Nimi: Rohkeasti sinne ja tänne
Fandom: Star Trek TOS
Ikäraja: K-11
Hahmot: Kirk/Spock
Genre: romantiikka, hömppä, pieni jatkis
Summary: U.S.S. Enterprise matkustaa rohkeasti sinne ja tänne halki galaksin. Kapteeni James T. Kirk ja tiedeupseeri Spock kokevat jännittäviä seikkailuja ja tuijottavat toisiaan.
A/N: jonain päivänä vielä kirjoitan Star Trekistä jotain vähän vakavamielisempää, mutta se päivä ei ole tänään. Tämä on tällainen pienenpuoleisista pätkistä koostuva kuuden luvun minijatkis. Tarina sijoittuu Enterprisen viiden vuoden tehtävän aikoihin mutta ei mitenkään erityisesti huomioi TOS:n tiettyjä episodeja vaan etenee omaa tahtiaan miten tykkää.
Tämä tarina on nyt myös julkaistu kokonaan podficcinä, jee! Linkit johtavat jaettuihin Google Drive -tiedostoihin, joita voi ladata ja mahdollisesti myös kuunnella selaimessa:
Koko ficci mp3, 166 Mt, kesto n. 2h
1. osa
2. osa
3. osa
4. osa
5. osa
6. osa
**
1.
Kapteenin loki, tähtivuorokausi 3759,8. Olemme ajautumassa diplomaattiseen selkkaukseen. Tilanne on erityisen kiperä siksi, ettei kukaan meistä tiedä, mitä on tapahtunut. Arobatian kruununprinsessa puolisoineen matkustaa mukanamme Tukikohta 4:een, emmekä odottaneet minkäänlaisia ongelmia, kunnes vastaanottoillallisen jälkeen prinsessa alkoi intensiivisesti kysellä herra Spockista ja lukittautui seuraavana aamuna huoneistoonsa. Prinsessan puoliso on parhaillaan matkalla herra Spockin hyttiin. Olen hälyttänyt turvamiehet paikalle mutta yritän selvittää tilanteen mahdollisimman hienotunteisesti.Diplomatia oli aina uuvuttavaa, mutta tällä kertaa hän oli aluksi kuvitellut, että kaikki sujuisi hyvin. Arobatian kruununprinsessa oli viehättävä nainen ja lisäksi viiltävän älykäs, niin että aluksi hän ei ollut lainkaan hämmästynyt, kun tämä oli tarttunut hänen käsivarteensa illallisen loppupuolella ja alkanut kysellä tiedeupseerista. Keskustelun sävy oli kuitenkin muuttunut nopeasti. Kun McCoy oli tullut paikalle, Jim oli joutunut uskaliaasti kohottelemaan kulmakarvojaan arobatialaisen kruununprinsessan yli, jotta tohtori oli älynnyt pelastaa hänet.
Hän oli aikonut jutella Spockille asiasta saman tien mutta ei ollut oikein tiennyt, mitä olisi sanonut. Oli tietenkin mahdotonta kuvitella, että Spock olisi tehnyt jotain, mikä olisi antanut aihetta prinsessan outoon käytökseen. Joskus aamuyön tunteina Jim oli ollut jo melkein varma, että prinsessa oli auttamattoman, käsittämättömän rakastunut Spockiin. Se tuntui ainoalta järkevältä selitykseltä. Lisäksi se tietenkin tarkoitti, että prinsessan puoliso oli parhaillaan matkalla Spockin hyttiin lähinnä tehdäkseen jotain tyhmää. Jim tarkisti että vaiheinen oli säädetty tainnutukselle ja kiristi sitten vauhtia.
Hän saapui Spockin oven eteen samaan aikaan turvamiesten kanssa. Hän viittoi miehiä pysyttelemään näkymättömissä ja avasi sitten oven. Hän hoitaisi tämän jutun itse. Ei tämä ollut ensimmäinen kerta, kun hän selvittäisi jonkun toisen rakkaushuolet. Ovi liukui kiinni hänen selkänsä takana ja Spock kääntyi hitaasti katsomaan häntä. Hän nyökkäsi ja aikoi sanoa että voisi piiloutua vaikka vaatekomeroon odottamaan prinsessan puolisoa, ja sitten hän tajusi että puoliso istui jo huoneen laidalla, nojasi kyynärpäätään pöytään ja naamaansa kämmeneen ja tärisi.
