Sherlock Holmes: Tyrmäävä shakkisokeus (Holmes/Watson, S)

[Sisilja]

Nimi: Tyrmäävä shakkisokeus
Kirjoittaja: Sisilja
Ikäraja: S
Fandom: Sherlock Holmes
Paritus: Holmes/Watson
Tyylilaji: Kuplivan kuumotteleva draama välähdyksellä romantiikkaa
Vastuuvapaus: Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes -teokset ovat tekijänoikeudellisesti vapaata riistaa. En silti saa tästä fikistä rahaa tai muutakaan korvausta.

Yhteenveto: Holmes on pyytänyt Watsonin seuraamaan häntä synkeään uhkapeliluolaan, vaan minkä kumman vuoksi?

Alkusanat: Osallistun tällä fikillä 12+ virkettä XX -haasteeseen (sanalista löytyy fikin lopusta). En muista, milloin haastetekstiä olisi ollut yhtä vaikea kirjoittaa kuin tällä kierroksella. Osin vaikeaa oli varmaankin siksi, että virkkeitä oli nyt käytettävissä poikkeuksellisen vähän, osin taas siksi, että pyrin toteuttamaan tekstin kovin rajalliseen pituuteen nähden ehkä liian polveilevan idean. No mutta, tällaista hyvin höpsöä ja erittäin kilometrivirkkeistä jälkeä tuli!


Tyrmäävä shakkisokeus


Kirje pöydänkulmalla kertoi minulle, mistä tavoittaisin Sherlock Holmesin sinä iltana. Jos hänen kutsunsa ei olisi ollut esitetty niin kiihkeän selkeästi, oloni olisi saattanut olla jokseenkin syyllinen löytäessäni itseni sellaisesta synkeästä uhkapeliluolasta.

Ilma oli sakeana sekä tupakansavua että alkukantaista mökää, vaan ei tarvittu kuin silmäys salia hallitsevan kehän suuntaan, kun katseeni tapasi hänet ja huuliltani karkasi henkäys. Mikäli olin hetkeäkään epäillyt, että vedonlyöntipöytä istuttaisi minut ääreensä ja pakolla ponnistelisin pitääkseni huomioni Holmesissa, tai että saattaisin joutua etsimään häntä ties kuinka mielikuvituksellisen valeasun alta, viimeistään nyt käsitin kuvitelmani vääriksi.

Siinä hän seisoi, keskellä kehää, käsivartensa koholla, jalkansa haralla, kasvonsa kirkkaina ja rintansa niin kovin paljaana, että minä silkasta myötätunnosta tunsin oloni viluiseksi ja täriseväksi. Siirryin kuin huumattuna lähemmäs, sulauduin osaksi huutavaa yleisöä kehän laidoilla ja päädyin viereen erään nuoren miehen, jolla oli karkea kieli ja ilmeisen siniset silmät, sillä tämä vaikutti vakaasti uskovan keräävänsä perheelleen leivän Holmesin häviön kustannuksella. Kovin heikosti miekkonen taisi tilannetta tulkita, koska vähempilahjainenkin päättelijä olisi kyennyt lukemaan jo Holmesin vastustajan otsassa tykyttävästä suuresta suonesta, miten nyrkkeilyottelu tulisi päättymään – ja miten pian.

Holmes tanssahteli vastustajansa ympärillä ketterästi kuin tiikeri, iski sähäkästi kuin kuningaskobra, ja mies taipui Holmesin otteessa kuin sula kynttilänvaha. Holmes oli kehässä ilmiselvästi kotonaan, taisteli kauniisti ja kylmäpäisesti, ja seuratessani hänen voimakkaan laskelmoituja liikkeitään, hänen säälimättömän upeita hyökkäyksiään, koin äkkiä käsittämätöntä halua vaihtaa paikkaa Holmesin kilpakumppanin kanssa, päästä saamaan hänen osansa, kokemaan edes hipaisun siitä mitä hän, ja vavisuttava kuplinta ihoni alla yltyi, kun Holmes äkisti käännähti ja uskoin hänen katseensa kohdanneen ohikiitävästi omani, hänen oikean silmänsä sulkeutuneen kuin vinkaten, ja minä – minä hämmennyin tavattomasti, kun tuomari keskeytti heidät, tuosta noin vain, juuri kun Holmes oli kenties vaivaisen kynnenmitan päässä voitosta.

