Kirjoittaja Aihe: Näkemiin, S  (Luettu 2128 kertaa)

Saappaaton

  • Pretentious /af/
  • ***
  • Viestejä: 2 122
  • Sateenvarjounelmia
Näkemiin, S
« : 30.10.2016 18:18:26 »
Nimi: Näkemiin
Kirjoittaja: Saappaaton
Beta: FractaAnima
Ikäraja: S
Genre: Draama, slice-of-life, angst
Paritus: -
Vastuuvapaus: Disneyn jutut kuuluu Disneylle, muuten on omaa käsialaani. Rahaa en tästä saa.

A/N: En oikein tiedä mitä tästä sanoisin. Monesta syystä on ollut paha olla viime aikoina ja koska ahdistuneena kirjoitan ahdistavia/surullisia tekstejä, tästä tuli nyt tällainen. Henkisen jumin ja kirjoitusjumin poistoa. Kiitokset Blujille, joka antoi inspaavan rokote-haasteen, sille, jonka lyriikat sain LW14:stä ja Fractalle, joka ruoti tämän julkaisukuntoon ja auttoi otsikossa. Erityismaininta myös Lillalle, joka kesti tämän tekstin luomisprosessin alkuvaiheet. <3
Osallistuu siis Lyrics Wheel 14, Immuniteettia etsimässä -haasteeseen, Aistihaasteeseen (näkö), Teelusikan tunneskaalaan (suru), Kirjoitusterttuun (Musiikki-inspiraatioterttu) ja Ficlet300. (Jestas, mikä litannia.)


Näkemiin

Olohuone on siisti. Ei sisustuslehtien kliininen ja valkoinen siisti, vaan elämää nähnyt ja silti järjestyksessä. Järjestelmällisyys jatkuu nurkan takana pilkistävään keittiöön, josta kantautuu rauhallisen tekemisen kolahtelua. Katseeni kiertää olohuoneen seinustoilla pysähtyen hetkeksi kirjahyllyyn ja sen jälkeen takan reunalle. Esillä on paljon valokuvia ja yhteen olohuoneen nurkkaan on tehty tilaa pienelle leikkinurkalle.

Palaan mielessäni hetken matkaa ajassa taaksepäin ja koetan miettiä, olinko nähnyt tuulikaapissa pieniä kenkiä tai sadetakkia.

Katson tarkemmin esillä olevia valokuvia, kehtaamatta kuitenkaan nousta sohvalta, johon olen jo ehtinyt istahtaa. Sama lettipäinen sankaritar tuntuu esiintyvän lähes jokaisessa kuvassa taaperosta kouluikäiseen asti. Vasta nyt huomaan takanreunalla yksinkertaisissa kehyksissä olevan koulukuvan kummallakin puolella olevan kynttilänjalan. Viimein uteliaisuuteni ottaa minusta vallan ja nousen katsomaan kuvaa tarkemmin.

En ikinä osaa arvioida etenkään lasten ikää oikein, mutta kuvan tyttö näyttää silmiini korkeintaan yhdeksänvuotiaalta. Hipaisen puisen kehyksen reunaa ja huomaan, miten kehyksissä tai sen vierillä olevissa kynttilöissä ei näy pölynhiukkastakaan.

Yksinäinen hiljaisuuteni katkeaa, kun keittiössä puuhannut Dave kävelee olohuoneen puolelle pieni tarjotin käsissään. Hänen hymynsä on pinnallisempi kuin silloin, kun hän päästi minut sisään, ja jälkeenpäin ymmärrän, että minun pitäisi ottaa se vihjeenä. En kuitenkaan ota, vaan kysyn:

”Onko hän tyttäresi?”

Mies laskee tarjottimen sohvapöydälle niin, että toinen vielä tyhjänä olevista kupeista pääsee kaatumaan ja hetken pelkään sen särkyvän. Tärisevin käsin Dave nostaa kupin pystyyn ja suo minulle pahoitellen kevyen hymyn, joka ei ulotu silmiin asti.

”Kyllä”, hän vastaa kysymykseeni. Miehen äänessä on karheutta, joka viimeistään saa minut ymmärtämään, että olen esittänyt kysymyksen, joka olisi pitänyt jättää esittämättä. Hän viittaa minut istumaan ja tottelen jatkamatta aiheesta, vaikka vahva reaktio on herättänyt uteliaisuuteni.

