös ilmeisesti se, että Miia esittelisi työn luokallle.
Mahdollisesti
Miian silmät koittivat väkisin painua kiinni, mutta tyttö pakotti itsensä vielä aktivoimaan herätyksensä seuraavalle aamulle. 06:00 näytti kamalan aikaiselta. Puhelin putosi Miian kädestä lattialle.
Ärsyttävä ääni sai Miian heräämään horroksestaan huoneen hämärään valoon. Kädet etsivät automaattisesti äänen lähteen. Miia oli nukkunut vasta kaksi minuuttia.
Kaksi uutta viestiä henkilöltä Tuisku / 22:56 3.10.2016
Miten niin mahdollisesti?!
Miia, sä et voi tehdä tätä mulle!Miian kasvoille eksyi vielä vaimea hymy, ennen kuin hän vajosi uudelleen uneen puhelin kädessään.
Keskellä yötä Miia heräsi vilunväreisiin. Ne eivät laantuneet, vaikka Miia kietoutui kaikkiin peittoihin, jotka omisti ja nousi jopa pukemaan jalkaansa villasukat. Miia heittelehti vuoteellaan hetken aikaa kylmissään, ennen kuin hänen tuli liian kuuma. Peitot päätyivät lattialle samoin kuin ylimääräiset vaatteet.
Tätä kesti pitkän aikaa. Vuoroin oli liian kylmä ja vuoroin liian kuuma. Miia nukkui rauhatonta unta silloin, kun ylipäätään sai unen päästä kiinni. Herätyskellon soidessa Miia tunsi olonsa sairaammaksi kuin pitkään aikaan.
Samaa sanoi Miian äiti, joka töihin lähtiessään pakotti Miian jäämään sänkyyn lepäämään ja kielsi koulun.
“Pärjäätkö sinä nyt varmasti?” äiti kysyi sadatta kertaa ja Miia huokaisi ääneen.
“Pärjään”, tyttö mutisi ja vajosi syvemmälle peittojen ihanaan syleilyyn. “Älä hössötä.”
Äiti kävi painamassa pienen suukon Miian tulikuumalla otsalle ja muistutti sitten, että palaisi vasta seuraavana päivänä ja Miia olisi yksin siihen asti. Oven paukahtaessa kiinni Miia vajosi takaisin unimaailmaan.
Miia heräsi soivaan puhelimeen korvansa vieressä. Hälytys ehti päättyä, ennen kuin Miia sai silmänsä auki, eikä tyttö ehtinyt nähdä, mistä ääni oli tullut.
Hiukan myöhemmin Miia sai itseään kasattua sen verran, että sai puhelimen auki.
Seitsemän uutta viestiä henkilöltä Tuisku / 11:38 4.10.2016
Se pitää esittää ens tunnilla. Missä sä oot?
Miia?
Mä en suostu tekemään tätä!
Tarkottiko se sun mahdollisesti tätä?
Sä et voi tehdä tätä!
Miia? Ootko sä kunnossa?
Mikset sä vastaa?Miia huokaisi erittäin syvään. Hän tarttui lasiin, jonka äiti oli jättänyt yöpöydälle ja kulautti sen ensimmäisellä tyhjäksi.
Tuisku.
Uusi viesti henkilöltä Tuisku / 11:43 4.10.2016
Miia! Helvetti, mikset sä oo vastannu? Se pitää esittää ens tunnilla!Joo mä tiiän.
Kaksi uutta viestiä henkilöltä Tuisku / 11:44 4.10.2016
Missä sä sit oot?
Mähän en oo tätä tekemässäMä oon kipee. En tuu kouluun.
Uusi viesti henkilöltä Tuisku / 11:44 4.10.2016
Tekosyy.Miia huokaisi ja nousi sängystä täyttämään lasinsa. Huimaava tunne pakotti hänet ottamaan tukea seinästä kävellessään. Kaksi täyttä vesilasia mukanaan hän pian palasi takaisin sänkyyn jatkaakseen keskustelua.
