Kirjoittaja: RoastedGarlic
Ikäraja: S
Tyylilaji: fluffyromantiikka, ficlet
Paritus: Molly/Arthur (nuorina)
Vastuuvapaus: En omista hahmoja, leikin niillä vain.
Tiivistelmä: Mollyn
poikaystävän kotona on kylmä.
A/N: Rakastan Molly/Arthuria, rakastan söpöilyä nykyään (kiitos pikarista!) ja rakastan myös kommentteja. Olkoonkin, että kirjoitin tämän vartissa - tämä taitaa olla ensimmäinen fiktiivinen tekstini sitten joulukuun, joten tykkäisin, jos kertoisitte, olenko ruosteessa
Inspiraationa toimi
oma Arthurini sekä Milgian antama sana 'päiväpeitto' - kiitos Milgia
Lämpimämpi”Täällä on kauhean kylmä.”
Molly istui sängynreunalla. Hänen jalkansa eivät ylettyneet lattialle saakka. Villatakista huolimatta huoneessa oli hyytävän kylmä, ja vaikka Molly ei olisi halunnut mainita siitä, hän huomasi hermostuksissaan niin tehneensä. Kuinka epäkohteliasta huomautella moisesta, ihan kuin Arthur ei muutenkin tietäisi, onko hänen kotonaan kylmä vai ei!
”Lämmitys hajosi viime viikolla”, Arthur totesi, ja kun Molly näytti hämmentyneeltä, oli selitystä jatkettava: ”Minulla on täällä patteri. Se on sellainen… jästijuttu. Katso, tuo tuossa ikkunan alla. Se toimii niin että –”
Mutta Molly ei kuunnellut selitystä, sillä Arthurin hermostunut käyskentely oli hänen mielestään jotenkin erityislaatuisen hurmaavaa. Kun Arthur oli selin, ihaili Molly tämän hartioita, jotka olivat kovin miehekkäät. Ainakin verrattuna Mollyn omiin, joiden näkemiseen hän oli tottunut tuijottaessaan itseään peilistä päivä toisensa jälkeen. Arthurin hartiat olivat kulmikkaat, ja vaikka tämän ryhti ei ollut aivan suora, Mollyn perspektiivistä tämä oli hurjan pitkä.
Yhtä kylmä huoneessa yhä oli yhtä kaikki, vaikka Mollyssa herännyt hellyys melkein sai hänet sen unohtamaan. Arthur huomasi hänen punertavan nenänpäänsä ja harppoi lähemmäs.
”Nousepas siitä”, Arthur totesi. Molly hypähti alas sängynreunalta. ”Ota kengät pois.” Askelen alla narahtavien lattialankkujen viileys tuntui villasukkienkin läpi.
Arthur tarttui kapeaa sänkyään peittävään painavan näköiseksi kirjailtuun tilkkutäkkiin kaksin käsin ja nosti sen syliinsä. Sitten hän nyökkäsi sänkyyn päin. ”Hyppää takaisin.” Molly totteli.
Arthur ei katsonut Mollya silmiin asetellessaan peittoa takaisin. Hän kääri Mollyn niin lämpimästi kuin osasi ja hymyili aivan kuin olisi aikonut suudella tämän otsaa, muttei sitten uskaltanutkaan.
”Onko nyt parempi?”
”Mmm. On. Kiitos.”