Dave kaataa kummankin kuppiin teetä. Hän ei sano sanaakaan, joten kumarrun poimimaan sohvan vierestä lattialla olevasta laukusta lehtiön ja kynän. Kun suoristaudun, katseeni kiinnittyy kirjahyllyllä olevaan valokuvaan. Huomasin sen jo aiemmin, mutta nyt, kun kuvan sankaritar oli selkeästi kielletty puheenaihe, katson sitä tarkemmin.

Tyttö hymyilee leveästi kameralle päällään vaaleanpunainen prinsessamekko ja selkeästi Disney-linna taustalla häämöttäen. Prinsessa Ruusunen, tajuan yhtäkkiä katsellessani kuvaa. Vilkaisen Davea vain huomatakseni, että tämän katse on seurannut omaani kirjahyllyllä komeilevaan kehykseen ja hetken verran miehen katseessa on enemmän tunnetta kuin voisin ikinä sanoillani maalata.

Siinä hetkessä tajuan, etten katso miestä, joka ei saa nähdä lastaan tarpeeksi usein. Minä katson miestä, joka ei saa nähdä lastaan enää ikinä.

Enkä kysy enää ainoatakaan kysymystä hänen tyttärestään.

Kun lähes tuntia myöhemmin suljen ulko-oven perässäni, tunnen oloni kovin ristiriitaiseksi. Haluan kuollakseni tietää, mitä on tapahtunut, vaikka tiedän, että se kivi minun tulisi jättää kääntämättä. Kuulen hiljaisen napsahduksen, kun Dave kääntää valokatkaisijaa eteisessä ja sivusilmällä huomaan miten tuulikaapin valo sammuu. Kietoudun tiukemmin avonaisena lepattavaan takkiini ja suuntaan hämärän pihan poikki kohti autoani.

*

Ulkona tuulee, kun kävelen hautausmaan poikki lukien hautakivien nimiä. Keltainen takkini tuntuu kirkuvan huomiota hiljaisuuden keskellä ja kaulahuivistani huolimatta palelen. Viimein katseeni löytää etsimänsä ja pysähdyn. Hautakiveen on kaiverrettu rukoileva enkeli, ja hetken olen varma näkeväni sen poskella kyyneleen.

Rakastettu tyttäremme
Emily

Älä sano hyvästi,
vaan näkemiin,
sillä kohtaamme vielä.




Take That - Don't Say Goodbye


Don't stay where you are not loved
Those people obscure the view
But if I have done my job
They won't wanna mess with you

Finding some romances
A place where you exist
Live with your mother's smile
But see you through daddy's eyes

You might lose your dignity
But it's not what it used to be

And don't say goodbye to the world
Until you've loved somebody
Don't say goodbye to the world
Until you've lived like kings and queens
I'll be the first, the last thing that you see
But don't say goodbye to me

Just listen to your heart
Not the voices in your head
Forget how it'd made you feel
But don't forget what was said

Tears are words that we can touch
When words only say so much
Look out? what you've got
Then you'll always have enough

You might lose your dignity
But look what it's done for me

And don't say goodbye to the world
Until you've loved somebody
Don't say goodbye to the world
Until you've lived like kings and queens
I'll be the first, the last thing that you see
But don't say goodbye to me

And don't say goodbye to the world
Until you've loved somebody
Don't say goodbye to the world
Until you've lived like kings and queens
I'll be the first, the last thing that you see
But don't say goodbye to me
« Viimeksi muokattu: 30.10.2016 18:20:10 kirjoittanut Saappaaton »


I push my fingers into my eyes
it's the only thing that slowly stops the ache

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 665
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Vs: Näkemiin, S
« Vastaus #1 : 31.10.2016 10:46:27 »
Täällä ollaan, kuten lupasinkin jo. (:

;;__________;;
Tämä oli ihan kamalan haikea ja surullinen, mutta sen sä tiesit jo kyllä kysymättäkin! Mä tiesin jo avatessani tämän, millainen teksti sieltä lävähtäisi eteen, joten tämä ei ehkä kuitenkaan sitten aiheuttanut ihan niin kovaa tunnereaktiota kuin kenties jollekin, joka ei tiedä, mitä tässä tulee vastaan. Silti, tämä oli tosi koskettava teksti!

