Joskus olimme (K11, Luna/Ginny, 7/7)

[Isfet]

Nimi: Joskus olimme
Kirjoittaja: Isfet
Ikäraja: K11
Genre: aavistuksen melankolinen drama ja fluffy
Hahmot/Paritus: Luna/Ginny, Harry/Ginny
Osia: 7/7
Vastuunvapautus: Hahmot eivät ole minun, kaikki kunnia J.K:lle
Tiivistelmä: Hän melkein haistoi kielot, Lunan hymyn piirtyessä muistista verkkokalvoille.

A/N: Nyt aion onnistua spurtissa. Oikeasti. Tämä on omistettu Sparklylle, joka ei koskaan väsy pyytämään Luna/Ginnyä. Mikäpä minä olen vastustamaan.


1.
200 sanaa
valokuva

*

”Äitiiiii!”

”Minä siivoan nyt, kulta. Mene isän luo”, Ginny huikkasi.

Taikasauvan huitaisulla lakanat lensivät pyykkikoriin. Toinen leijutusloitsu nosti peiton ja tyynyt mytyssä ilmaan – Ginny ei koskaan saanut niitä siistille rullalle, kuten äitinsä. He molemmat uskoivat, että se johtui mielenkiinnon puutteesta. Ginny pyyhkäisi turhautuneena pölyisen hiussuortuvan kasvoiltaan, kohotti sauvaansa vielä hiukkasen ja harppoi kohti parveketta. Kevyt ranteen pudistus sai osan pölystä karisemaan, raitis ilma saisi hoitaa loput.

Makuuhuoneen matot olivat jo poissa lattian kuurausta varten, lipastolla ei olisi niin väliä. Hänen katseensa osui nurkassa jököttävään matka-arkkuun. Kaipa lattia pitäisi pudistaa senkin alta toisinaan. Ginny tarttui kahvaan ja nykäisi. Arkku oli painavampi kuin hän muistikaan.

Ginny rypisti kulmiaan ja istahti alas. Lukko oli jäykistynyt käyttämättömyyttään, sisältä tupsahti hieman lisää pergamenttipölyä. Kuivahtanut muste, luutavaha ja kukkainen hajuvesi tuoksahtivat ilmassa. Sisältä löytyi vanhoja koulukirjoja, suttuisia muistiinpanoja, pieniä purkkeja ja huispausjuliste. Kuva-albumia hän ei muistanutkaan. Hän selasi muutaman sivun lapsuuskuvia, mutta sen jälkeen oli pelkkää tyhjää. Sen sijaan välissä oli kirjekuori, jossa valokuvia oli lisää. Miten tyypillistä, ettei hän ollut selvinnyt laittamaan niitä paikoilleen.

Hän poimi yhden kuvan, jonka takapuolella luki kevät 1999. Käsiala ei ollut hänen, ja samassa hän tiesi, mitä tulisi toiselta puolelta löytämään. Hän melkein haistoi kielot, Lunan hymyn piirtyessä muistista verkkokalvoille.

[Lunalotta]

Oii, sinä kirjoitit tätä ihanuutta ihana <3 Kyl se sun 5k sieltä hiljalleen rakentuu, munki pitäs jatkaa sitä mun 50k Sirremusta... Mutta joo, se siitä. Sait mut heti oottamaan lisää (millon Luna/Ginnylla mua ei siihen saisi?) ja huomasin taas sun koukuttavan hienon lopetustaidon. Ääh, tulispa se toinen rapsu jo. Viis sun koulusta, kun voisit kirjottaa ja julkasta rapsuja salaa opettajan katseelta. xD no, ehkä sä et tee niin, mut voinhan aina vähän leikkiä

[Isfet]

SparklingAngel, spurteissa on se ihanuus, että jatkoa pitäisi tulee joka päivä 

A/N: Olisi ihanaa, jos joku kertoisi tämä osan toimivuudesta, lähinnä tuon muistelun suhteen. Tuntuuko näkökulman vaihdois oudolta jne.?