40,5°C
Uusi viesti henkilöltä Tuisku / 11:50 4.10.2016
ei oo reiluaSellasta se elämä on.
Jos suot anteeksi, meen takas nukkuu
Onnee siihen projektiin.
***
Iltapäivällä Miian olo oli parantunut huomattavasti. Päänsärky oli kadonnut monen tyhjennetyn vesilasin myötä ja Miia tunsi vihdoin saaneensa tarpeeksi unta. Iso talo oli tyhjä ja harmaa valo loisti ikkunoista. Ulkona oli pilvistä, kylmää ja tuulista. Täydellinen päivä istua peittoon kääriytyneenä sohvan nurkassa juoden kuumaa kaakaota ja katsoen surkeita romanttisia komedioita.
Elokuvaa oli kulunut vasta seitsemän minuuttia, kun ovikello soi. Miia kurottautui huokaisten nostamaan kaukosäätimen pöydältä ja keskeytti elokuvan. Sitten tyttö peittoon kietoutuneena nousi ylös upottavalta sohvalta. Heti ensimmäisenä hän olisi tahtonut kaatua takaisin sohvalle ja unohtaa velvollisuutensa. Hitaasti tyttö kuitenkin vaelsi rappuset alakertaan ja eteiseen.
Miia vilkaisi itseään eteisen suuresta peilistä ja totesi näyttävänsä puoliksi kuolleelta. Hiukset sojottivat kaikki eri suuntiin ja silmien alla oli mustat pussit. Miian iho oli kalpea, aivan kuin hän ei olisi saanut aurinkoa päiviin ja poskilla oli kirkkaan punaiset läntit.
Jos päivä olisi ollut mikä tahansa muu, Miia olisi pyytänyt jonkun muun avaamaan oven ja piiloutunut omaan huoneeseensa pois uteliaiden katseiden tieltä. Päivä ei kuitenkaan ollut mikä tahansa muu. Huokaisten Miia kompuroi ovelle ja avasi lukon. Siitä kuuluva kloksahdus kaikui autiossa talossa.
Automaattisesti Miian käsi painui ovenkahvalle. Miian silmät seurasivat hitaasti kuinka se painui alaspäin ja pian ovi aukesi hitaasti. Ensin Miia näki vain kaistaleen kirkasta valoa, joka häikäisi hänen silmiään niin paljon, että hänen oli pakko varjostaa niitä kädellään.
Miia yllättyi enemmän kuin koskaan, kun näki Tuiskun seisovan ovella reppu toisella hartialla roikkuen ja kypärä toisessa kädessä. Tuisku näytti niin vaivaantuneelta, että Miia unohti itse olla sitä. Poika haroi vaaleita hiuksiaan ja sekoitti niitä yhä enemmän.
“Huomenta”, Miia tokaisi ja antoi oven valua auki. Tyttö katsoi suoraan Tuiskun silmiin, mutta poika käänsi katseensa pois.
“Hei”, Tuisku mutisi. Miia siirtyi nojaamaan oven karmiin ja koitti olla välittämättä ulkoa tulevasta kylmästä ilmasta.
“Onnistuiko projekti?” Miia kysyi, kun Tuisku ei hetkeen sanonut mitään. Se tuntui hyvältä aiheelta Tuiskullekin, koska poika avasi heti suunsa.
“Joo. Tai siis. Opettaja sanoi, että se oli erittäin hyvä.” Sen jälkeen he molemmat vaikenivat. Miia katseli Tuiskua ja Tuisku katseli kaikkea muuta paitsi Miiaa.
“Miksi sä oot täällä?” Miia vihdoin rohkaistui kysymään. Tuisku vilkaisi Miia nopeasti.
“En mä oikeastaan tiedä”, poika sanoi ja vaihtoi painonsa toiselle jalalle. Ulkoa tuleva kylmä ilma sai Miian värisemään.
