Otsikko: Kymmenensiipinen mulkero
Kirjoittaja: Violetu
Fandom: Supernatural
Ikäraja: S
Hahmot: Sam & Gabriel
Varoitukset:
Spoileroi 13 kautta!Osallistuu Arkifest II:en, aiheella 24. Kotityöt.
"Summary": Samilla meinaa palaa käämi.
A/N: Näitä tulee varmasti vielä lisää, koska ai juma, miten kivaa on kirjoittaa Sam ja Gabriel tekemään näennäisen arkisia asioita.
Luin koko SPN- wikin arkkienkeliartikkelin läpi, mutta en löytänyt sieltä Gabrielin oikeaa siipi- ja naamamäärää :'DSijoittuu samaan maailmaan (sarjaan
) kuin
1.
Salaatinlehti ja pala aurinkoa (S)
2.
Makkaratutkimuksia (S)
3. Kymmenensiipinen mulkero
***
Kymmenensiipinen mulkero”Me kipaistaan Casin kanssa kaupassa, mene sinä katsomaan, että koti on vielä pystyssä sen yhden hulttion jäljiltä”, Dean heitti u-käännöksen bunkkerin pihaan ja melkein potki Samin autosta ulos.
”Jos se siipeilijä on hajottanut jotain, niin sille tulee lentävä lähtö.”
Sam aloitti vastalauseen, mutta Dean kaasutti jo pois niin että hiekka pöllysi.
Metsästys ei ollut mennyt ihan niin kuin Strömsössä, ja koko kotimatka oli ollut kireä.
Sam puisteli pölyt vaatteistaan ja kaivoi avaimen esiin.
Häntä vähän hirvitti, tämä oli ensimmäinen kerta, kun Gabriel oli jäänyt aivan yksin bunkkeriin yli viikoksi.
Aikuinenhan se oli, ja enkeli ja kaikkea, mutta viime aikoina Gabriel ei ollut tehnyt paljon mitään enkelijuttuja muuta kuin unissaan.
Gabriel parsi Samin paitoja ja kutoi kieli poskessa Youtube-tutoriaaleja katsellen. Gabriel lojui kylpyammeessa vaahdon keskellä ja testaili erilaisia makkaroita leivän päällä. Gabriel kasteli kukkia.
”Hoi! Gabriel!” Sam huhuili laskeutuessaan portaita, mutta vastausta ei kuulunut.
Sam meni ensimmäisenä keittiöön, oli iltapäivä, ja yleensä Gabriel söi kaksi leipäänsä juuri näihin aikoihin.
Keittiössä ei ollut ketään. Ainakaan, jos törkeitä tiskivuoria ei luettu elollisiksi olennoiksi. Mitä kauemmin Sam katseli keittiötä, sitä kiivaammaksi nousi huolen tilalle kiukku.
Siipeilijäpä hyvinkin, huomautti pieni ääni, joka kuulosti ihan Deanilta.
”Gabriel!” Sam karjaisi käytävällä ollessaan jo melkein sen vierashuoneen kohdalla, josta oli tullut Gabrielin huone.
”No mikä nyt on hätänä?” Gabriel kuulosti ärtyneeltä. Sam avasi oven sen kummempia koputtelematta, ja löysi arkkienkelin makoilemasta sängyltä kuin mikäkin laiskamadon perikuva.
”Minä pyysin sinua tiskaamaan ennen kuin lähdin”, Sam veti pitkän henkäyksen nenän kautta, mutta sitten hänen katseensa osui huoneen lattiaan ja rauhoittava hengitys tyssäsi siihen paikkaan.
Ovelta sängylle kulki kapea polku, loppu lattia oli karkkipaperien ja kaikenlaisen muun roskan peitossa.
Sam kohotti kulmiaan ja huitoi käsillään lattian suuntaan.
”Mitä helvettiä, Gabriel?”
Gabriel kohotteli kulmiaan takaisin.
