Nimi: Olisinpa sittenkin sateessa (myönnä en)
Kirjoittaja: Crysted
Ikäraja: S
Genre: Saavillinen sateista tunnelmointia, kupposellinen angstia ja ripaus draamaa
Haasteet Angst10 II,
Tekniikkahaaste II,
Lainaushaaste:
“Let me tell you this: if you meet a loner, no matter what they tell you, it's not because they enjoy solitude. It's because they have tried to blend into the world before, and people continue to disappoint them.”, ficlet300 sanalla suru
A/N: Elikkä tässä ei ole käytetty ollenkaan sanoja:
ei, että, hän, ja, joka, kaikki, kuin, kun, mikä, minä, me, mutta, niin, olla, saada, sanoa, se, sinä, tulla, tämä. Hiukkasen hiomista oli, mutta toivottavasti noita sanoja ei löydy vahingossa
Sade rummuttaa ikkunalautaa. Salamat halkovat taivasta kahti, jyrähdellen, välähdellen. Viheliäs tuuli vie ohikulkijoiden sateenvarjot mukanaan, iskien sateen vasten kasvoja. Jos salamoita katselee ikkunan takaa, voi nauraa ihmisten epäonnelle. Itse istun sohvalla peitto sylissä, kuuma kaakaokuppi kädessä sekä lempikirja vieressä. Valot himmeällä, ukkonen musiikkinani. Kukapa haluaisi juosta tuolla sateessa?
Sateenvarjonsa menettänyt pariskunta yrittää jahdata sontikkaansa turhaa tien yli. Sateenvarjo karkaa korkealle taivaalle kohti uutta elämäänsä, jättäen pariskunnan kastumaan.
Hyvä, myhäilen siemaisten kaakaotani. Antaa lempiväisten kastua.
Mies kiroaa sateenvarjon maan alimpaan helvettiin, yrittäen suojata itseään sateelta käsiensä avulla. Mies käyttää hiusten muotoiluun selvästi tunteja. Nainen juoksee miehen kiinni, tarttuupa jopa miehen kädestä kiinni. Nainen pysähtyy, osoittaa jonnekin kauas jonne täältä kolmannen kerroksen kerrostaloasunnosta näkeminen käy mahdottomaksi, vaikka kuinka kurkistelisi. Mies hoputtaa jatkamaan matkaa naisen hymyillessä.
”Haittaako, vaikka kastutaankin litimäriksi!” nainen hihkaisee. Mielessäni siis, katutasolle kuuleminen kuuluu supersankareiden hommaan. Nainen pyörähtää, kädet disenyprinsessamaisesti ilmassa. Ehkäpä nainen yrittää korvata karanneen sateenvarjon.
Mies katsoo naista huvittuneesti, pyörien naisen mukana. Kallisarvoisten geelihiusten muotoilu unohtuu, vesi korvaa geelin ihan samalla tavalla. Ukkonen välähtää, värjäten taivaanrannan violetiksi. Seuraa jyrähdys, ikkunaruudut helisevät. Nainen pysähtyy ihailemaan taivasta.
”Kaunista”, nainen huokaisee, ukkosen piirtäessä mustaan taivaaseen valkoisen viivan itsepäisen lapsen tavoin.
”Vaarallista”, mies mutisee, nykien naisen mustan sadetakin hihaa matkan jatkamisen merkiksi.
Pariskunta jatkaa matkaa, tosin vain pysähtyäkseen uudelleen metrin päähän. Nainen suutelee miestä tulisesti salamoiden luodessa violetin kontrastin taivaalle. Salamoiden välähdykset jopa heijastuvat pikaisesti miehen silmälaseista.
Sydäntä kirpaisee. Tuijotan kirjaa. Siemaisen kaakaota.
Uskaltaessani kääntää katseeni vihdoin ikkunaan, sadelammikoista täyttynyt tie ammottaa tyhjyyttään.
Tuijotan ikkunan sadepisaroiden valumista. Kaakao maistuu laimealta.