”Kapteeni”, Spock sanoi melkein äänettömästi.
Jim nyökkäsi. Hän kyllä hoitaisi tämän. Prinsessan huomio oli varmasti järkyttänyt Spockia. Arobatialaiset olivat tunteellista väkeä, ja hän oli aivan varma että oli itse ainoa, jonka seurassa Spock halusi osoittaa mitään tunteisiin viittaavaa. He olivat parhaita ystäviä. He olivat matkustaneet yhdessä läpi avaruuden, he olivat tutkineet kaukaisia planeettoja ja rauhoitelleet kiivastuneita diplomaatteja ja -
Spock kohotti oikeaa kulmakarvaansa. Jim suoristi selkänsä ja rykäisi, ja arobatialainen prinssipuoliso vilkaisi häntä sormiensa välistä.
”Teidän armonne”, hän sanoi ja tajusi sitten unohtaneensa, millä nimellä miestä tuli puhutella, ”teidän arvoisuutenne, olkaa hyvä ja kertokaa minulle, mikä on pielessä.”
Mies huokaisi niin raskaasti että tämän olkapäät näyttivät romahtavan hengityksen mukana. Spock näytti järkyttyneeltä. Jim olisi halunnut taputtaa Spockia olkapäälle mutta ei tiennyt miten prinssipuoliso olisi mahtanut reagoida siihen. Mies ei kuitenkaan onneksi vaikuttanut väkivaltaiselta, vaikka mistäpä sitä koskaan tiesi. Ehkä olisi parasta että hän asettuisi miehen ja Spockin väliin. Spock oli tietenkin paljon vahvempi kuin hän, mutta hän oli vastuussa diplomaateista, joten varmasti oli hänen tehtävänsä puolustaa Spockia.
”Olen pahoillani”, prinssipuoliso sanoi ja heilutti kättään ilmassa. ”Tämä kaikki on tietenkin minun syytäni. Minun olisi pitänyt käyttäytyä asemani mukaisesti. Olin kuitenkin niin häkeltynyt. Uskokaa minua, kapteeni Kirk, että tällaista ei ole tapahtunut ennen.”
Jim katsoi Spockia. Spock katsoi häntä ja kallisti päätään hieman vasemmalle. Hän mietti mahtoiko Spock tajuta tilanteesta enemmän kuin hän, mutta se oli kai epätodennäköistä, koska kyse oli kuitenkin tunteista.
”Emme tietenkään syytä teitä”, Jim sanoi hitaasti. ”Toivomme vain, että saisimme hoidettua tilanteen… diplomaattisesti. Ja ymmärrän tilanteenne, mutta ette missään nimessä saa syyttää herra Spockia.”
”Syyttää herra Spockia?” prinssipuoliso toisti, työnsi hiukset syrjään kasvoiltaan ja kohotti hänelle kulmakarvojaan. ”Tietenkään minä en syytä
herra Spockia. Myöskään puolisoni ei syytä tiedeupseeria mistään. Olemme tunteellisia mutta myös hyvin älykkäitä, kapteeni, älykkyysosamäärämme ovat keskimäärin selvästi korkeampia kuin ihmisillä.”
”Se on totta”, Spock sanoi ja kohotti Jimille kulmakarvaansa.
Jim vaihtoi painoa jalalta toiselle ja yritti keskittyä asiaan. ”Mainiota. Ehkä voisitte siis puhua kaikessa rauhassa puolisonne kanssa. Selittäisitte hänelle tilanteen. Kyllä hän varmasti…”
”Kapteeni, hän käytti koko aamun selittämällä minulle tilannetta”, prinssipuoliso sanoi, ”ja tietenkin minä
ymmärrän sen, olen maani korkeimman diplomaatin puoliso ja tällainen käytös… mutta en mahtanut mitään, en osannut
odottaa… jos olisin ymmärtänyt, että tällaista voisi sattua, olisin ehkä ollut varuillani enkä olisi näyttänyt tunteitani.”
