Nimi: Eksynyt poika
Kirjoittaja: Crys
Ikäraja: S
Paritus: Aurora Sinistra/Severus Kalkaros
Genre: Romantiikka, fluffy
Yhteenveto: Aurora Sinistra yrittää selvittää tähtitornissa syytä Neptunuksen hidastumiselle, mutta hän ei olekaan ainoa yötaivaan ihailija.
Disclaimer: En omista muuta kuin mielikuvitukseni
A/N: En tiedä oikeesti mitään tähtitieteestä, että älkää uskoko mitään mitä sepitän tässä
Osallistuu haasteeseen Kielimuuri ja se murtajat ja FinFanFun sanalla Neptunus.
Neptunus liikkui tavallista hitaammin niinä päivinä. Ehkä sen kiertoradalle oli saapunut suuri asteroidi tai ehkä Aurora oli laskenut sen kiertoradan väärin, vaikka olikin tarkistanut laskelmat useaan otteeseen. Ei häntä tosin haitannut tarkkailla planeettojen liikettä vähän kauemmin, sillä hän löysi itsensä tähtitornista jopa silloin, kun planeetat eivät vaatineet tarkkailua.
Joku muukin piti öisen taivaan täyttämistä tähdistä tai ei vain saanut nukuttua. Severus Kalkaros ilmestyi niinä päivinä usein tähtitorni kakkosen itäiselle laidalle katselemaan taivasta, järveä ja metsää, jotka kauniina öinä kylpivät kuunvalon kimalteissa.
Aurora ei tiennyt huomasiko Severus häntä, sillä ainakaan tämä ei osoittanut huomaavansa. Eikä sekään auttanut, että Aurora sulautui yön tummuuteen puvustuksensa, ihonvärinsä ja käytöksensä takia. Äiti olikin tavannut sanoa, että hän liikkui öisin kuin kissa; kenenkään huomaamatta.
Oli kulunut pitkä aika siitä, kun hän oli ollut kotona. Hän oli ajatellut, että lähtisi sodan varjon tieltä takaisin kotiin, mutta oliko se pelkuruutta? Hän oli varsin kykenevä noita, josta olisi hyötyä taistelukentällä. Toisaalta oliko tämä hänen sotansa sodittavaksi? Aurora huokaisi ja pudisti päätään karkottaakseen ajatukset. Hän tiesi syvällä sisimmissään, ettei hän lähtisi. Ei hän voisi noin vain jättää oppilaitaan ja Tylypahkaa, josta oli tullut hänelle koti.
Kun Neptunus alkoi painua eteläiselle taivaalle tähtitorni kakkosen taakse, Aurora joutui vaihtamaan tornia. Sen portaita ylös kavutessaan hän mietti, mahtaisiko hän törmätä Severukseen. Se vaikutti todennäköiseltä, sillä kuluneen viikon aikana hän oli nähnyt Severuksen saapuvan tähtitoriniin joka yö hieman eri aikaan. Hän ei ollut varma, halusiko hän törmätä Severukseen, sillä tähtitorniin tulijat – ainakin sellaiset kuin Severus, kuhertelupaikkaa etsivät opiskelijat olivat eri asia – halusivat yleensä olla rauhassa. Jostain syystä Aurora oli alkanut pitää siitä, että tiesi Severuksen katselevan hiljaisuudessa samaa tähtitaivasta kuin hän.
Tähtitorni oli tyhjä, kun Aurora asetti kaukoputkensa kohti eteläistä taivasta ja levitti karttansa pienelle pöydälle. Vaikka vielä tavaroita asettaessaan hän ajatteli Severusta, hän uppoutui nopeasti tähtitieteen ihmeelliseen maailmaan, jossa sijaa ei ollut kenelläkään muulla.
Siksi hän hätkähtikin niin, että iski silmänsä kaukoputkeen, kun kuuli hyvän illan toivotuksen takaansa. Hän ei tiennyt, että Severuskin kulki yössä äänettömästi kuin kissa.
Aurora suoristi selkänsä ja kohtasi miehen katseen. ”Hyvää iltaa Severus. Pahoittelen, että tulin häiritsemään sinua tänään.” Severus näytti aavistuksen kummastuneelta kuin ajatellen, ettei Auroralla ollut syytä pahoitella, kun tämä oli tullut paikalle ensin. Aurora viittoi kohti pidempää tähtitornia. ”Olen yleensä ollut tähtitorni ykkösessä ja olen huomannut sinut täällä.”
