nominal: Jee ainakin yksi lukija
Hehh, pöydän alus on nyt turvapaikkasi, kiitos kommentistasi :3
8. luku”Kadonnut?” Arte ihmetteli ja hyppäsi pystyyn niin nopeasti, että iski kyynärpäällään naamaan hänen selkäänsä hierovaa Captain Crystalia.
”Niin”, Sokerisiipi sanoi ja vilkuili olohuonetta toivoen Crystedin putkahtavan esiin jostain. Tämän katoamiselle oli oltava jokin järkevä syy. ”Kalusimme kaikki huoneet läpi mutta hän ei ollut missään.” Sokerisiipi oli ajatellut, että Crysted oli mennyt etsimään sitä mystistä vessaa ja joutunut vahingossa eksyksiin matkalla.
”Entä Muumipeikko? Onko hän hereillä?” Ronen tivasi.
”Ai niin, unohdimme katsoa”, Fredu iski itseään otsaan ja oli juuri juoksemassa portaat ylös, mutta häntä vastaan portaita alas kävelikin itse Muumipeikko.
”Muumipeikko!” Sokerisiipi kiljaisi innoissaan.
”Hei vain”, Muumipeikko sanoi ja käveli muiden ohitse ruokasalia kohti niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. ”Onko ruokaa jäljellä?” Ketään ei kuitenkaan kiinnostanut Muumipeikon nälkä, vaan kaikki tungeksivat hänen luoksensa, paitsi pöydän alla nukkuva nominal, takan päältä tilannetta tarkkaileva Ränts ja Lyran sylissä nukkuva Kameleontti.
”Muumipeikko mitä sinulle kävi siellä luolassa”, Arte tivasi.
Muumipeikko kääntyi ympäri ruokahuoneen ovenraamin kohdalla miettivät ilme kasvoillaan. ”Menimme sinne Crystedin kanssa ja siellä oli omituinen haju”, Muumipeikko tuumi. ”Crysted laittoi kasvoilleen hengityssuojan, mutta minulla ei ollut sellaista, joten halusin kääntyä takaisin. Jostain syystä Crysted ei antanut. Sitten minua alkoi kauheasti nukuttamaan ja minä kai nukahdin”, Muumiepeikko kertoi.
”Crystedkö oli kaiken takana!” Lasikeiju hihkaisi. Siitäs saivat muut, jotka syyttelivät häntä.
”Mutta miksi hän tekisi niin?” Clearwater ihmetteli. Oliko Crysted vain esittänyt herttaista muumi-fania ja puijannut heitä kaikkia?
”Hei minä muistan Finin!” Lasikeiju hihkaisi viimein. ”Ja muistan myös, että Crysted oli se, joka oli kirjoittanut sen runon!”
”Hys!” Arte sihahti Lasikeijulle ja laittoi kätensä tämän suun eteen. Onneksi Muumipeikko valitteli nälkäänsä niin kovaan ääneen, ettei ollut kiinnittänyt huomiota Fini-huomautukseen. Kaikkein viimeiseksi tässä kaivattiin uutta maanjäristystä.
Ennen kuin finiläiset ehtivät teorioiman asiaa enemmän, ulko-ovi avautui ja sisään astui Pikky-Myy.
”Kuka on kaatanut pihalle jotain punaista maalia?” Pikku-Myy kysyi.
Finiläiset tuijottivat toisiaan kauhistuneina. He olivat unohtaneet mopata Lauchuon veren pois. Tosin pystyikö ruohikosta edes moppaamaan verta pois? Kukaan heistä ei ollut kokeillut.
”Tuota, se on meidän vikamme, yritimme maalata… perhosia”, Fredu selitti hätäisesti. Ajatuskin Lauchuon verestä sai hänelle pahan mielen aikaan.
”Ruohikkoonko?” Pikku-Myy pilkkasi kävellessään ruokasalia kohti.
”Joo… meillä Suomessa ei ole… keksitty maalauskankaita”, Captain Crystal lisäsi pelastaakseen hätäiseltä näyttävän Fredun pulasta.