”Niin”, Jim sanoi ja rypisti sitten otsaansa. ”Mitä tunteita?”
”
Tunteita”, mies sanoi, suoristi selkänsä ja heilautti kättään siihen suuntaan, jossa Spock sattumoisin seisoi kädet selän taakse aseteltuna. ”Vulkanilainen tiedeupseeri! En ymmärrä miksei aluksellanne satu tällaista useammin. Hän puhui illallisella aikapoimuteorian empiirisestä tutkimuksesta, ja sen olisin voinut ehkä kestääkin, mutta nuo silmät –”
”Spock?” Jim kysyi.
Spock kääntyi katsomaan häntä. ”Arobatian prinssipuoliso on ilmeisesti rakastunut minuun.”
”Rakastunut!” Arobatian prinssipuoliso sanoi ja heilautti molemmat kätensä ilmaan. ”
Rakastunut! Kuinka tyhjänpäiväinen sana! Ja silti puolisoni, maani älykkäin nainen, näki sen silmistäni heti!”
Jim katsoi ensin Spockia ja sitten prinssiä ja sitten taas Spockia. ”Mutta –”
Spock kohautti olkapäitään niin pienellä liikkeellä, että varmasti kukaan muu kuin Jim ei olisi huomannut sitä. Hän astui askeleen lähemmäs Spockia. Arobatialainen prinssipuoliso katsoi häntä murheellisesti ja hän mietti hajamielisesti, minkälaisen diplomaattisen selkkauksen mahtaisi aiheuttaa, jos nyt vain tarttuisi miestä käsivarresta ja raahaisi tämän ulos. Ehkä mies oli tullut tänne pyytääkseen Spockia lähtemään mukaansa, mutta Spock ei taatusti lähtisi, Spock ei jättäisi
Enterprisea eikä Jimiä eikä… eikä…
”Kapteeni”, Spock sanoi kärsivällisellä äänellä, jonka Jim tunsi hyvin.
”Spock”, hän sanoi.
”Kadehdin teitä!” prinssipuoliso sanoi. ”Matkaatte kahdestaan maailmankaikkeuden halki! Ja minun on palattava kohtaamaan puolisoni ja kertomaan, etten pystynyt kuuntelemaan omaa diplomaattisia velvollisuuksiani, vaan minun oli pakko saada tavata hänet vielä kerran –”
”Teidän arvokkuutenne”, Jim sanoi ja otti askeleen kohti miestä, ”ehkä on parasta, että lähdemme nyt takaisin –”
”Minä menen”, mies sanoi ja katsoi häntä, ”minä menen! Teen niin kuin olen sopinut. Mutta kapteeni, ymmärrätte kuinka sydäntäni riipii!”
Jim aikoi ensin tarttua miehen käsivarteen aivan varmuuden vuoksi, mutta tämä ei tehnyt äkkiliikkeitä Spockin suuntaan, joten hän päätyi vain taputtamaan tätä kevyesti olkapäälle. Mies nojasi hänen kättään kohti ja huokaisi, ja hän ohjasi miehen ulos Spockin huoneesta. Ovella hän kääntyi vilkaisemaan olkansa yli. Spock tuijotti häntä toinen kulmakarva koholla ja näytti lievästi yllättyneeltä.
**
”Miten sinä teit sen?” Bones kysyi häneltä myöhemmin, kun he olivat lähteneet Tukikohta 4:stä ja hänen hengityksensä kulki taas vähän paremmin. Hän kohautti olkapäitään ja piteli hieman lujemmin kiinni lasistaan, joka oli puolillaan hieman väljähtänyttä nagonilaista kaljaa. Bones kuitenkin tuijotti häntä sen näköisenä ettei aikonut antaa asian olla. Hän vilkuili Bonesin olan yli oveaan vaikka tiesi oikein hyvin, ettei Spockilla ollut syytä tulla juttelemaan hänen kanssaan. Silti hän oli koko illan vilkuillut ympärilleen ja odottanut näkevänsä Spockin jossain. Kummallista.
