latvatähti
Spyro the Dragon (en omista, en tienaa), S
erikseenpostaus joulukalenterista 2021
Ficlet300 (sanalla 146. Valo)
Joulun järjestäminen lohikäärmeiden valtakunnassa oli aina omanlaisensa haaste: milloin liian innokkaat pikkulohikäärmeet polttivat vahingossa joulukuusen aivastamalla, milloin taas jonkun siivet tarttuivat talojen välille ripustettuihin valoketjuihin lentoon lähdössä. Kinkkisiä tilanteita siis riitti, mutta niistä huolimatta – tai ehkä juuri niiden takia – lohikäärmeillä oli lämmin ja yhteisöllinen olo koko juhlakauden läpi. Eikä ongelmia ratkottu yksin, vaan jokainen lohikäärme ja muu olento osallistui parhaan osaamisensa mukaan.
Niin oli myös pikkuisen Spyron ja hänen apurisudenkorentonsa Sparxin rooli. Syntymästään lähtien häntä olivat aina kiinnostaneet kimallus ja vilkkuvat valot, joten oli hyvin luonnollista, että hän olikin valtakunnan pääjoulukuusen koristelutiimissä. Nytkin Spyro oli lennellyt ympäriinsä linnan suurimmassa salissa ripustellen koristenauhoja ja valoketjuja ja sitä sun tätä komeaan kuuseen, jonka ympärille koko linna oli ylipäätään rakennettu. Koristelu oli aina monen päivän homma, koska lohikäärmeillä oli hyvin erilaisia käsityksiä täydellisestä kuusesta – artesaanit halusivat maalata itse kauniit lasikoristeet puuhun, unenkutojat olisivat kietoneet koko kuusen hentoon harsoon ja niin edespäin.
Yhdestä asiasta kaikki lohikäärmeet olivat kuitenkin samaa mieltä: kuuseen oli saatava upein, suurin, kimaltavin tähti huipulle. Tämän joulun osalta mitään muuta ei oikeastaan enää puuttunutkaan, joten Spyro suuntasi Sparxin kanssa varaston perältä hakemaan latvakoristetta. Pölyn keskellä Spyroa rupesi aivastuttamaan, mutta hän kykeni pitämään itsensä sen verran kasassa, ettei olisi vahingossa polttanut latvatähteä poroksi.
”Minä löysin sen, Spyro!” Sparx huusi varastohuoneen nurkasta. Sudenkorento ilmestyi laatikoiden takaa kannatellen allaan jättimäistä keraamista tähteä. Sparx näytti ohuine siipineen niin hauraalta tähden kanssa, että Spyroa alkoi hieman hirvittää. ”Voin kantaa tämän kuusen latvaan! Annas kun näytän…”
Spyro ei ehtinyt sanoa juuta tai jaata, kun Sparx oli jo lennähtänyt varastosta suuren salin puolelle. Spyro ryntäsi paikoiltaan apurinsa perään ja näki, kuinka Sparx kohosi ja kohosi ja kohosi…
… ja aika tuntui pysähtyvän, kun tähti lipsahti Sparxin otteesta ja putosi kuusen viereen salin lattialle. Posliinisesta kuviosta jäi jäljelle vain satakunta sirpaletta – mitään ei ollut pelastettavissa.
”Spyro! Spyro! Minä olen niin pahoillani, en tarkoittanut… voi ei! Latvatähti! Mitä me teemme?”
Sparx lenneskeli pöristen Spyron ja sirpaleiden ympärillä, kun pieni purppurainen lohikäärme mietti, mitä ihmettä tehdä tilanteen korjaamiseksi. Sitten hän sai idean…
”Sparx, kaikki on kunnossa. Tämä tähti ehkä hajosi ja artesaanit valmistavat meille uuden ensi jouluksi, mutta tänä vuonna, mitä mieltä olisit jos…” Vanhemmat lohikäärmeet eivät kuulleet, mitä Spyro ehdotti seuraavaksi Sparxille, mutta sudenkorento alkoi idean kuultuaan kiiltää kirkkaammin kultaisena kuin ikinä aiemmin.
Eikä ollutkaan ihme, kun pari iltaa myöhemmin joululahjojen jaon ja jouluaterian jälkeen suuressa salissa kuusen latvaa koristi ylpeänä vanha kunnon Sparx loistaen kirkkaampana kuin oikea latvatähti koskaan.