“Haluatko olla tietämättä talon ulkopuolella vai tuutko mielummin sisään?” Miia heitti ja katsoi haastavasti Tuiskun silmiin, jotka tämä oli hetki sitten nostanut lattiasta.
“Jos sisällä ei olisi liikaa vaivaa”, Tuisku sanoi. Miia väisti poikaa pois oven edestä ja Tuisku astui sisälle. Miia huolehti, että ovi painui kunnolla kiinni, ennen kuin asteli peremmälle taloon.
“Otatko juomista?” Miia kysyi. Peitto laahasi lattiaa, kun hän käveli keittiöön, jossa kaatoi kaksi lasia täyteen vettä.
“Voisin ottaakin”, Tuisku sanoi ja kurotti kohti toista lasia. Mia läimäisi Tuiskun käden pois.
“Nämä on mulle”, Miia sanoi. “Herra on hyvä ja ottaa itselleen lasin, jos vielä tahtoo juomista.”
Tuisku huokaisi syvään. Poika kuitenkin alkoi availla kaappeja löytääkseen itselleen lasin. Miia puolestaan istui pöydän ääreen ja tyhjensi ensimmäisen lasinsa. Tyttö hymyili Tuiskulle, kun tämä ei meinannut löytää lasikaappia. Tuisku avasi osapuilleen kaikki keittiön kaapit ainakin kahteen kertaan, ennen kuin löysi itselleen lasin. Miia katseli, kun poika täytti lasinsa vedellä ja joi sen sitten hitaasti tyhjäksi.
Orastava päänsärky ilmoitti olemassaolostaan ja Miia nousi ylös täyttääkseen molemmat lasinsa uudelleen. Tuisku seisoi orvon näköisenä keskellä lattiaa tyhjä lasi kädessään. Miia heitti peittonsa toiselle hartialle, että se ei putoaisi ja kääntyi katsomaan Tuiskua.
“Tuleeko herra ylös vai jää mielummin seisomaan keittiöön?” Miia kysyi ja kääntyi lähteäkseen. Hän kuuli kuinka Tuisku laski lasinsa tiskipöydälle ja kiirehti seuraamaan Miiaa. Ilmeisesti poikaa ei huvittanut jäädä vieraassa talossa yksin. Miia kiipesi portaat varovasti tasapainotellen kahden lasin kanssa. Ylhäällä hän laski ne käsistään pöydälle, jolla jo ennestään oli useampi lasi.
Television ruudussa näkyi pysäytetty elokuva. Miian posket olisivat punehtuneet, jos ne eivät olisi jo ennestään olleet kirkkaan punaiset.
“Sori”, Miia sanoi. “Mulla on leffa kesken.” Tuisku katseli ympärilleen, eikä tuntunut välittävän Miian sanoista. Miia huomasi, että Tuiskun katse kiinnittyi kahteen suljettuun oveen, jotka johtivat pois olohuoneesta.
“Ei se haittaa”, Tuisku sanoi ja jatkoi tutkailuaan. Miia kohautti hartioitaan ja istui alas sohvalle. Tyttö alkoi järjestämään lasejaan riviin. Kaukosäädin oikein houkutteli häntä painamaan elokuvan takaisin päälle, mutta tyttö ei kehdannut tehdä sitä, kun Tuisku oli paikalla.
Vaikka Miia pitikin Tuiskun seurasta, hän olisi antanut sillä hetkellä melkein mitä tahansa siitä, että Tuisku olisi ilmoittanut lähtevänsä. Tilanne, jossa Tuisku oli hänen kotonaan, tutkimassa hänen tavaroitaan, oli vain liian kiusallinen.
“Mikä elokuva?” Tuisku kysyi sitten.
“En tiiä”, Miia vastasi. Tuisku naurahti.
“Miten sä et tiedä mitä katot?” poika kysyi ja istahti sohvalle Miian viereen. Aivan liian kauas ja samalla aivan liian lähelle.
“Nokun en tiiä”, Miia sanoi, mutta häntäkin nauratti.