”Juttelin hänelle”, hän sanoi lopulta Bonesille. Hänen olisi pakko jutella tästä Spockin kanssa. Spock saattoi olla järkyttynyt yllättävästä romanttisesta kiinnostuksesta. Jim oli Spockin läheisin ystävä, varmasti Spock kaipasi hänen tukeaan tässä tilanteessa. He voisivat vaikka pelata shakkia.
”Aika mutkikas tilanne”, Bones sanoi ja irvisti myötätuntoisesti, ”rakastunut nainen ja mustasukkainen mies.”
Jim huokaisi syvään. Ehkä pieni juoruilu ei ollut vaarallista enää nyt, kun diplomaatit oli saatu ulos aluksesta. ”Rakastunut mies ja mustasukkainen nainen.”
”Rakastunut –”, Bones toisti ja pysähtyi sitten kesken lauseen tuijottamaan häntä silmät suurina. ”Oletko varma?”
”Olen”, Jim sanoi ja otti ison kulauksen väljähtänyttä kaljaa, ”Spock oli puhunut hänelle aikapoimuista ja sitten hän oli nähnyt Spockin silmät.”
”Mutta eihän Spock voi olla kiinnostunut –”, Bones aloitti ja nojasi lähemmäs, ”arobatialaisista, nehän ovat niin… tunteellisia.”
”Ja älykkäitä”, Jim sanoi ja tuijotti lasiinsa.
”Ja tunteellisia”, Bones sanoi.
”Ei hän ole kiinnostunut”, Jim sanoi ja veti syvään henkeä. ”Kiinnostus oli täysin yksipuolista.”
”Kysyitkö häneltä?” Bones kuulosti kauhistuneelta.
”En tietenkään”, Jim sanoi, ”mutta ei kai hän… eihän hän mitenkään… olisiko hän voinut olla kiinnostunut?”
”Hän pitää sinustakin”, Bones sanoi ja kohotti hänelle kulmakarvojaan, ”vaikka sinä olet tuollainen tunteellinen idiootti. Ei hänen makunsa voi olla mitenkään erinomainen.”
”Mutta eihän hän –”
”Eihän hän mitä?”
”Ei mitään.” Ehkä nyt olisi parempi olla hiljaa. Hän joisi kaljansa loppuun ja menisi nukkumaan ja unohtaisi koko jutun eikä enää ikinä ottaisi alukseensa yhtäkään arobatialaista prinssipuolisoa.
”Jim”, Bones sanoi ja nousi seisomaan, ”minä taidan tästä lähteä. Aion huomisaamulla ryhtyä hoitamaan niitä rokotusasioita. Hurelainen aivokuume, muistat varmaan.”
”Tietenkin”, Jim sanoi. Hän katseli miten Bones rypisteli hänelle otsaansa ennen kuin lopulta taputti häntä olkapäälle hieman liian lujaa ja käveli ulos huoneesta. Hän nousi seisomaan, veti paidan päänsä yli ja viskasi sen sängylle. Oli rasittavan hiljaista ja hänen omat ajatuksensa surisivat äänekkäästi. Hänellä ei ollut varsinaisesti mitään syytä jutella Spockille tästä, eikä hän myöskään tiennyt mitä sanoisi, ja periaatteessa oli mahdollista että Spock oli halunnut lähteä arobatialaisen mukaan ja se olisi tietenkin… se olisi… jos asia oli niin, niin jostain syystä hän ei oikeastaan halunnut kuulla siitä. Muuten Spock voisi kyllä kertoa hänelle aivan mitä vain. Hän istuutui sängyn reunalle ja koetti rauhoittua mutta siitä ei tullut mitään, ja sitten hän veti paidan takaisin päälleen ja joi kaljalasin pohjat ennen kuin lähti.
