Severus-trilogia | Angst, songfic, Severus/Lily, valmis, K-11

[Rowena]

Nimi: Severus-trilogia
Kirjoittaja: Rowena
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: Angst, songfic
Paritus: Severus/Lily
Tiivistelmä: Jos kysyisit Severus Kalkarokselta, miksi hänestä tuli julma ja kylmä, hän voisi kertoa kolme tiettyä hetkeä elämästään. Mutta mitä luultavimmin hän kuitenkin vain katsoisi sinua halveksien ja määräisi sinut jälki-istuntoon.
Kirjoittajan sana: Marlene McKinnon haastoi minut kirjoittamaan kolmiosaisen Severus/Lily -ficin, jossa jokaisessa osassa olisi hänen valitsemansa Sonata Arctican biisi. Marlene kertoi myös, minkä ikäisen halusi Severuksen olevan kussakin osassa. Tässä tämä ficci nyt sitten on, Marlenelle tietenkin omistettuna <3. Sataseen tämä menee sanalla 010. Vuodet.
Ekan luvun biisi on tässä: Shamandalie.
Varoitus: Viimeinen luku käsittelee kuolemaa.





SEVERUS-TRILOGIA

I osa - Kuu oli niin kirkas ja niin lähellä meitä, joskus


Kun Kehrääjänkujalta käveli tarpeeksi kauas, tuli vastaan metsä. Se ei ollut pimeä eikä tiuha, ei lainkaan uhkaava, kuten Kielletty metsä. Se oli hyvä leikkipaikka kahdelle yksitoistakesäiselle.

"Äidin mielestä emme saisi leikkiä muualla kuin kotipihassa", Lily sanoi ja istui isolla kivellä, meidän leikkikeittiömme pöydällä. Siristin silmiäni katsoessani häneen, koska punertava aurinko paistoi hänen selkänsä takaa.

"Nyt on kesä eikä pimeä tule aikaisin. Kotona on tylsä leikkiä", sanoin ja heitin sammalta maakuoppaan, joka toimi noidankattilanamme.

"Niin on, Petunia on koko ajan ikkunassa. Mutta pidä sinä huolta siitä, että olemme iltapala-aikaan kotona."

"Toki. Minä osaan katsoa ajan auringosta", kehaisin ja Lily katsoi minua palvovasti, ennen kuin kysyi:

"Mitä leikittäisiin?"

"Tietäjän karvaista sydäntä?"

"Joo!"

Kesän alussa Lily oli lainannut minulta Siuntio Silosäkeen Tarinat ja ihastunut siihen ikihyviksi. Leikimme aina jotakin kirjan tarinaa, paitsi silloin, kun leikimme kotia. Tietäjän karvainen sydän oli meidän molempien lempisatu - Lilyn siksi, että hän rakasti ylhäisiä neitoja, joille kävi huonosti, ja minun siksi, että minua kiehtoi tietäjä, joka pelkäsi rakkautta siinä määrin, että repi varmuuden varalta sydämen rinnastaan ja sulki sen arkkuun. Minä leikin tietenkin aina tietäjää ja Lily neitoa, jonka tietäjä surmasi, koska ei voinut kestää aitoa ja pyyteetöntä rakkautta, vaikka juuri sitä kaikkein eniten janosi.

Sinä heinäkuisena iltapäivänä neidon ja tietäjän leikkiminen oli erityisen hauskaa. Lily löysi kiven, joka yhdestä tietystä kulmasta katsottuna muistutti hyvin etäisesti sydäntä. Se oli neidon puhdas sydän, jonka tietäjä repi irti ja yritti panna omaan tyhjään rintaansa. Käpy oli tietäjän karvainen sydän.

Leikimme Lilyn kanssa tanssiaisia, joissa neito ja tietäjä kohtaavat ensimmäisen kerran. Tanssimme niin, että ruohomatot lentelivät. Hengästyttyämme liikaa ryhdyimme leikkimään sadun kaameaa loppua. Sitä leikimme uudestaan ja uudestaan ja koko ajan se oli hauskempaa. Lopulta minua ei ujostuttanut enää laisinkaan huutaa metsään, että halusin tuntea rakkautta.

Kuten satu, myös leikkimme päättyi traagisesti. Makasin puoliksi Lilyn päällä surmattuani neidon ja huusin jälleen haluavani oppia tuntemaan puhdasta, palavaa rakkautta. Sitten se tapahtui: Lilyn äidin terävä ääni palautti meidät takaisin elävään elämään.

"Lily! Mitä tämä on? Severus! Lily!"

Ennen kuin ehdimme tehdä mitään, hän oli vetänyt Lilyn kovakouraisesti ylös ja sysännyt minut sammalpeitteen päälle.

"Katso nyt, tyttörukka, hameesi on ihan likainen! Mitä maailman nimeen te puuhastelitte? Lily!"

Lily punastui. Minä en ymmärtänyt, miksi.

"Severus, minä puhun tästä äitisi kanssa."

"Rouva Evans, minä pyytäisin, ettette..."