2.
200 sanaa
limenvihreä

Herranjestas, me olimme nuoria, Ginny ajatteli ensimmäiseksi, nuoria, vapaita ja onnellisia. Kaksi juuri Tylypahkasta valmistunutta tyttöä hymyilee toisiaan syleillen. He istuvat Lunan kodin valkeilla portailla, limenvihreään peittoon kietoutuneina. Huulet kohtaavat yhä hymyillen.
~
”Ginny, katso! Äidin vanha kamera.”
”Mahtaakohan se enää toimia”, hymähdän.
”Tietysti. Tämä osaa ottaa kuvan viiveellä ja kehittää sen heti”, Luna toteaa, ”kokeillaan.”
”Täällä?”
”Ei, mennään ulos.”

Luna tarttuu käteeni ja juoksee kapeat portaat alas. Hän nappaa peiton vuoteesta, vetää hiukset taakse saman värisellä hiuspannalla ja väläyttää hammashymyn, saaden vatsani kuplimaan. Luna tanssahtelee ovesta aurinkoon. Ulkona tuoksuu mehevälle maalle, omenapuu kukkii. Luna asettaa huolellisesti kameran pensaaseen, pyöräyttää säädintä ja painaa laukaisinta. Hame liehuu jalkojen ympärillä, kun hän juoksee kietomaan peiton sekä kätensä ympärilleni. Kosketus tuntuu hyvälle.

”Sano ’hyrräpää’.”
”Hyrräpää”, naurahdan.

Luna hymyilee, painaen huulilleni pienen suukon.
~
Ginny ojensi sormensa pyyhkäisemään valokuva-Lunan vaaleita hiuksia. Myös syliin laskettu kirjekuori oli limenvihreä, vaikka hän ei ollut vieläkään oppinut pitämään väristä. Olikohan Lunalla vielä se kamera? Syyllisyys tuntui pistona rinnassa. He eivät olleet tavanneet vähään aikaan, eivätkä puhuneet niistä kahdesta kesästä oikeastaan koskaan. Viimeisimmästä pöllöstäkin oli aikaa.

Ginny hieraisi otsaansa ja laittoi kuvan takaisin. Hän empi hetken, mutta tarttui kuitenkin seuraavaan. Hän voisi kaivella menneitä vielä hetken, kun aurinko kultasi kuvien reunat.

[Isfet]

A/N: Aah, tällä kirjoita ja julkaise päivässä -tahdilla en ehdi hioa näitä yhtä paljon kuin yleensä, mutta se voi olla hyväkin (?) asia. Hieman... vähemmän hauduteltua. Jännittävää.

3.
200 sanaa
paljas

Toinen kuva on otettu myöhemmin kesällä, ehkä heinäkuussa. He seisovat jyrkällä joenpientareella, Ginny tarrautuneena nauraen Lunan käsiin. Heidän hiuksensa ovat märät ja takertuneet kasvoihin, kaulaan ja olkapäihin.
~
Nojaudun luudalla eteenpäin ja syöksyn kaartaen Lunan eteen. Hänellä on yllään olkaimeton kietaisumekko, varvassandaalit roikkuvat huolettomasti sormista. Kasvoilla on seesteinen hymy.

”Kivaa että tulit.”

Vastaan hymyyn hatarasti, olen ollut jälleen pitkään poissa. Luna ei kuitenkaan tunnu välittävän – eihän hän koskaan. Yllättäen penkere sortuu ja putoan jokeen.

Vesi on hieman sameaa, muttei mutaista, tuoksuu ruokokasveille ja kirvelee hengitysteissä. Luna hihittää ulottumattomissani.
 
”Näytät upealta.”
”Minulla on kylmä”, valitan kivutessani takaisin nurmikolle, ”sinun vikasi.”
”Sinun pitää ottaa nuo vaatteet pois.”