Kehään tuotiin pöytä ja kaksi tuolia sekä shakkilauta, ja Holmes kilpakumppaneineen ryhtyi tuijottelemaan ja siirtelemään nappuloita, siirto, siirto, siirto, ja yleisö sen kuin toisti toistamasta päästyään Holmesin vastustajan nimeä, enkä minä tiennyt mitä ajatella, muuta kuin että tuo ottelija vaikutti kaikesta päätellen olevan irlantilaista verta sekä silminnähden terävä shakkiniekka.

Samaa olisin tahtonut kiivaan sydämeni pohjasta päästä sanomaan Holmesista, ja olisinkin jo ollut valmis vaikka vannomaan hänen vahvuuksiensa listaan lukeutuvan myös shakinpeluun, olivatpa hänen kasvonsakin tyynet kuin puusta veistetyt ja siirtonsa liki ajatusta nopeammat – vaan siinä missä hän teki siirtonsa yhtä ripeästi kuin kilpakumppaninsa, hän sortui pian täysin amatöörimäiseen virheeseen siirtäessään sotilaansa kuningattarensa edestä. Yritin uskoa, että kyse oli Holmesin julkean rohkeasta bluffista, että tilanne oli yhä hänen hallinnassaan, olihan hänen nyt täytynyt nähdä moiseen siirtoon liittyvät riskit ennalta, mutta äkätessäni Holmesin kulmakarvan nykivän tiesin, ettei uskollani tehnyt enää tuon taivaallista, kun toivo oli jo menetetty.

Holmes oli vaihtanut asemansa altavastaajaksi tässä nyrkkeilyn ja shakin yhdistävässä kamppailussa tyrmäävän yhtäkkisesti, enkä voinut ymmärtää, mitä tapahtui, mihin hän pyrki, miksi hän oli siellä, miksi minä olin siellä, ellei tämä kaikki sitten kuitenkin jollain ilveellä linkittynyt paraikaa työn alla olevaan Maattoman merimiehen tapaukseen.

"Herttaista, Watson", Holmes huokaisi laskeuduttuaan kehästä luokseni, "että tahdot luoda järjenvaloa teoilleni silloinkin, kun ne ovat yksinomaan pimeitä, pimeitä kerrassaan… silti, olen kiitollinen horjumattomasta tuestasi, vaikka joudunkin ampumaan teoriasi alas."

Sen syvemmin hän ei motiivejaan selittänyt eikä enempiä avannut koko iltana, paitsi ehkäpä hiukan sydäntään kysäistessään ylittäessämme Thamesin mustaa virtaa, eikö minua häirinnyt jakaa huoneitani niin typerän sekopäisen miehen kanssa.

Kysymys löi minut ällikällä tehokkaammin kuin Holmesin shakintuntemuksen täydellinen olemattomuus, ja pysähdyin niille sijoilleni pohtimaan, miten hän ei tiennyt, miten ihmeessä hän ei käsittänyt, että oli suurin etuoikeuteni jakaa hänen kanssaan mitä vain, ja että senkaltainen onni sai kaiken kalpenemaan, kaiken, ja vaikka olin kukaties joskus karannut naimisiin, oli sekin liitto ollut alusta loppuun vahvasti laventelin värittämä.

"Jos se suinkin olisi minusta kiinni, rakas Holmes", sanoin ja kosketin varovasti mutta varmasti hänen olkavarttaan, "jakaisin kanssasi makuuhuoneenikin."