"Kello on jo vaikka mitä, voi jestas, miten huolissani olin, ja täältä kurakosta minä löydän teidät kutemasta!"

"Äiti, me leikimme", Lily sanoi tulipunaisena. Silloin tilanne alkoi valjeta minullekin, mutta en voinut ymmärtää, miten Lilyn äiti saattoi kuvitella meidän tekevän aikuisten asioita, vaikka olimme lapsia.

Rouva Evans lähti retuuttamaan tytärtään kädestä pitäen takaisin kotiin. Minä jäin seisomaan metsään ja tuijotin häilyvää kuuta, joka oli salaa katseeltani noussut taivaalle ja muuttanut ennen niin ihanat leikit väärän värisiksi.

Lily joutui viikoksi arestiin. Vapauduttuaan hän tuli meille, mutta häntä ei huvittanut leikkiä. Ei myöskään seuraavana päivänä. Minä menin metsään vielä muutaman kerran, mutta ei yksinään leikkiminen tuntunut samalta.

Syksyyn tultaessa minäkin jätin metsän taakseni.



Sonata Arctica - Shamandalie

In good old times, remember my friend
Moon was so bright and so close to us, sometimes
We were still blind and deaf, what a bliss?
Painting the world of our own, for our own eyes, now?

Can we ever have what we had then?
Friendship unbreakable
Love means nothing to me
Without blinking an eye
I'd fade, if so needed,
All those moments with you
If I had you beside me

One cloudy day we both lost the game?
We drifted so far and away
Nothing is quite as cruel as a child
Sometimes we break the unbreakable, sometimes?

And we'll never have what we had then
Friendship unbroken
Love means nothing to me
Without blinking an eye
I'd fade, if so needed,
All those moments with you
If I had you beside me now

I was unable to cope with what you said
Sometimes we need to be cruel to be kind
Child that I was, could not see the reason
Feelings I had were but sham and a lie?

I have never forgotten your smile
Your eyes, oh, Shamandalie
Time went by, many memories died
I'm writing this down to ease my pain

You saw us always clearer than me
How we were never meant to be
Love denied meant the friendship would die
Now I have seen the light
These memories make me cry

Can I ever have what I had then?
Friendship unbroken
Love means nothing to me
Without blinking an eye
I'd fade, if so needed,
All those moments with you
See the world with my wide open eyes

Friendship got broken
There's no other for me
Like the one of my childhood days
Can you forgive me?
The love got better off me,
On that day back in old times

[Cassiopeia]

Ensin oli aika huvittavaa alkaa lukea tätä, koska itse kirjoitan tällä hetkellä myös kolmiosaista ficciä tosin vain Shamandalie biisistä ja kokonaan eri parituksella, mutta oli silti kivaa nähdä, että kuinka paljon erilaista tavaraa yhdestä biisistä voi saada aikaan. Haluan siis ensin kehua bändivalintaa (niiden useimmat lyriikat, ahh) ja paritusvalintaa. Sellaiset, jotka kiinnittävät minun huomioni takuuvarmasti ja toki kirjoittajan nimi tuossa ficin perässä, krhm. ^^ Taidan kommentoida perusteellisemmin sitten, kun fic on kokonaisuudessaan valmis, mutta haluan jo tässä vaiheessa kertoa jotain päällimmäisiä ajatuksia ja ilmoittaa, että luen, pidän ja odotan jatkoa innoissani.

Sinulla ja Severuksella on yhteisymmärrys. Lilystä ja sivuhahmoistakin sinä kerrot hyvin, mutta jokin tuossa sinun Severuksessasi on koskettavaa. Varsinkin, kun kerrot hänestä lapsena. Jotenkin siitä saa ihanan vaikutelman. Sellaisen eksyneen. En ole koskaan osannut selittää ajatuksiani Severuksen suhteen, koska se on hahmona niin uskomattoman moniulotteinen ja sekava. Tykkään hirveästi, enkä osaa sanoa miksi. Varsinkin Lilyn kanssa yhdessä, loistava paritus.<3 Meni vähän sivuraiteille, mutta halusin sanoa, että pidän Severuksestasi kovasti ja yleensäkin hahmoista. Olet hahmokuvauksessa uskomaton.

Teksti oli pääpiirteissän ihanan kaunista, sopivasti aurinkoista ja synkkää ja vapauttavan tulkinnanvaraista. Tarina Tietäjän karvaisesta sydämestä oli mahtava lisä ja jo siinä vaiheessa olin myyty. Minä aloin tietenkin vilkkaalla mielikuvituksellani keksimään kauheasti piilomerkityksiä, etsimään vihjauksia ja kehittelemään kaikkea. Tekstisi yleensäkin ovat todella inspiroivia ja saavat ajatukseni liikkeelle. Kirjoitustyyliäsi minä suorastaan rakastan ja olet auttamattomasti noussut lempificcareideni joukkoon. Ei voi muuta sanoa, kuin kaunista ja minä tosiaankin odotan jatkoa innoissani.

Syksyyn tultaessa minäkin jätin metsän taakseni.