“Mulla on surkeiden romanttisten komedioiden maraton menossa”, Miia kertoi. Tuisku hymyili ja katsoi Miia suoraan silmiin.
“Saanko liittyä seuraan?” poika kysyi sitten.
Miia olisi antanut melkein mitä vaan, jos olisi osannut kieltäytyä. Hän ei kuitenkaan voinut. Ei kun Tuisku katsoi häntä sellaisella ilmeellä, joka aneli ja käski samaan aikaan. Ei kun Tuisku näytti suloiselta ja ihanalta siinä hänen vieressään.
“Toki”, Miia vastasi.
Tuisku otti paremman asennon ja nojasi sohvan reunaan. Miiakin paransi asentoaan ja käynnisti elokuvan taas. Parhaillaan päähenkilötyttö vannoi, että ei voisi ikinä seurustella sellaisen pojan kanssa, joka oli juuri kouluun saapunut. Miia tuhahti. Tyttö lopulta rakastuisi poikaan ja poika rakastuisi tyttöön, vaikka molemmat vannoisivat elokuvan alussa mitä.
Hitaasti elokuvan kuluessa Miia hitaasti valui alemmas sohvalla, kunnes lopulta hän makoili kovin kummallisen näköisessä asennossa. Tuisku vilkuili häntä aina silloin tällöin, mutta ei kommentoinut. Miia oli uudelleen kietoutunut peittoonsa ja oli tukenut päänsä useammalla tyynyllä. Miiaa ei oikeastaan elokuva enää kiinnostanut. Se oli tylsä ja Miia osasi jo arvata loppuratkaisun.
Elokuvan sijaan Miia alkoi katsella Tuiskua. Tuiskun keskittyessä elokuvaan, se oli yllättävän helppoa. Miia teki tutkimustaan hyvin tarkasti, eikä edes punastunut niin pahasti, kun Tuisku sai hänet kiinni tuijottamisesta vähän myöhemmin.
“Tuijota vaan”, Tuisku tokaisi. “Mä tiedän, että näytän hyvältä.” Miia tuhahti, mutta ei kiistänyt väitettä. Tuiskun huulille nousi kapea hymy, kun hän kiinnitti huomionsa takaisin elokuvaan.
Miia tutkaili edelleen Tuiskun kasvonmuotoja. Nyt hän oli saanut siihen luvan, joten kiinni jääminen ei tuntuisi enää niin pahalta. Silloin tällöin Tuisku vilkaisi häntä ja pieni hymy kareili edelleen pojan huulilla.
Elokuva alkoi lähestyä loppuaan. Miia pelkäsi sitä hetkeä, kun lopputekstit alkaisivat pyöriä ja kiusaantunut hiljaisuus laskeutuisi heidän ylleen. Tyttö kietoutui tiukemmin peittoonsa ja painautui lähemmäs sohvan nurkkaansa. Tuisku nojasi omaan nurkkaan ja hän omaansa.
Äkillisesti Miia muisti Sofian. Virnistys eksyi hänen huulilleen, ennen kuin hän ehti estää itseään. Ihan oikein sille tytölle, Miia pohti ja kauhistui heti sen jälkeen omia ajatuksiaan. Ei niin saanut ajatella. Hänen olisi pitänyt olla ystävällinen Sofialle. Sofia ja Tuisku olivat pari. Eihän olisi saanut ajatella ilkeästi heistä.
“Hei Tuisku”, Miia sanoi eikä välittänyt siitä, että elokuvassa oli ilmeisesti lopun huippukohtaus menossa. Tuisku kiinnitti heti huomionsa Miian.
“No mitä?” poika kysyi.
“Miksi sä oikeastaan tulit?” Miia kysyi ja katsoi Tuiskua tarkkaan.
“En mä oikeastaan tiedä”, Tuisku vastasi. “Miten niin? Häiritsenkö mä sua?”
Miia mietti hetken.
“Et sä taida häiritä mua.”