Luna konttaa luokseni, tarttuu t-paidan helmaan ja alkaa nyhtämään märkää kangasta irti ihosta. Sortsit vaativat enemmän työtä, mutta lopulta jäljellä ovat enää bikinit. Luna riisuu oman mekkonsa ja painautuu minua vasten.

”Vedessä oli lämpimämpää, mennään sinne”, mutisen hiljaa.
”Mennään vain”, Luna vastaa ja kirmaa veteen. Pian hän on upoksissa turkoosia yläosaa myöten ja sukeltaa. Tartun käsilläni häntä lantiosta ja eksyn jälleen kiinni huuliin.

”Ginny….” Luna huokaisee sivellessäni paljasta ihoa veden alla.
”Hys.”
~
Kuva otettiin sen jälkeen, Luna lainasi toisen mekon Ginnylle. Kuivatusloitsu ei tullut ainakaan Ginnyn mieleen. Nainen painoi kätensä kuumottaville poskilleen. Hän ei ollut unohtanut.

[Lunalotta]

Saat etsiä järkevää kommenttia jostain muualta kuin minulta, koska ääh! ;___; Osaat kirjoittaa Luna/Ginnya niin ihanasti, on hyvä että oon suostutellut (painostanut) sut tän pariin. :3 Nää raapaleet on ihania, muistelot on mun mielestä juuri hyvin kirjoitettuja ja näkökulmanvaihdos ei musta ainakaan tuntunut mitenkään töksähtävältä tai mitään, tai sitten se olen vain minä joka ei siitä piittaa. No mutta kuitenkin, kiitos näistä ja tahdon lisää!

[Isfet]

Sparkly, ihanaa että tykkäät. Näistä tuli sittenkin aika tosi söpöjä, vaikka ajatus oli hieman synkempi...

A/N: Ajattelin tähän rapsuun sellaista vakavampaa keskustelua, draamaa, mutta sanamäärä tuli vastaan ja tytöt tahtoivat söpöstellä. Varokaa fluffya, ehkä tämä tästä.

4.
200 sanaa
kuka

He istuvat kukkivan kirsikkapuun alla, on jälleen kevät. Ginny syöttää Lunalle jäätelöä pienellä lusikalla, heidät jalkansa ovat kietoutuneet toisiinsa. Aurinko paistaa, paistoiko silloin aina? Vai eikö hän tavannut Lunaa kuin tuon kaltaisina aurinkoisina päivinä, jolloin olo oli kepeä ja kaikki astetta yksinkertaisempaa?
~
”Tekee mieli jäätelöä”, huokaan roikkuen Lunan sängyn laidalla.
”Jos mielesi tekee oikein kovasti, voimme tehdä sitä”, Luna toteaa.
”Oikeasti? Osaatko sinä tehdä jäätelöä?”
”Niin.”
”Kuka -?”
”Äiti opetti, hän rakasti sitä.”
”Ai.”

Haemme koneen ullakolta ja suuntaamme keittiöön, jossa totean parhaaksi pysyä pois tieltä. Luna saa keittiön hehkumaan, pyörähtelee tottuneesti hyllyköiden välillä ja napauttelee vispilöitä, kulhoja ja aineksia taikasauvallaan. Massan hän sekoittaa yhteen käsin, mutta jäätelökoneen kampi saa pyöriä taikuuden voimin.

”Kirsikka on suosikkini.”
”Se käy minulle”, vastaan tottuneena Lunan tapaan kysyä asioita.

Tumman hillon sekoituttua joukkoon Luna laittaa jäätelön lasimaljaan, joka muodostaa pieniä sateenkaaria seinille. Hän vie minut ulos, poimii kirsikankukkia suoraan puusta, sokeroi ne, ja koristelee annoksen. Kuivanut ruoho pistelee sääriä.

”Sen pitää näyttää hyvältä”, hän selittää sujauttaen yhden kukan korvani taakse.