Halusin tämän lainata vielä esimerkiksi sellaisesta lauseesta, jossa sinä kiteytät muutamaan sanan hirveän määrän tunnetta, ajatuksia ja tapahtumia. Olet loistava.

[Rowena]

Cassiopeia, kiitos ihanasta kommentistasi!

Ooh, haluan sitten lukea sinunkin tulkintasi Shamandalie-biisistä! Mielenkiintoista nähdä, miten erilaisia tulkintamme ovat. Minä en Sonata Arcticaan ole kauhean paljon perehtynyt, Marlene valitsi tässä ficissä käytetyt biisit. Upeita sanoituksiahan ne toki ovat.

Kiitos paljon hahmokuvauskehuistasi! Yksi syy siihen, että kirjoitan, on ihmisen tutkiminen, ja siksi kuvailen paljon mieluummin juuri ihmistä kuin esimerkiksi ympäristöä.

Hui, minäkö lukeudun lempificcareihisi? Mikä kunnia! Ihanaa on myös se, että inspiroidut teksteistäni!

Oh, nyt tästä palautteenpalautteesta tulee kohta pidempi kuin ficin toisesta osasta. Joten en enää turise muuta kuin: KIITOS!


xxx


A/N: Toisen luvun biisi on My Selene.



II osa - Piilossa päivänvalolta

"Severus, tämän on loputtava", Lily sanoi. Hän oli sylissäni ja huohotti yhä. Hänen sanansa lävistivät minut kuin kylmyyttä hohkaava kalmalaskos olisi hulmahtanut lävitseni. En ollut valmistautunut kuulemaan noita sanoja. Tai olinhan minä. Mutta en näin pian enkä tällaisessa tilanteessa. Painoin Lilyn tiukemmin rintaani vasten ja hautasin kasvoni hänen sotkuisiin hiuksiinsa.

"Miksi?"

"Minä olen vannonut Jamesille uskollisuutta."

"Ja hän sinulle kunnioitusta. Hän ei kunnioita sinua."

"Minä en ansaitse sitä."

"Sinä ansaitsisit minulta kaiken mahdollisen kunnioituksen", sanoin ja suutelin Lilyn kaulaa. Hän kietoi kätensä ympärilleni ja huokaisi.

"En voi heittää kaikkea menemään. Harrykin..."

Vaimensin Lilyn suudelmalla. Hänen pieni poikansa ei ollut suosikkipuheenaiheitani. Mutta Harrysta sain idean.

"Hae Harry. Piilotetaan teidät tänne. Me voisimme olla yhdessä joka päivä", kuiskasin Lilyn huulille. Hänen vartalonsa jännittyi sylissäni, mutta rentoutui jälleen, kun suutelin häntä.

"Ei se tulisi onnistumaan. Et jaksaisi kuunnella Harryn kitinää."

"Voin opetella. Sinun vuoksesi", sanoin ja irvistin sisäänpäin. Mitä en olisi valmis tekemään saadakseni pitää Lilyn.

"Minä... se olisi ihanaa, Severus, mutta minusta tulisi avionrikkoja. Haluatko tehdä minusta kunniattoman?"

"Haluan tehdä sinusta onnellisen."

"Minä en voisi liikkua täältä mihinkään, en auttaa kiltaa, en... ei onnistu, Severus."

"Rakastan sinua", sanoin ja tiesin, etten voisi enää ikinä sanoa sitä uudelleen. Lily kierrähti päälleni, suuteli minua, haroi hiuksiani, puri kaulaani ja laski sitten päänsä rintakehälleni.

"Minä en rakasta sinua."

Tiesin hänen valehtelevan, totta kai tiesin. Pieni hölmöni yritti tehdä erosta minulle tuskattomamman siinä surkeasti epäonnistuen. Lily purskahti itkuun ja minä päätin olla lohduttamatta.


Sonata Arctica - My Selene

Nocturnal poetry, dressed in the white and silver you'd smile at me
Every night I wait for my sweet Selene

But still...
Solitude's upon my skin
A Life that's bound by the chains of reality
Would you let me be your Endymion?

I would
Bathe in your moonlight and slumber in peace
Enchanted by your kiss in forever sleep

But until we unite
I live for the night
Wait for time
Two souls entwine

In the break of new dawn
My hope is forlorn
Shadows they will fade
But I'm always in the shade
Without you...

Serene and silent sky
Rays of moon are dancing with the tide
A perfect sight, a world devine

And I...
The loneliest child alive
Always waiting, searching for my bride
I'm still alone in the dead of night

Silent I lie with a smile on my face
Appearance deceives and the silence betrays

As I wait for the time
My dream comes alive
Always out of sight
But never out of mind

And under waning moon
Still I long for you
Alone against the light
Solitude am I

In the end I'm enslaved by my dream
In the end there's no soul who'd bleed for me

Hidden from daylight I'm sealed in my cave
Trapped in a dream that is slowly turning to nightmare,
Where I'm all alone
Venial is life when you're but a dream,
The book is still open the pages as empty as me

I cling to a hope that's beginning to fade
Trying to break the desolation I hate

But until we unite
I live for the night
Wait for time
Two souls entwine

In the break of new dawn
My hope is forlorn
We will never meet
Only Misery and me

This is my final call
My evenfall
Drowning into time
I become the night

By the light of new day
I'll fade away
Reality cuts deep
Would you bleed with me
My Selene?

