Nimi: Aina sun rinnalla
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: hurt/comfort
Hahmot: Tino (17v), Topi (15v), äiti ja isä
Haaste: One True Something 20 #2
A/N: Tämä on joululahja sinulle, Ränts! Toiveesi mukaisesti Tinoa ja Topia, mutta tavallista synkemmissä olosuhteissa. Toivottavasti pidät, ja hyvää joulua! ♥︎
Aina sun rinnalla
Jokin oli vialla. Kuulin huutoa ja särkymisen ääniä. Topi karjui kilpaa iskän kanssa, kunnes kumpikin lopetti kuin seinään. Olin portaissa matkalla alakertaan, kun ovet alkoivat paukkua, ja Topi juoksi mun ohi kasvot irveessä. Näin kyyneliä sen silmissä. Broidi pakeni huoneeseensa ja pamautti oven kiinni niin lujaa, että ikkunat helisivät. Huoneessaan Topi kaatoi lisää tavaroita, kunnes tuli hiljaista, pelottavan hiljaista.
”ILARI, MENE HETI PYYTÄMÄÄN ANTEEKSI!” kuulin äidin huutavan, ja iskä tömisteli esiin. Sen olkapäät olivat köyryssä, ja kasvoilla oleva tumma viha pelästytti mut. Se näytti vieraalta ja vaaralliselta. Ilme sai mut pysymään vaiti ja liikkumatta. Iskä takuulla näki mut, se katsoi muhun päin, mutta en nähnyt minkäänlaista tunnistamisen merkkiä sen kasvoilla. Iskä meni eteiseen ja pihalle. Pian kuulin moottorin ärjynnän, ja iskä ajoi motskarillaan meidän pihasta. Mun sydän läpätti säikähdyksestä. Olin tovin niin lamaantunut, etten tehnyt muuta kuin vain seisoin siinä. Mietin, kumpaan suuntaan menisin. Huoli broidista voitti uteliaisuuden. Menin Topin ovelle ja koputin.
”PAINU VITTUUN!” Topi huusi, ja muhun koski se, miten haavoittuneelta pikkuveli kuulosti. Päätin ottaa riskin ja menin sisään. Topi istui sängyllä pää käsiin nojaten. Sen olkapäät tärisivät. Topi kohotti päätään valmiina huutamaan, mutta kun se näki mut, huuto ei tullutkaan ulos. Kasvot olivat kyynelistä märät. Menin Topin luo ja istuin sen viereen. Kiedoin käsivarteni veljeni olkapäiden ympäri.
”Mitä tapahtui?” kysyin. Topi pudisti päätään ja pyyhki kasvojaan. Se niiskutti. Topi yritti koota itsensä, mutta vihreistä silmistä tirskahtivat ulos uudet kyyneleet.
”Mä –” Topi kakisteli. ”Olin niin vihainen – se oli niin epäreilua, ja iskä ei tykännyt, kun väitin vastaan – sit se –”
Tunsin Topi tärisevän. Hieroin rohkaisevasti sen käsivartta.
”Sit iskä… löi mua”, Topi sanoi itkuisesti.
Se iski muhun lujaa. Olin mykkä kauhusta. Iskä ei ollut koskaan lyönyt ketään meistä, ei, vaikka se olisi ollut kuinka vihainen. Se oli korkeintaan ravistellut tai puristanut liian lujaa, mutta silloinkin tarkoittamattaan, ja aina se oli pyytänyt anteeksi. En saattanut uskoa, että iskä oli oikeasti lyönyt Topia, koska ei se ollut sellainen – mutta näköjään oli. Mun sisältä särkyi jokin. En tiennyt mitä sanoa, joten en sanonut mitään. Kiedoin käteni Topin ympärille ja halasin sitä tiukasti. Topi takertui muhun ja itki. Silitin broidin vaaleaa tukkaa ja pidin lujaa kiinni. Pidin Topin turvassa juuri siinä, ja jos iskä tai kukaan ikinä enää yrittäisi kajota siihen, se saisi hoidella mut ensin.
”Oon pahoillani, että se tapahtui”, sanoin Topin korvaan. ”Sellaista ei saisi tapahtua. Ei kenellekään.”
Topi tärisi ja hengitti tihein puuskauksin. Silitin veljeni selkää, ja annoin sen itkeä niin kauan kuin itkua vaan riitti.
Jonkin ajan kuluttua ovi avautui, ja mä tiesin olevani valmis taistelemaan, jos se olisi iskä. Tunsin jo hurjan suuttumuksen nousevan mun sisällä, mutta sisään tulikin äiti. Sekin oli itkenyt, ja se näytti yhtä järkyttyneeltä kuin miltä meistä tuntui. Äiti istui sängylle ja kietoi kätensä meidän molempien ympärille sulkien meidät tiukasti syleilyynsä. Se pyyteli anteeksi, ettei ollut välissä, ettei pystynyt suojelemaan silloin kun olisi tarvinnut. Tartuin äidin käteen, ja se vaikeni. Vika ei ollut äidin. Se ei ollut tehnyt mitään väärää. Kukaan meistä ei ollut pystynyt arvaamaan, että näin voisi tapahtua. Tiesin, ettei tapahtuneesta vaiettaisi, unohtamisesta puhumattakaan. Me kohdattaisiin ja selvitettäisiin tämä yhdessä. Pystyin luottamaan siihen. Me suojeltiin toinen toisiamme, kävi mitä tahansa.