Jotenkin tosi jännä, että tässä tämä kertoja tulee selvästi haastattelemaan Davea jostain (koska kynä ja lehtiö), mutta missään ei sanota että miksi. Ollaanko tässä tekemässä jotain yleispätevää tutkimusta? Onko Dave tehnyt jotain suurta, minkä vuoksi häntä haastatellaan lehteen? En tiedä, kun sitä ei kerrota ikinä, mutta jotenkin se jäi kutkuttamaan mun mielikuvitusta. Samaten tässä jää helposti pohtimaan, että mitä Emilylle on tapahtunut. Auto-onnettomuus? Sairaus? Jotain vielä surkeampaa? Sitäkään emme tiedä, mutta uteliaisuus nostelee taas päätään, ainakin tällä suunnalla. Kolmantena suurena kysymyksenä on sitten vielä se, missä Emilyn äiti on. Onko hänelle ja Davelle tullut ero Emilyn kuoltua? Onko Dave eronnut tästä jo aiemmin ja ollut sitten Emilyn yksinhuoltaja? Jotain muuta? Näistä keskimmäinen on ehkä mahdollisin, koska kuvissa ei ikinä mainittu, että niissä olisi ollut ketään muuta kuin vaan Emily, mikä voisi viitata siihen, että Dave ei halua muistella tytön äitiä tytön rinnalla, minkä olettaisi poissulkevan ainakin sen, että Dave suree sekä poismennyttä tytärtään että tämän poismennyttä äitiä.

Kauheasti jäi nyt kyllä pohdittavaa tämän tiimoilta, mutta ainakin tämä herätti taas kerran ajatuksia. Kuten muutenkin useimmat sun synkemmistä teksteistä herättää! Kiitoksia siis tästä, tykkäsin kyllä surullisesta teemasta huolimatta, tai kenties juurikin sen takia! (Meinasin tökkää tähän jo hymiön, kunnes tajusin, että se olisi kenties hieman ironista, joten otin sen pois...)

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid

Hazyel

  • Master of Godspeed
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 4 817
  • Not killing people is really hard.
Vs: Näkemiin, S
« Vastaus #2 : 31.10.2016 21:06:46 »
Noniin, tulin nyt kommentoimaan tätäkin! :3

Oho, täähän oli todellakin tunteita herättävä! Oot kirjoittanut tosi kauniin, mutta siitä huolimatta hyvin surullisen tekstin, enkä ihan odottanut lukevani tällaista, kun lupauduin kommentoimaan tätä tekstiäsi. Oikeastaan musta tuntuu, että aina kun annat mulle jotain omaasi kommentoitavaksi, se on jotain angstista ja tällaista tosi surullista, olenko oikeassa? :D

Joka tapauksessa, tähän tuntui olevan latautunut niin paljon tunnetta, etten oikein edes tiedä, mitä sanoisin. Mulle jäi oikeastaan tästä vain kauhea nälkä tietää lisää, miten tuo tyttö on kuollut ja keitä oikeastaan ovat nämä hahmot tässä tarinassa, mitä tässä taustalla on? Tuntui, että tässä on tavallaan näiden kahdenkin hahmon välillä jonkinmoista tunnelatausta, mutta en oikein osannut päätellä millaista.  Niin ja haluaisin myös tietää, miksi lopulta tuo minäkertoja kävi hautausmaalla, mitä hän sai hautausmaakäynnistä itselleen, ajatteliko hän löytävänsä vastauksia sieltä?

Huh, tämä varmaan herätti enemmän kysymyksiä kuin mihin tämä vastasi, mutta hyvin kaunis ja hieno tämä oli silti! Kiitos siitä, että laitoit mut lukemaan tämän, sillä vaikka tämä(kin) oli tällaista angstia, niin pidin hyvin paljon <3
"When I say it doesn't hurt me, that means I can bear it."

FractaAnima

  • Francesca R. Anima
  • ***
  • Viestejä: 4 144
  • Like Molly Weasley, but Slytherin
Vs: Näkemiin, S
« Vastaus #3 : 31.10.2016 21:20:44 »
Mmh. Lapsen menettäminen on aina tosi raskas aihe ja kun se on jätetty näin avoimeksi, kerrotaan, että se on tapahtunut, mutta ei tiedetä miksi, miten, missä olosuhteissa. Mielikuvitus on rajana ja omani osaa kuvitella äärettömän kamalia asioita, joten. Huh huh.

