Title: Slaavikyykky ja paimentolaispakarat
Author: Larjus
Chapters: oneshot
Fandom: Yuri!!! on ICE
Pairing: Otabek Altin/Yuri Plisetsky
Genre: Kepeä slice of life
Rating: S
Disclaimer: Hahmoista kaikki kiitos ja kunnia Kubo-senseille ja Yamamoto-senseille ja muille YOI:n parissa työskennelleille. Teksti on kirjoitettu ilman mitään korvauksia.
Summary: ”Otatko silti haasteen vastaan?” Yuri kysyi.
”Minkä haasteen?”
”Pistä kankut kyykkyyn ja herätä sisäinen slaavisi esiin.”A/N: On tää kyllä perkeleen inspaava paritus (en muista et mikään shippi ois koskaan ennen inspannut mua näin paljon), kun totean kesken ruoanlaiton et hei, slaavikyykyistä sais hyvän aiheen Otayuri-ficiin
Ja vähän pientä jutustelua aiheesta
Maissinaksun kanssa niin avot, uusi fici on valmis :’’’D (ja tähän teemaan liittyen tulee ehkä toinenkin fici, voi luoja)
Mukana
Multifandom IV:ssa.
Slaavikyykky ja paimentolaispakaratOtabek oli luullut, että ”venäläiset ja niiden slaavikyykyt” oli lähinnä julkinen, etenkin internetissä pyörivä vitsi. Kuitenkin sen jälkeen, kun hän muutti Yurin kanssa saman katon alle, hän tajusi melko pian, että ei, eivät ne olleet. Ne olivat tottakin todempaa.
Aluksi Otabek ei tosin ollut kiinnittänyt siihen oikeastaan huomiota. Yurilla oli tapana enemmän tai vähemmän esitellä uskomatonta notkeuttaan lähes joka välissä, ja kissan tavoin hän istui ja makoili ja ylipäätään oleskeli ties missä ihmeellisissä asennoissa. Slaavikyykyt katosivat siihen asentojen kirjoon. Mutta kun eräänä koti-iltana Yuri istui (tai oikeammin kyykki) tuolilla tietokoneen ääressä koulutehtäviinsä perehtyen, Otabekiinkin viimein iskostui, että kyllä, hänen silmiensä edessä oli ihka oikea slaavikyykky. Yuri oli tapittanut samassa asennossa jo ainakin tunnin. Siinä samassa hän myös muisti kirkkaasti Yurin aiemmatkin kyykkäilyt. Ja niitä oli
paljon.
”Mitä sinä taas oikein kyykit siinä?” Otabek ei mitenkään voinut olla hiljaa.
”Häh?” Yuri havahtui lukemastaan artikkelista, johon oli ollut täysin uppoutunut, ja käännähti katsomaan Otabekia, joka seisoi reilun metrin päässä katse hänessä kiinni.
”Slaavikyykky”, Otabek sanoi sitten. Hänen suupielensä nykivät.
”Anteeksi, mutta en vieläkään tajua, että mistä helvetistä sinä oikein puhut”, Yuri vastasi teennäisen kohteliaasti.
”Ihailen tässä vain tapaasi
’istua’ pöydän ääressä.”
Yuri katsoi ensin Otabekia, sitten itseään ja sitten taas Otabekia. Häneltä tuntui kuluvan hetki, ennen kuin hän viimein ymmärsi, mistä Otabek oikein höpötti. Hän nojasi kädellään polveensa.
”Eipähän puudu pakarat istuessa”, Yuri totesi. ”Toisin kuin
eräillä.”
”Pakarani ovat terästä, ja sinä tiedät sen”, Otabek vastasi heti.
”Ja ilo on kokonaan minun puolellani”, Yuri virnuili. Otabek hymyili tietäväisesti takaisin.
”Onko tuossa asennossa edes hyvä olla?” hän kysyi.
”No, meillä aidoilla slaaveilla ei ole mitään ongelmaa”, Yuri sanoi. ”Mutta en tiedä, kestävätkö sinun paimentolaispakarasi moista koetusta.”
