Otsikko: Valkean Velhottaren varjossa
Kirjoittaja: LillaMyy
Ikäraja: K-11
Paritukset: Odotheus/Elianor
Oikolukija: tavallaan Saappaaton, joka auttoi nimen ja ikärajan kanssa
Tyylilaji: historiallisfantastinen draama, lievä huumorin pilkahdus, kenties hieman seikkailumieltä
Tiivistelmä: Mitä kaikkea pienen pieni teko voikaan saada aikaan?
Haasteet: Het10, Lainaushaaste (“When someone leaves, it's because someone else is about to arrive.” ― Paulo Coelho, The Zahir) ja Kirjoitusterttu (seikkailu)
K/H: Ohoh, kaikki mahdolliset (ja mahdottomat) tekstit jumittaa, joten lähdin sitten väsäämään jotain uutta. Tämä on sitten vain lievästi historiallinen, koska sitä historiaa oli tarkoitus esiintyä täällä paljonkin, mutta sitten se jäikin vähän kaiken muun jalkoihin. Sitä kuitenkin on siellä jonkun verran, koska Alarik II on oikea henkilö (Visigoottien kuningas 484–507) ja Tolosa (nykyinen Toulouse) on ihan oikea paikka, joten pidin sen silti genretyksessä mukana. (:
I
Yksinäinen vene seilaa puolityynellä joella. Airot on vedetty sisään, eikä veneessä näy ketään, sillä se on täynnä valkoisia ja piikikkäitä ruusuja. Vain naurulokkia kiinnostaa tarkastella ihmettä lähemmin, sillä jokirannan asukit tietävät paremmin.
Jokirannassa asuvat tietävät valkoisten ruusujen voivan tarkoittaa vain Valkean Velhottaren kuolleen. On siis parasta pysytellä sisällä turvassa ja odottaa, kuka nousee velhottaren tilalle. Jos kukaan uskaltaa kokeilla onneaan.
Lopulta naurulokkikin kyllästyy nyppimään ruusuja, tai saa tarpeeksi osumia sen piikeistä. Se lennähtää toveriensa seuraksi joen penkereelle, ja hautajaisvene saa jatkaa yksinäistä ja hidasta matkaansa jokivartta alas.
Kunnes se joskus löytää merelle, ja kuka ties sieltä aina maailman laidalle asti.
II
Valkea Velhotar oli ollut pitkään Alarik II:n hovissa Tolosassa, mutta oli yllättäen palannut länteen. Kukaan ei tiennyt miksi, eikä kukaan kysynytkään. Valkean Velhottaren tapauksessa oli parempi pysyä tietämättömänä, jos halusi säilyttää henkiriepunsa.
Nuori Odotheus oli kuitenkin rohkea ikäisekseen (joidenkin mielestä jopa tyhmänrohkea). Hän oli päättänyt tehdä vaikutuksen läheisessä jurtassa asuvaan Elianoriin ja uskaltautui Valkean Velhottaren tornille joen yläjuoksulla.
Hilderith liittyi ystävänsä seuraan varmuuden vuoksi veneen kanssa. Velhottaresta kun ei koskaan tiennyt, joten oli paras olla nopea pakoreitti kehiteltynä, jos sattuisi käymään köpelösti.
Neljä päivää ja neljä yötä toverukset soutivat virtaa vastaan, kunnes he viimein näkivät tornin. Odotheuksen kohtalon hetki lähestyi.
III
Odotheus jätti Hilderithin vartioimaan venettä ja tarpoi joen rannasta tornin juurelle. Missään ei liikkunut mitään tai ketään, eikä ääniäkään juuri kuulunut. Tuntui kuin koko maailma olisi odottanut nuorukaisen seuraavaa liikettä.
Yhdestäkään tornin ikkunasta ei loistanut valoa, mutta piipusta nouseva savu kertoi kuitenkin Valkean Velhottaren olevan kotosalla. Kotijurtassa oli Odotheus rehvastellut kävelevänsä noin vain torniin, kuten muutkin pojat häntä ennen. Mutta, kuten kaikki aikaisemmatkin pojat, tornin juurella Odotheus tunsi pelon väristyksen.