Holmes räpäytti minulle silmiään, painoi päänsä puoleeni ja sanoi hyvin hiljaa ja vakavasti, että sehän oli minusta kiinni, minusta yksin, että hän, ja minä…

ja minä värisin väkevämmin, samoin ja silti eri tavoin kuin aiemmin samana iltana, ja uskaltauduin avoimesti lausumaan sen värinän, sen tunteen todellisen nimen, ja tunnustin olleemme typeryksiä molemmat.
 

Spoiler: Sanalista • näytä

Sanalista:
1. kirje
2. syyllinen
3. henkäys
4. mikäli
5. viluinen
6. sininen
7. suoni
8. taipua
9. koti
10. toistaa
11. puu
12. ennalta
13. vaihtaa
14. silti
15. virta
16. laventeli
+ jokerivirke
17. väristä

Loppusanat: Sain idean tähän fikkiin joitakin kuukausia takaperin, kun luin Ylioppilaslehden jutun shakkinyrkkeilystä. Kyseinen laji on kehitetty vasta 2000-luvulla, mutta en antanut tosiasioiden vesittää innostavaa tarinanalkua. Ajattelin nimittäin heti lehtijutun luettuani, että tässäpä vasta sherlockholmesmainen laji, kunnes tein vähän tutkimusta ja tajusin, ettei shakkia mainita sanallakaan ainoassakaan Sherlock Holmes -teoksessa. Mistä siis mahtanut syntyä mielleyhtymä shakin ja Sherlockin välille (syytän ainakin Guy Ritchien A Game of Shadows -leffaa, jossa Holmes oikeastaan vähän niin kuin shakkinyrkkeilee professori Moriartyn kanssa! ). Nyrkkeilijänä Holmes taas kuvataan kirjoissa sangen taitavaksi. Keksinpä siis huvitella ajatuksella, että Holmes lähtisi shakkinyrkkeilemään taitaen lajeista kunnolla ainoastaan toisen, vain tehdäkseen Watsoniin vaikutuksen. Ja koska halusin huvittelun lomassa ilmeisesti ampua itseäni jalkaan ja olkapäähän, menin yhdistämään tämän idean virkehaasteeseen…

[Waulish]

Tervehdys Kommenttikampanjasta! Siellä oli tehtävänä valita jotain 12+ virkettä -haasteesta, ja päätin tarttua tuumasta toimeen, sillä kyseessä on yksi suosikkihaasteistani. Tämän tekstin valitsin, koska kiintoisa nimi, sinä kirjoittajana ja ihana fandom ja paritus! Täytyy tosin tunnustaa, etten ole lukenut kirjoja (pitäisi ehdottomasti), vaan fanitukseni perustuu vain ja ainoastaan BBC:n Sherlockiin, mutta ei se menoa haitannut. Tästä tekstistä huokuu jokseenkin erilaista tunnelmaa kuin sarjasta, mutta aivan yhtä lailla ihastuin tähän kaikkeen. Miljööhön, mystiikkaan, hahmoihin ja heidän väliseensä kemiaan - joka taitaa kyllä olla vahvasti läsnä tai ainakin kuviteltavissa kaikessa, mitä heistä on kirjoitettu tai filmatisoitu!

Heti alkuun minun on hihkuttava, että tämä teksti on niin sanotusti right up my alley. Minä rakastan pitkiä, polveileviakin virkkeitä! Niistä tulee usein sellainen fiilis, että pääsee oikein kunnolla pureutumaan jonkun kokemuksiin, imeytymään tarinaan ja lipumaan sen mukana. Ymmärrän hyvin tuskasi tavallistakin rajallisemman virkemäärän kanssa, mutta mielestäni olet saanut tarinan toteutettua oivallisesti! Sitä paitsi virkkeet ovat pituudestaan huolimatta kieliopiltaan selkeitä, luontevia ja ymmärrettäviä. Aaah, luen niin mielelläni tällaista tyyliä. Samaan syssyyn on myös todettava, että pakolliset sanat soljuvat mukana saumattomasti ja huomaamattomasti. Esimerkiksi viluinen ja suoni ovat mielestäni löytäneet mitä täydellisimmät paikat!