”Muumipeikko, olet hereillä!” Pikku-Myy huomasi.
”Joo! Ja minulla on kauhea nälkä”, Muumipeikko sanoi ja käveli muiden ohi Pikku-Myyn kanssa ruokasaliin, ihan kuin olisi pikkujuttu, että hän oli ollut tyrmättynä kokonaisen päivän. Jotenkin ruokasalin pöydällä vain sattui olemaan ruokaa, vaikka Muumimamma oli ollut puutarhassaan aamiaisesta lähtien.
”Tämä tarkoittaa, että Ingrid ja muut varmaan heräävät tuota pikaa”, Ränts iloitsi ja hyppäsi takan päältä pöydälle. Hän halusi taas päästä kiusaamaan Ingridiä.
”Mitä tapahtuu?” pöydän kolauksen takia herännyt nominal ihmetteli.
”Crysted on kaiken takana”, Captain Crystal selitti pikaisesti ja istahti hämmentyneen nominalin viereen lattialle, hieman kateellinen toisen hyvistä unenlahjoista.
”Miksi ihmeessä Crysted tekisi meille näin? Kyllähän hän kai on muumifani, mutta silti, miksi pakottaa meidät tänne loukkuun?” Lyra tuumi.
”Meidän täytyy löytää hänet ja kysyä”, Mirror tuumi. ”Mistä aloitamme etsinnät?”
”Pitäisi varmaan hajaantua”, Ronen ehdotti. Hän voisi lähteä Vilijonkan talolle päin. Kenties hän voisi heitellä tomaatteja Vilijonkan ikkunoihin kostoksi vieläkin kivistävästä mustelmasta. Tosin oli sääli pilata kaunis talo.
”Jokainen voisi ottaa aseeksi tyrmääjäsieniä, siten jos löydämme hänet, voimme tyrmätä hänet!” Lasikeiju hihkaisi. Mirror ja Fredu myöntäilivät ehdotusta.
”Mutta saatamme tyrmätä itsemme samalla. Ja jos hänellä on se maski suojanaan”, Arte rationalisoi.
”Äh, totta”, Lasikeiju joutui toteamaan. Hän olisi niin halunnut käyttää Crystedin omaa asetta tätä vastaan.
Samassa Muumitalon ovi kävi uudemman kerran, ja sisään astuivat Ingrid ja Ansa.
”Vihdoinkin!” Ränts pukahti ja hyppäsi yhdellä loikalla Ingridin tukan päälle istumaan. Hän oli alkanut hallitsemaan tämän kissafysiikkansa.
”Hei!” Ingrid ärähti Räntsille ja kääntyi sitten vihaisena muiden puoleen. ”Mitä ihmettä te olette tehneet taivaalle?”
”Joo oli kiva herätä siihen, että taivas melkein tippui meidän päällemme”, Ansa mutisi sulkiessaan ovea. ”Ja miksi on jo melkein hämärää? Kuinka pitkään me oikein nukuimme?”
Ansalle ja Ingridille selitettiin pikaisesti Lauchuon surullinen kohtalo ja Fini, jonka he muistivat heti kun se mainittiin. Kun puheeksi nousi Crystedin petos, he keskeyttivät tarinan alkuseltaan.
”Me juuri näimme Crystedin juuri tuossa matkalla!” Ansa hihkaisi.
”Niin, me vaihdoimme pari sanaa hänen kanssaan, hän sanoi, että te olitte lähettäneet hänet asioille. Hän ei suostunut kertomaan mille asioille, kun kysyimme, vaan lähti vain kävelemään pois”, Ingrid kertoi.
”Minne hän oli matkalla?” Clearwater tenttasi.
”Tuonne yksinäisten vuorten suuntaan”, Ansa viittoi. ”Sitä jättimäistä taivaanpalaa kohti, joka lepää metsän yllä.
