Nimi: Taivas on minttujulep, terassi ja kesäsade
Kirjoittaja: Ronen
Esilukija: Saappaaton (pus)
Ikäraja: S
Genre: fluffy
Haasteet: [FINIKESÄ] Juhannustaikoja (Avaruuspiraatin toiveeseen), Fluffy10 #3 (sanalla kimppu), Originaali10 #4 (sanalla sade), FinFanFun1000 (sanalla 349. Onni)
A/N: Halusin kirjoittaa juhannustaian, Spotifyn indie folk -soittolistalta tuli Punch Brothers - Julep (sanat) ja tarina alkoi elää omaa elämäänsä. (P.S. Saappaaton oli vahvasti sitä mieltä, että tää biisi moninkertaistaa tekstin ilon, joten kuuntelehan sinäkin. <3) Tässä tekstissä ei ole kyse kuolleesta pariskunnasta eikä yhteenpalaamisesta taivaassa, mutta kyllä tässäkin esiintyy erinäisiä taivaan eri olomuotoja - äh, turha minun ruveta selittämään, teksti puhuu kyllä puolestaan. Lisäksi päädyin tekemään pari minttuaiheista banneria ja yhden avan, ne ovat lyriikkalainauksen kanssa tekstin lopussa. Saa lainata. Mukavaa kesää Avaruuspiraatille ja muille! <3
Korissa Alisan vieressä oli ohuella sinisellä nauhalla yhteen sidottu nippu minttua sekä pieni läpinäkyvä pullo täynnä hitaasti liikkuvaa nestettä. Niiden ohessa oli suuri kasa kasteesta kiilteleviä voikukkia, jotka Alisa oli käynyt poimimassa matkan varrella niityltä ennen kuin oli kävellyt metsätien läpi Eeliksen talolle. Yksi kerrallaan Alisa noukki korista kukan, taivutteli sen vartta joustavammaksi ja kietoi sen solmumaisesti seppeleeseen, jota oli punomassa. Hän ei edes muistanut, milloin oli viimeksi tehnyt vastaavaa – siitä oli pakko olla jo yli kymmenen vuotta, mutta lapsena opittu taito ei ollut kadonnut urbaanin elämän syövereihin.
Oli kohtuuttoman kuuma ja kostea päivä, melkein trooppinen. Alisa vilkaisi metsän yllä aukeavaa taivasta; jossakin koillisessa, kaupungin yllä, oli muodostamassa melkoinen tummien pilvien rypäs. Yhdistettynä painostavaan ilmaan Alisa arveli, että myöhemmin illalla tulisi satamaan ja ukkostamaan – täytyi vain toivoa, että rintama painuisi ohi mahdollisimman pian, sillä Alisa ei inhonnut tai pikemminkin pelännyt mitään niin paljon kuin ukkosta. Onneksi silläkään ei loppujen lopuksi ollut niin paljon väliä, sillä hänellä oli nyt ihan tarpeeksi vaihtoehtoja. Jos sade saapuisi ennen kuin hän ehtisi nähdä veljeään, hän voisi odottaa sen yli talolla. Jos hän taas ehtisi takaisin bussipysäkille nähtyään Eeliksen, hän olisi hyvin bussissa turvassa matkalla kohti kotia, ja sinäkin aikana säätila ehtisi varmasti vaihtua.
Alisa sai sidottua kukkaseppeleensä kuntoon juuri kun kuuli, kuinka metsätien sora rapisi, ja näki aivan hetkeä myöhemmin Eeliksen lähestyvän pyörällä hurjaa vauhtia. Eeliksen kasvoille nousi leveä hymy, kun hän tajusi tytön istuvan terassin portailla. Eelis jarrutti melkein sivuluisua terassin eteen niin, että soraa lensi terassin alalaitaa vasten. Poika hyppäsi pois pyörän selästä ja nakkasi kypärän päästään pyöränsarveen.
”Alisa! Mitä sää täällä teet?”
”Aattelin tulla moikkaamaan, kun muistin, että sulla loppuu tänään työt neljältä. Ja ei olla kuitenkaan nähty hetkeen.”
Vaikka Alisan sanoissa olikin totuus, ei kyseessä kuitenkaan ollut tilanne, jossa kaksikko olisi ollut täysin ilman yhteyttä – sisarukset soittelivat tai vähintään viestittelivät joka päivä moneen kertaan. Eelis naurahti ja astui eteenpäin halaamaan Alisaa. Alisa halasi häntä tiukasti takaisin ja vastasi lisäksi painamalla voikukkaseppeleen Eeliksen päähän.
”Todellinen kukkaprinssi.”
”Enkö olekin?”
Eelis mallasi pari poseerausta ja sai Alisan hihittämään. Sitten hän ohjasi tytön istumaan terassille pöytään ja lähti hakemaan sisältä kaksi lasia ja kannun jäävettä. Sillä välin Alisa katseli terassin toisessa kulmassa heiluvaa tuulikelloa ja nautiskeli varjosta, jossa tuntui olevan niin paljon viileämpää kuin muualla. Kun Eelis palasi, Alisa nosti korista pöydälle pullon ja minttunipun.
