Haiskun karkumatka S (ficlet ripauksella joulua)

[Fairy tale]

Nimi: Haiskun karkumatka
Fandom: Harry Potter
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylijaji: Seikkailu, ficlet
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä en tee rahaa leikitellessäsi hänen keksimiensä iki-ihanien hahmojen kustannuksella.
Yhteenveto: Haisku seikkailee joulukuisessa yössä
Kirjoittajan vapaa sana: Mukavaa joulua Kiirsu ja Odo. Toivoitte joulupakettiin haiskua/eläintarinaa.

~Haiskun karkumatka~

Uteliaisuus voitti pienen otuksen kun se oli huomannut isännän jättäneen oven auki jälkeensä. Ulkona oli aivan uusia tuoksuja, jotka vetivät sitä kovasti puoleensa. Se pujahti ulos yöhön ja seurasi nenäänsä. Ensin se kirmasi autiolla mukulakivikadulla, jonka varrella oli paljon erilaisia puoteja. Jostain tulvahti vahva tervan tuoksu, pimeän leipomon oven takaa saattoi tunnistaa vielä leipomusten tuoksun. Toriaukealla oli ihmisten kokoamia puita, joita he veivät tähän aikaan vuodesta sisälle ja koristelivat kiiltävillä houkutuksilla. Haisku nuuhki miellyttävää havun tuoksua, mutta ulkona puissa ei ollut vielä mitään kimaltelevaa.

Otuksen kynnet raapivat vähän kivistä katua, mutta siellä täällä oli myös lunta ja paikoin sitä oli kasattu suuremmiksi keoiksi. Oli aika ottaa kaikki riemu irti lumikasasta ja niinpä se kaivoi ja kuoputti vähän ja työnsi nenänsä kylmään valkoiseen lumeen. Sitten se kiipesi kasan huipulle ja tähysteli. Se aisti, ettei ollut ainoa kulkija yössä. Jossain lähistöllä kulki myös kissoja ja hiiriä. Ja ilmassa lensi silloin tällöin pöllö, joita oli tässä osassa kaupunkia erityisen paljon. Pieni karkulainen haisteli ilmaa. Se tunnisti pakkasen tuoksun ja savun, joka tuprutti läheisestä savupiipusta. Lumikasan hauskuus oli siinä, että huipulta saattoi liukua alas mukavasti istuksien. Se teki sen muutaman kerran uudelleen kiiveten aina kasan huipulle ja laski mäen alas.

Sitten jossain lähellä kolahti ja haiskulle tuli kiire jatkaa juoksuaan katua edemmäs. Mukulakivikatu muttui hiekkatieksi ja puotien loputtua alkoi asuinalue puisine pientaloineen. Kerran sen oli syöksyttävä nopeasti pensaan alle suojaan, sillä liikkeellä oli valtavan kokoinen pöllö eikä edes haiskun kokoinen olisi voinut sille mitään, jos olisi päätynyt linnun teräviin kynsiin. Sen sydän hakkasi kovasti, mutta sen mielenkiinto siirtyi kohta seuraavaan asiaan. Ihmiset olivat jättäneet takapihoille ties mitä. Oli lintulautoja, kauralyhteitä ja pähkinäautomaatteja. Oli myös kynttilöitä lyhdyissään. Se maisteli vähän kaikkea mitä maahan oli pudonnut, mutta ei välittänyt löytämästään.

Sitten se huomasti jotakin. Lumessa oli kiiltävä kolikko. Se katseli ympärilleen ja syöksyi sitten kolikkoa kohden vain huomatakseen että vähän matkan päässä oli toinen ja sen jälkeen vielä kolmaskin. Otus oli löydöstään niin innoissaan ettei huomannut päätyvänsä takapihalle, josta kuului oudon tuttua ääntä. Sellaista puhinaa ja nuuhkutusta saattoi pitää vain toinen haisku, sen lajitoveri. Kohta takapihan koskematon lumi peittyi kirmaamiseen jäljistä, kun nuo kaksi juoksentelivat peräkanaa vingahdellen ja puhisten. Sitä seurasi haistelutuokio. Pitihän toisesta saada selkoa. Karkulainen totesi päätyneensä toisen alueelle jonka koti tämä pieni piha oli. Pihan perällä oli pesäkolo, joka oli kaivettu maahan ja se oli vuorattu kaikenlaisella pehmeällä ja lämpimällä.

