Nimi: Joulutreffit
Kirjoittaja: Winga
Ikäraja: S
Tyylilaji: Slice of life, hömppä
Paritus: Viola/Teija
Yhteenveto: Teija halusi vielä treffeille ennen joulua ja mikä Viola oli sitä kieltämään.
Kirjoittajalta: Tää on joulunodotuslahja
Kiirsulle, jouluista femmeilyhempeilyä.
Teija laulelee mun lempparirakkauslaulua:
Elina Joanna – Oot mun.
JoulutreffitMaa oli valkoinen. Lumi kimalteli auringonvalosta, jota vielä hetken saattoi ihastella ennen kuin päivä totesi tulleensa loppuun ja antavansa tilaa pimeydelle.
Viola hytisi kylmissään toppatakkiinsa kääriytyneenä. Kello oli yksitoista kolmekymmentä ja Teijan olisi pitänyt olla täällä jo. Vaikka ehkä olisi pitänyt tietää Teijan tulevan myöhässä, tämä oli aina vähän myöhässä.
Hanki ratisi jalkojen alla. Ei Violan, Viola ei nostellut jalkojaan, vaikka se varmaan olisi auttanut. Ohi käveli koiria ihmistensä kanssa ja ihmisiä ilman koiria ja pyöräili vielä viimeisiä kummajaisia, jotka uskoivat, ettei hankeen kaatuisi. Viola tiesi, että jos hän nousisi pyörän selkään, hän olisi nurin viidessä minuutissa.
Kädet tarttuivat Violaa vyötäisiltä. Viola säpsähti mutta kääntyi hymyillen katsomaan Teijaa. Teijan kasvoilla oli ilkikurinen virne ja Viola mietti sekunnin, josko kuitenkin ottaisi askeleen poispäin toisesta.
”Huomenta mussukkaiseni!” Teija tervehti turhankin tarmokkaasti ja halasi Violaa tiukasti. ”Joko sun ehti tulla kylmä?”
Viola jäi odottamaan suudelmaa, jota ei tullut, ja mutristi huulensa, kun Teija odotteli vastausta.
”No? Haluatko sä kahville?”
”Ihan ensin mä haluaisin tervehdyssuukon”, Viola ilmoitti ja Teija nauroi mutta totteli. Tietenkin. Kai Teijan piti, jos kerran sanoi rakastavansa Violaa.
”Hei kultasein”, Teija sanoi nyt, huulet melkein kiinni Violan huulissa vielä ja suukotti sarjassa monta pientä suukkoa suulle. ”Mut onko sun kylmä?”
”On, kyllä sä sen tiedät”, Viola vastasi. ”Mihin meinasit, että mennään? Onko joku paikka vielä auki?”
Kello oli yksitoista neljäkymmentäkaksi ja päivä oli jouluaaton aatto. Viola eli vielä vuosissa, kun kaupat ja kahvilat sulkivat ovensa päiviksi eivätkä vain tunneiksi, ja hän olisi aloittanut kaikkien joululomat jo varmaan viikkoa ennen joulua.
”Onhan vaikka mikä auki! Tuu! Kävellään ja katsellaan olisko joku paikka auki missä ei vielä olla käyty!” Teija totesi ja tarttui Violaa kädestä. Lapaset käsissä oli vaikeampi kävellä käsi kädessä ja nopeasti Teija otti Violan käsikynkkään.
Viola ei vastustellut vaan seurasi perässä. Teija tiesi aina mihin mennä, tai jos ei tiennytkään niin näytti siltä että tiesi.
Heitä vastaan käveli lisää koiria, ja Viola osoitti niistä kaikkia Teijan nauraessa vieressä.
”Kato nyt tota!” Viola osoitteli innoissaan mustaa kleinspitziä, joka vouhotti ympäriinsä niin, että omistaja meinasi sotkeutua hihnaan. Ja sitten toinen kävelijäkin. ”Voitais ihan hyvin ottaa tollanen joku päivä!”
Teija nauroi ja suukotti Violan poskea. ”Joku päivä.” Määrätietoisesti hän kääntyi kohti koiran ulkoiluttajaa. ”Hei!”
Nainen kohotti katseensa ja koira ryntäsi hyppimään uusia ihmisiä vasten. ”Hei?”