Minä nautin Sherlock-fandomissa suuresti salaperäisyydestä, jota erityisesti Sherlockiin ja hänen edesottamuksiinsa liittyy. Heti aloitusvirke saikin minut imeytymään tähän tekstiin ja kiintoisaan kohtaamispaikkaan, ja täytyy tunnustaa, että minunkin mielessäni käväisivät lukumatkan aikana Watsonin mitä-, mihin- ja miksi-kysymykset! Mutta jotenkin samaan aikaan oli lukemisen aikana jotenkin tosi... tyyni ja luottavainen olo. Kenties luotan Watsonin tavoin siihen, että Holmesilla on aina tilanne hallussaan ja jokin suunnitelma korvansa takana odottamassa. Samaistunkin kovasti Johniin, kun hän kiihkeästi uskoo ja toivoo, että shakinpeluukin kuuluu Sherlockin lukuisiin vahvuuksiin. Äkkiseltään minäkin nimittäin olisin voinut mennä vaikka vannomaan, että Sherlock on suorastaan tyrmäävä shakkivastus! Hänen päättelylahjojensa voisi kuvitella pääsevän oikeuksiinsa shakissa. Mutta olen totta puhuakseni riemastunut siitä, että niin ei olekaan! Minusta on kertakaikkisen virkistävää, ettei hän olekaan lainkaan niin kotonaan shakkipöydässä kuin nyrkkeilykehässä.

Lisäksi on jotenkin kamalan sympaattinen ajatus, että Holmes menisi julkisesti epämukavuusalueelleen tehdäkseen vaikutuksen Watsoniin. ♥ Rupesin tosin kuvittelemaan (ja huvittelemaan) mielessäni, että ehkäpä julkinen epäonnistuminen voisi sekin tavallaan olla juuri Holmesin suunnitelma ja agenda, mahdollisesti vähän alitajuinenkin sellainen. Jotenkin kun peilaan tapahtumia siihen, kuinka Holmes kotimatkalla raottaa sydäntään kysäisemällä ikään kuin puolihuolimattomasti, eikö Watsonia häiritse jakaa huoneitaan moisen kahelin kanssa, alan ajatella, että ehkäpä Holmes kokee tarvetta nimenomaan alleviivata "sekopäisyyttään" - ja siten hienovaraisesti (ja ehkä tosiaan alitajuisestikin) tunnustella erityistä yhteyttä ja kiintymystä miesten välillä. Sitä, onko Watson todella omasta halustaan tässä erityislaatuisessa suhteessa. Joskus ihminen - ehkä myös Sherlock - tarvitsee tunteen siitä, että kelpaa juuri sellaisenaan, omituisuuksineen päivineen. Minusta tuntuu joka tapauksessa, että tämä shakkisokeus lopulta avaa miesten silmät myös eräänlaiselta tunnesokeudelta, ja se on niin ihanaa, kaunista ja palkitsevaa. Rakastan Watsonin reaktiota ja vastausta, ja ehkä vielä vähän enemmän rakastan Holmesin vakavan yksinkertaista toteamusta siitä, että sehän on Watsonista kiinni. Tässä ihan sydäntä kipristää! Värinän sanoittaminen ja molemminpuolisen typeryyden tunnustaminen on jotain niin, niin tyydyttävää ja tyynnyttävää - ja luontevaa.