”Vai että paimentolaispakarat…” Otabek tyrskähti. ”Olen kuule ihan pesunkestävä kaupunkikazakki.”
”Otatko silti haasteen vastaan?” Yuri kysyi.
”Minkä haasteen?”
”Pistä kankut kyykkyyn ja herätä sisäinen slaavisi esiin.”
Otabek pidätteli nauruaan mutta kuuliaisesti kyykistyi lattialle Yuria tarkkaillen. Tämä kääntyi tuolillaan Otabekia vasten, yhä itsekin syväkyykyssä, mutta lopulta nousi ylös kevyesti pompahtaen. Yuri asteli Otabekin viereen ja kumartui tarkastelemaan tämän asentoa miettiväisen näköisenä.
”Helppoahan tämä on”, Otabek totesi katsellen Yuria epäilevästi.
”Ja yllättävän mukava asento, eikö olekin?”
Otabek tuumaili hetken.
”No joo, kai tämä on. Mutta mikä haaste tämä nyt muka on olevinaan?”
Yuri vilkuili Otabekia ja hymyili tietäväisesti.
”Kysy tuota uudestaan puolen tunnin kuluttua.”
”Puolen tunnin?”
”Ja totta puhuen tosislaavi voi kyykkiä putkeen vaikka puoli päivää jos siltä tuntuu.”
”Puoli päivää!?”
Yuri laski kätensä Otabekin olkapäille ja kumartui nojaamaan tämän päälle niin, että heidän kasvonsa olivat aivan vieretysten.
”No? Kestääkö kaupunkikazakki venäläispesua?”
”Kyllä kestää”, Otabek vastasi vakavana kuin Yuri olisi tivannut hänen uskollisuuttaan kotimaataan kohtaan. ”Hei, taitoluistelijana olen kokenut kovempaakin treeniä. Ja kuten sanottu, pakarani ovat terästä.”
”Ainakin yhtä hyvin taipuvat. Kunnon rautakanget”, Yuri kiusoitteli ja tarrasi oikealla kädellään Otabekin pakarasta kiinni. Tämä tuhahti virnistäen.
”Äläs kuule sabotoi minua.”
”Ei minun edes tarvitse”, Yuri nauroi, nousi ylös ja siirtyi takaisin tietokoneen ääreen. Hän tuttuun tapaan kyykistyi tuolille. ”Katsotaan, mitä sanot puolen tunnin päästä.”
Otabek ei vastannut mitään. Vaikka hän tunsikin hyvin hienovaraista kihelmöintiä jaloissaan, hän ajatteli Yurin lähinnä vitsailevan. Hän kyllä tiesi, ettei ollut yhtä taipuisa ja notkea kuin Yuri, joka sai itsensä hetkessä ties minkälaisiin solmuihin, mutta olihan hänkin sentään ammattitaitoluistelija eikä mikään kasaan ruostunut robotti. Kyllä hän nyt hitto vie
kyykyssä pystyisi olemaan, jos nyt ei ihan puolta päivää, niin ainakin sen puoli tuntia kerrallaan.
Otabek tajusi, ettei ollut varautunut äkilliseen puolen tunnin syväkyykkäilyyn, mutta onneksi hänellä sentään oli ollut puhelin kädessä, kun hän alun perin oli tullut ihastelemaan Yurin sisäistä slaavia. Hänen ei siis tarvitsisi kyykkiä koko puolta tuntia ilman minkään sortin viihdykettä, koska siinä vaiheessa hänen sisäinen kaupunkikazakkinsa kyllä alkaisi kärsiä. Koska Yuri oletettavasti luki taas artikkeleita koulutehtäviään varten, Otabek ei halunnut häiritä tätä musiikilla tai videomölyllä, joten hän piti puhelimensa äänettömällä. Sosiaalinen media ja nettilehtien roska-artikkelit viihdyttivät häntä hetken, ja lopulta hän päätyi lukemaan englanninkielistä artikkelia nimenomaan slaavikyykyistä. Jalkoja kihelmöi jo hieman enemmän.