Vasta parin päivän jälkeen pieni otus heräsi siihen ajatukseen, että silläkin oli oma isäntänsä, joka varmasti odotti sitä. Oli aika palata kotipesälle. Yön turvin otus vipelsi seuraten omia jälkiään. Vaikka hajujälki oli jo heikentynyt, oli se kuitenkin tarpeeksi selvä, jotta se osaisi reitin kotiin. Matkalla olevia houkutuksia ei voinut välttää, vaan taskupussi täyttyi kaikesta mielenkiintoisesta ja ihmisten pudottamista aarteista, kuten pronssinvärisestä kulkusesta. Toriaukean laidalta olivat ihmisten kokoamat puut hävinneet, mutta sieltä löytyi se kaikkein paras esine – kimalteleva hopeanvärinen joulukuusen pallo. Haisku nappasi pallon mukaansa ja viuhahti nopeasti nurkan taakse palloa ihailemaan. Ja kohta se olikin jo kotiovella ja rapsutti ovenpieltä kaivuukäpälällään.
”Missä sinä olet ollut?” Isäntä kysyi löytäessään otuksen oven takaa. Hän puristi eläintä rintaansa vasten ja kiikutti sen pesälleen. ”Ehdin jo olla huolissani.”
Haisku niiskahti ja tuhisi tyytyväisenä. Se järjesteli kaikki keräämänsä aarteet pesäkoloonsa tarkkaan järjestykseen ja nukahti tyytyväisenä joulupallo vierellään.

~*~

Haiskun karkumatkalla oli seurauksensa. Kun isäntä eräänä aamuna heräsi, hän sai huomata että pesässä kävi kuhina, kun siellä olikin kokonainen pesue. Kuusi pientä poikasta tuhisi ja liikehti emonsa vierellä. Se oli herttaisinta mitä hän oli nähnyt pitkästä aikaa.

Loppu

[Vendela]

Päätin palata tänne Joulukadulle katsomaan olisiko minulta mennyt joku suloinen jouluficci ohi ja minkä ihanan paketin löysinkään <3 Voi että sentään miten tämä oli ihana ja herttainen pätkä!

Tunnelmaltaan tämä oli juuri sopivan leppoisa ja jouluinen. Ihanan kiireetön vaikka samalla oli kiva vipeltää haiskun seurana pitkin katuja. Tuollaiset pienet huomiot, kuten että pöllöjä on tässä kaupunginosassa paljon sitoivat tämän tekstin kivasti taikamaailmaan.

Ihanaa kun haiskulla oli tuliaisia palatessaan kotiin. Pienet haiskunpoikaset ovat varmasti suloisia <3 Pidin muuten siitä ettei liittänyt tätä suotaan Potter-canoniin tai Ihmeotusten-canoniin vaan lukija saa itse miettiä kuka tuo isäntä onkaan. Itselleni nousi ihan pikkuisen mieleen Melodien joulukalenteri-ficci missä Draco laittoi haiskuille kolikoita pihalle

Kiitos tästä, oli ihana tarina!

Vendela

[Neiti Syksy]

Voi kuinka olikaan suloinen! Olen aivan rakastunut haiskuihin Ihmeotus-leffojen myötä, ja tämäkään ei kyllä ollut poikkeus. Ovat käsittämättömän suloisia (vaikka myös hyvin rasittavia, ainakin ensimmäisen leffan perusteella - olisikin mielenkiintoista tietää, kuinka pitkälle he voivat muuttua aineettomiksi ja minkälaisesta materiaalista häkin pitää olla tehty, jotta haisku ei pääse karkaamaan?).

En osaa mitään muuta kyllä sanoa, kuin voi suloisuus! Karkumatkalla oleva haisku. Olin onnessani, kun kuvailtiin kaikkia hajuja ja löydöksiä, kylläpä oli mielenkiintoinen matka! Ja varsin kivaa, että uuden rakastetun luota muisti kuitenkin isäntänsä, kenen luo palasi. Siitäkin pitää kyllä antaa kehua, että minä en yhtään ajatellutkaan, että matka saattaisi tuoda myös haiskulle pentuja! Oli hyvin yllättävää, mutta todella söpöä sekin. Pidin myös paljon joulupallon mukaan nappaamisesta. Ajattelin ensiksi, että ehkä se olisi isännälle lahja eräänlaisena anteeksipyyntönä, mutta toisaalta haisku ei hirveän innoissaan luovu keräämistään aarteistaan. Kuten Vendela, tykkäsin myös, että tässä oli pääosassa nimenomaan haisku. Isännällä ei ollut niinkään väliä, ja sen sai sijoittaa mihin tykkäsi. Jotenkin kuitenkin sijoitin paikan jonnekin velhojen asuttamalle alueelle, kun maininta monista pöllöistä osui silmiini (ja tätä myötä Viisasten kivi ja "pöllöt ovat menneet sekaisin!"). Mutta en kaivannutkaan sellaista tarkkaa paikkaa tai henkilöitä, kun niin tykästyin tähän haiskuun. :')

Kiitoksia, olipa ihanan pieni välipala!