Ja luontevalta se tuntuu minusta erityisesti siinä valossa, miten vetovoima tuntuu ikään kuin väreilevän koko tekstin ajan - silloinkin, kun Holmes on ottelun tiimellyksessä ja Watson puolestaan katsojien joukossa. Esimerkiksi tämä on siitä mielestäni oiva osoitus:

Holmes oli kehässä ilmiselvästi kotonaan, taisteli kauniisti ja kylmäpäisesti, ja seuratessani hänen voimakkaan laskelmoituja liikkeitään, hänen säälimättömän upeita hyökkäyksiään, koin äkkiä käsittämätöntä halua vaihtaa paikkaa Holmesin kilpakumppanin kanssa, päästä saamaan hänen osansa, kokemaan edes hipaisun siitä mitä hän, ja vavisuttava kuplinta ihoni alla yltyi, kun Holmes äkisti käännähti ja uskoin hänen katseensa kohdanneen ohikiitävästi omani, hänen oikean silmänsä sulkeutuneen kuin vinkaten, ja minä – minä hämmennyin tavattomasti, kun tuomari keskeytti heidät, tuosta noin vain, juuri kun Holmes oli kenties vaivaisen kynnenmitan päässä voitosta.

Watsonin ajatukset henkivät ihailua, kunnioitusta ja kiintymystä, ja vavisuttava kuplinta (ihanasti ilmaistu!) ja äkillinen katseiden kohtaaminen (jonka kuvittelen kernaasti olevan todellista) kertovat nekin niin paljon. ♥ Erityisesti mieleeni painui myös se yksityiskohta, miten Watson tulkitsee Holmesin kulmakarvan nykinästä, että asema on todella vaihtunut altavastaajaksi. Siitä välittyy minulle sellainen tuntuma, että Watson tuntee kumppaninsa perinpohjaisesti elekieltä myöten.

Voi miten tykkään tästä tekstistä! Tässä on ihastuttavan väkevä, voimakas tunnelma, ja värikäs kerronta piirtää hahmot, tapahtumat ja ympäristön eläväisinä mieleen. Plus täytyy todeta vielä sekin, että shakkinyrkkeily on hauska konsepti niin tässä fandomissa kuin muutenkin! En ollut aiemmin kuullutkaan siitä. Kiitoksia siis tästä tarinasta, pidin kovasti! -Walle

[Thelina]

Mielenkiintoinen laji ja sopii minustakin Sherlockille! En olisi kuvitellut häntä taitavaksi nyrkkeilijäksi, mutta toisaalta hänen taitavasta havainnointitaidostaan lienee lajissa suuresti hyötyä. Minusta nämä haasteen vuoksi polveilevan pitkiksi kasvaneet virkkeet vain sopivat hyvin ilmentämään fandomia, on aina hauskaa huomata miten erilainen tunnelma on modernimmissa ja vanhan Sherlock-fandomin teksteissä. Hieno idea ja hieno virkehaasteen toteutus, kiitos tästä!

[Sisilja]

Walle, virkehaaste on yksi munkin suurimmista suosikkihaasteistani! Ja eihän haaste toisaalta olisi kunnolla haaste, jos se ei yhtään haastaisi osallistujaa, ja tulihan tästäkin tekstistä kaikesta uikutuksestani huolimatta valmista. Ihanaa että päädyit valitsemaan haasteteksteistä just tämän! Ei kuule haittaa mittään, jos ja kun fanitat vain BBC:n Sherlockia (sydän sille <3), mullakin meni alkuperäisteoksiin hurahtamiseen kauhean kauan ja olin ihan hävettävän pitkään sitä mieltä, etten voi tai haluakaan kunnolla tykätä mistään muusta kuin siitä BBC:n versiosta. Vaan väärässä olin! Ja kovasti kyllä suosittelen kokeilemaan alkuperäistarinoiden lukemista, jos yhtään voisi kiinnostaa – novellit ovat mukavan lyhyitä, yhden sellaisen lukee näppärästi vaikka aamu- tai iltapalan ohessa, ja kokonaisia romaaneja on ainoastaan neljä kappaletta, eikä niitäkään ole pituudella liikaa venytetty. Mulla alkuperäistarinoiden pariin koukutti parhaiten Granada-tuotantoyhtiön 1980-90-luvuilla tehty Sherlock Holmes -tv-sarja, sen jaksot olivat mielestäni vähän niin kuin paranneltuja versioita niistä novelleista, ja suurin osa jaksoista onkin ihastuttavan uskollisia niille alkuperäistarinoille. Plus pääosanäyttelijät Jeremy Brett ja David Burke / Edward Hardwicke ovat aivan hillittömän hurmaavia, ja Holmesin ja Watsonin välinen suhde on kuvattu niin kovin lämpimästi ja oikeinnn!