Sitten he olivat molemmat hiljaa ja koittivat keskittyä elokuvaan, jota kumpikaan ei jälkikäteen kysyttäessä muistanut.
Miia haukotteli suuresti, kun lopputekstit lopulta alkoivat pyöriä. Tuisku kääntyi katsomaan häntä. Pojan silmät välkkyivät iloisena.
“Katsotaanko toinenkin?” Tuisku kysyi. “Mulla ei oikeastaan oo suurempi kiire kotiin.” Miia hymähti myöntymisen merkiksi.
“Kato sieltä laatikosta jotain kivaa”, tyttö sanoi ja painoi silmät hetkeksi kiinni. Miia tunsi kuinka sohva notkahti Tuiskun noustessa siltä ylös. Kuului vaimeita askeleita, kun Tuisku käveli lattian poikki ja alkoi tutkimaan, minkä elokuvan valitsisi. Miia rentoutui ja vajosi vielä hieman syvemmälle sohvan syleilyyn.
Hetken päästä kuului klik ja elokuvan alkumainokset pyörähtivät käyntiin. Vaivalloisesti Miia avasi silmänsä ja koitti ryhdistäytyä. Tuisku seisoi sohvan edessä ja paineli kaukosäätimen nappuloita valitessaan oikeaa kieltä. Hetkeä myöhemmin poika laski kaukosäätimen alas ja istui sitten takaisin sohvalle. Paljon lähemmäs Miiaa kuin missä oli aikaisemmin istunut. Eikä Miiaa oikeastaan paljon kiinnostanut. Tuisku tuntui mukavan lämpimältä ja turvalliselta siinä vieressä.
Huomaamatta Miia liikkui vähän lähemmäs Tuiskua ja nojasi vasten Tuiskun kylkeä. Poika jännittyi hetkeksi ja pienen hetken ajan Miia pelkäsi tehneensä jotain väärin. Pian Tuisku kuitenkin rentoutui. Miia huokaisi syvään ja alkoi katsomaan Tuiskun valitsemaa elokuvaa.
Jossain vaiheessa Tuiskun käsi eksyi Miian hiuksiin pyörittelemään niitä. Miia valui pehmeänä mössönä kohti sohvaa. Keskittyminen elokuvaan oli kadonnut täysin. Vaikka ei Miia tosin muistanut, mitä siinä oli aikaisemmin tapahtunut.
“Hei Tuisku”, Miia sanoi taas, kun muisti uuden asian.
“No mitä?” Tuisku kysyi ja kääntyi alas katsomaan Miiaa.
“Entä Sofia?” Miia kysyi ja tunsi olonsa tyhmäksi.
“Miia, kuinka sekasin sä oot?” Tuisku kysyi ja näytti nauravan.
“En tietääkseni kauhean sekaisin”, Miia tokaisi loukkaantuneena. Tuisku tuhahti. Pojan kasvoille oli liimattu hymy.
“Mä erosin Sofiasta kuukausi sitten”, Tuisku kertoi.
“Ai”, Miia sanoi.
Mikään ei siis estänyt häntä painautumasta lähemmäs Tuiskua ja nukahtamasta siihen.
***
“Nukutko sä?” Tuiskun varovainen ääni kysyi. Miia ynähti jotain vastaukseksi ja kaivautui lähemmäs lämpöä ja Tuiskua.
“Miia hei”, Tuisku sanoi ja tuuppi Miiaa kauemmas. “Et sä koko päivää voi nukkua.”
Pettyneenä Miia avasi silmänsä ja katsoi Tuiskua. Sitten hän katsoi mustaa television ruutua ja taas uudelleen Tuiskua.
“Kauan mä oikein nukuin?” Miia kysyi. “Mitä kello on?”
Miia pyyhki väsymystä silmistään ja koitti vastustaa halua painautua uudelleen vasten Tuiskua. Nyt, kun hän oli täysin hereillä, se olisi ollut vain kiusallista.