- Syksy

[Fiorella]

Hyvänen aika, tämäpä vasta oli söpöä jos mikä! <3 Pieni nuuhkutteleva ja vipeltelevä haisku aarteenetsintäseikkailulla on kyllä jotain ihan ylettömän suloista ja mielikuva välittyi tekstistä vahvasti, sen melkein näki silmissään.

Niin myös karkuretken yllättävä seuraus. Ihana linkitys elokuvaan ja haiskupentueeseen! Minäkään en osannut odottaa tätä loppuhuipennusta, niin se oli suloinen loppuhuipennus.

[Fairy tale]

Kiva kun jätit kommentin Vendela. Halusin tosiaan jättää vähän avoimeksi sen millä vuosikymmenellä tässä eletään ja kukin saa mielessään päättää kuka isäntä on.  Olen iloinen että sain tämän pienen kirjoitelman avulla sinut ja muutkin lukijat hyvälle mielelle. Haiskuista kuuluukin ilahtua.

Iso kiitos kommentistasi Neiti Syksy. En voi kuvitella haiskuja pysymään paikallaan kovin kauaa, ne ovat siihen aivan liian levottomia vipeltäjiä. Ja kyllä pöllöjen paljoudella halusin viitata siihen, että ollaan taikovan väestön alueella, joten haisku sai pitää varansa. En tiedä voiko haiskuilla lopulta olla omistajaa tai isäntää, mutta jotenkin ajattelin että niilläkin on se kotipesä johon ne haluavat palata. Ja tämä haisku käsittää, että sen isäntä myös huolehtii siitä. 

Kiitokset kommentistasi Fiorella. Elokuvateatterissa saattoi kyllä kuulla yleisön huokailun, kun haiskupentuetta näytettiin. Ja kuten voit arvata, jäi kovasti myös vaivaamaan omaa mieltäni - positiviisella tavalla. 

[Elfmaiden]

Iih, tämä oli aivan ihana!!! Haiskut ovat suosikkihahmojani Ihmeotuksissa, ja tämä oli todellakin jouluherkku! Onneksi seikkaileva haisku ei jäänyt pöllön kynsiin tai joutunut ongelmiin. Mäenlasku ja aarteiden etsintä oli hauskaa luettavaa. Niitä pihalla olleita kolikkoja jäin miettimään.  Ne vaikuttivat olevan ketjuna,  joten houkuttelikohan se toinen tätä päähenkilöä niillä luokseen? Loppu oli ihana ja onnellinen!

[Fairy tale]

Kiitos Elfmaiden piristävästä kommentista. 
Noista kolikoista. Itse ajattelen että haisku ei omista löydöistään ihan kevyesti luovu, joten olikohan haiskulla taskupussi ja tassut täynnä, vai olisiko urospuolinen tosiaan houkutellut tämän karkulaisnaaraan luokseen?

[Larjus]

Oih, voi että tämä oli söpö. Haiskut on aivan ihastuttavia, kuuluvat ehdottomasti lemppareihini taikaolennoista (rakastuin niihin ihan täysin Ihmeotukset-leffojen myötä), ja siksi olikin kiva lukea yhden sellaisen seikkailuista :3 Pidin siitä, että tässä vain kertoja kuvailee ja selittää, mitä kyseinen haisku tekee, ettei ollut sellaista inhimillistettyä eläintä, joka puhuu jne. Siinä on ihan eri tunnelma, kun ulkopuolinen kertoja kertoo pienen olennon tutkimusmatkasta!

Joulukuuset ovatkin varmasti haiskujen ihastus ja houkutus, niin paljon kaikkea kiiltävää. Pidinkin tuosta, että tämän tarinan haisku sitten löysi itselleen joulupallon, ja vielä oikein nukkuikin sen kanssa ♥ Ja voih mikä yllätys lopussa tulikaan poikasten muodossa. Mulla ei käynyt mielessäkään, että tuo kahden haiskun tapaaminen ja niiden yhdessä viettämät päivät voisivat johtaa jälkikasvuun :3 Mutta suloistahan moinen, en kyllä yhtään ihmettele sitä, kun haiskun isäntä toteaa sen olevan herttaisinta, mitä hän on nähnyt pitkään aikaan.

Nyt mun joulufiiliksetkin nousi sitten tämän ansiosta oikein kunnolla Mutta se on vain kiva, tykkään fiilistellä joulua ♥

[Fairy tale]

Kiitos paljon kommentista Larjus.  Harvassa taitavat olla ne, jotka eivät jollain lailla haiskusta hahmona pidä. Pitäminen voi tietysti olla hieman kyseenalaisemmalla tolalla, jos se pöllisi omia kolikoita. Oli tosiaan mukava hypätä hetkeksi pienen otuksen nahkoihin ja miettiä miltä maailman oikein näyttääkään ja tuoksuukaan sen silmiin ja nenään.