”Menoksi sitten!” Lyra kiljaisi ja tunki ensimmäisenä ovelle. Heti hänen astuessaan pihalle, alkoi kuulua kireää
toimintamusiikkia. Muut seurasivat häntä kiireesti, tosin Clearwater jäi heti jälkeen kipeän jalkansa takia.
Finiläisten juostessa metsää kohti, heitä vastaan tuli kymmeniä pakenevia Muumitalon asukkaita, jotka kiljuivat heille, että heidän pitäisi juosta vastakkaiseen suuntaan. Oli varsin traagista nähdä lapsuudesta tuttu rakas paikka niin kaaoksen vallassa. Oli nyt paljon pimeämpää, sillä vaikka aurinko paistoi yhä taivaanrannassa, puolet taivaasta valloittava mustuus hämärsi ilmaa melkoisesti.
Ei onneksi kestänyt kauaa, kunnes he erottivat Crystedin punaisen röyhelömekon taivaan reunan lähellä.
”Älkää huutako”, Ronen sihahti muille. ”Ettei hän pääse karkaamaan.”
Ronenin vilkkaan viittomisen seurauksena he levittäytyivät hieman niin, ettei Crysted pääsisi helposti pakoon mitään kautta. Heillä ei ollut varaa epäonnistua tässä.
Crysted kääntyi ympäri vasta, kun oli liian myöhäistä edes yrittää pakenemista. Hänet oli saarrettu. Ainoa suunta mihin voisi mennä, oli rikkoontunut taivaanpala, joka oli paljon paksumpi, kuin he olivat luulleet. Sen sininen päällimmäinen kerros, joka makasi rikkoutuneiden puiden yllä, oli ehkä kädenpaksuinen, mutta mustaa kerrosta oli monta metriä, jonka takia sen päälle kiipeäminen ei ollut helppoa.
”Äh”, Crysted huokaisi ja risti kätensä rintakehälleen. ”Pitikin lähteä talosta.”
”Sinä! Sinä olet kaiken takana”, Fredu vihastui. Samassa hän menetti kaiken arvostuksensa kanssamuumielijaansa ja muistikin yhtäkkiä Finin ja kaiken mistä muut olivat pauhanneet pitkän aikaa. ”Minähän muistan”, hän hihkaisi hiljaa.
”No joo. Niin olen”, Crysted myönsi olkiaan kohauttaen, niin kuin se ei olisi lainkaan iso asia.
”Kehtaatkin”, Arte ärjyi. ”Sinut potkaistaan ylläpidosta tämän takia! Pidän siitä huolen!”
”Miksi ihmeessä? Eikö se olisi syrjimistä, koska tämä liity mitenkään ylläpitoon tai Finiin”, Crysted väitti.
No, oli hänellä pointti, Arte joutui myöntämään itselleen, mutta vilkuili silti Crystediä vihaisesti.
”Mutta miksi teit tämän? Miksi olit meille näin ilkeä?” Ansa ihmetteli.
”Ilkeä? Pääsitte Muumilaaksoon? Mitä ilkeää siinä on?” Crysted ihmetteli.
”Totta”, Mirror myönteli, katse jättimäisessä taivaanpalassa, jota hän kosketti ihmetellen. Se tuntui vähän niin kuin kiveltä. Vaikka kaikenlaista olikin tapahtunut, hän oli ainakin iloinen kokemuksestaan.
”No joo ehkä, mutta miksi tyrmäsit meidät?” Ingrid ihmetteli. ”Ja miksi et voinut vain kertoa meille, että tämä on väliaikaista?”
Crystad kohautti olkiaan. ”Eihän se olisi ollut hauskaa. Juonta oli vietävä eteenpäin. Kirjoittajina teidän kaikkien pitäisi ymmärtää.”
”Juonen takia on tehtävä uhrauksia”, Mirror myönteli.
”Oletko hänen puolellaan?” Ingrid tiukkasi.
”E-en nyt sentään”, Mirror lupasi, vaikka jos hänellä olisi valta tehdä samoin, hän luultavasti tekisi. ”Olisin mieluummin päätynyt Tylypahkaan. Miksi et taikonut meitä sinne?”
