Professorin salkku, S, Remus, triplaraapale

[Hazyel]

Kirjoittaja: Lauchuo
Ikäraja: S
Genre: drama
Hahmot: Remus Lupin
Vastuuvapaus: Kaikki kunnia hahmoista, miljööstä ja canonista ylipäätään Rowlingille, enkä minä saa tästä minkäänlaista rahallista korvausta
Tiivistelmä: Sillä Remuksestakin on opettajaksi.

A/N: Sanon vain, että tämä.

Teksti osallistuu haasteisiin Gotta love lokakuu! II (Ensimmäinen viikkohaaste: kirjoita jotain ilman romantiikkaa), Vuosi raapalehtien V ja Kerää kaikki hahmot-haaste (Remus Lupin).

Professorin salkku

Kun Dumbledore lopulta katosi takkaan, Remus valahti sen edessä olevalle nojatuolille ja niiskaisi hiljaa. Tätä hetkeä hän oli odottanut jo niin pitkään, ettei enää ollut edes uskonut sen voivan koskaan tapahtua.

Hetken nojatuolissa istuttuaan Remus nousi ylös ja asteli sen komeron luokse, jossa hän säilytti niitä tavaroitaan, joita ei uskonut koskaan tarvitsevansa, mutta joita ei viitsinyt heittää poiskaan. Tavarakasan päällimmäisenä oli vanha ja jo huomattavan huonossa kunnossa oleva nahkainen salkku. Remus nosti sen syliinsä, puhalsi sen päältä ylimääräiset pölyt pois ja sipaisi sormillaan nurkkaan liimattuja kirjaimia: “Professori R. J. Lupin”. Hän oli koskettanut niitä niin monta kertaa, että puolet niistä oli jo osittain irtoillut ja loputkin repsottivat sinne ja tänne. Eihän se salkku muutenkaan ollut enää kovin hyvässä kunnossa - muut olivat pakottaneet hänet käyttämään sitä koko seitsemännen kouluvuoden ajan ja se oli jo joka suuntaan kulunut. Mutta se oli kuitenkin todiste siitä, että hänen ystävänsä olivat aina uskoneet häneen.

Remus sulki silmänsä ja muisteli sitä päivää. Heidän oli ollut tarkoitus pitää ihan tavalliset kesänlopettajaisjuhlat, aivan kuten kaikkina edellisinäkin kesinä. Mutta muut Kelmit olivatkin järjestäneet Remukselle yllätysjuhlat, joissa juhlittiin hänen “opettajaksi” pääsemistään. Todellisuudessa Remus oli saanut koko vuoden opettaa ystävilleen heidän S.U.P.E.R.-kokeisiin lukemiaan aineita, mutta he olivat kuitenkin hankkineet hänelle nahkaisen salkun, johon oli liimattu hänen nimensä. Se sama laukku, jota hän nyt piti sylissään. Muut Kelmit olivat aina olleet varmoja, että vielä joskus hänestä voisi tulla Tylypahkan oikea professori ja silloin hän voisi käyttää sitä salkkua.

Remus ei ollut pitkään aikaan hymyillyt niin aidosti ja leveästi kuin nyt, tuota hetkeä ajatellessaan. Vaikka kaksi Kelmeistä oli kuollut ja Sirius oli Azkabanissa, hän kunnioittaisi silti heidän perinteitään ja matkustaisi Tylypahkaan syyskuun ensimmäisenä junan viimeisessä vaunuosastossa istuen. Vihdoin hän pääsisi tosissaan käyttämään sitä salkkua, joka oli viimeisen kouluvuoden jälkeen vain lojunut komerossa pölyttymässä ja odottamassa juuri tätä hetkeä.

[Saappaaton]

Voi ihana!

Suloinen pieni tarina Lupinin laukulle. <3

Hän oli koskettanut niitä niin monta kertaa, että puolet niistä oli jo osittain irtoillut ja loputkin repsottivat sinne ja tänne.

Pidin, pidin. <3

Anteeksi harvinaisen sisällötön kommentti, tämä oli tällainen pieni ja suloinen piristys tänne kipeilyn keskelle. Hyvän mielen raapale.