Ihanaa että pidit tämän tekstin tyylistä ja jopa näistä pitkistä virkkeistä, tulin sun sanoista tavattoman iloiseksi! Olisin kyllä kovasti halunnut avata enemmän tarinan tilannetta ja taustoja ja oikeastaan ihan kaikkea, mutta ei siihen ollut niin mitään mahdollisuutta tämän haasteen puitteissa. Kiva kuitenkin että pysyit menossa mukana ja sait samaistua Watsonin häkellykseen. Mäkin olin tätä fikkiä suunnitellessani varma, että Holmes taitaa myös shakinpeluun, mutta sitten tajusin, ettei siitä ole mitään viitteitä missään (ja Watson sentään on laatinut Holmesin taidoista ja heikkouksista ihan kunnon listan ensimmäisessä tarinassa A Study in Scarletissa! ) ja että tekstistähän tulisi veikeämpi, jos Holmes ei mikään shakkiniekka olisikaan, niistä upeista päättelytaidoistaan huolimatta.

Ja siis aivan ihanaa että nostit esiin Holmesin agendat ja sydämenavaamiset, ja pyörittelit niitä tosi mielenkiintoisesti ja tarkkanäköisesti, oli mahtavaa saada kuulla sun ajatuksiasi! Tuo Holmesin sekopäisyyden korostamisrepla oli itse asiassa rakastava viittaukseni alkuperäistarinaan The Valley of Fear, jossa Holmes epäilyksen ja itseruoskintansa hetkenä kysyy Watsonilta samantapaisen kysymyksen ja josta pidän hyvin paljon, enkä vähiten Watsonin varman vastauksen vuoksi:

“I say, Watson,’ he whispered, ‘would you be afraid to sleep in the same room as a lunatic, a man with softening of the brain, an idiot whose mind has lost its grip?’
‘Not in the least,’ I answered in astonishment.
‘Ah, that’s lucky,’ he said, and not another word would he utter that night.”

Mua ihastutti jo alkuperäistarinassa tuo samassa huoneessa nukkuminen (matkoilla tosin, ei valitettavasti kotona Baker Streetillä, jossa heillä on ollut erilliset huoneet, ainakin väitetysti :')) ja halusin ehdottomasti saada tehdä siitä fikissäni vielä astetta alleviivatummin romanttista. Ja jos saan vielä vähän mainostaa niitä alkuperäistarinoita (ja Granadan sarjaa!) niin niissä on todella ihanaa Watsonin avoin ihailu Holmesia kohtaan – ja toisaalta myös Holmesin aito arvostus Watsonia kohtaan. He ovat selvästi tärkeitä toisilleen ja välittävät toisistaan tavattomasti ja ovat toisiaan kohtaan kaikenlaisesta sanailusta, kinastelusta ja sellaisesta huolimatta ennen kaikkea helliä, mitä moni versiointi ei mielestäni kunnolla onnistu kuvaamaan.

Kiitos niin paljon ihanasta kommentistasi, kiitos!