”Minä pyysin sinua pitämään kämpän siedettävässä kunnossa! Se oli ehto sille, että me suostuttiin jättämään sinut yksin tänne!”
Sam tuijotti enkeliä kädet lanteilla, silmät raivoa puhkuen.
”Mitä, olenko minä joku tuhma teini, joka vaati saada jäädä kotiin?” Gabrielin äänessä kävi kipinä, joka sai jotain Samin sisällä vavahtamaan, mutta raivoa se ei poistanut, saati pelottanut häntä hiljaiseksi.
”Ainakin nyt käyttäydyt niin kuin sellainen! Sitä paitsi täällä sinä ainakin olet turvassa!”
”Minä olen yksi koko luomakunnan mahtavimmista! Minulla on kymmenen siipiparia ja kuudet kasvot!” Gabriel ponkaisi seisomaan ja äkkiä huone humisi energiaa.
Samin käsikarvat nousivat pystyyn, tuntui kuin ohut sähkökalvo olisi leijunut hänen ympärillään, vain millien päässä ihosta. Sam nieli aikeensa mainita Asmodeus ja Gabrielin tyrmäreissu, oli parempi pitää riita pienenä.
”Miksi minä sitten aina näen tämän saman mulkeron?!” Sam ei perääntynyt tuumaakaan, vaikka olikin alkanut hikoilla.
Samin sanoja seuraavaa hiljaisuutta olisi voinut leikata. Sam melkein odotti, että Gabriel leväyttäisi uhossaan siipensä näkyville, arkkienkelin tuntien kaikki kymmenen paria.
Sen sijaan Gabriel lysähtikin takaisin sängylle istumaan, käänsi selkänsä Samille ja alkoi nauraa hiljaa.
”Dean heittää sinut ulos, jos näkee tämän siivon”, Sam jatkoi vähän rauhallisemmin ja käveli roskia väistellen sängyn luo.
”Gabe, oikeasti. Sinä olisit voinut hoitaa kaiken, roskat ja tiskit, olisit voinut kuurata vaikka koko kämpän lattiasta kattoon sormia napsauttamalla, mikä nyt on ongelmana?”
Gabrielin nauru loppui ja Sam tajusi, ettei äskeinen ollut ollut iloista naurua.
”Olenko minä joku enkeliasuinen kotiapulainen vai? ”Gabriel kurtisti kulmiaan ja loi Samiin pitkän katseen, mutta Sam ei perääntynyt tälläkään kertaa. Hänestä alkoi hiljalleen tuntua, että Gabrielin kanssa oli välillä viisainta toimia kuin erittäin itsepäisen koiran kanssa.
”Haluatko kertoa, miksi täällä näyttää kaatopaikalta?” Sam kysyi pehmeämmin. Hänen olisi tehnyt mieli laskea kätensä Gabrielin olalle tai jotain, mutta äskeisen energiapiikin jälkeen se tuntui vähän turhan riskaabelilta.
”Hyvä on, minä näytän”, Gabriel sanoi lopulta, ”jos lupaat ensin, ettet kerro kenellekään.”
”Ai niin kuin sinä lupasit tiskata?” Sam puri kieleensä liian myöhään.
”Miksi sinun on aina pakko pilata kaikki?” Gabriel vei kätensä puuskaan ja muljautti silmiään.
”Hyvä on, lupaan etten kerro”, Sam huokasi. Milloin hänestä oli tullut kusipää? Tai ehkä Gabriel vain herätti sellaisen hänessä.
Gabriel kääntyi Samiin päin ja nosti kätensä. Enkeli napsautti sormiaan katsoen koko ajan tiiviisti Samia silmiin.
Mitään ei tapahtunut. Edes suklaakääre Samin jalan vieressä ei liikahtanut.
Samia kylmäsi.
Hän yritti keksiä jotain sanottavaa, jotain yhtä aikaa lohdullista ja kannustavaa, mutta sellaista, mikä ei osoittautuisi valheeksi. Sanoja ei tullut.