[Cassiopeia]

Ööh, olen ihan sanaton, mutta pakko yrittää jotain. Minusta on tulossa näköjään kauhea herkkis, kun tuossa lopussa itku oli niin lähellä (ja jos rehellisiä ollaan niin kyllä sitä ihan oikeasti vedet silmissä luki.) Tämä on vaan niin koskettava paritus ja sinä niin hyvä kirjoittaja. Yhdistettynä minun outoon herkkään hetkeeni itkeminen on väistämätöntä. Varsinkin, kun minulla on tapana ajatella kaikkea paljon pitemmälle ja kehitellä ihan omiani rivien väliin. Mitä olen sinun ficcejäsi lukenut niin täytyy sanoa, että tulkintasi Lilystä ja Severuksesta yhdessä on ehdottomasti parhaiden joukossa mitä tiedän.

Huomasin, että tässä tuntui olevan vähän erilaista lähestymistapaa Lilyyn ja Severukseen. En sitten tiedä, että kuvittelinko, mutta jotenkin erilaista. Ja minä pidin tästä hirveästi. Tämä oli jotenkin niin katkeransuloinen ja ihana. Aivan järkyttävä määrä tunteita tällaisessa pienessä pätkässä, enkä minä osaa oikein eritellä niitä. Tunsin vaan ja minulle on hirveän tärkeää se, että ficci saa minut tuntemaan jotain.

"-- Haluatko tehdä minusta kunniattoman?"
"Haluan tehdä sinusta onnellisen."

Sulin. Tämän parituksen kanssa monet kritisoivat sitä, että Severuksesta tehdään liian täydellinen ja siirappinen, mutta sitä ongelmaa ei ole sinun ficeissäsi ollenkaan. Ja näin James/Sirius shipperinä Lilystä en ole koskaan erityisemmin... pitänyt, mutta tässä en saa pienintäkään pahaa vibaa. Tykkään Lilystäkin ihan vilpittomästi. Hahmojen välinen dialogi oli tosiaan upeaa.

Pieni hölmöni yritti tehdä erosta minulle tuskattomamman siinä surkeasti epäonnistuen. Lily purskahti itkuun ja minä päätin olla lohduttamatta.

Minulla on varmaan edessä ainakin sellaiset kymmenen kertaa tämän ficin uudelleen lukemista. Koukuttavaa ja ihanaa.

Yksityiskohdat, sanavalinnat, dialogi, tunnelma, kieli, henkilöhahmot, teot, tunteet, Severus<3 Täydellisyys.

[Rowena]

Cassiopeia!

Kiitos taas kommentistasi <3! Ihanaa, että tekstini ja tyhjyys rivien välissä sai sinut herkistymään.

Jäin miettimään tuota, että sanoit tässä olevan hiukan erilainen lähestymistapa Lily/Severukseen kuin ficeissäni yleensä on. Hmm. Joko se johtuu minäkertojasta tai sitten tässä on jätetty tunnekuvaus vähemmälle kuin teksteissäni yleensä ja kerrottu henkilöistä muun kuin emotionaalisten havaintojen kautta. Vaikea sanoa! Mutta kiinnostava huomio.

Ihanaa kuulla, ettei Severus ole liian siirappinen! Varsinkin minäkertojalla kirjoittaessani pelkään kuvaavani häntä aivan liian romantisoidulla tavalla.

Hyvä, että dialogi toimii! Olen laadultani enemmän dramaturgi kuin prosaisti, ja olenkin joskus saanut kritiikkiä siitä, että proosassani hahmot puhuvat kuin olisivat näytelmän henkilöitä. Itse asiassa siltä vaikuttaa tässäkin ficissä... mutta hyvä, jos se ei särähdä silmään.

Kiitos tuhannesti!

[HomoBanana]

Tämä on hyvä. Kuvailet oikeasti hahmoja todella hyvin, silloin ympäristöllä ei oikeastaan edes ole väliä. Teksti on erittäin sujuvaa ja on myös mieleenkiintoista,että Severus on joka osassa eri ikäinen. Ensimmäinen luku huvitti minua, enkä oikein osannut kuvitella Severusta leikkimään kotia tai no Tietäjän karvaista sydäntä.
 
Tässä osassa Lily selvästikkin petti Jamesta, mikä ei nyt hirveästi yllättänyt. Severus oli todella IC yrittäessään pitää Lilyn keinolla millä hyvänsä lähellään. Harrykin oli jo kerennyt syntymään. Yhteen lauseeseen kiinnitin huomiota:

"Minä en rakasta sinua."

Jotenkin niin kylmän oloisesti sanottu, etten iki maailmassa haluaisi uskoa Lilyn sanoneen tuota. Hämmentävää
 
Kiitän kuitenkin kovasti ja odotan mitä tulevan pitää.