Thelina, shakkinyrkkeily tosiaan vaikuttaa kiinnostavalta ja minusta jopa kreisiltä lajilta, miksi ihmeessä olisi järkevää yhdistää shakki ja nyrkkeily! Ilmeisesti lajin harvahkot harrastajat ovat ainakin Suomessa lähinnä (vai jopa pelkästään) miehiä. Ja tosiaan, alkuperäistarinoiden Holmes on melkoisen pystyvä tyyppi fyysisesti, Watson kuvaa häntä toistuvasti hyvin hoikaksi mutta silti jänteväksi ja vahvaksi, ja Holmes taitaa nyrkkeilyn ohella muun muassa itsepuolustuslaji baritsua (joka on Conan Doylen typottama nimi bartitsulle, englantilaisen rautatieinsinöörin kehittämälle lajille, joka ainakin Wikipedia-artikkelin mukaan yhdistää "'vanhan koulukunnan' jujutsua, nyrkkeilyä, painia, ranskalaista savatea ja (--) lyhyellä kepillä taistelua") – ja pystyypä Holmes myös taivuttamaan hiilihangon mutkalle paljain käsin. Aikamoinen supersankari siis, ja ainakin omassa mielessäni väistämättä on käynyt pohtia, kuinka paljon kämppistään fanittava Watson onkaan kenties värittänyt kertomuksiaan. :'D Hei onpas hauskaa, että sun mielestä pitkät virkkeet sopivat tähän fandomiin, ihanaa! Kiitos kiitos kun luit ja kommentoit, ilahduin niin!

[Myötätuuli]

Tämän olin laittanut lukulistalle heti julkaistuasi ja nyt luin ajatuksella läpi. Sopivasti satuin katsomaan myös tänään piiiiitkästä aikaa Jeremy Brettin Sherlock Holmesia yhden jakson. Viritti kyllä kivasti tunnelmaan.

Täällä onkin jo todettu, että tämä lajihan on ilmettyä Sherlock Holmesia, ja olen siinä ehdottomasti samaa mieltä. Täytyy tosin myöntää, että mietin ensin, että mitäs ihmettä, Holmes puolialastomana valmiina ottelemaan. Oletin itse ensin tämän olevan pelkkää shakkia koko homman! Kuitenkin ymmärrettyäni homman jujun, niin kaikki kävi selkeäksi hyvin nopeasti. Tuli mieleen kohtaus Solitary Cyclist -jaksosta (Yksinäinen pyöräilijä? Mikä tän tarinan suomenkielinen nimi on??), kun Holmes aloittaa baaritappelun inhottavan ketkun kanssa. Jotenkin todella macho move, mutta samalla niin Sherlockmaista. Koska onhan hän välillä tällainen machoilija isolla egollaan. Itselleni ainakin tuli sellainen motiivi mieleen Watsonin kutsumiselle, että Holmes halusi saada Watsonin ihailun osakseen. Että ehkäpä sitä kautta hän olisi Watsonille haluttavampi (vaikka todellisuudessa siihen ei kaivata mitään taidonnäytteitä <3).

Oli mielestäni hienoa, että Holmesille kävi hieman kalpaten tässä eikä hän ollutkaan niin mahtava ja ultimaattinen kuin aina. Että hänkin voi hävitä ja vielä ihastuksensa edessä! Onneksi voittaminen ei ollut tämän kohtaamisen syvin tarkoitus, vaan molemmat miehet tajusivat jotain, mikä oli suoraan heidän silmiensä edessä. Oli mukava lukea, miten Watson kipristeli katsomossa rakkaansa puolesta. Oli ehkä myös tärkeää Watsonille nähdä Holmes tällaisessa "haavoittuvaisessa" tilanteessa. Se selkeästi edelleen syvensi heidän suhdettaan. Tuli mieleen, miten sydäntäsärkevästi Watson otti Holmesin pettymyksen esimerkiksi Norwoodin rakennusmestari -tarinassa. Watson oli siinä huolesta lähes sekaisin, kun Holmes meni rikki hävitessään ensimmäistä kertaa pahuksen Lestradelle! Tässä oli samoja viboja kuin siinä. Ihana, huolehtiva Watson. <3

Mielestäni tästä huokui myös upeasti viktoriaaninen Lontoo sen koko kauheudessaan ja komeudessaan. Thamesista nousevan sumun pystyi melkein itse tuntemaan! Lopetus oli myös herttainen ja lämminhenkinen. Molemmat ymmärsivät toisiaan viimein ja lopettivat ainaisen pakoilun heidän suhteensa todellisesta laidasta.

