A/N: Kiitos kommentista Tää on nyt tuli vähän viiveellä, kun oli vähän elämää tässä taannoin
Tässä olisi nyt vika osa, kommentteja? 3/3 UkkonenNainen tuijotti ikkunan takana myllertävää myräkkää. Salamat välähtelivät ja sade piiskasi puiden lehtiä armottomasti. Jos hän olisi ollut yksin kotona, tällainen ilma olisi saanut hänet piiloutumaan peiton alle ja toivomaan sen nopeaa loppumista. Mutta hän ei ollut yksin, joten hän seisoi keittiön ikkunan ääressä siemaillen viileää kaakaota.
“Äiti…?” kysyi pieni uninen hahmo, joka oli juuri saapunut paikalle. Tyttö oli viisivuotias ja hänellä oli pitkät platinanvaaleat hiukset.
Nainen, joka oli kiepauttanut ruskeat kiharansa poninhännälle, laski kaakaolasinsa ikkunalaudalle ja talutti tytön takaisin huoneeseensa. Hän istui tyttärensä sängynreunalla kunnes tämä nukahti.
“Hermione?”
“Shh, Cate nukkuu.”
“Ahaa. Tuletko sinä takaisin nukkumaan?”
“Taitaisi unet jäädä vähän vähiin.”
“Se on sinun päätöksesi, rouva Malfoy.”
“Hmph. No minä tulen”, Hermione vastasi hymyillen.
Vuosia aiemmin…
Yö oli lämmin, ulkona saattoi oleskella pelkässä kesämekossa. Niin tyttö oli tehnytkin, pukenut ylleen vaaleansinisen olkaimettoman kesämekon, joka ulottui juuri ja juuri yli puolen reiden. Se oli mukavan viileä, eikä hän uskonut tapaavansa ketään nyt, keskiyöllä. Siksi hän yllättyikin kuullessaan lähestyvät askeleet, ja kääntyessään katsomaan tulijaa hän yllättyi vielä enemmän.
“Hermione”, poika sanoi. Hän ei voinut uskoa onneaan: siinä hän oli, ainoa tyttö jonka hän toivoi tapaavansa keskellä yötä Tylypahkan nurmikolla.
“Draco”, tyttö vastasi, toivoen ettei kuunvalo paljastaisi hänen punastumistaan. Tämä oli epätodellista, he kaksi seuranaan vain pimeydestä kantautuvat luonnon äänet.
He katsoivat toisiaan silmiin, tuijottivat edessään seisovaa henkilöä niin kauan, että aika menetti merkityksensä. Sitten poika otti askeleen toista kohti ja niin otti tyttökin, he olivat melkein kiinni toisissaan. Kumpikaan ei rikkonut hiljaisuutta, vain pöllö huhuili jossain kaukana. Draco sipaisi tytön hiussuortuvan takasin hänen korvansa taakse minne se kuului. Ja sen jälkeen he suutelivat. Muu maailma tuntui katoavan heidän ympäriltään, jättäen heidät kahden. Se sai heidät unohtamaan mitä he ajattelivat ennen sitä hetkeä.