[sprig]

Tietäjän karvainen sydän. <3 Tykkäsin ykkösosasta vallan kamalasti, ja toki pidin kakkososastakin, mutta mielestäni ykkönen on kuitenkin parempi. Olen näköjään kehittänyt jonkin kummallisen innon Severus ja Lily lapsina -ficceihin, mutta minkäs sille mahtaa, koska paritus on kiva ja lapsuuden leikeistä lukiessa tulee jotenkin niin melankolinen olo, kun tietää, miten tarina yleensä päättyy. Pikku-Severus huutamassa metsässä haluavansa tuntea todellista rakkautta oli kyllä niin ylisuloinen. Taidan olla jotenkin siirappisella mielialalla.

Minäkin suorastaan rakastan Severustasi. Mielestäni hahmo pysyy ihan IC:nä, eikä ole ainakaan mun makuuni yhtään siirappinen. Tosin tykkään kyllä välillä kovasti kaikenlaisesta ällösöpöilystä, että en ehkä osaa katsella kovin kriittisella silmällä... Severus on ainakin minulle vaikea hahmo kirjoittaa, ja ficeissäsi olet onnistunut saamaan toisinaan niin hankalasta Severuksesta (se ei ikinä suostu tekemään mun ficeissäni mitään mitä haluaisin sen tekevän) hienosti monia puolia esiin.

Mutjoo, odottelen innolla seuraavaa osaa!

[Marlene McKinnon]

Ensinnäkin, kiitos kovasti siitä, että kirjoitat tämän. Ja näin nopeasti, jee, olen iloinen. Varsinkaan, kun en ole tottunut siihen, että teet jotain nopeasti. Mulle tuli nyt jostain syystä mieleen, ihan näin välihuomautuksena, että sun piti joskus kirjoittaa joku Tiia/Harry/Antti Tuisku-ficci . Johtui jostain, mitä Janika sanoi. Tosi kummallista. Kummallisia asioita mulle tuleekin mieleen.

Ehkä voisin taas koettaa vaikka kommentoidakin. Yritän olla tänään hyvä ihminen, kirjoittaa vastauksia sähköposteihin, kirjeitä ja tällaisia. Eilenkin olin hyvä ihminen, autoin vanhaa miestä sekä sponsoroin vessasiivoajaa ja katusoittajaa. No niin. Ensimmäinen osa. Nuo kappaleet on kyllä niin selkeästi tuossa järjestyksessä. Taisin ne noin laittaakin, vaikka olisit toki voinut vaihtaakin järjestystä, mutta ne kyllä sopivat noin.

Tykkään siitä, miten olet nimennyt tuon osan suomentamalla lauseen tuosta kappaleesta. Metsä on ihana leikkipaikka. Ja on ihanaa, että Lily ja Severus leikkivät. Haha, Petunia koko ajan ikkunassa, yllättäen. On ihanaa, että ne leikkivät aina jotain kirjan tarinaa. Oho, onpas kaikki musta nyt ihanaa. Ja tuo satu, josta ne eniten tykkäävät, ja syyt siihen ovat tosi hyviä, sopivia. Varsinkin Severuksen.

Tuota tanssia on vaikea kuvitella. Muakin ujostuttaisi aluksi kaikenlainen huuteleminen metsään! Voi, miten kauhealla tavalla loppui noiden leikkiminen. Mä aloin miettiä, että koska itse lopetin leikkimisen. Tai no enhän mä vieläkään ole lopettanut, mutta silleen. Sä olit viimeinen, jonka kanssa enää leikin. Se vaan joskus loppui vähitellen. Vaikka jatkettiin kyllä vielä kauan silleen puhumalla, sä olit aina joku, ja mä joku. Siriuksen ja Hariessan keskustelut, esimerkiksi, olivat ihan parhaita. Hyvä osa!

Toinen osa. Äh, en millään jaksa etsiä tuota biisiä kuunneltavakseni, vaikka musiikkia koneelta kuuntelenkin. "En ollut valmistautunut kuulemaan noita sanoja. Tai olinhan minä. Mutta en näin pian enkä tällaisessa tilanteessa. Jee. Tykkään Lilyn ja Severuksen keskustelusta. Mutten ehkä Severuksen ehdotuksesta, että hae Harry ja niin. On tosi hienoa, että Severus tietää Lilyn valehtelevan, eikä lohduta!

Ja jee, mulle omistettu <3.

[Rowena]

Kiitoksia kommenteista teille kaikille <3! Kolmas osa on nyt antanut vähän odotuttaa itseään, mutta tulee kyllä joskus!


Marlene, nopeaa kirjoittamista, niin... .  Hei, muistan tuon Antti/Tiia -idean! Minä jopa aloitin sitä silloin, löysin kerran sen aloituksen papereistani. Hariessan ja Siriuksen juttelut olivat kyllä parhautta!



Hyvää joulunaikaa kaikille! Leikkikää paljon!