Kun oli kulunut enemmänkin kuin puoli tuntia, Yuri huokaisi äänekkäästi ja suurieleisesti napsutteli kiinni jokaisen välilehden nettiselaimelta. Sitten hän pyörähti tuolillaan ympäri kasvot Otabekia kohti. Tämä havahtui internetin ihmeellisestä maailmasta (hän oli juuri lukenut artikkelia siitä, miten valkovenäjä ja ukraina eroavat toisistaan), kun tunsi Yurin tarkan tapituksen sisuksissaan. Hän kohotti päätään.
”Aika on kulunut”, Yuri sanoi hymyillen ja pomppasi ylös tuoliltaan kissamaisen elegantisti.
”Ai ihanko totta? En edes huomannut”, Otabek vastasi, vaikka hänen jalkansa sitkeästi huusivatkin hänelle, että ne kyllä olivat huomanneet.
”Sitten ei kun jalat suoriksi”, Yuri kehotti ja läpsäytti kätensä pari kertaa yhteen.
Otabek yritti esittää mahdollisimman huoletonta, kuin reilu puoli tuntia syväkyykyssä ei tuntuisi missään, mutta siinä samassa, kun hän yritti suoristaa jalkojaan, hän tajusi, että ylös nouseminen ei tapahtuisikaan niin sulavasti kuin olisi suotavaa. Jos se nyt tapahtuisi ylipäätään.
”Minä arvasin”, Yuri hihkaisi voitonriemuisasti eikä edes yrittänyt peitellä leveää virnettään.
Otabek mulkaisi häntä. ”Älä. Sano. Mitään.”
”Tarvitsetko apua?”
”En”, Otabek tokaisi. Vaikka hän olikin Yurin takia saanut aikamoisen kolauksen ylpeyteensä, hän oli niin itsepäinen, ettei suostuisi kovin helpolla ottamaan apua vastaan. Hän halusi nousta ylös omin voimin, vaikka hänen jalkansa anelivatkin armoa.
Aikansa yritettyään ja haparoituaan hän nousi jäykästi jaloilleen, jotka tekivät erittäin hyvin selväksi, että niiden kantokykyyn ei olisi luottamista vaan ne voisivat pettää hetkenä minä hyvänsä. Otabek irvisti kivusta, kun hän suoristi väkisin jalkansa. Hänen teki mieli romahtaa saman tien maahan istumaan ja huutaa ja kirota kuolemaa tekeviä jalkojaan, mutta itsepäinen kun oli, hän yritti seistä niin vakaasti ja
normaalisti kuin kykeni. Ruskeat silmät etsivät kohteekseen Yurin vihreän katseen ja lukkiutuivat siihen kiinni.
Yuri katsoi Otabekia päästä varpaisiin kuin olisi arvioinut tämän koko olemusta ja hymähti sitten.
”Huomaa kyllä, että kazakit eivät ole slaaveja”, hän totesi yksinkertaisesti kävellessään Otabekin ohi ja pois huoneesta.
Otabek tuhahti hänen peräänsä puoliksi huvittuneena, puoliksi loukkaantuneena, ja täysin nujerrettuna.
A/N: Ton ihan lopun ”puoliksi loukkaantuneena” viittaa siihen, että Otabekin ylpeys sai kolauksen ja hän on sitä kautta loukkaantunut, ei niin, että hän olisi pahoittanut mielensä Yurin takia tai mitään. En vain osannut ilmaista sitä yhdellä sanalla tuota paremmin. Miettimäni synonyymit toimivat vielä huonommin, ja useamman sanan ilmaisu olisi rikkonut haluamani lauserakenteen. Samalla tapaa tuo nujerrettu viittaa siihen, että Otabek ei selvinnytkään Yurin ”haasteesta” niin kuin oli odottanut ja siinä mielessä hävisi