Spock avasi hänelle oven saman tien. Ei hän tietenkään ollut muuta odottanutkaan, hehän olivat ystäviä. He pelasivat shakkia usein Spockin huoneessa, vaikka siellä oli aina niin kuuma, että Jimin shakkinappulat alkoivat pian muuttua liukkaiksi hiestä. Nyt ovi liukui kiinni hänen takanaan ja Spock nousi hitaasti seisomaan matolta, jolla oli istunut, ja Jim istuutui Spockin sängylle ja tajusi sitten saman tien, ettei se ollut ehkä oikea paikka tällaisten juttujen puhumiseen.
”Spock”, hän sanoi, ja Spock katsoi häntä vakavana niin kuin olisi tiennyt mistä hän oli tullut puhumaan. Tietenkin Spock tiesi mistä hän oli tullut puhumaan. Sehän oli aivan ilmeistä. Hänellä oli nyt jo kuuma, mutta hänen pitäisi keskittyä. ”Se prinssipuoliso.”
”Toivottavasti en aiheuttanut vahinkoa diplomaattisille suhteille”, Spock sanoi.
”Sinä? Ethän sinä edes tehnyt mitään.”
Spock kohotti hänelle toista kulmakarvaansa.
”Varmaankaan sinä et tehnyt mitään”, hän sanoi ja nielaisi, ”Spock?”
”En tietenkään, kapteeni”, Spock sanoi. ”Puhuin vain aikapoimuista. En uskonut että hän innostuisi siitä niin kovasti.”
”Niin”, Jim sanoi ja mietti hajamielisesti sitä, mitä arobatialainen oli sanonut Spockin silmistä.
”Kummallinen laji”, Spock sanoi ja risti käsivartensa rinnan päälle, ”hirveän älykkäitä ja kuitenkin niin tunteellisia.”
Jim nyökkäsi. Hän sanoisi nyt hyvää yötä. He jättäisivät tämän jutun tähän.
”Mutta sinä et –”, hän sanoi ja puraisi sitten itseään kieleen mutta liian myöhään. ”Jos hän ei olisi ollut kruununprinsessan puoliso, sinä et kai kuitenkaan…”
”Jim”, Spock sanoi hitaasti.
”En tarkoita ettetkö saisi”, Jim sanoi ja mietti miten ihmeessä pääsisi ulos tästä keskustelusta mahdollisimman vähillä vahingoilla, ”tuota… kaikilla meistä on oikeus rakastua. Tavallaan.”
”Tavallaan”, Spock sanoi ja katseli häntä.
”Mutta toki
Enterprise… meillä on täällä jo… kaikenlaista.”
”Velvollisuuksia.”
”
Niin. Velvollisuuksia. Ja… ystäviä.”
”Jim”, Spock sanoi, ”en olisi karannut arobatialaisen prinssipuolison kanssa vaikka hän ei olisi ollut prinssipuoliso. Sinun pitäisi nukkua. Ihmiset tarvitsevat unta keskimäärin kahdeksan tuntia yössä toimiakseen optimaalisesti, ja lisäksi olet nauttinut alkoholia, mikä huonontaa unenlaatuasi kahdeksantoista pilkku kaksi prosenttia.”
”Vain yhden kaljan”, Jim sanoi, ”ja se oli väljähtänyt.”
”Kapteeni”, Spock sanoi.
”Selvä”, hän sanoi, veti syvään henkeä ja lähti sitten peruuttamaan kohti ovea. ”Nähdään huomenna. Meidän täytyy…”
”Suunnistaa Alpha 7:lle ja selvittää, mikä on aiheuttanut sen ilmaston äkillisen jäähtymisen.”
”Nimenomaan”, Jim sanoi. Ehkä Spock oli suunnitellut karkaamista. Tai ehkä ajatus karkaamisesta oli käynyt Spockin mielessä aivan vain lyhyesti, kenties silloin kun Jim oli jo taluttanut arobatialaista prinssipuolisoa ulos huoneesta. Ehkä Spock oli ihan vain hetken miettinyt, miltä tuntuisi pitää miestä kädestä kiinni samalla kun seisoisi katsomassa lasin takana kaikkialle avautuvaa avaruutta.
”Hyvää yötä, kapteeni”, Spock sanoi.
”Hyvää yötä, Spock”, Jim sanoi ja pakeni paikalta.