”Tarjoustaika ei vienyt niin pitkälle”, Crysted ärähti vieläkin katkerana putiikin myyjälle. ”Siksi sain sen niin halvalla. Se oli käytettävä maan rajojen sisällä. Tylypahkaa varten olisin joutunut lentämään Iso-Britanniaan.”
”Mistä puodista ostit?” Lyra kiinnostui. Mitäköhän muuta tavaraa kyseisessä puodissa myytäisi?
”Hei aiommeko me ignoorata sen mitä tapahtui Lauchuolle!” nominal suuttui. ”Hän kuoli takiasi!”
”En todellakaan uskonut hänen yrittävän moista”, Crysted puolusteli. Hän oli katsellut Lauchuon hyppyä ikkunasta ja se oli tosiaan ollut hieman traumaattista nähtävää. ”Se ei ole minun vikani.”
”Mutta kuoliko hän todella?” Clearwater kysyi.
Crysted kohautti olkiaan irvistäen pahoitellen. ”En tiedä”, hän myönsi. Toivottavasti ei, sillä hän ei halunnut joutua murhasyytteeseen, vaikkei tapahtuma ollutkaan hänen vikansa. Itsemurhaksi se kai luokiteltaisiin.
”Miten me todellisuudessa pääsemme pois?” Ronen tivasi.
Crysted nosti kätensä pystyyn pahoittelevasti. ”Ei minulla ole taikavoimia, kunhan ostin tarjoustaian”, hän puolusteli. ”Olen täällä yhtä paljon jumissa kuin tekin. Ja olen vain tarinan kertoja, teidän hommanne on selvittää juonenkäänteet.”
”Mutta sinäkin olet hahmona täällä”, huomautti Kameleontti, joka oli matkustanut Lyran sylissä. Häntä alkoi tosiaan pänniä, se että hän oli niin hidas. Ei muumilaaksoelämä ollutkaan niin hauskaa, kuin hän oli ajatellut.
Crysted irvisti. ”No joo. Ehkä se oli huono idea… Minun olisi pitänyt pysytellä piilossa, mutta halusin tarkkailla reaktioitanne lähietäisyydeltä.”
”Kerrohan nyt jo miksi minä olen kissa?” Ränts tivasi.
Crysted virnisti. ”Ihan muuten vain. Ja siksi myös, että sinun ja Kiirsun avoissa on eläin. Ajattelin, että se voisi aiheuttaa konfliktia ja olin oikeassa”, hän hihkaisi.
”Minä vaihdan avani kotiin pääsyn jälkeen!” Ränts ärähti.
”Muistatko sinäkin?” Kameleontti ihmetteli. Juuri kun puhe oli tullut avoista, hän oli saanut muistinsa takaisin.
”Oho”, Ränts ihmetteli. ”Joo.” Vihdoinkin! Nyt taisivatkin kaikki muistaa. Kaikki paitsi…
”Mitä ovat nämä avat ja mitä oikein on meneillään!” Sokerisiipi harmistui. Hän ei vieläkään ymmärtänyt mitä oli meneillään. Mitä nämä ihmiset oikein olivat? ”Mikä on Suomi ja mikä on Fini!”
”Etkö sinä edes tiedä olevasi suomalainen?” Arte ihmetteli. ”Eikös hän ennen tietänyt?”
”Kyllä minusta”, nominal muisteli ja kääntyi Crystedin puoleen. ”Lumositko hänet jotenkin?”
”En! En yhtään tiedä mitä tapahtuu”, Crysted sanoi totuudenmukaisesti.
”Minä olen aito muumilaaksolainen”, Sokerisiipi väitti. ”Olen asunut täällä koko ikäni!”
”No ketkä sitten ovat vanhempasi? Missä asut?” Lasikeiju uteli. Hän tajusi virheensä vasta, kun pahaenteinen
musiikki ilmoitti siitä.