Hiljaisuus tuntui saavan joka sekunti lisää painoa, ja Samia ahdisti. Gabrielista varmaan tuntui vielä sata kertaa pahemmalta.
Sam nousi seisomaan. Ei tilanne nyt ainakaan tässä hiljaa istumalla ja vatvomalla paranisi, Gabrielille täytyi antaa jotain muuta ajateltavaa. Niin Sam itse aina selvisi ylitsepääsemättömiltä tuntuvista ongelmista, hän hoiti ensin jotain, joka oli hoidettavissa, keräsi sillä itsevarmuutta todellista koitosta varten.
”Jos me mennään nyt heti keittiöön, niin ehditään ehkä vielä tiskata pahimmat pois ennen kun Dean ja Cas tulevat takaisin”, Sam alkoi kahmia lattialta roskia syliinsä. Gabriel istui ja tuijotti, kun kaapinkokoinen Winchester keräsi karkkipapereita lattialta.
”Minulta on palanut enkelisulake, ja sinusta tässä kaikessa huolestuttavinta on se, että Deano suuttuu sotkusta? Lakaistaan maton alle?”
Sam pudisti päätään ja hymähti.
”Dean on ihan vitunmoinen nalkuttaja, et halua joutua todistamaan sitä. Ja joo, maton alle, mutta vain toistaiseksi. Olet näköjään myös löytänyt ja tyhjentänyt Deanin namipiilon.”
Gabriel nousi ja alkoi hänkin kerätä roskia. Sam tunsi enkelin katseen itsessään koko ajan, ja lopulta hänen oli pakko kääntyä ja kysyä.
”Mitä?”
Gabrielin silmissä oli lämpöä ja lyhyen katsekontaktin jälkeen tämä käänsi katseensa poispäin ennen kuin mutisi matalasti:
”Sinä vaan yllätät minut aina uudestaan. Ja ”Deanin namipiilo” kuulostaa muuten ihan pirun likaiselta.”
Sam ei äkkiä tiennyt miten päin olisi ollut. Hän ei voinut kuin naurahtaa.
”Öööh, yllätä sinä minut sillä, että kuivaat, kun minä tiskaan?” heitto ontui ja pahasti, mutta Sam ei juuri nyt keksinyt parempaakaan, ja jotain hänen oli sanottava.
Gabrielin silmien pyörimisen saattoi melkein kuulla.
”Hei, puhuisit nyt vähän pervoja minun kanssani”, Gabriel kiusasi ja Sam suuntasi suoraan ovelle taakseen katsomatta. Poskia kuumotti, niskaa ja korvia myös.
He kävelivät keittiöön sylit täynnä roskia, Gabriel puolentusinaa askelta Samin jäljessä. Onneksi bunkkerissa oli roskakuilu, minne ikinä maan ytimeen se johtikaan. Varmaan suoraan helvettiin.
Kun he pääsivät alkuun, Sam saattoi roiskia tiskivettä Gabrielin päälle vähän tahallaan.
”Sinä tiskaat, minä kuivaan, niin kuin tanssi, matka käy, namipiiloon hiippailemme, tiskin tiskiä ei näy”, Gabriel hyräili hiljaa kuivatessaan.
”Gabriel, turpa kiinni”, Sam yritti kuulostaa kärsivältä ja tönäisi toista hiukan kyynärpäällä. Oli vaikeaa olla virnistelemättä.
Oli mukavaa seistä siinä Gabrielin vieressä tiskaamassa ja ojentaa puhtaat astiat arkkienkelin kuivattaviksi.
Tuntui, että asiat olivat sillä hetkellä juuri niin kuin niiden pitikin olla.
He palaisivat Gabrielin
namipiiloon ongelmaan myöhemmin, sitten kun Samilla olisi joku ajatus, miten sitä voitaisiin lähteä ratkaisemaan.
***
