Title: Nappisilmän kaipuu (hattaratytön luo)
Author: LillaMyy
Rating: S
Pairings: Cedric/Tonks
Beta: Saappaaton
Genres: angstihtava fluffy?
Disclaimer: En omista hahmoja itse keksimiäni lukuun ottamatta, enkä väitä minkään ficcissäni tapahtuvan asian olevan totta. En saa tästä myöskään minkäänlaista rahallista korvausta.
Summary: Cedricin ihailua kuusi vuotta vanhempaa Tonksia kohtaan.
Challenges: Teelusikan tunneskaala (kaipaus), Neljän tuvan haaste (Puuskupuh) ja Kirjoitusterttu (otsikkoterttu: yli kolmesanainen otsikko)
A/N: Piti keksiä joku Puuskupuh, josta kirjoittaa Neljän tuvan haasteeseen, keksin suoralta kädeltä kaksi, joten päätin sitten parittaa nämä, kunnes tajusin ikäero-ongelman. Se korjaantui sitten hiukan jännällä tavalla ja syntyi tällainen ihmeellisyys. Menee taas tähän LillaMyyn normihöttötuotantoon, mutta minkäs teet, kun olen olevinani hyväkin siinä.
Nappisilmän kaipuu (hattaratytön luo)
Yksitoistavuotias Cedric oli innoissaan päästyään Puuskupuhiin, sillä heidän tupansa oli aivan paras. Heillä oli nimittäin Nymfadora Tonks (joka piti enemmän sukunimestään), joka osasi muuttaa ulkomuotoaan tahdonvoimalla. Tonks huvittikin usein nuorempia oppilaita Suuressa salissa vaihtamalla milloin nenäänsä ja milloin hiuksiaan kesken ruokailun.
Tonks oli jo kuudennella, joten Cedric ei nähnyt tätä kovinkaan usein, mutta hän oli ottanut tavakseen istua aina tämän lähellä ruoka-aikoina. Kysyttäessä hän aina selitti sen johtuvan siitä, että Tonks oli hauskaa seuraa, vaikka hän tiesi sen johtuvan jostain muustakin. Jokin vanhemmassa tytössä vain veti häntä puoleensa. Jostain syystä häntä myös kutitti mahanpohjasta aina, jos Tonks sattui katsomaan häntä.
~*~*~
Seuraavana vuonna Tonksilla ei pahemmin riittänyt aikaa Cedricille, sillä tämän piti keskittyä S.U.P.E.R.-kokeisiinsa. Se suretti nuorta poikaa, vaikka eihän hän edes tuntenut toista kunnolla, joten ei hän voisi pyytää tätä uhraamaan koelukuaikaansa häneen. Puhumattakaan siitä, että linnassa huhuttiin, että Tonksilla olisi ollut jotain menossa rohkelikon huispauskapteenin, Charles Weasleyn, kanssa.
Cedric oli pettynyt saamaansa huomion määrään, joten hän yritti sen sijaan keskittyä omiin opintoihinsa. Jotenkin vain hänen ajatuksensa karkasivat aina välillä hattaratukkaiseen tyttöön, vaikka hän mitä yritti. Silläkin hetkellä hän yritti taistella muodonmuutosten esseensä kanssa, mutta ystäviensä kanssa naurava seitsemäsluokkalainen tyttö tunki väkisin hänen aivoihinsa, eikä kirjoittamisesta meinannut tulla yhtikäs mitään.
~*~*~
Kolmas vuosi Tylypahkassa oli sekä helppoa että vaikeaa Cedricille. Helppoa, koska Tonks ei ollut paikalla sotkemassa hänen päätään. Vaikeaa, koska Tonks ei ollut paikalla piristämässä häntä olemuksellaan. Oli hankalaa olla iloinen saamastaan etsijän paikasta Puuskupuhin joukkueessa, kun joukkueella oli hänen mielestään väärä kapteeni. Myös ruokatunnit olivat tavallista tylsempiä, koska pöydässä ei voinut enää nauraa yhtäkkiä vaihtuvalle nenälle tai kirkkaanpinkeille hiuksille.
Muutenkin Puuskupuhin tupa näytti paljon tylsemmältä ilman räikeänväristä Tonksia hiirenharmaiden, suklaanruskeiden ja kellertävänvaaleiden hiusten joukossa. Pikkuhiljaa Cedric kuitenkin tottui värittömämpään oleskelusaliin ja tylsempiin ruokatunteihin. Hän ei ehkä pitänyt niistä yhtä paljon kuin aiemmin, mutta elämä meni eteenpäin ja niin hänkin.
~*~*~
Kuudentena vuonnaan Cedric laittoi nimensä Liekehtivään pikariin, osaksi itsensä takia, osaksi tehdäkseen Tonksin ylpeäksi, vaikkei tämä ollutkaan paikalla näkemässä häntä. Nuorukaisen epäonneksi asiat eivät kuitenkaan menneet hänen toivomallaan tavalla ja hän maksoi valinnasta hengellään.
Cedricin tietämättä Tonks oli paikalla viimeisen koetuksen aikana Taikaministerin rinnalla, joten hän näki aitiopaikalta, kuinka Harry Potter toi Cedricin ruumiin takaisin. Tonks katsoi alas kentälle ja muisteli sitä pientä yksitoistavuotiasta poikaa, joka oli kutsunut häntä hattaratytöksi. Pojasta oli kasvanut jo nuorukainen hänen poissa ollessaan, mutta siihen kasvu olikin sitten jäänyt. Tonks ei voinut olla ajattelematta, kuinka epäreilu maailma oli, kun hän ei voinutkaan yllättää nappisilmäistä poikaansa.