Maanjäristykset olivat todellakin kasvaneet eksponentiaalisesti. Se oli varmasti Richterin asteikolla ainakin kahdeksan. Se iski heidät heti kumoon ja puut kaatuivat heidän ympärillään. Ainoa mikä heidät pelasti heidät puiden kaatumiselta heidän päälleen, oli se, että he nopeasti ryömivät jo tippuneen taivaanpalan reunustaan. Maa aaltoili niin kovasti, että sillä olisi voinut surffata. Muutaman sadan metrin päästä heistä taivaasta tippui jättimäinen palanen, joka näytti tuhoavan alleen sen lopun puolet metsää. Suurin osa taivaasta oli nyt mustaa. Aurinko oli sentään vielä säästynyt, joten ei ollut pilkkopimeää.
”Mitä ihmettä? Eihän Sokerisiipi ole… muumilainen?” Arte ihmetteli.
”Miten me nyt pääsemme kotiin!” Ingrid tuskastui. ”Jos emme voi puhua mistään hänen lähettyvillään.”
Crysted johdatti Sokerisiiven sivuun, jotta muut voisivat jatkaa juonen etenemistä. Hän kuitenkin pysähtyi tarpeeksi lähelle, että hän itse pystyi kuuntelemaan muiden keskustelua. Mitä he nyt tekisivät, kun Crystedistä ei näyttänyt olevan mitään hyötyä?
”Miten saamme hänet Sokerisiiven uskomaan, että hän on yksi meistä?” Ansa ihmetteli. ”Jos emme voi kertoa hänelle mitään. Sehän oli se asia, joka yleensä auttoi muita.”
”Mirror ja Captain Crystal heräsivät Lauchuon kuoleman jälkeen ihan itsestään”, Lyra muistutti.
”Pitääkö meidän tappaa joku?” Lasikeiju kauhisteli.
”Ehkä meidän pitää tappaa Sokerisiipi? Muistakaa runon kohta:
Yks on varmaa, kaikki tai ei mitään, ellei sitten rohkeutta löydy lisää”, Captain Crystal muistutti. ”Tarvitsemme rohkeutta tappaaksemme.”
”Eikö mieluummin Crysted? Kaikki tämä on hänen vikansa”, Clearwater muistutti. ”Hänhän itsekin myönsi, ettei halua lähteä.”
”Mutta hän muistaa Finin. Eli hän on kuin kuka tahansa meistä”, Mirror tuumi. ”Kannatan Sokerisiiven tappamista.”
”Hei, hei, emme me ole kylmäpäisiä tappajia. Emme ole tappamassa ketään. Siitä ei edes äänestetä”, Arte sanoi tuimasti ja jatkoi sitten hiljaisemmalla äänellä. ”Emme tiedä mitä Lauchuolle kävi.”
”Kuka teki sinusta johtajan?” nominal tiukkasi. ”Emme ole nyt Finissä, jossa on valvojien diktaattorivalta!”
”Tuo on kärkkäästi sanottu”, Ingrid puolusti.
”Ehkä, mutta täällä olemme kaikki tasavertoisia. Teemme päätökset yhdessä. Äänestämällä”, nominal intti. ”Ketkä kannattavat Sokerisiiven tai Crystedin eliminoimista?”
”Älkää olko tosissanne!” Lasikeiju kauhistui. ”Emme me voi alkaa tappamaan toisiamme!”
”Tämä on kuin Kärpästen herrasta!” Lyra kauhistui.
”Kuulkaa nyt”, Fredu yritti rauhoitella. He olivat silti Muumilaaksossa, eikä se ollut mikään huonoin paikka olla, vaikka maailma olikin tuhoutumassa. ”Otetaan ihan rauhallisesti.”
”Emme me voi ottaa rauhallisesti, taivas kirjaimellisesti tippuu pian päällemme!” Ansa raivostui. ”On päästävä pois!”
”Äänestetään siis”, nominal ehdotti. ”Ketkä äänestävät eliminoimista?”