Se ei kuitenkaan saanut Odotheusta luopumaan, koska Elianor oli lupautunut morsioksi vasta, jos hän todistaisi olevansa Ovidaa urhoollisempi. Kotiin ei siis ollut palaamista, ennen kuin oli jotain todisteita tornissa käynnistä.
IV
Odotheus hiipi varovasti lähemmäs tornia (vaikka myöhemmin vannoikin astuneensa urhoollisesti). Hän kosketti kylmiä tiiliä ja säpsähti, kun jostain kuului outo ääni. Lopulta se olikin vain Hilderith, joka tärisytti venettä ja loiskutti hermostuneena.
Hetken Odotheus tasasi hengitystään ja kiersi sitten ovelle. Hän avasi sen verkkaisesti ja kurkisti sisään. Ei ketään missään, vain nuhjuinen pieni kori valkeita ruusuja ovenpielessä. Koska valkeita ruusuja kasvoi vain Valkean Velhottaren mailla, Odotheus sieppasi korin todisteeksi tornissa käynnistään ja ampaisi sitten niin nopeasti kuin jaloistaan pääsi kohti venettä.
Hilderith säpsähti ystävänsä yllätyspaluuta, mutta lähti sitten kuitenkin soutamaan takaisin alajuoksulle niin nopeasti, mutta samalla hitaasti kuin suinkin pystyi.
V
Kun Odotheus ja Hilderith palasivat kolme päivää myöhemmin takaisin alajuoksulle, oli ihmetys suuri. Kukaan ei ollut miesmuistiin (jos oli koskaan) käynyt Valkean Velhottaren mailla ja palannut elävänä takaisin.
Heti seuraavana päivänä aloitettiinkin suurten häiden valmistelut, sillä nyt Elianor lupautui ilomielin sankarillisen Odotheuksen morsiameksi.
Viikon verran tuoretta hääparia juhlistettiin koko kylän voimin ja kaikin mahdollisin tavoin. Seitsemäntenä iltana Odotheus saatteli Elianorin vasta pystytettyyn jurttaansa. Vain hetki heidän vetäytymisensä jälkeen asettui Hilderith vartioon jurtan liepeille, ettei kukaan vaan pääsisi ryöstämään tuoretta aviovaimoa hänen toveriltaan.
Seuraavana aamuna sitten esiteltiin appivanhemmille likaantunutta lakanaa todisteeksi siitä, että Elianor oli viimein siirtynyt isän pikkutytöstä aikuiseksi naiseksi.
VI
Vain muutaman päivän saavat Odotheus ja Elianor viettää auvoisaa avioelämäänsä, ennen kuin valkea venee lipuu joella heidän jurttansa ohitse. Elianor istuu parsimassa aviomiehensä paitaa, kun tulee käsky sisälle ja nopeasti.
Jurtan pimennossa on vaikea tietää, koska venho on ohittanut kylän, mutta Elianor ei uskalla kurkistaa oviaukostakaan. Jos Odotheus olisi kotosalla, voisi urhea aviomies kertoa, koska on turvallista palata ulos, mutta mies on metsällä Hilderithin kanssa.
Vasta montaa pitkää tovia myöhemmin, kun Elianor kuulee aviomiehensä huhuilevan häntä, uskaltaa Elianor astua taas ulos jurtasta. Valkeaa venettä ei näy eikä kuulu, mutta Odotheus on palannut mukanaan sarvet, joista Elianor voi tehdä kauniita koruja.
VII
Iltanuotiolla Odotheus ja Hilderith kertovat kilvan tarinoita hirven kaadosta kylän naisten valmistaessa sen lihasta maukasta soppaa. Ovida kuuntelee kateellisena vieressä, mutta ei kehtaa sanoa mitään. Lopulta joku vanhoista parroista nostaa valkean veneen mukaan keskusteluun.