Myöhemmin nuolen rippeet hänen sormenpäistään.
~
Ginny hymyili haikeasti. Luna sai hänet rauhoittumaan, ihastelemaan pieniä asioita. Muuttumaan raukeaksi, lempeäksi. Mutta Luna ymmärsi myös antaa hänen mennä. Ginny pystyi jäämään vain palasiksi kerrallaan, kuvien vangitsemiksi hetkiksi.

[Isfet]

A/N: Hups, päivän myöhässä. Yritän julkaista myöhemmin myös tämän päivän raapaleen.

5.
200 sanaa
sitoa

Ginny hymähti nähdessään seuraavan kuvan. Heillä on molemmilla päässään Lunan sitomat seppeleet, tällä kertaa salkoruusuista, neilikoista ja jaloleinikeistä. Valokuvassa Luna kuiskaa jotain Ginnyn korvaan, painaen sitten huulensa tytön vaaleaan niskaan.
~
Lunan kermanvärinen mekko on tahriutunut kosteasta ruohosta, olkapäiden iho punottaa. Toinen seppele on puoliksi valmis, ensimmäinen koristaa jo vaaleita hiuksia.

”Sinä punot paljon seppeleitä.”
”Pidän käsillä tekemisestä, se on rentouttavaa kun luen tai ajattelen”, Luna vastaa hajamielisesti.
”Mitä sinä ajattelet nyt?” kysyn sulkien silmäni.
”Erään filosofin mietteitä vain. Isäni pitää niistä.”

Ynähdän.

” Jos haluat tietää luonnosta, kysy luonnolta, Fracis Bacon”, Luna kallistaa päätään, ”hauskasti sanottu, eikö?”
Hän laskee valmiin työnsä maahan. ”Saanko letittää hiuksesi?”

Lunan kynnet hivelevät päänahkaani kutkuttavasti, kevyet tukistukset lähettävät kylmiä väreitä pitkin kehoa paahteesta huolimatta. Ylimääräiset kukat punoutuvat hiusten lomaan, sidottu seppele painuu kruunuksi. Lunan huulet hipovat korvaani.

”Pythagoras sanoi; älä pidä mitään omanasi.”
~
Voi miten vapaudenkaipuinen Ginny silloin olikaan. Hän ei ollut vielä valmis sitoutumaan kehenkään, ei Harryyn, ei Lunaan. Harrylla oli kyllä myös oma pieni kriisinsä siihen aikaan. Luna, suloinen Luna, oli yhtä seesteinen ja iloinen kuin ennenkin. Hän jatkoi Ginnyn lohduttamista, koko Weasleyn perheen ollessa hajalla. Luna oli lähellä kun kukaan muu ei ollut, kuten syksylläkin.

Mutta eihän se voinut kestää, ei tietenkään.

[Isfet]

A/N: Ja tässä tulee. 

6.
200 sanaa
sukka


Syksy. Sohvan vieressä on korillinen punaposkisia omenoita, Ginnyn jalat ovat Lunan sylissä. Molemmilla on raidalliset tupasukat, Ginnyn vasemmassa kantapäässä on paikka. Tytöt katsovat kameraan, eivät enää toisiinsa. Valokuvan Luna kohottaa teekupin huulilleen.
~
”Villasukat ovat ihania, eivätkö olekin?”
”Niin kai”, myönnän.

Luna hämmentää kaneliteetään.

”Minusta tuntuu, etten saa sinua enää ensi keväänä takaisin.”
Hätkähdän sekä Lunan sanoille, että toteavalla äänensävylle. Yritän nielaista kurkkuuni kohonneen möykyn.
”Mitä sinä puhut?”
”Jotenkin minä tiesin, että palaisit vielä kerran. Mutta nyt Tylypahka on ohi, kesä on ohi. Sinä et palaa minun luokseni”, Luna kiinnittää katseensa silmiini, ”Sinä palaat Harryn luo, ja se on ihan hyvä.”
”En minä -, minä en tiedä, Luna -”
”Harrysta tulee onnellinen. Minä pidän siitä, että ihmiset ovat onnellisia”, Luna sanoo uneksuvasti.