”Hyvää joulua sulle! Saisko sun koiraa vähän rapsuttaa?” Teija kysyi ja Viola koetti kadota hänen taakseen niin pieneksi kuin mahdollista.
Nainen hymyili. ”Joo, totta kai. Tiuhti on vähän vauhdikas tapaus, mutta tykkää hirveesti uusista ystävistä.”
Teija laskeutui nopeasti kyykkyyn ja Viola seurasi perässä. Viola ojensi kättään koiralle, että se saisi nuuhkia ja tutustua häneen ensin.
”Onko Tiuhti miten vanha? Näyttää vielä aika pieneltä.” Teija kyseli naiselta, kun Viola sai Tiuhtiin viimein yhteyden.
”Täytti vasta vuoden. On se ehtinyt jo jonkun verran kiertää näyttelyitä”, nainen sanoi. Hän ei näyttänyt häiriintyneen seurasta yhtään, eli Teija ei kokenut, että heti tarvitsisi tästä lähteä. ”Se on aika suloinen tapaus, vaikka välillä ei oikein tahtois totellakaan.”
”Joo no, on noi vekkuleita pieninä. Mut kunhan pitää huolen kouluttamisesta niin kyl se siitä”, Teija totesi ja rapsutteli itsekin Tiuhtia korvan takaa.
Viola ei oikeastaan kuunnellut mitä nainen ja Teija juttelivat. Hän keskittyi Tiuhtiin ja mutisi sille rohkaisevia sanoja, kertoi miten hieno koira se oli. Miten ylpeä hän siitä oli, vaikkei kunnolla tuntenutkaan. Hän mietti miten kiva olisi ottaa koira, vaikkei hänellä vielä siihen ehkä mahdollisuutta olisi.
”Mut hei, meidän pitää varmaan jatkaa matkaa”, nainen sanoi lopulta. ”Meillä lapset odottaa jo Tiuhtia takaisin, ja pitäis vielä jotain ruokaakin laittaa.”
”Joo! Hauskat päivänjatkot ja tosi kivaa joulua teille!” Teija toivotti naiselle ja kätteli tätä. ”Oli tosi kiva jutella ja tavata Tiuhti.”
”Hauskat joulut teillekin!” nainen toivotteli hymyillen.
”Hauskaa joulua”, Violakin sanoi noustessaan seisomaan. Hän tuijotteli naisen ja Tiuhtin perään aikansa, Teijan käsi hänen harteillaan. ”Se oli niin söpö.”
”Niin oli. Ajattelin, että tykkäisit, jos sitä sais rapsuttaa.”
”Kiitti”, Viola hymyili ja kääntyi suukottamaan Teijaa. Teija hymyili suudelmaan ja kääntyi sitten.
”Jatketaanko? Vaikka kahvilat tänään onkin auki niin ei ne silti loputtomiin”, hän totesi ja tarttui Violaa käsivarresta. Viola nyökkäsi ja nojasi vähän Teijaan kävellessään. Vaikka heitä vastaan vielä ihmisiä tulikin niin oli silti hiljaista. Oudon hiljaista. Luulisi, että jos kauppoja vielä oli auki, niin viime hetken shoppailijat olisivat siellä metsästämässä lahjoja.
”Missä kaikki on?” Viola kysyi lopulta. ”Täällä on hirveän hiljaista.”
”En tiedä”, Teija totesi. ”Minäkin luulin, että olisi enemmän ihmisiä liikenteessä. Voi kyllä olla, että kauppakeskukset on jo täynnä ihmisiä, että me nähdään ihmisiä kun päästään vielä vähän eteenpäin.”
Teija oli oikeassa. Käveltyään vielä tovin alkoivat he nähdä enemmän autoja. Näytti siltä, että kaikki viime hetken shoppailijat olivat lähteneet ostoksille vielä aikaisemmin, kuin Teija oli ehdottanut, että heidän pitäisi olla menossa. Lienikö yhdessäkään kahvilassa tilaa kahdelle kylmettyneelle, Viola mietti. Ehkä he joutuisivat palaamaan ja jommankumman luo. Vaikka ei se häntä haittaisi, hän olisi ihan hyvin voinut olla kotonakin Teijan kanssa, mutta Teija oli sanonut, että treffit olisivat kivat. Joulutreffit.
Ihan kuin he eivät näkisi jouluna.