[meFaireCroire]

Sori mä tulin nyt häiritsemään tänne näin kauan tuon viimeisen viestin ilmestymisen jälkeen.
Mutta ei ihanaa, rakastin !!
Koko sun kirjoittamistyylisi on aivan ihanaa ja yksinkertaista sisältäen silti niin paljon tunnetta.
Ei irtoa kommenttia, sorry, mutta pakko kysyä että missäs on kolmas osa ? Kai se on tulossa ?!
Vai onko se siirretty jonnekkin muualle ? APUA

[Nathy]

Oi, olipa ihana! ;___; Kappaleet sopivat tekstiin todella hyvin ja tämä oli todella hyvin kirjoitettu!
Kai olet laittamassa kolmannen osan tänne? Ei tätä vaan voi jättää näin... Ihanasti oli tunnetta mukana tässä, ei kumminkaan tullut ällösöpöä... Mutta onpa ihana <3 Pahoittelut tästä ei-niin-rakentavasta kommentista, oli vaan pakko sanoa jotain...
Kiittäen,
Nathy

[Suklaamurukeksi95]

Kerrassaan hienosti tulkittua Sonataa   1. Luvussa satujen leikkiminen palautti ihanasti mieleeni omia varhaislapsuusmuistojani Seve käyttäytyi niin ihanasti Lilyä kohtaan :3 Hellä ja rakastava, muttei OOC. Tämä on niiin herkkä ja kaunis ficci!!
Mutta minun muistini mukaan se on kylläkin Kehrääjänkuja
Ja tässähän on ihan kysymyslause, joten kysymysmerkki puuttuu.

"Voin opetella. Sinun vuoksesi", sanoin ja irvistin sisäänpäin. Mitä en olisi valmis tekemään saadakseni pitää Lilyn.

Odotan innolla 3. osaa

[Rowena]

A/N: No huhhuh… minulla ei ole mitään muistikuvaa siitä, minkälainen tämän päätösluvun piti olla tuolloin seitsemän vuotta (!) sitten. Voisin kuvitella, että minulla ei ollut mitään aavistusta siitä myöskään tuolloin 2010, koska en kerran ole tätä silloin valmiiksi kirjoittanut. Mutta avasin tämän topicin kuukausi takaperin ja päätin kommentteja lukiessani (kiitos niistä!) että tämä on pakko kirjoittaa loppuun.
Biisiksi ei kahdesta muusta osasta poiketen valikoitunut Sonata Arcticaa, vaan Apocalypticaa, tämäkin biisi tosin on aikanaan ollut Marlene McKinnonin ehdotus Lily/Severus –ficciin… Ah, miten hienoa on vastata haasteisiin puolen vuosikymmenen viiveellä . Tässä biisi, jos joku haluaa kuunnella samalla: Not Strong Enough. (Onko songficit ihan 2010-luvun alkua ? Eiks vähän oo?)
Ai niin, sellainen varoitus, että tässä päätösluvussa on kuolema vahvasti läsnä. Joten jos se ahdistaa, niin ei kannata lukea.

Olen niin tyytyväinen siihen, että kirjoitin tämän loppuun. Asiat on saatava päätökseen, vaikka se loppu ei aina ole se kaikista onnellisin. Sen tietää myös Severus. Varsinkin Severus.




III – Ei tarpeeksi vahva


”Miten sinä voit epäonnistua sudenmyrkkyjuomassa?”

”Älä puhu minulle tuolla äänensävyllä, Severus.”

”Lily, minä olen tosissani. Miten sinä pystyit epäonnistumaan siinä? Olet keittänyt sudenmyrkkyjuomaa kymmeniä kertoja.”

”Niin olen, mutta… minä… minä en enää hallitse liemiä”, Lily sanoi ja purskahti kauhukseni itkuun. Tuossa se nyt itki ja räki minun keittiössäni, minun helvetillisen elämäni helvetillinen rakkaus, jonka kanssa en ollut kuukausiin ollut tekemisissä, koska se olisi järjetöntä. Lily oli naimisissa Potterin kanssa ja heillä oli lapsi ja se siitä sitten. Mutta nyt Lily oli tuossa ja niisti hihaansa.

”Eikö juoma toiminut ollenkaan?” kysyin huomattavasti pehmeämmin kuin aikaisemmin. Lily muisti, että oli noita ja taikoi itselleen nenäliinan. Hän niisti kahdesti, ennen kuin sai nikoteltua:

”Toimi se, mutta Remuksella oli kipuja. Täydenkuun jälkeen hänellä oli vatsakramppeja kolme päivää.”

”Oletko varma, ettei hän ollut syönyt jotakin sopimatonta, kenties, hmm, velhon?”

”Severus…”

”No niin, mitä sinä haluat, että teen?”

Lily pyyhki silmänsä ja kaivoi taskustaan pienen lasipullon, joka oli täynnä oranssia lientä.

”Toin sinulle näytteen. Voitko sanoa, missä teen väärin?”