”Kuule, ihanaa et tuot vettä, mutta mulla olisi jotain muutakin mielessä tän sosiaalisen visiitin kunniaksi. Katopa tuosta.”
Eelis näpräsi pullon korkin auki, kaatoi sieltä pisaran sormelleen ja nuolaisi sen yksin tein. Sitten hän nuuhkaisi syvään tuoretta minttua, repäisi lehden ja heitti sen suuhunsa.
”Mää arvaisin että sää kaipaat tähän viskiä oheen?”
”Sä tunnet mut… ja mä tunnen sut.
Mint julep?”
”Milloin vaan, sisko rakas. Määpä palaan tuonne sisälle hetkeksi.”
Alisa kuuli vain, kuinka Eelis lähti kolistelemaan keittiöön, ja sen jälkeen tunsi kostean viiman käsivarrellaan. Hän näki, kuinka ensimmäiset pisarat tipahtivat terassin kaidetta vasten. Alisan kasvoille nousi leveä hymy, kun hän tajusi, kuinka täydellinen ajoitus tälläkin oli: jos sade olisi alkanut vähänkään aiemmin, Eelis parka olisi varmasti kastunut läpimäräksi. Sade olisi voinut myös alkaa vähän myöhemmin, ja silloin hän itse varmaankin olisi ollut kuin mikäkin uitettu koira.
Alisan pohdinnat keskeytyivät, kun Eelis työnsi vesikannun syrjään ja laski kädestään tarjottimen, jossa oli kaksi tyhjää viskilasia, rasiallinen jäämurskaa sekä
bourbon-pullo. Sanattomana tanssina hän heilautti laseihin muutamat mintunlehdet murskaten niitä samalla vähän, kaatoi päälle pyöräytyksen sokerisiirappia, kauhallisen jäätä ja lopulta kuutisen senttilitraa viskiä. Vihoviimeisenä Eelis pyöräytti baarilusikalla lasien sisältöä ja pudotti pinnalle koristeeksi yhdet mintut.
”Ta-daa. Siitä neidille…”
”Kiitos.”
”… ja baarimestarille itselleen.”
Eelis kolautti lasinsa reunaa Alisan lasia vasten ja hörppäsi juomaa. Hän päästi pitkän, tyytyväisen hymähdyksen ja istahti viimein alas. Sade oli yltynyt ja vaikka se kuinka pyrkikin ylittämään terassin kynnyksen, kuin taianomaisesti yksikään pullea pisara ei tullut kaidetta pidemmälle. Metsä kohisi kesäsateesta, kun Alisa ja Eelis vaihtoivat kuulumisia ja joivat
mint julepinsa maltillisesti loppuun. Eelis heitti vitsiä kesätyöpaikastaan – hän oli päätynyt Subwayn
sandwich artistiksi ja vakuutti Alisalle sen olevan maailman vähiten taiteellisin ammatti, joka pääsi todellista artistiutta lähelle vain silloin, kun hän tuuttasi kastikeputkiloista soosia leipien väliin. Sellaisella hetkellä Alisa vannoi olevansa onnellisimmillaan – parhaan ystävänsä kanssa nauttimassa kesäisestä iltapäivästä.
Tunnin päästä sade hiljeni viimein täysin ja Alisa tajusi vilkaista kelloaan.
”Ai, apua, mun täytyy lähteä. Piti hakea tän illan aikana vielä yliopistolta yksi Facebook-kirppispaita.”
”Tee sää niin. Mää alan pyykätä… en ole taas jaksanut muutamaan päivään.”
Alisa hymyili, nosti vesi- ja viskilasinsa tarjottimelle ja omat tavaransa koriin ja hyppelehti sitten toiselle puolelle pöytää halaamaan veljeään.
”Oli kiva nähä.”
”Sää olet aina tervetullut, tiedät sen.”
Eelis nyppäsi kukkakruunun päästään ja asetteli sen Alisan punertavanruskeille kutreille.
”Sopii paljon paremmin. Sää näytät kauniilta, kuten aina.”
”Höps nyt.”
Alisa tökkäsi sormella Eelistä poskeen ja asteli sitten kostealle pihamaalle kori kädessään.
”Nähään taas.”
”Nähdään, nähdään!”
Parinkymmenen metrin päässä metsätiellä Alisa kääntyi vielä katsomaan, kuinka Eelis keräsi tavarat terassin pöydältä ja katosi talonsa sisään. Alisan oli pakko tanssahdella parin askeleen verran ja nauttia humisevasta, sateesta uuden elämän saaneesta metsästä ympärillään.
She brought the sugar and the mint
And he brought the whiskey
Heaven’s a julep on the porch