”Katso!” Teija huudahti. Vähän edempänä joku kuoro valmistautui esiintymään, ja vaikka Violalla oli kylmä, ei se tarkoittanut, etteikö hän mielellään kuuntelisi joululauluja. Sitä paitsi kuoron eteen oli keräytynyt jo väkeä, siinä olisi lämpimämpi kuin tässä.
Viola alkoi kulkea tarmokkaammin, hän tahtoi päästä lähemmäs ja enemmän ihmisten keskelle. Ei hän ihmisistä välittänyt, mutta palelemisesta hän piti vielä vähemmän. Teija naurahti ja seurasi häntä, tarttui kiinni laukun olkaimeen, kun ihmisiä alkoi olla ympärillä.
Viola pysähtyi lähelle kuoroa ja Teija jäi seisomaan hänen selkänsä taakse, kietoi kädet hänen ympärilleen.
”Saatoin kyllä tietää kuorosta”, Teija mutisi Violan korvaan ja Viola hymähti. ”Ajattelin, että tykkäisit.”
Viola nosti kätensä Teijan käsien päälle ja hymyili. Kuoro alkoi laulaa Jouluyö, juhlayötä. Seuraavaa kappaletta ennen joku totesi, että yleisön on ihan suotavaakin laulaa mukana. Viola lauloi antaumuksella niitä joululauluja, jotka hän osasi ulkoa ja hymyili, kun Teijakin yhtyi osaan, vaikkei niin välittänytkään joululauluista.
Kun kuoro hiljeni, väki katosi. Teija tarttui Violaa taas käsivarresta kiinni. ”Tule, tule!” hän sanoi, niin päättäväisen näköisenä, ettei Viola edes voinut sanoa mitään vastaan. He kävelivät vastavirtaan ihmismeressä, ja Viola epäili, että ehkä tämä meri ei koskaan loppuisi.
”Mihin me ollaan menossa?” Viola kysyi, tai yritti saada kysyttyä. Ääni meinasi hukkua talveen ja muihin ihmisiin.
”Kohta näet!”
Viola hymähti mutta seurasi Teijaa kuitenkin. Vaikutti siltä, että Teija oli suunnitellut päivän tarkemmin kuin oli tahtonut myöntää. Viola yritti miettiä mitä kahviloita näillä kulmilla oli; he olivat jo ohittaneet Coffee Housen ja tutuimmat paikat, ei Viola muistanut täällä edes käyneensä kahvilla. Parissa kaupassa. Yleensä käveli vain ohi, kohti kampusta tai ystäviä.
”No niin!” Teija lopulta sanoi, kun he olivat ehtineet kääntyä pienemmälle kadulle, jolla ihmisiä ei enää niin näkynyt. ”Se on vielä auki!”
Viola katseli kahvilan kylttiä. Kattila ja pannu.
”Mikä paikka tää on?” Viola kysyi, kun Teija raotti ovea varovasti.
”Kissakahvila! Tää avattiin ihan pari viikkoa sitten, ja kun et oo puhunut tästä mitään, arvelin, ettet oo ees nähnyt mainoksia tästä”, Teija vastasi ja piti ovea auki Violalle. ”Sisälle nyt!”
Viola totteli nauraen ja ohitti Teijan. Sisäovi kilahti kevyesti ja Teija laittoi ulko-oven nopeasti kiinni. Kissat eivät rynnänneet ovelle, eivät nyt kai, ei toimisi kahvila, jos ne vain karkailisivat. Sisällä oli parissa pöydässä asiakkaita, mutta vaikutti, että muutkaan eivät välttämättä olleet paikkaa vielä löytäneet.
”Kas hei! Mitä teille saisi olla?” Yhdessä pöydässä istunut nainen nousi ylös ja asteli tiskille.
Teija hymyili. ”Mulle teetä ja pala tota suklaakakkua. Mitä sä otat?”
”Kahvia. Voisin ottaa kanssa tota kakkua”, Viola vastasi.
”Yhteen vai erikseen?” nainen kysyi.
Teija otti lompakkonsa esiin. ”Yhteen, mä maksan. Mee sä pöytään, tuon nää kohta.”
Viola hymyili ja suukotti Teijaa poskelle. Hän valitsi heille viimeisen kahden hengen pöydän ikkunan vierestä ja ojensi kätensä pöydän vieressä istuvalle kissalle.