”Niinkö?” Severus sanoi ja vilkaisi Auroran osoittamaa tähtitornia. ”En ole huomannutkaan.”
”Sulaudun yöhön hyvin. Ehkä siksi viihdynkin yössä paremmin kuin päivässä”, Aurora sanoi hymyillen aavistuksen. ”Mutta en häiritse sinua enempää.”
Severus nyökkäsi ja käveli hitaasti normaaliin paikkaansa. Osa Aurorasta oli luullut (vai pelännyt?), että mies ehkä lähtisi kokonaan, mutta tuntui mukavalta tietää, että he saattoivat jakaa tämän tähtitornin hiljaisuudessa.
Aurora uppoutui taas tähtien ja planeettojen maailmaan, valkoisiin pisteisiin mustalla taivaalla, jotka olivat niin paljon muutakin kuin mitä ensisilmäyksellä näki. Sinä yönä taivaalla ei ollut yhtäkään pilvenhattaraa, joten olosuhteet olivat ihanteelliset Neptunuksen hidastumisen syyn selvittämiselle. Mikäli syyn aiheuttaja olisi asteroidi, sen pitäisi näkyä kiertoradalla aivan pian.
”Sinä hymiset itseksesi.”
Aurora nosti katseensa kohti Severuksen kääntymätöntä selkää. Oliko hän tosiaan hymissyt? ”Ai, anteeksi en huomannut.”
”Ei se mitään”, Severus sanoi ja käänsi päätään aavistuksen Auroraa kohti, niin että Aurora saattoi nähdä, kuinka kuunvalo maalasi miehen vaalean sivuprofiilin tummaa taivasta vasten. ”Pidin siitä.”
Aurora hämmästyi miehen sanomasta niin, että jäi tuijottamaan. Hänen poskensa kuumenivat yllättäen, mikä sai hänet vielä häkeltyneemmäksi. Siitä oli aikaa, kun mies oli saanut hänet punastumaan. Ja nyt kyseessä oleva mies oli Severus Kalkaros? Ei hän ollut koskaan ajatellut Severusta siinä mielessä, mutta kieltämättä tapa, jolla miehen kasvot piirtyivät yötaivasta vasten, aiheutti jonkin sykähdyksen Auroran sisällä.
”Se on lastenlaulu, jota vanhempani lauloivat ollessani pieni”, Aurora sanoi hiljaa, koska ei ollut varma halusiko Severus tietää, vai palata takaisin hiljaisuuteen.
”Miten se menee?” Severus kuitenkin kysyi.
Aurora räpäytti silmiään yllättyneenä, mutta alkoi hiljaa laulaa swahilinkielistä laulua. Hän lauloi katsellessaan kaukoputkeen, joten ei tiennyt katsoiko Severus häntä. Kun hän oli lopettanut, hän esitti merkitsevänsä jotain tähtikarttaansa ja näki sivusilmästään, että Severus ei katsonut tähtitaivasta, vaan oli kääntynyt sivuttain niin, että saattoi nähdä Auroran, vaikka piti katseensa suoraan edessäpäin, jossain vuorien suunnassa.
”Se kertoo eksyneestä lapsesta, joka löytää lorun avulla kotiin”, Aurora kertoi ja katseli vielä hetken karttaa. ”Melodia on yleinen, mutta sanoitus vaihtelee, sillä usein vanhemmat keksivät lauluun oman kodin ympäristöä kuvaavat sanat, jotka voivat oikeasti auttaa heidän lastaan palaamaan kotiin, jos he sattuvat eksymään.”
”Auttoiko se sinua?”
Aurora naurahti muistojen vyöryessä mieleen. ”Minulla on hyvä suuntavaisto, mutta veljeäni se auttoi.”
”Hyödyllistä. En ole törmännyt tuon tyyliseen englanninkieliseen lastenlauluun”, Severus tuumi.
Aurora kohottautui viimein ja uskaltautui katsomaan Severusta. ”Olisiko siitä ollut sinulle hyötyä?”
Severus käänsi hitaasti katseensa Auroraan. Kasvot, joilla Aurora oli yleensä nähnyt vain sulkeutunutta välinpitämättömyyttä, vaikuttivat nyt kuunvalossa avoimimmilta kuin yleensä. ”Ehkä.”
”Voit keksiä melodiaan omat sanat”, Aurora ehdotti.
