Nimi: Kun kaikki kolahtaa
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: kesäinen höpöslash
Paritukset: Eeli/Tino ja Heikki/Kalevi
A/N: Tulipa vaan mieleen, kuinka Eeli ja Tino spekuloivat Heikin ja Kalevin suhteen tulevaisuutta :'D Tämä on tällainen kevyt höpöhöpöpätkä.
Kun kaikki kolahtaa
”Ei Kalevi ikinä”, tyrskähdän.
”Miksei!” Tino huudahtaa, ja jotenkin se saa itsensä solmuun riippumaton kanssa. Olen häijy ja kutitan Tinoa jalkapohjista eikä se voi sille mitään. Nauran sen vääntelehtimiselle. Lopulta Tino mätkähtää selälleen maahan, mutta se vain taittaa käsivartensa pään alle ja heiluttelee jalkojaan kuin kaikki olisi mennyt prikulleen suunnitelmien mukaan. En usko, että Tinon kujeileva charmi lakkaa koskaan puremasta muhun.
”Vaikka kukaan nainen ei ole saanut Kalevia vakiintumaan, ei se tarkoita, ettei se voisi ikinä mennä naimisiin”, Tino perustelee.
”En mä usko, että se on sukupuolesta kiinni. Kalevi vaan on… no, sellainen ikiliikkuja. Ei sitä osaa kuvitella asettamassa aloilleen”, vastaan.
”Hassua. Mä kyllä osaan”, Tino sanoo. ”Musta tuntuu, että se on koko tämän ajan vaan etsinyt omaa paikkaansa, ja nyt se on viimein löytänyt sen. Tai siis. Ootko sä ikinä nähnyt Kalevia noin rentona ja onnellisena?”
Tällä hetkellä Kalevi ei näytä erityisen onnelliselta. Se kiroaa vanhaa pihagrilliä, joka ei vain ota syttyäkseen, mutta kyllä mä tiedän, mitä Tino tarkoittaa. Jokin Kalevissa on muuttunut. En oikein osaa edes sanoa, mikä miehessä on eri tavalla. Se heittää edelleen härskiä läppää, keksii hurjimmat ideat eikä puhu tunteistaan suoraan. Jollain tavalla Kalevi kuitenkin on avoimempi ja pehmeämpi. Kalevi ei esitä, se vaan on. Joskus se oli Kaleville mahdotonta, ja nyt näyttää siltä kuin se olisi aina ollut sellainen. Ero on huima.
”Mm. Kieltämättä”, myönnyn aavistuksen verran Tinon kannalle. Se katsoo mua riemukas pilke keväänvihreissä silmissään, ja mä tiedän meidän olevan kohta aivan samaa mieltä asiasta. Sitä se naimisissa oleminen teettää.
”Kalevi tietää, mitä se haluaa, ja se aikoo pitää siitä kiinni”, Tino toteaa. ”Sillä kesti vaan tosi kauan tajuta se.”
”Heikillä myös, ja kai meilläkin”, hymähdän, koska ei meidänkään suhde ole ongelmilta säästynyt. Niihin kuului ero ja kituliaita suhteenalkuja, mutta kaikesta huolimatta mun sydän tahtoi edelleen Tinon. Sen tarvitsi vain tajuta, minkä arvoista kaikki todella on, ja nyt mulla on sormus nimettömässä muistuttamassa asiasta.
”No”, Tino tuumailee. ”Kaikkihan tietää, että tärkeät asiat kolahtaa vasta sitten, kun ne ovat vaarassa kadota. Ihminen on tasan niin typerä.”
Heikki ojentaa Kaleville sytytysnesteen, mutta vetää sen viime hetkellä miehen ulottuvilta. Seuraan, kuinka leikkimielinen paini sulaa halaukseksi. Kalevi yrittää pyöritellä silmiään, mutta Heikki saa sen hymyn loistamaan. Ne kaksi ovat niin rakastuneita, etten tajua, miten niillä kesti näin helvetin kauan tajuta se. Mut toisaalta, kukapa minä olen mitään sanomaan?
”Joo-o, en kiellä”, nauran ja vedän Tinon ylös. ”Näemmä kaikki kuitenkin kolahti paikoilleen.”
”Hääkutsuja odotellessa”, Tino sanoo ja vinkkaa silmää.