Ficin nimi: Kutituksen kuningas
Kirjoittaja: Nukkemestari
Fandom: Kuninkaansurmaajan kronikka (Tuulen nimi & Viisaan miehen pelko)
Tyylilaji: Draama
Ikäraja: K11
Paritus/Päähenkilöt: Kvothe/Bast (eli Kote/Bast), OC/Kvothe
A/N: On olemassa liian vähän kuninkaansurmaajan kronikka-fanficcejä ja vielä vähemmän Suomeksi. Täytyy siis korjata tilannetta.
Kutituksen kuningas
Alkusoitto
”Bast, tule tänne. Tuo mukanasi tuoppi sountenia”, majatalon isäntä huudahti yläkerrasta. Bast virnisti ja haki tuopin täyteen vettä ennen kun suuntasi yläkertaan. Kote seisoi punaisia hiuksiaan silitellen huoneensa ovella, nappasi vesituopillisen Bastilta ja hörppäsi siitä. Bast katseli toimitusta mielenkiinnolla aavistaessaan tämän ollessa yksi Koten tempuista pitää yleisö jännityksessä. Tuskin hänen Kotensa olisi ilman syytä kutsunut hänet ylös veden kera. Kote raotti toista silmäänsä, huomasi Bastin tuijotus, virnisti ja joi vielä yhden pitkän kulauksen ennen silmiensä avaamista.
Bast rakasti näitä hetkiä kun Kote valmistautui kertomaan jotain. Hänestä tuntui että silloin hän näki osan sitä Kvothea joka tämä oli ollut Yliopistoaikoinaan. Siksi hän halusi kannustaa tätä kertomaan pienen pieniäkin tarinoita, mutta valitettavasti majatalon isännän kertomishalu oli vaihtelevainen.
”Käy istumaan Bast”, Kote sanoi ja osoitti yksinkertaista puutuolia. Hän itse asteli istumaan sänkynsä reunalle. Bast totteli innoissaan.
”Aion kertoa sinulle tarinan jonka olen halunnut kertoa sinulle pitkään”, Kote sanoi ja jatkoi: ”tämä on itseasiassa tarina minun elämästäni, mutta en halua jakaa Kronikoitsijan kanssa.”
Kuin sopimuksesta molemmat vaikenivat ja pidättelivät hengitystään. Kronikoitsijan kuorsaus kuului muutaman huoneen päästä selvästi.
”Eikä se välttämättä edes mahtuisi elämänkertomukseenikaan”, Kote sanoi: ”Se kuuluisi tähän kohtaa elämäntarinaani. Oletko valmis?”
Bast nyökkäsi ja katsoi silmät avonaisesti Koten kasvoja, jotka näyttivät säteilevän outoa voimaa, jota niillä näkyi niin harvoin.
Tempo primo
Turmellusten yön jälkeen heräsin pää painaen kuin Felurianin paneminen. Se on hyvä kuvaus koska tunsin oloni samaan aikaan huonovointiseksi ja raskaaksi mutta silti jotenkin ihmeelliseksi ja kevyeksi. Kuin mieleni olisi nuorentunut monta vuotta. Kuulin vierestä hihitystä. Nousin ja tajusin olevani metsässä.
Käänsin katseeni ja huomasin heleän naurun lähteen olevan omituinen olento, jonka arvelen olevan jonkinlainen keiju. Tämän valkeana pehkona leijuva hiukset olisivat vielä voimeet olleet ihmisen, mutta olennon sininen iho ja liki mustina hehkuvat silmät paljastivat heti tämän todellisen olemuksen. Malvanpunaisia lyhytlahkeisia housuja lukuunottamatta olento oli vaatteetta, jäntevä rintakehä kaareutuneena minua kohti.
Tajusin omituisen oloni johtuvan siitä, että olin jälleen ylittänyt maailmojen rajan ja olin jälleen keijujen maailmassa. Olento kikatti.
”Olen kuullut sinusta Kvothe”, se sanoi ja väläytti orvokinviolettia hymyään, jonka se peitti heti pitkillä sormillaan.
”Olen otettu että olet kuullut minusta, mutta minulla ei ole harmikseni kunniaa tuntea sinua etukäteen”, totesin. Olento hihitti jälleen.
”Yhtä kaunosanainen kuin olen kuullut”, olento sanoi ja jatkoi: ”minä olen Mahvanra ja minua kutsutaan kutituksen kuninkaaksi”.
”Mukava tavata sinut”, sanoin ja nyökkäsin Mahvanralle tavalla jonka toivoin olevan kunnioittava tai ainakin ystävällinen. Olennon kikatuksesta onnistuin ainakin jotenkin. ”Miksi sinua kutsutaan kutituksen kuninkaaksi?”
Ensimmäinen kesuura
Bast haukkoi henkeään. Hän ei ollut pysynyt pitkään tuolillaan vaan istui nyt Kvothen vieressä sängyllä.
”Minä olen kuullut hänestä! Hän on tosiaan meikäläisiä. Mutta sehän tarkoitaa...”
”Bast! Sinä keskeytit tarinani.”
”Anteeksi, Reshi. Minä vain en osaa istua tuolla tuolilla. Se on kova ja asento epämukava. Ja tämä tarina...”
”Mitä jos ottaisit sitten paremman asennon”, Kote totesi.