Tämä oli huikea! Kiitos tästä!

[Sisilja]

miisuli, ai että mua nauratti mielikuva puolialastomasta Holmesista kamppailemassa voitosta yksinomaan shakissa – tokihan vaatteiden vähyys kuuluu asiaan, ei sitä muuten tehdä vaikutusta Watsoniin! Oi mahtavaa että tästä tuli sulle mieleen The Solitary Cyclist (Yksinäinen polkupyöräilijä), se on yksi suosikeistani, eikä vähiten sen baaritappeluyksityiskohdan vuoksi.

Musta on tosi kiehtovaa ja sympaattista, että monitaituruuksiensa ja viiltävän terävän päänsä ohella Holmes on aidosti herkkä tyyppi, ja että hänelläkin on totta kai heikot kohtansa – ja mielestäni Watson on sellaisesta sankariylistyksestään huolimatta Holmesin haavoittuvuudesta perillä, pakostikin, ovathan he sen verran läheisiä. Vaan on sitä silti kiva päästä korostamaan ja läväyttämään Holmes heikkoine hetkineen aivan Watsonin silmien eteen. <3

Kiitos kovin paljon kommentistasi, ihanaa että tykkäsit tästä fikistä!

[Grenade]

Vaikka olen auttamattoman ummikko edelleen (ja varmaan tulevaisuudessakin) Sherlock Holmesin canonista, niin tähän ihmeelliseen ja outoon lajiin törmäsin, kun yksi tubettaja, jota seuraan, päätti ottaa osaa tähän hullutukseen. Nyt satuin lukaisemaan tämän ja mietin, että kyllä se vaan edelleen on vähän hämmentävä urheilulaji, mutta sopisi kyllä Holmesille! Missäpä sitä paremmin pääsisi mittelemään niin voimassa kuin älyssäkin.

Tässähän istui virkehaaste toimintaan oikein mainiosti! Sanat oli upotettu hyvin tekstiin mukaan ja kovin paljon saatiin mahtumaan niin vähään määrään annettuja sanoja. Voi että, hurmaavaa, miten Holmes halusi tehdä Watsoniin vaikutuksen ja lopetus varsinkin oli niin sydäntälämmittävä. Ehkä olette typeryksiä, mutta onneksi olette typeryksiä yhdessä. <3

Tämä sopi erittäin hyvin näin söpöksi iltapalaficiksi, ja kiitän paljon mainiosta lukukokemuksesta! ^^

[Sisilja]

Oi, Grenade, ihanaa että päädyit tänne lukemaan Holmes-ummikkoudesta huolimatta! Väittäisin että BBC-Sherlock-tuntemuspohjalta pärjää aivan riittävän mainiosti myös alkuperäisteoksiin pohjautuvien fikkien kanssa. (: Ja miten vänkää, että oot törmännyt tähän outoon lajiin! Shakkinyrkkeily on mun mielestä todella erikoisen oloinen laji, en saa itseäni käsittämään, miten yhtään kukaan voi keskittyä shakkisiirtoihin sen jälkeen kun ottanut osumaa kilpakumppanin nyrkistä. :') Mutta viihdyttäväähän se on kreiseistä jutuista kirjoittaa! Niin viihdyttävää, että tekstin virkkeet vaan venyy (en antanut haastesanojen vähäisen lukumäärän pysäyttää)!

Ja hei miten ihanasti tiivistetty, että ehkä nämä kaksi ovat typeryksiä, mutta onneksi ovat sitä yhdessä. <3<3 Näinpä, näinpä! Kivaa että tykkäsit fikistä ja kiitos vietävästi että kommentoit! <3