Severus päästi lähes naurahdukselta kuulostavan äänen ja pudisteli päätään. Hän kääntyi taas kohti tähtitaivasta, mutta koska tämä puhui, Aurora uskaltautui kävelemään miehen vierelle. ”Se olisi liian myöhäistä nyt. Eksymiseni ei ole enää fyysistä.”
”Meillä on toisenlainen laulu henkiselle eksymiselle”, Aurora sanoi katsellen taivaalle.
Eksynyt poika oli yksi hänen lempilauluistaan, mutta tietenkään hän ei uskaltanut sitä missään seurassa myöntää, koska harvemmin lastenlaulut kuuluivat aikuisten lempilauluihin.
”Miten se menee?” Severus kysyi vilkaisten naista sivusilmällä.
Aurora naurahti häkeltyneenä ja alkoi laulaa hiljaa. Tilanne tuntui kummallisen normaalilta ottaen huomioon, etteivät he olleet ennen jakaneet tällaisia kahdenkeskeisiä hetkiä, joista väreili molemminpuolinen luottamus ja avoimuus.
Kun Aurora oli lopettanut, hän tunsi miehen katseen itsessään katsoessaan taivaalle. Hän oli laulanut laulun tähdille, ei miehelle, hän yritti vakuuttaa itselleen. Työpaikkaromanssit eivät toimineet. Toisaalta tähdet eivät olleet pyyntöä esittäneet, vaan mies hänen vierellään. Aurora uskaltautui katsomaan miestä, jota hän oli aina pitänyt vähän liian karun näköisenä ollakseen komea, mutta toisaalta tämän kasvojen terävät piirteet olivat mielenkiintoista katseltavaa siinä missä Auroran kasvot olivat täynnä pehmeyttä. Aurora näki aina hyvin pimeässä, joten häneltä ei jäänyt huomaamatta, kuinka Severuksen huulet raottuivat. Eikä Severukselta jäänyt selvästikään huomaamatta Auroran katse, joka oli jäänyt jumiin miehen huuliin.
Aurora ei olisi voinut vielä eilen uskoa, että Severus Kalkaroksen suuteleminen olisi voinut saada aikaan niin paljon innostuneita sydämentykytyksiä ja kipinöitä iholla.
”
Taisin löytää sinut, eksynyt poika”, Aurora sanoi melodianpätkää tapaillen suudelmasta erottuaan ja toisti saman lauseen vielä swahilla, jotta Severuskin tajuaisi mistä hän oli lauseen lainannut.
Severus hymyili. ”Taisit löytää.”
Oliko se vain kuunvalon aikaan saamaa hämäräharhaa, vai voisiko tästä tulla jotain todellista? Ennen kuin Aurora ehti päättää, jokin kiinnitti hänen huomionsa eteläisellä taivaalla. Hän hätkähti ja syöksyi kaukoputkensa luokse sitä edes ehtimättä ajatella.
”Se
on asteroidi”, Aurora hengähti katsellessaan uutta taivaalle ilmestynyttä ilmiötä. ”Neptunuksen kiertoradalle on joutunut asteroidi, joka on hidastanut sitä! Arvasin”, hän sanoi ja merkitsi asteroidin kohdan heti karttaan. Kun hän oli merkinnyt sen, hän tajusi, että hänen innostumisensa oli rikkonut herkän hetken, eikä hän ollut varma miten päästä siihen takaisin. Oliko heillä mitään enää tuon taiattoman loitsun rikkoutumisen jälkeen? Hän nosti epäröivän katseensa Severukseen, joka katseli hänen intoaan onneksi huvittuneen näköisenä, eikä ärsyyntyneenä. Severus asteli hänen luokseen ja nyökkäsi kohti kaukoputkea.
”Saanko?”
”Toki”, Aurora sanoi ja astui pois tieltä – ei kuitenkaan liian kauas, koska hän halusi syyn pysytellä miehen lähellä.
Kun mies suoristi jälleen selkänsä ja kohtasi Auroran katseen, hän pudisteli päätään. ”Enpä voi sanoa nähneeni mitään muuta kuin samanlaisia valkoisia pisteitä.”
Aurora naurahti. ”No, et haluaisi nähdä minun keittävän taikaliemiä.”
”Eikö olekin sitten hyvä, että me täydennämme toisiamme?” Severus kysyi hymy huulillaan, jotka vetivät Auroraa lähemmäksi kuin kukka mehiläistä.
”Oikein hyvä”, Aurora sanoi ja kiersi kätensä miehen kaulaan.