[Crys]

Ohh, tää oli ihana
Oli jotenkin suloista ja surullista, että kun Remus muisteli ystäviään, hän muisteli heitä kaikella hyvällä. Tai siis, että ilmeisesti tuohon aikaan Remus ei vielä tiennyt että Matohäntä olikin se petturi.
Tavallaan Remus on ainoa jäljellä oleva kelmi, kun Siriuskin on Azkabanissa, joten muistot on ainoa asia mitä hänellä on jäljellä toisista. Ehkäpä tuo salkku on tavallaan Remuksen rakas muisto ystävistään, ja koko konkkaronkan välisestä ystävyydestä, jota edes osan kuolema ja yhden azkabanissa olo ei voi muuttaa.
On niin uskottavaa Remukselta, että hän opettaisi ystäviään, pyrittelisi kenties hieman silmiään, kun nämä vihdoin tajuavat, että ainiin ne S.U.P.E.R-kokeet. Ja ihanan yllätyksen muut Kelmit olivat sitten keksineet
Tykkäsin tästä paljon, kiitoksia

[FractaAnima]

Awwww, en ehkä kestä. Miksi ihmeessä et ole tätä linkannut mulle??
Äärimmäisen suloinen ja koskettava tarina ystävyydestä ja muistoista ja elämästä ja ja ja... Yhyyh. Miksi luen sun ficcejä iltaisin ennen nukkumaanmenoa, ei hyvä idea.

Mutta siis tykkään kovasti ja jos en olisi puhelimella lainaisin täsmälleen saman kohdan, minkä TouchOfDeath jo lainasi. Remus on vaan niin Remus. <3

[Odo]

Pizzakiitos 1/2.  Selailin sun listausta ja tämän otsikko pisti silmään ja ajattelin ensin, että kenties tässä pohditaan jostain syystä laukun sisältöä, mutta eipä ollutkaan. Ajattelin jotain tavanomaista ja ehkä hieman höpöä, mutta tämähän oli todella koskettava ja sydäntäriipaiseva draama siitä, miten kelmit olivat uskoneet Remukseen. On mielenkiintoista lukea ficcejä, joissa Remus saa kuulla pääsevänsä Tylypahkan opettajaksi. Vielä mielenkiintoisempaa oli, että olit luonut tarinan sille salkulle, joka sarjassa nähdään. Tämä sopi ihastuttavalla tavalla suoraan canoniin ja voisi olla suoraan napattu Pottereista! Todella hienosti olit keksinyt vanhalle ja nuhjuiselle laukulle tarinan ja oli jotenkin todella riipaisevaa se, että junassa valittu paikka oli kelmien entinen yhteinen paikka. Pidin myös, miten esille oli tuotu se, että Remus uskoi tuolloin olevansa viimeinen elossa oleva kelmi. Pidin suuresti siitä yksityiskohdasta ja Remus oli ihastuttavan IC. Lopun aito hymy myös viittasi siihen, ettei Remuksen elämä ole ollut helppoa, mutta kuitenkin noin hyvä muisto saa hänet hymyilemään, vaikka asiat menivät miten menivät. Harmittaa kyllä Remuksen puolesta, kun se ei saanut jäädä pidemmäksi aikaa Tylypahkaan typerän Severuksen takia. Ihan sääliksi käy toista, mutta tässä itse ficissä ilahtuu yhdessä Remuksen mukana. Kiitos siis todella paljon tästä ja pizzasta. Kiitospalikka osa kaksi saapunee joskus, mutta pyrin saamaan ne tämän vuoden puolella pakettiin.

[Parris]

Olen tätä joskus aiemminkin silmäillyt, mutta nyt päätin palailla tänne ihan ajatuksen kanssa ja kommentoida! On hurjan kiva saada vastaan tällainen ehdotus Remuksen salkun taustasta. Tämä täyttää mielenkiintoisella tavalla sellaisen aukon canonista, jota ei ole osannut välttämättä ajatellakaan: kun kutoskirjassa esiteltiin, miten Kuhnusarvio maaniteltiin takaisin opettamaan, millaisien mietintojen kautta muut opettajat taas ovat päätyneet Tylypahkaan? Komppaan kaikkia edellä kommentoineita siitä, että laukun tarina (vai Laukun tarina, hör hör) on kaikkiaan tosi sydämeen menevä; rivien välissä tässä on hauska linjaus siitä, että jo kouluaikoina muut kelmit uskoivat Remuksen menevän heistä pisimmälle (kun salkunkin antoivat!) JA näin on sitten Remuksen omien pohdintojen mukaan käynyt!

Kaihoisa, mutta kaikkiaan hurjan lämpimältä tuntuva pieni ficci. Kiitokset <3

[Angelina]

:')) Voi ei, olipa tässä ihana ajatus <3 Sulattaa tällaisen kyynisen ja katkeroituneenkin sydämen kun miettii, että Remus on tosiaan kaikki nämä vuodet säilyttänyt ystäviltään lahjaksi saamaansa salkkua, jos sille joskus vielä vaikka tulisi tarve. Ja tietenkin sille tulee, Remus on sen ansainnutkin :'3 Onneksi hän osasi ajatella hetkeä onnellisena, vaikka hänen ystävilleen kävi miten kävi...

Tässä oli nokkela idea ja hieno toteutus, kiitos rapsusta ♥