Jos kyseessä olisi joku muu, huutaisin ja vastustelisin, väittäisin tämän yrittävän hallita elämääni. Mutta en voisi ikinä huutaa Lunalle.
 
Sitä paitsi, hän taitaa olla oikeassa.
~
Ginny räpytteli silmiään. Entä jos kaikki olisi mennyt toisin? Hän voisi olla Lunan kanssa, mennä ja  tulla miten mieli tekisi, olla vapaampi kuin koskaan Harryn vaimona. Samalla hän tietää, ettei niin voisi olla. Sellaista elämää ei voi jatkaa ikuisesti.

Se oli viimeinen valokuva. Olo tuntui tyhjältä, polvia särki. Lily tepsutti punaisissa villasukissaan hänen viereensä. Ginny hymyili.

[Isfet]

A/N: Höm, totaalinen epäonnistuminen spurtin loppukirissä. Viimeinen osa on melkein viikon myöhässä, kun on ollut kiireitä.

7.
250 sanaa
tarpeeksi

”Äiti, mitä sinä teet?”
”Siivoan. Tässä on äidin vanhoja koulutavaroita”, Ginny vastasi.
”Aijaa. Isi tekee töitä ja minulla on tylsää”, Lily valitti pyllähtäen lattialle.
”Mene ulos leikkimään”, Ginny sanoi hajamielisesti sulkien kirjekuoren.
”James ja Albus menivät jonnekin, ja yksin on tylsää. Sitä paitsi siellä sataa.”
”Sataa… Voi Merlinin parta!”

Ginny pomppasi ylös lattialta ketterämmin kuin aikoihin. Kesäinen rankkasade pieksi peittoja, tyynyjä ja mattoja armottomasti. Ginny itsekin kastui hetkessä läpimäräksi, repiessään käsin kaikki turvaan sisätiloihin. Märkä mytty tahriutui pölystä ja valutti vettä pitkin parkettia.

”Oho”, Lily mutisi.

Hänestä ei tosiaan ollut kotiäidiksi.

”Äiti, miksi sinä itket? Ei se haittaa, sinä voit kuivata ne”, Lily sanoi tarttuen Ginnyä kädestä.
”En minä itke”, Ginny kiisti pyyhkien silmiään, ”hiuksista vain valuu vettä.”
”Mitäs täällä – oho.”

Harry seisoi yllättyneenä oviaukossa. Toinnuttuaan mies otti taikasauvan, kuivatti tekstiilit nopealla loitsulla ja siirsi ne vuoteeseen – myös matot. Ginny niiskahti välittämättä huomauttaa asiasta. Harry kietoi kätensä hänen ympärilleen ja pörrötti Lilyn hiuksia.

”Äiti siivoaa”, Lily totesi, saaden Ginnyn tyrskähtämään.
”Minä huomasin, muru. Äiti on ollut reipas, mutta tarvitsee ehkä kuuman kylvyn. Autatko sinä, niin tehdään me kaksi tämä yhdessä loppuun.”

Ginny katsoi ällistyneenä aviomiestään. Harry nyökkäsi hymyillen, tarttui Lilyä kädestä ja työnsi naisen hellästi ovea kohti. Lämmin ailahdus vatsanpohjalla sai Ginnyn hymyilemään kiitollisena. Rakastavasti.

Peiteltyään lapset vuoteeseen Ginny etsi käsiinsä palan pergamenttia. Kirjoitettuaan Lunalle pitkän kirjeen hän sujautti sen limevihreään kuoreen valokuvien joukkoon. Ginny varmisti pöllön lähtevän matkaan turvallisesti, ja pujahti puhtaiden lakanoiden väliin. Luna ja hän voisivat jälleen tavata, ystävinä. Se oli tarpeeksi heille.

Ginny suukotti Harryn niskaa.

[Dokumentti]

Kommenttivaihdosta moi hei moi!