”Hei, mikä sinun nimi on?” Viola jutteli kissalle, joka maukaisi vastaukseksi. Hän ei huomannut Teijan tulevan pöytään ennen kuin tämä laski kätensä hänen hartialleen.
”Mitä tykkäät?” Teija kysyi katsellen Violaa.
”Tää on ihana paikka”, Viola vastasi ja käänsi katseensa Teijaan kissasta. Hän rapsutteli kissaa, joka oli hiljalleen alkanut kehrätä.
”Muista juoda kahvis ennen kun se jäähtyy”, Teija totesi ja maistoi palan kakkuaan.
Hetken he vain istuivat hiljaa. Teijakin rapsutteli kissaa ja katseli Violaa, joka näytti niin onnelliselta. Viola katseli kissaa, mutta kääntyi pian katselemaan ympärilleen. Ikkunoissa oli pahvisia kissoja tonttulakit päässään. Ne parin muun pöydän asiakkaat juttelivat keskenään, myyjäkin oli palannut takaisin siihen pöytään, jossa hän oli ollutkin aiemmin. Kissoja näytti olevan kolme. Ne olivat löytäneet tiensä pöytien ääreen, ihmisten luo.
Teija alkoi jutella kuluneesta viikosta, kiireistä, tulevasta matkasta vanhempien luo. Niin, Viola oli jättänyt sen huomiotta, hän ei ollut edes ajatellut, että Teija vaihtaisi kaupunkia jouluksi. Eiväthän he näkisi jouluna, hänen perheensä asui täällä, lähellä, ja hän olisi siellä joulun.
”Minä lähden huomenna päivällä. Tuletko saattamaan minut?” Teija kysyi ja Viola nyökkäisi.
”Totta kai. Ihan kun sun tarvis edes kysyä”, Viola vastasi. Hän ojensi kätensä Teijan käden päälle. ”Kauanko sä oot poissa?”
Teija kohautti olkiaan. ”En tiedä vielä. Kyllä mä ennen uuttavuotta tuun takaisin kaupunkiin.”
Viola nyökkäsi ja siemaisi kahviaan. Hän piti tarkoista suunnitelmista enemmän kuin tästä, mutta hän otti mitä sai.
”Mut hei, en mä halunnut latistaa tunnelmaa. Mulla on sulle lahja!” Teija sanoi. ”Tosin aattelin, että annan sen sulle sitten kun päästään jommankumman luo. Mennäänkö mun luo? Voit jäädä yöksi ja saattaa mut huomenna asemalle.”
Viola kohotti kulmiaan. ”Vai niin?”
”Hei, ei”, Teija nauroi. ”Ihan viaton lahja on!”
”Juu juu”, Viola vastasi hymyillen ja ojensi taas kättään rapsuttaakseen kissaa.
Teija pyöritteli silmiään ja joi teetään. Hän kuunteli, kun Viola alkoi taas jutella kissalle, kertoa sille, miten kivaa oli, että täälläkin oli tällainen paikka ja että Viola tulisi tänne vielä uudestaankin varmaan joka viikko! Välillä Teija muistutteli Violaa, ettei tämä antaisi kahvinsa jäähtyä ja että kakkukin pitäisi syödä.
Lopulta he olivat valmiita. He toivottivat hyvät joulut kassalle, joka vastasi toivotuksiin omillaan.
Kello oli viisitoista kaksikymmentäseitsemän eikä Viola ollut ihan varma mihin aika oli mennyt. Taivas oli tummunut ja jouluvalot kaduilla valaisivat kauniimmin kuin valoisassa.
Vielä eivät kaupat olleet oviaan sulkeneet, ja liikennekin alkoi olla tavanomaisen kiireinen. Alkuruuhkan jälkeen aamu-uniset olivat vielä tovin selvästi nukkuneet ennen viimeisiä ostoksiaan, nytkin Violan ja Teijan oli välillä puskettava ihmisjoukosta läpi.
Kun he pääsivät rauhallisemmille teille, Teija alkoi lauleskella Violan korvaan rakkauslauluja.
”Oot mun rakkain, oot mun ihanin. Tahdon jakaa kaiken kanssasi sun”, Teija lauleli roikkuen Violan käsipuolessa kiinni.
Viola hymyili ja vilkuili Teijaa aina välillä. ”Sinä oot hölmö nainen”, hän totesi.