“Puol seitsemän”, Tuisku vastasi ja pörrötti omia hiuksiaan. Se näytti Miiasta hellyyttävän suloiselta.
“Näytät muuten aivan kamalalta”, Tuisku tokaisi ja virnisti Miialle. Miia tuhahti, mutta koitti silti haroa omia hiuksiaan jotenkin järjestykseen. Tuisku nauroi hänelle vieressä, mikä ei yhtään helpottanut.
Vaikka Miia oli nukkunut hyvän aikaa, häntä väsytti edelleen. Silmäluomet tuntuivat raskailta, eikä tyttöä oikeastaan kiinnostanut tehdä juuri mitään raskasta.
“Eikö nuorella herralla ole kiire kotiin?” Miia kysäisi terävästi, paljon ilkeämmin kuin oli alunperin aikonut.
“Ei oikeastaan”, Tuisku vastasi ja Miia huokaisi helpotuksesta, kun takaisin ei tullut purevaa kommenttia. Vaikka Miia oli itse aloittanut, häntä ei huvittanut ollenkaan jatkaan.
“Kuinka niin?” Tuisku kysyi ja paransi asentoaan sohvalla siirtyen näin kauemmas Miiasta.
“Mua väsyttää”, Miia tokaisi ja koitti näyttää mahdollisimman säälittävältä sohvan nurkassa peittoonsa kietoutuneena.
“Nuku sitten”, Tuisku sanoi ja kaivoi puhelimensa farkkujen taskusta. Miia paranteli asentoaan, jotta voisi nukkua sohvalla ja katsoi sitten Tuiskuun, aivan kuin olisi juuri muistanut jotakin.
“Etkö sä aio lähteä?” Miia kysyi ja katsoi Tuiskua pää kallellaan. Tuisku vastasi katseeseen tyynenä.
“Ajattelitko heittää mut ulos vai?” poika kysyi ja Miia punastui.
“No en! Mutta, kun, niin”, Miia sopersi.
“Puhu suomea”, Tuisku käskytti ja punainen Miian poskilla tummui.
“Mä aion nukkua”, Miia sai sanotuksi. Tuisku katsoi häntä yhä edelleen odottavana.
“Ja…?” Tuisku kysyi. “Miten se liittyy mihinkään?” Miia olisi tahtonut vajota maan alle.
“Aiotko sä jäädä siihen siks aikaa, kun mä nukun?” Miia kysyi vuorostaan. Tyttö sai viimein suustaan ulos sen, mitä oli ajatellut sanoa. Se kuulosti silti ääneen sanottuna vielä paljon tyhmemmältä kuin mitä Miia oli ajatellut.
“Ajattelin”, Tuisku vastasi, eikä ilme pojan kasvoilla muuttunut ollenkaan. Miia katsoi syliinsä, että ei joutuisi katsomaan Tuiskua.
“Tää sohva on tarpeeks leveä meille kahdelle, ellet sitten mielummin tahtois nukkua jossain muualla”, Tuisku kertoi ja virnisti Miialle. Miian oli aivan pakko kääntää selkänsä Tuiskulle ja koittaa rauhoittua. Hitaasti Miia sai hengityksensä tasattua ja silmät alkoivat valua kiinni.
Hetkeä myöhemmin Miia tunsi, kuinka hänen peittonsa reunaa kohotettiin ja toinen lämmin keho liittyi hänen seuraansa sen alle. Huomaamatta hän painautui taas vasten Tuiskua.
“Varo tai me pudotaan”, Tuisku sanoi ja Miia kihersi hiukan, mutta siirtyi silti eteenpäin, etteivät he putoaisi.
Lämpimässä Tuisku kietoi kätensä Miian ympärille. Kylmät väreet kulkivat läpi Miian ihon.
“Älä sitten kuvittele mitään”, Tuisku kuiskasi Miian korvaan.
“Tää ei tarkoita, että me oltais pari.”
“Ei tietenkään”, Miia mutisi unen ja valveen rajamailla, mutta hymy kareili hänen huulillaan.