Otin pullon Lilyltä ja nostin sen silmieni eteen niin, että ikkunasta tulviva valo pääsi välkehtimään oranssissa liemessä. Ravistin pulloa, kääntelin sitä hetken käsissäni ja kiersin sitten korkin auki. Sillä välin Lily ehti vaihtaa viidesti painoa jalalta toiselle ja kohentaa nutturaansa (mistä lähtien hän oli alkanut pitää sellaista?) kahdesti.

Lilyn sudenmyrkkyjuoma tuoksui aivan liikaa neilikoilta.

”Tämä ei ole tarpeeksi vahvaa. Sen haistaa heti. Minä olen pettynyt sinuun.”

”Älä viitsi. Yritin parhaani. Mitä siinä ei ole tarpeeksi?”

”Alruunaa, Lily, alruunaa.”

”Okei, kiitos. Ja kuule, tee minulle ja koko taikayhteisölle palvelus: älä ikinä rupea taikaliemien opettajaksi. Olisit sellaisena todella hirveä”, Lily puuskahti ja kurottautui ottamaan pullon. Kätemme hipaisivat toisiaan, me molemmat säpsähdimme ja lasipullo putosi lattialle ja särkyi pieniksi sirpaleiksi. Lily purskahti taas äänekkääseen itkuun ja alkoi nyrkissään mytyksi pusertamallaan nenäliinalla siivota sotkua. Polvistuin hänen viereensä, taioin pullon ehjäksi ja sudenmyrkyn takaisin pulloon. Ojensin sen nikottelevalle Lilylle ja katsoin häntä pitkästä aikaa suoraan silmiin:

”Voitko jo kertoa minulle, mikä sinulla on hätänä?”

”Minä en kestä ilman sinua!” Lily rääkäisi ja painoi huulensa omilleni sellaisella voimalla, että hampaamme kalahtivat yhteen. Mutta minä en välittänyt, en välittänyt enää mistään sen jälkeen, kun Lily kapusi syliini, suuteli ahnaasti ja alkoi napittaa paitaani auki.

”Minä haluan sinut”, Lily sanoi ja olin valmis antamaan hänelle kaikki epäonnistuneet taikajuomat anteeksi.

--

Aurinko oli alkanut jo laskea, kun Lily istui sängyn reunalla ja kieputti hiuksiaan nutturalle. Ikkunasta siivilöityvä syysaurinko sai hänen hiuksensa hehkumaan kauniin oranssina, sellaisena oranssina, minkä väristä sudenmyrkkyjuoman pitäisi olla.

”Onko sinun pakko mennä?” kysyin, vaikka tiesin vastauksen.

”On. Mutta… minä… voisinko minä tulla taas ensi viikolla?” Lily kysyi ja katsoi minuun epävarmana. En tiennyt, mitä vastata. Totta kai halusin Lilyn luokseni, mutta mitä järkeä siinä olisi? Se ei muuttaisi sitä, että Lily oli naimisissa, oikeastaan se tekisi kaiken vain monimutkaisemmaksi. Ilmeisesti olin miettinyt liian pitkään, koska Lily sanoi:

”Ei sinun tarvitse vastata nyt. Jos lähetän vaikka pöllön.”

”Se kuulostaa hyvältä”, kuulin itseni sanovan, vaikka oikeasti olisin halunnut sanoa, että en ollut kiinnostunut pöllöstä vaan Lilystä.

”Hyvä. Onko sinulla illalle suunnitelmia?” Lily kysyi lörpöttelevään sävyyn napittaessaan punaruudullista paitaansa. Minä en pitänyt lörpöttelystä. Minä olisin halunnut puhua oikeista asioista.

”Tälle illalle?”

”Niin. Nyt on kurpitsajuhla, Severus.”

Olin aivan unohtanut sen.

”Niinpä onkin. No, sain jo äsken melko täydellisen kurpitsajuhlan, joten illan voin tuijottaa vaikka seinää.”

Lily nauroi ja kumartui suutelemaan.

”Minä lupaan, ei enää mitään laimeaa”, Lily kuiskasi, enkä ollut varma, puhuiko hän taikaliemistä ensinnäkään.


Illan minä todellakin tuijotin seinää. Mutta en ahdistuneena, vaan pohjattoman onnellisena. Onnellisena siitä, että maailmassa oli sentään joku, joka välitti minusta, joka nauroi minun kanssani ja joka melkein osasi keittää kunnollisia taikaliemiä.


Vain muutamaa tuntia myöhemmin pidin Lilyn ruumista sylissäni. Hänen kätensä olivat jo kylmät. Hänellä oli yllään se punaruutuinen paita, jonka hän oli napittanut kiinni istuen minun sängylläni. Paidasta puuttui ylin nappi, se oli luultavasti makuuhuoneeni lattialla. Tuntui kauhealta ajatella, että joskus, ei vielä, halusin vielä pidellä Lilyä, mutta joskus minun pitäisi mennä kotiin ja jättää Lily tänne. Mistä minä koskaan saisin voimat siihen? Mistä minä koskaan saisin voimat elämään ilman... en jaksanut ajatella sitä loppuun.

