Ficin nimi: Kuin narri kalliolla
Kirjoittaja: repa
Beta: -
Genre: naivistinen draama
Ikäraja: S
A/N: En tiedä, mikä sana olisi ollut osuvampi kuvaamaan tekstin tarkoituksellista lapsekkuutta, joten lainasin sanan 'naivistinen' kuvataiteesta. Saa kivittää! Itse tekstistä sen verran, että tämä syntyi yön pikkutunneilla aikalailla tajunnanvirtana. Mielestäni kuitenkin ihan hauska kokonaisuus, joten heitetäänpä julkaisuun tämäkin. Kieli poskessa kirjoittelua, mutta onhan tässä ripaus yhteiskuntakritiikkiäkin.
Kuin narri kalliolla
Hän oli hullu ja hän tiesi sen. Hänen vanhempansa tiesivät sen. Hänen sukunsa tiesi sen. Hänen ystävänsä tiesivät sen. Ei se silti ollut koko kylän tiedossa. Juoruilla oli tapana levitä.
Hän sai paljon anteeksi sillä, että kertoi olevansa taiteilija. Hän kirjoitti. Hän maalasi. Hän piirsi. Hän lauloi. Ja hänet tunnettiin kylän nuorena taiteilijalahjakkuutena. Oikeana moniosaajana, jollaista ei oltu nähty sitten sen Tuomarinmäen Paavon pikkuserkun. Sen, joka ei suostunut jäämään lehmitilalle, vaan joka lähti Helsinkiin. Sen, joista huhuttiin, ettei siitä mitään sitten tullutkaan.
Mutta nyt heillä oli uusi taiteilija, joka saattaisi nostaa heidän oman kylänsä maineeseen ja kunniaan. Koko kylän poika. Mitä sitten, että homoksi huhuttiin? Vaikka olihan se hieman kiusallista, että koko kylän oma poika oli homo. Vai oliko edes, ei siitäkään ehkä ollut varmuutta. Ei kukaan ainakaan myöntänyt koskaan olleensa hänen kanssaan tekemisissä sillä tavalla. Mutta eipä se ollutkaan asia, josta yleensä kovasti huudeltiin.
Kylä oli kuitenkin väärässä. Ei Kalle homo ollut, ei sinne päinkään. Kalle ei oikeastaan ollut Kalle lainkaan. Kalle oli oikeasti nainen, mutta siitä ei tiennyt kukaan. Siitä ei tiennyt hänen vanhempansa. Siitä ei tiennyt hänen sukunsa. Siitä ei tiennyt hänen ystävänsä. Siitä tiesi vain Kalle itse, sillä juoruilla oli tapana levitä. Jos juoruja ei laittanut liikkeelle, eivät juorut pääsisi leviämäänkään.
Kyllä se tulisi aikanaan selviämään. Mutta silloin Kalle olisi jo Helsingissä ja hänet tunnettaisiin Katjana. Sinne menisi se koko kylän poika. Se, jonka piti nostaa kylä viimeinkin maineeseen ja tuoda niitä nättejä kaupunkilaislikkoja kylän maatilojen pojille kosittavaksi. Mutta ei tulisi Kallesta koko kylän poikaa. Sitä, jonka homoudesta vaiettiin ja kiusaantuneena puheenaihetta vaihdettiin. Sitä, joka kuitenkin hyväksyttiin yhteisen edun nimissä.
Kallesta tulisi se Katja, jota ei kotikylä koskaan suostunut hyväksymään. Kalle lakkaisi olemasta ja Katjasta tulisi se kaupunkilaistyttö, jollaisia ne maatilojen pojat olisivat kosittavakseen halunneet. Mutta ei Katjaa, koska Katja oli luonnonoikku. Niin koko kylä tulisi kertomaan. Juoruilla oli tapana levitä.
Ja siitä saisivat tietää vanhemmat. Siitä saisi tietää suku. Ja siitä saisivat tietää ystävätkin. Ja siitä tulisi koko kylän asia. Että koko kylän hintti olikin koko kylän transu. Ja ei auttaisi sanoa, että Kalle ei ollut homo. Kalle oli Katja. Ja Katja oli trans, ei transu.
Juoruilla oli tapana levitä. Mutta Katja ei aikonut jäädä sitä kuuntelemaan. Katjasta tulisi Helsingin oma tyttö.
Ja jos hän pääsisikin kuuluisaksi niin sen juorun hän kovasti toivoisikin leviävän, että saisi koko kylä viimein näpeilleen.