Spurttirapsuja on aina kiva lukea. Ne ovat mukavan keveitä yleensä, kun aikaa miettiä ei ole liikaa, kuten itsekin totesit jossain kohti. Yleensä niissä lukijankaan ei tarvitse jäädä pohtimaan liiaksi, saa vain nauttia lukemisesta.

Luna/Ginnyyn olen tutustunut LunaLotan (pakottamana) kautta ja jollain tasolla tykästynytkin tähän paritukseen, oikeastaan se on ainoaa femmeä, jota luen muuten vain. Joten oli kiva, kun tämä oli juuri tällä parituksella. Ginny/Harry on taas hieman ristiriitainen paritus minulle. Petyin vähän kirjoissa, että he juuri päätyivät yhteen, mutta ajatukseen on jo tottunutkin hiukan. Aloin näköjään jaarittelemaan kaikesta muusta tässä. Hupsis, sitten asiaan.

Tykkäsin menneiden muistelusta, on kiva, kun ajassa palataan takaisin ja mietitään niitä silloisia fiiliksiä. Varsinkin, kun niitä verrattaan nykyisyyteen. Aluksi en pitänyt tuosta näkökulma muutoksesta muistelun ja kerronnan välillä, mutta muutaman raapaleen jälkeen totuin, eikä se häirinnyt. Toisaalta toimi jotenkin henkilökohtaisemmin noin ja oli hyvä ratkaisu pienen totuttelun jälkeen.

Luna oli juuri niin lunamainen kuin olla ja voi. Töksäyttelijä, joka saa välillä ympärillä olevat vaivaantumaan. Sanoo asiat suoraan, eikä kiertele. Ginny on minullekin aina ollut vähän oman tien kulkija, joka kaipaa vapautensa. Hahmot olivat siis oikein onnistuneita.

Voi miten vapaudenkaipuinen Ginny silloin olikaan. Hän ei ollut vielä valmis sitoutumaan kehenkään, ei Harryyn, ei Lunaan. Harrylla oli kyllä myös oma pieni kriisinsä siihen aikaan.

Mua jotenkin jäi hirmuisesti kiinnostamaan Harryn kriisi! Oliko kriisi sotaan/menneisyytensä liittyvä vai millainen kriisi herralla sitten oli ollut? Se ei tietenkään ole näiden rapsujen kannalta mitenkään olennaista, mutta kunhan jäi kaivelemaan hänenkin kriisit.

Tykkäsin myös nykytilanteen tapahtumista. Ginnyn "siivoamisesta" ja siitä, ettei hän varsinaisesti mikään kodinhengetär ole. En näe Ginnyä yhtä äidillisenä kuin Molly, vaikka varmasti on hyvä äiti lapsilleen, kodintyöt eivät vain suju yhtä hyvin kuin äidillään.

Loppu oli oikein suloinen ja mukavaa, että Ginny kirjoitti Lunalle. Myös se, että Ginnyn ja Lunan "erossa" ei ollut suurta draamaa, vain Luna toteamassa niinkuin asiat ovat oli hyvä. Olisi tuntunut hassulta, että noin keveä ja vapaasuhde olisi päättynyt isoon riitaan tai draamaan.

Oikein mukavaa luettavaa oli. Kiitos!<3

[Isfet]

Kiitos kaunis kommentista, Dokumentti!

Joo, Lunalotan kautta minäkin tähän jamaan jouduin ;> Kiva kuulla mielipiteitä tuosta muistelusta, olin aika epävarma näkökulman vaihdoksesta. Hyvä että kuitenkin toimi totuttelun jälkeen eikä jäänyt ihan irtonaiseksi! Hienoa että molemmat "todellisuudet" miellyttivät, hahmojen luonteenkin osalta. Ginny on minunkin mielestäni kodinhoidossa sinnepäin -tyyppiä, hyvä että se upposi.

Erityisen otettu olin Lunan lunamaisuudesta. Hahmo on niin valloittava, että sille tahtoo tehdä oikeutta. En minäkään usko suureen draamaan, Luna on aivan liian järkevä sellaiseen.