”Vähän vaan rakastunut”, Teija vastasi naurahtaen. ”Kohta ollaan perillä.”
”Kai sulla on siellä jotain oikeeta ruokaakin? Ei me pelkällä kakulla pärjätä”, Viola kysyi skeptisenä. Hän oli välillä vähän epäluuloinen sen suhteen osasiko Teija edes huolehtia itsestään.
”On, on. Jossei riitä niin pakkasessa on sulle lihapullia”, Teija vastasi ja suukotti Violaa. ”Mulla on sulle glögiäkin.”
Viola nauroi ja naurahti uudestaan, kun Teija meinasi alkaa loikkia matkaa eteenpäin. ”Tää tie on liukas! Yritätkö sä saada mut kaatumaan?” hän kysyi yrittäen hillitä Teijaa.
”No en! Mutta oon niin onnellinen aina sun kanssas”, Teija vastasi.
”Oot mun kanssa melkein joka päivä.”
”No silti!” Teija huudahti ja pysähtyi vetämään Violan kunnon suudelmaan. Viola yllättyi mutta vastasi suudelmaan, halasi Teijaa tiukasti. ”Rakastan sua niin paljon.”
”Minäkin sua”, Viola vastasi ja suukotti Teijaa uudestaan. ”Ei jooko jäädä nyt tähän miettimään tätä, täällä on kylmä!”
Teija nauroi taas. ”Joo joo.”
He kävelivät loppumatkan rauhassa ja turvallisesti, ettei kumpikaan kaatunut. Kun he pääsivät Teijan luo, Teija ei antanut Violan edes ottaa takkia pois päältään ennen kuin hän oli taas suutelemassa tätä. Violan silmät ummuivat nopeasti ja kädet löysivät tiensä Teijan niskaan. Juuri kun Violakin oli pääsemässä vauhtiin, Teija vetäytyi suudelmasta.
”Haluun antaa sulle lahjan ja päästä eroon näistä ulkovaatteista”, Teija totesi ja yritti ottaa takkiaan pois päältään Viola vielä hänessä kiinni.
”Julma nainen”, Viola mutisi mutta irrotti otteensa Teijasta riisuakseen ulkovaatteensa.
Teija karkasi peremmälle asuntoon, keittiöön. ”Halusitko sä heti syödä jotain?”
”No enemmän mä haluan sen lahjani”, Viola vastasi ja laittoi takkinsa naulaan. Päästyään eroon kengistään hänkin kulkeutui keittiöön, jossa Teija oli saanut pienen paketin jo pöydälle. ”Tiedätkö, keksin vieläkin kymmenen lahjaa, jotka ei olis kovin viattomia ja mahtuis tohon pakettiin.”
”Idiootti”, Teija sanoi pyöräyttäen silmiään. ”Avaa se nyt vaan. Tai saat sä oottaa jouluunkin jos haluat.”
Viola pudisti päätään ja avasi paketin. Jonka sisällä oli korupaketti. ”Hmm”, Viola hymisi mietteliäänä ennen kuin avasi paketin. Sen sisällä oli kaulakoru, jonka toiselle puolelle oli kaiverrettu V&T ja päivämäärä, jonka Viola tunnisti heidän suhteensa alkamispäiväksi.
”No?”
”Kiitos”, Viola sanoi ja suuteli Teijaa. ”Oot sentimentaalinen hupsu.”
”Niin olenkin”, Teija vastasi ja halasi Violaa tiukasti. ”Tykkään susta kovasti.”
”Laita tää nyt mun kaulaan”, Viola pyysi ja Teija päästi irti auttaakseen korun hänen kaulaansa. ”En ota tätä enää koskaan pois”, Viola vannoi ja Teija nauroi.
”Älä viiti.”
”No okei, en ota tätä heti pois ja pistän kaulaan aina kun mietin sua.”
”No sekin toimii paremmin.”
”Mut hei! Sä lupasit mulle ruokaa ja glögiä!”
Ulkona lunta koetti valaista keinotekoinen sähkövalaistus, kun aurinko oli karannut liian pian. Kello oli kuusitoista kaksikymmentäkaksi, eikä kuu vielä ollut osannut löytää paikalle, tai ehkä taivaan pimeyttä peitti pilvipeitekin.
