Ficin nimi: Syntymäpäivälahjoja
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: My Hero Academia
Ikäraja: S
Mukana: Tetsutetsu & Kirishima
Genre: Slice of life
Summary:
”HYVÄÄ SYNTTÄRIPÄIVÄÄ!” he karjaisivat yhtä aikaa.A/N: Sen lisäksi, että nämä hahmot ovat muutenkin niin paita ja peffa samanlaisuuksiensa kanssa, myös se yhteinen synttäripäivä on canonia.
Osallistuu haasteeseen Arkifest II haasteella 4 (pakolliset sanat
ryppyinen, pettää, aika, silmäkulma, pahoillaan).
***
”Kirishima!”
Tetsutetsu olisi voinut hengähtää helpotuksesta pyydystäessään naapuriluokan punapään viimein haaviinsa koulupäivän päätteeksi. Eijirō Kirishima käännähti luokkansa ovella ja osoitti häntä voitonriemuisesti kuin olisi itsekin etsinyt häntä aamusta alkaen.
”Tetsutetsu!” Kirishima mylväisi takaisin ja nappasi jotain laukustaan, mutta Tetsutetsu ei kiinnittänyt siihen liikaa huomiotaan harpatessaan punapäätä kohti. Hän tyrkkäsi paketoidun lahjansa tämän rintaa vasten, ja Kirishima lätkäisi yhtä lailla jonkin pehmeän ja paperiin käärityn melkein hänen naamalleen.
”HYVÄÄ SYNTTÄRIPÄIVÄÄ!” he karjaisivat yhtä aikaa.
”Hei kiitti, ei sun olisi tarvinnut!” Tetsutetsu ehti sanoa ensin.
”Kyllä tarvitsi!” punapää virnisti. ”Sitä paitsi
sun ei olisi tarvinnut!”
"Ihan sama!"
"Jep! Avaa se jo!"
Kirishimalta saatu paketti ei ollut yhtä ryppyinen kuin hänen aikaansaannoksensa, mutta siihen oli suollettu sen verran teippiä, että kokonaisuus oli aika huvittava. Ainakin koko höskä pysyi verrattoman hyvin kasassa.
”Ai tämä oli tarkoitus saada auki?” Tetsutetsu virnuili raapiessaan paperia ja teippiä kynnellään.
”Kehtaatkin dissata mun hienoa paketointia.”
”Kyllä kehtaan.”
Kirishima pukkasi häntä kyynärpäällään olematta selkeästi yhtään pahoillaan paketoimisensa lopputuloksesta ja keskittyi sitten nykäisemään oman lahjansa auki. Uteliaana tämä veti esiin mustan t-paidan ja levitti sen käsivarrenmitan päähän nähdäkseen siihen painetun tekstin.
”
Hard rock!” Kirishima virnisti niin, että hampaiden terävyys pisti silmiin. ”Et ole tosissasi! Ihan mahtava!”
”Jutun mahtavuus piilee monessa merkityksessä!” Tetsutetsu virkkoi ikään kuin Kirishima ei olisi tajunnut piilotettua vitsiä.
”Yeah! Kiitti vain!” Kirishima huudahti ja katsahti sitten antamaansa pakettia naamallaan hassu virneentynkä. ”No, hopi hopi sen kanssa! Mä haluan nähdä sun ilmeen.”
”Tämä on takuulla jotain tosi kummallista”, Tetsutetsu aprikoi saadessaan viimein reiän lahjapaperiin. Pienellä vaivalla hänen onnistui suurentaa sitä sen verran, että lahjan sai vedettyä ulos paperista. ”Kato, mähän sain tämän auki!”
”Oho, nice!”
Kääreestä paljastui viikattu möykky mustaa puuvillakangasta, joka tarkemmalla tutkimisella osoittautui t-paidaksi. Eikä miksi tahansa t-paidaksi.
”
Heavy metal”, Tetsutetsu luki ääneen ja hänen pokkansa petti totaalisesti. Se ei totta vie ollut ensimmäinen kerta, kun heidän ajatuksensa olivat osuneet niin lähelle toisiaan. ”Kirishima, sä olet ihan paras!”
”Ei kestä kiittää! Tämä on tosin päheämpi kuin tuo sun omasi”, Kirishima virkkoi uutta paitaansa heilutellen.
”No
siitä me ollaan eri mieltä!” Tetsutetsu tyrmäsi kommentin osoittamalla hanakasti oman paitansa tekstiä. ”Metallia sen olla pitää!”
”Sitähän sä aina jauhat, peltipurkki!”
”Pakko jauhaa, kun ei se mene sun kivikalloosi muuten!”
Väittely oman superkyvyn paremmuudesta oli aina virkistävää, ja sellaista tapahtuikin heidän välillään vähintään kerran viikossa. Parasta oli ehdottomasti se, ettei se päättynyt koskaan mihinkään kunnolliseen lopputulokseen, eikä kumpikaan heistä ollut kyllästynyt puheenaiheeseen piirun vertaa.
Kirishima hengähti näennäisen uupuneesti. ”Tässä tulee
nälkä, kun sun kanssa vääntää!”
”Totta puhut!” Tetsutetsu virkkoi ja kaappasi punapään niskalenkkiin. ”Eli paita vaihtoon ja syömään! Antaa yleisön kertoa, kumpi on parempi.”
”Mikä ettei, tosin sä olet jo hävinnyt.”
”Antaa urpojen uneksia.”