Sudenmyrkkyjuomaa oli pitkin lattiaa, pullo oli kai ollut Lilyn taskussa. Oranssi liemi oli sekoittunut hänen hiuksiinsa. Hänen silmissään oli pohjattoman pelästynyt katse. Katse, joka oli paennut jonnekin tavoittamattomiin.

Suljin Lilyn silmät.

Sitten... ei enää mitään.




Apocalyptica – Not Strong Enough
I'm not strong enough to stay away
Can't run from you
I'd just run back to you
Like a moth I'm drawn into your flame
You say my name but it's not the same
You look in my eyes
I'm stripped of my pride
And my soul surrenders
And you bring my heart to its knees

And it's killing me when you're away
And I wanna leave
And I wanna stay
And I'm so confused
So hard to choose between the pleasure and the pain
And I know it's wrong
And I know it's right
And even if I tried to win the fight
My heart would overrule my mind
And I'm not strong enough to stay away

I'm not strong enough to stay away
What can I do
I would die without you
In your presence my heart knows no shame
I'm not to blame
'Cause you bring my heart to its knees
And it's killing me when you're away
And I wanna leave
And I wanna stay
And I'm so confused
So hard to choose between the pleasure and the pain
And I know it's wrong
And I know it's right
And even if I tried to win the fight
My heart would overrule my mind
And I'm not strong enough to stay away

There's nothing I can do
My heart is chained to you
And I can't get free
Look what this love has done to me

'Cause it's killing me when you're away
And I wanna leave
And I wanna stay
And I'm so confused
So hard to choose between the pleasure and the pain
And I know it's wrong
And I know it's right
And even if I tried to win the fight
My heart would overrule my mind
And I'm not strong enough to stay away

[Grenade]

Tervehdys Kommenttikampanjasta! Lily/Severus on kyllä angstificcien kuningatarpariskunta. Hienoa taas välillä lukea tätäkin paritusta, ei ole aikoihin tullut luettua. Songficit ei kieltämättä enää oikein ihan ole enää huudossa, mutta vanhojen muistojen verestyksessä tämä kävi oikein mainiosti, hauskaa välillä lukea songficcejä, kun niihin tosiaan ei pahemmin törmäile nykyään.

Tämä oli niin tunnerikas! Jokaisessa kolmessa osassa oli oma tunnelmansa, mutta kyllähän se kaipaus ja vastaamatta jäänyt rakkaus jäivät syvimmiksi. Vaikka toisen ja kolmannen osan välissä olikin vierähtänyt muutamia vuosia, niin mielestäni kolmas osa sopi todella hyvin tunnelmaan ja joukon jatkumoon, eikä väliin jääneitä vuosia huomannut. Suurena Apocalyptica-fanina tietysti pakko hehkuttaa, että oot ihan oikean biisin valinnu, se sopi hyvin tekstin tunnelmaan.

Severuksesta oli mielenkiintoista lukea ensimmäisessä persoonassa. Vaikka yleensä olen hieman varovainen minä-muodon kanssa, niin tässä oli mielestäni hahmon aatteet koottu hyvin hahmoon sopiviksi. Tämä pari on niin rikki sisältä, että jo se tekee lukemisesta kiehtovaa. Lily ei halua jättää Jamesia, vaikka sanookin rakastavansa Severusta, eikä Severus nouse taistelemaan enempää naisesta, vaikka rakastaisikin.

Lily purskahti itkuun ja minä päätin olla lohduttamatta.

Tuolla aikaisemmissa kommenteissa joku olikin tämän jo nostanut, mutta oli pakko itsekin lainata, kun se oli niin jotenkin hieno lause ja kertoi hyvin hahmoista.

Kiitos tästä, olipa mielenkiintoista välillä päästä lukemaan tästäkin parista. Ja kunnon angst on aina ilahduttavaa (miten ristiriitaista, haha)!

[Rowena]

Kiitos kommentista, Grenade! Kommenttikampanjassa on kyllä hauskaa se, että tulee luettua monipuolisemmin kuin mitä yleensä lukee . Ja Snily kieltämättä on angstificcien kuningatarpariskunta, mutta onneksi siitä on antoisaa kirjoittaa myös muita genrejä... tää ficci tosin on kyllä niin angstia ku vaan olla ja voi . Oon kirjoittanut lukemattoman määrän Snily-ficcejä, mutta tää taitaa olla ainoa, joka on kirjoitettu Severuksen minä-muodossa. Ihan kiva kokeilu oli, mutta taitaa jäädä tähän. Mutta kiva kuulla, ettei kauheasti särähtänyt tämä kokeilu .

Hauska myös kuulla, että jokaisesta osasta välittyi erilainen tunnelma! Ja ah, Apocalyptica on ihana <3.

Ja joo, songficcien kulta-aika taisi olla ja mennä . Mutta se on totta, että angst on aina yhtä ilahduttavaa .

Hienosti sanottu tuo, että tämä pari on rikki sisältä! Siinä taitaa juuri olla se, mikä saa minut tarttumaan tähän pariin uudestaan ja uudestaan.

Kiitos vielä!