”Heti paikalla”, Bast sanoi ja kaatoi Koten sängylle. Hän väläytti ovelaa ilmettä ja kumartui suutelemaan Kotea. Syvä suudelma keskeytyi majatalon isännän työntäessä päällään olevaa Bastia kevyesti poispäin.
”Ei nyt, Bast”, Kvothe sanoi
”Ei nyt?”
”Ei vielä, rakas.”
Da capo
”Minä päästän luoltani pois vain ne, jotka saavat minut nauramaan kutituksellaan”, Mahvanra sanoi eikä yllättäen hihittänyt. Hän nousi ja hypähti luokseni. Olento kumartui puoleeni ja juoksutti sormeaan leukalinjaani pitkin.
”Tahdon nähdä itse millainen olet”, Mahvanra sanoi matalalla äänellä. ”Otatko haasteen vastaan?”
Arvelin ettei vaihtoehtoja ollut. Jos vastaisin ei hän tuskin päästäisi minua pois. Nyökkäsin. Olento kikatti ja nosti käteni lanteilleen.
”Kutita minua Kvothe”, hän sanoi ja suuteli minua. Hänen tuoksunsa oli kuin kevyt niityn henkäys. ”Kutita minua.”
Ja minä kutitin. Toivoin että hänen naurava olemuksensa alkaisi pian nauraa, mutta kokemuksesta tiesin ettei mikään ole niin helppoa. Mahvanra vain hymyili käydessäni kimppuun hänen kainaloihinsa. Kuljetin kättäni pitkin hänen vatsaansa, ylös ja alas. Yhä voimakkaammin ja voimakkaammin. Vaikka sormeni ovatkin soittamisen takia tottuneet työn tekoon, alkoivat ne väsyä.
Toinen kesuura
Bastin sormet availivat Koten paitaa. Pian hänen sormensa laskeutuivat tämän rintakehälle leikittelemään.
”Näinkö”, Bast sanoi ja kutitteli Koten nännipihaa.
”Tuohon tyyliin”, Kote myönsi Bastin sormien jatkaessa matkaansa alemmaksi. Hän huokasi nautinnollisesti kun Bastin sormet leikkivät hänen housun rajassa. Sitten jokin Koten katseessa terävöityi. Hän tönäisi Bastin päältään ja kipusi tämän päälle. Hän nappasi tämän kädet ja piti häntä kiinni pedissä.
”Kuulehan rakas”, hän kuiskasi Bastin korvaan. ”Mitä paremmin pysyt hiljaa lopputarinan ajan, sitä nopeammin voin esitellä taitojani.”
Diminuendo
Tuntui että olin kutittanut Mahvanraa tunti kausia, ehkä jopa päiviä. En jaksanut enää, joten lopetin kutittamisen. Mahvanran katseessa oli outo sekoitus ylimielisyyttä ja pettymystä.
”Minulla on voimakkaat sormet, mutta en jaksa enää”, sanoin Mahvanralle. ”Saanko nukkua hetken? Jaksaisin ehkä paremmin.”
”Hyvä on”, Mahvanra sanoi surumielisesti. ”Kunhan lupaat herättyäsi soittaa minulle tuolla luutulasi jotain”
”Minä lupaan”, sanoin ja annoin mustuuden imaista minut unettoman unen ihanuuteen.
Kolmas kesuura
”Reshi, tämä vie liikaa aikaa”, Bast valitti yhä Koten otteessa. ”Etkö tunne minua?”
”Tunnen sinut”, Kote vastasi ja vapautti toisen Batin käsistä jotta pystyi kiusoittelevasti hivuttaan omaansa pitkin Bastin etumusta. Tämän keijuisuus oli venynyt jo valmiiksi täyteen mittaansa. ”Mutta tämä tarina ei vie pitkään enää rakkaani. Odota vielä hetki. Se on sen arvoista, usko pois.”
Con brio
Herättyäni soitin Mahvanralle, kuten aikanaan Felurianille, Tunari tinurin ja monta muuta kappaletta. Tämäkin suhtautui niihin lapsen innolla, ihailen kovin jokaista nuottia. Musiikilla vaikutti olevan hänelle läheisyyden halua nostava, sillä pian hän istui melkein kiinni minussa, käsi kietoutuneena hartioilleni. Tämä tietenkin häiritsi soittamista, joten ajatuksissani liikautin äkisti toista kättäni hätistääkseni häntä. Käteni osui hänen kylkeensä. Ja hän nauroi. Sitten hän näytti punastuvan, tai pikemminkin violetihtuvan. Hän nosti kätensä suulleen ja hihitti.
”Sinä läpäisit testini, Kvothe”, Mahvara sanoi. Olin pöllämystynyt. En ollut edes tarkoittanut kutittaa häntä, mutta annoin hänen luulla että olin suunnitellut kaiken.
”Olit ovela. Näin päästän sinut pois luoltani ja annan sinulle kutitusten kuninkaan siunauksen”, Mahvara sanoi.
Loppusoitto
”Mikä kutitusten kuninkaan siunaus on?” Bast kysyi silmät täynnä intoa.
”Pystyn tuottamaan äärimmäistä nautintoa pelkällä kutituksellani”, Kote vastasi, suuteli Bastin kaulaa ja alkoi sitten kutittamaan tätä.