Kiitos <3

[Aewyn]

Mä ajattelin jättää tähän ihan pikkuisen ja nopean kommentin, kun jotenkin niin suuresti kosketuin tästä! Olen töissä ja youtube soittaa jotain sekoituksia ja luin näitä viimeisiä osia ja the Crashin These days alkoi soida taustalla ja siis voi hyvänen aika, miten ne sopivat yhteen!

En itse tykkäile hirveästi fluffista, mutta tässähän oli aika melankolinen pohjavire. Mulle tuli ainakin ihan kylmiä väreitä, kun tuntui siltä, että ehkä Ginny olikin silloin aikoinaan tehnyt väärän valinnan. Se tavallaan jäikin (mulle) vähän auki, että vaikka elämä Harryn ja lasten kanssa on lopulta ihanaa, niin oliko Ginny kuitenkaan siihen ihan sataprosenttisen tyytyväinen. Joo, Lunalle kirjoitetaan kirje ja ystävinä pysytään ja Harryn niskaa suukotetaan ja muuta, mutta jäi silti jotenkin sellainen surullinen olo. Eli siis siltä osin onnistuit todella hyvin, musta on ihanaa, että jää se sellainen vähän apea mieli jonkin lukemisen jälkeen, olen sillä tavalla jännästi viritetty.

Takaumat oli myös toteutettu kivasti. Aluksi vähän makustelin, että onko tämä nyt ok, mutta oli se kyllä! Aikamuotojen vaihtelut toimivat kivasti ja kursiivi nyt on kursiivia, mutta se oli tässä ihan aika jees.

Ja Luna oli tosi Luna ja olit saanut Ginnystäkin mun mielestä aika Ginnyn, vaikka sitä on vaikea kuvitella kotona äiteilemässä. Tässähän olikin kyllä tosi nätisti tuotu esille se, ettei se äiteily tule kaikilta ihan luonnostaan ja kotihommat voi tuntua hirveän raskailta - varsinkin, jos samalla muistelee jotain menneisyyden rakkauksia. Tykkäsin siitä, että ne kastuvat pyykit oli se viimeinen korsi, joka katkaisi kamelin selän.

Koko jutun idea oli kyllä tosi hyvä ja ihan muutamilla sanoilla sait maalailtua tapahtumat jotenkin tosi elävästi lukijalle. Kaikkihan tietää, että mitä siellä sodassa tapahtui ja sitten kun on taustatietoa, niin riittää, että sanoo vaan, että Weasleyn perhe oli rikki ja tulee heti tosi ymmärrettäväksi se, miksi Ginnykin oli rikki ja etsi lohtua vähän niin Lunasta kuin Harrystäkin.

Tällaiset valintajututhan on aika klassisia melankolian aiheita, mutta sehän johtuukin siitä, että ne vaan aina toimii ja aiheuttaa suuria tunteita. Onnistuit kyllä herättämään niitä!

Niin ja että tämä koko juttu kerrottiin vaokuvien katselun kautta ja tavallaan ihan muutamassa hetkessä siivouksen lomassa oli musta jotenkin tosi toimivaa. Joo! Tykkäsin! Kiitos tästä!

[Isfet]

Aewyn, ihanaa että jätin noinkin runsaan "pienen ja pikaisen" kommentin! Olen vähän epävarma tästä, mutta kiva kuulla että tykkäsit!

Tosi hienoa että tässä oli tavoitettavissa melankolinen pohjavire, vaikka tyttöjen suhde melkoista höttöstelyä olikin. Ehkä se on Ginnyllekin vähän epäselvää, mitä olisi pitänyt valita. Luultavasti tämä ajattelee tosinaan mikä kaikki olisikin erilailla. Ginny ei tosiaan ole mikään ihan pehmo ja luonteva hoivaäiti, vaan jutut vaatii vähän enemmän panostusta.

Sanon vielä, että oli ihanaa, että herätteli tunteita, oli selkeä ja ideanakin toimiva! Kiitos <3