Nimi: Aamuteetä Amazonasissa
Kirjoittaja: Mohea
Ikäraja: S
Kuvaus: Kolme tai neljä kohtausta aamuisesta leiristä trooppisessa alankosademetsässä ts. en ota tehtävänantoa kirjaimellisesti
A/N: Kirjoitettu synttärifikkitopicin kautta Kiirsulle! Paljon onnea 8.7. johdosta! 
1/?:
Aamupimeys
Meryl heräsi varhain. Hän nousi moskiittoverkon suojista, vaihtoi vaatteet aamun pimeydessä ja meni keittiötelttaan keittämään teevettä. Sademetsän tasainen aamukosteus tuntui iholla ja vaatteiden pinnassa. Se kietoi hänet joka puolelta outona ja pehmeänä. Ilma tuoksui maatumiselta, sateelta, käyviltä hedelmiltä ja öisin kukkivilta kukilta. Yhtä aikaa vihreältä ja värikkäältä, mutta enemmän vihreältä. Maatumisen ja maan tuoksu tuli läheltä, mutta muut hajut olivat peräisin kauempaa sieltä täältä. Leiriin asti ulottui enimmäkseen niiden aavistuksia. Moskiittoverkossakin oli oma eteläamerikkalainen tuoksunsa.
Sumun hidas ja säännöllinen kehittyminen korosti tuoksujen maailmaa, mutta vielä oli pimeää kuin yöllä.
Vesi oli valmiina kattilassa. Painava kansi suojasi sitä hyönteisiltä, mutta Meryl nosti kantta ja sytytti otsalampun varmistaakseen, että mitään epämääräistä ei ollut ryöminyt kattilaan yön aikana. Vesi kelmeili otsalampun valossa ja valo heijastui takaisin kattilan teräspohjasta. Pohjalla oli muutama pikkuruinen piste, jotka Meryl noukki pois.
Kun hän sammutti lampun, pimeys palasi. Kaasukeitin oli helppo sytyttää vaikka silmät kiinni.
Keittimen suhina loi avoseinäiseen telttakatokseen turvallisen taikapiirin. Sademetsä oli hiljainen, yksittäiset pisarat tippuivat ääneti maahan ja lehdille ja teltan katolle, muutamat hyönteiset sirittävät ja sadat näkymättömät sammakot kurnuttivat ja pulputtivat joka suunnassa. Lintujen, apinoiden ja ihmisten äänet puuttuivat kokonaan.
Hetki oli hauras ja arvoituksellinen, kunnes Meryl kuuli keittimen äänen yli, että jokin rapisteli kuiva-ainevarastossa. Joku oli varastanut heiltä ruokaa useana yönä, varmasti päivisinkin.
Vierasta ei ollut saatu kiinni. Juuri kun Meryl valmistautui nousemaan ylös ja yrittämään väliintuloa, rapina hiljeni eikä enää alkanut uudestaan.
Ajatus varkaasta sai Merylin sekä innostumaan että kokemaan lievää inhoa. Ei ollut mukavaa, että epämääräiset käpälät tai sormet pääsivät käsiksi ruokaan noin vain. Perusleiri oli pystytetty kuusi päivää sitten ja sademetsä alkoi ottaa sen omakseen. Leirin väellä ei ollut siihen paljon sanottavaa, kuten he saivat toistuvasti huomata.
Kun vesi alkoi kiehua, Meryl huomasi, että joku oli unohtanut pakata hunajapurkin asianmukaisesti. Purkin ympärillä oli kaksi muovipussia, mutta sitä ei ollut laitettu ilmatiiviiseen rasiaan. Kannen reunat oli kaluttu puhtaaksi, ja monta pientä muurahaista etsi tietä hunajapurkin sisään. Meryl pyyhki ne pois samaan tapaan kuin olisi huuhdellut lusikan.
Muovipussit olivat täynnä pieniä reikiä ja lisää muurahaisia. Hän asetteli ne roska-astiaan.
Laatikossa, joissa teetä pidettiin, oli tänä aamuna vaaleanruskea lintuhämähäkki, joka viimein pysäytti Merylin aikeet.
Hän katsoi sitä, mutta ei uskaltanut siirtää sitä pois. Hänelläkin oli sentään joitain rajoituksia.
Ei se pure jos sitä käsittelee huomaavaisesti, niin kuin vanhaa ladya, Corden oli sanonut. Mutta Meryl ei ollut tottunut nostamaan vanhaa ladya pois teelaatikosta.
Hän kaatoi laatikon hellävaroen ja yritti usuttaa hämähäkin tiehensä, samalla kun toivoi vakaasti että se ei tekisi järkyttävää äkkisyöksyä hänen jalkoihinsa. Kun hän näki otsavalon lähestyvän, hän luopui aikeesta ja jäi odottamaan apua.
Pimeys oli alkanut muuttua tummaksi aamuhämäräksi ja kirkas valo muutti kaiken hetkeksi uudestaan yöksi. Merylin oma valo oli hyvin himmeä.
"Mikä siellä on?" Adolphe kysyi. Hän oli vanhempi aberdeenilainen professori, joka toivoi pääsevänsä tutkimaan jokidelfiinejä. Hän kulki leirissä tohvelit jalassa. Vain aamun sanomalehti puuttui.
"Kahdeksanjalkainen amigo", sanoi Meryl.
Adolphe tuli hänen luokseen ja otti otsavalon käteensä. Hän osoitti valon kohti kyyristelevää hämähäkkiä. Eläin ei liikahtanutkaan. Merylistä oli yllättävän kiinnostavaa nähdä sen yksityiskohdat kirkkaassa valossa niin läheltä. Muovilaatikon pohjalla ollutta irtonaista teepölyä oli tarttunut sen karvoihin. Silmät kiiluivat kuin pikkuruiset mustepisarat, koivet olivat vahvat ja nivelkohdat vähän ällöttävät.
"Tuoksuukohan se nyt kamomillalta", Adolphe hymähti matalasti, äänellä joka pehmeni vaistomaisesti kun edessä oli villieläin. "Nyt kun se kerran on tullut meidän luoksemme, voisimme tarjota sille paremman laatikon."
Adolphe vilkaisi Meryliä.
Meryl ei heti vilkaissut takaisin, joten mies toimi itse ja kumartui lähemmäs hämähäkkiä käsi ojossa ja sormet liikkumatta. Hän tiesi mitä teki ja sai hämähäkin pyydystettyä vaivattomasti. Vaikka hän oli kokenut kenttätutkija, Amazonas oli hänelle vieraampaa aluetta, ja ilahtunut lämmin hymy vilahti hänen silmissään kun hän sai sulkea hämähäkin sormiensa suojaan eikä se purrut häntä tai singonnut karvoja hänen käteensä.
Meryl astui sivummalle. Adolphe lähti viemään eläintä tutkimustelttaan, jossa eläviä näytteitä säilytettiin kirjaamista varten. Tyytyväinen professori kääntyi kerran ja kysyi: "Jos sinulla on aikaa, vietkö Ellalle teetä? Hän on ollut puussa koko yön."