Kukaan ei tiedä, mikä on saattanut johtaa Valkean Velhottaren kuolemaan tai kuka on laittanut hänen hautajaisveneensä vesille. Kaikki kuitenkin tietävät, että kauaa ei rauhasta saada nauttia, sillä kohta nousee uusi Velhotar vanhan tilalle. Eikä uusi välttämättä jätäkään kylää omiin oloihinsa, kuten vanhalla oli tapana.
Illalla Elianor kömpii jurtassa tavallistakin tiukemmin Odotheuksen kylkeen kiinni. Sankarillisen uroon elkein Odotheus pitää vaimoaan sinä yönä hyvänä, kuten rakastavan aviomiehen kuuluukin.
VIII
Kun Valkean Velhottaren seuraajasta ei ala kuulua mitään, palaa pieni kylä omaan tavalliseen (ja usein kovinkin tylsään) arkeensa. Miehet jatkavat metsästystä ja naiset huolehtivat kotijurtista. Lopulta Elianorinkin vatsa alkaa pyöristyä, ja Odotheus saa ylimääräisen vuohen laumaansa appiukolta.
Kaikki näyttää sittenkin kääntyvän parhain päin, kunnes eräänä aamuna ei aurinko nousekaan. Taivas on synkkääkin synkempi, mutta sadetta ei näy eikä kuulu. Siitä jokirannan pienen kylän asukkaat tietävät, että kisa Valkean Velhottaren paikasta on alkanut.
Kyläläiset tiivistävät pienten jurttiensa välimatkoja toisistaan ja nostavat sateen kuluttamat aidat ympärilleen. Sitten pitää vain odottaa, kunnes voittaja on viimein selvillä. Ja toivoa tämän olevan suopea jokivarren asukkaille.
IX
Kuluu viikko jos toinenkin ja yhä vaan taivas pysyttelee tummana. Jokivarren asukkaat alkavat jo tehdä lähtöä kotikonnuilta paremmille maille, kun kylään astelee muukalainen.
Kaikki tuijottavat tulijaa kuin tämä olisi lentänyt paikalle.
”Kuka täällä on johdossa?” muukalainen kysyy, mutta kukaan ei vastaa tälle. Kyläläisiä pelottaa liikaa, koska tulijan ajoitus on mahdollisimman huono. Odotheus päättää rohkaista mielensä ja astuu appiukkonsa puolesta esiin.
Elianor katsoo vierestä, kuinka hänen aviomiehensä johdattaa muukalaisen heidän jurtalleen keskustelemaan. Koko kylä odottaa henkeään pidätellen, mitä ihmettä oudolla kulkijalla voisi olla asiaa tällaiseen aikaan.
Kauaa ei Odotheus viivy jurtassa, kun hän pyytää vaimoaankin paikalle. Elianor kävelee jurttaan pelosta jäykkänä.
X
Jurtassa Elianor saa kuulla muukalaisen oudon tarinan. Kuulemma Odotheuksen varastamassa korissa piili Valkean Velhottaren elintaika, joten sen vieminen on vienyt myös Velhottaren hengen. Taika ei kuitenkaan voinut katketa noin vain, vaan se siirtyi seuraavalle.
Muut velhottaret olivat yrittäneet etsiä elintaikaa siinä onnistumatta, sen vuoksi sää oli niin pitkään oikutellut. Sillä elintaika oli siirretty jokivarren kylään.
Elianor katsoo miehiä ihmeissään. Hänkö olisi seuraava Valkea Velhotar? Ei, sitä ei muukalainen suinkaan tarkoita, sillä elintaika ei voi siirtyä jo elävään olentoon, ellei tällä ole taikaa omasta takaa.
Valkean Velhottaren elintaika onkin siirtymässä Odotheuksen ja Elianorin tulevaan tyttäreen, josta tulisi aikanaan tornin uusi valtiatar.