Tykkään tästä päähenkilöstä, ja sen tavasta toimia. Selkeästi joku toimittaja, kiinnittää huomiota kuviin ja yksityiskohtiin, siihen, ettei ole pölyä kehyksessä tai sen ympärillä. Ja!
Lainaus
Palaan mielessäni hetken matkaa ajassa taaksepäin ja koetan miettiä, olinko nähnyt tuulikaapissa pieniä kenkiä tai sadetakkia.
valokuvamuisti kenties. Hieno, hieno yksityiskohta tämä henkilön päänsisäinen tapahtuma.

Mä toistan vähän samaa kuin aiemmin lukiessani, eli vähän jäin pohtimaan nimien ulkomaankielisyyttä ja sen funktiota, jotenkin herää sellainen tunne, että sille on jokin syy, että nämä on ulkomaisia eikä suomalaisia, mutta sitä ei kuitenkaan tarkenneta, joten kaikkien muidenkin kysymysmerkkejen lisäksi jäin tätäkin vielä pohtimaan, ihan kuin muissa avoimissa asioissa ei olisi ollut tarpeeksi.

Sulla on käsittämätön taito koskettaa tekstillä sieltä, mihin ei mielellään päästäis tekstejä. Tämä ei ole ainoa teksti, joka käsittelee kuolemaa, tai edes mahdollisesti pienen lapsen kuolemaa (Puumiekka). Silti kuitenkin tämäkin on hieno ja mieleenpainuva. Eikä sitä oikeastaan kadu, että on antanut koskettaa. Se vain osoittaa sun taidot.

Lainaus
Siinä hetkessä tajuan, etten katso miestä, joka ei saa nähdä lastaan tarpeeksi usein. Minä katson miestä, joka ei saa nähdä lastaan enää ikinä.
Mmh. Niin väärin, tunnetasolla, mutta niin helvetin oikein tekstillisellä tasolla. Niin hajottavaa. Ei mulla ole oikein muuta sanottavaa. Kadehdin sun tapaa kertoa just tarpeeks, muttei piiruakaan liikaa. Ja vaikka jää nälkäiseksi, niin on saanut tarpeeksi, jotta voi tuntea ja elää tarinan.

Kiitos.

- Frac
The truth is, among Boov, I do not fit in. I fit out.

Tikkis

  • Mrs. Black
  • ***
  • Viestejä: 1 453
  • Ava Fractalta <3
Vs: Näkemiin, S
« Vastaus #4 : 30.06.2017 23:51:02 »
Mä menin aivan sanattomaksi, enkä tunnu saavan minkäänlaista tekstiä tähän ruudulle aikaiseksi. Lukiessani tätä tekstiä mä tunsin niin paljon. Sitten, kun ne tunteet pitäisi muodostaa jonkinlaiseksi järkeväksi lauserakenteeksi, mitään ei enää tulekaan mieleen. Voisin kopsata siis Fractaa, joka osasi ilmaista sen, mitä itsekin mietin.
Lainaus
Kadehdin sun tapaa kertoa just tarpeeks, muttei piiruakaan liikaa. Ja vaikka jää nälkäiseksi, niin on saanut tarpeeksi, jotta voi tuntea ja elää tarinan.
Just tätä mieltä mäkin oon!

Se on todella vaikuttava taito osata kertoa tarinaa ilman, että paljastaisi mitään liikaa. Tekstissä on paljon viitteitä asioihin, joita sä kirjoittajana ehkä haluat lukijan ymmärtävän. Se toki on lukijasta kiinni, mitkä asiat ja miten ne kukin ymmärtää. Esimerkkinä juurikin se, että selkeästi on jokin haastattelutilanne meneillään. Ilmeisesti tämä Emily oli myös minä-kertojalle tuttu henkilö, tai ainakin olisi voinut olla hautausmaavisiitistä päätellen. Todella paljon heräsi mullekin kysymyksiä, joihin ei saa vastausta. Jollain tapaa se on kutkuttavaakin (mikäli tällaista ilmausta saa käyttää näin vakavan ja surullisen aiheen äärellä), koska tässä annetaan vapauksia lukijan omalle mielikuvitukselle.

Luettuani sun söpisteleviä fluffyjasi taisin joskus mainita, etten voi kuvitella sun kirjoittavan angstia (ehken kummiskaan ilmaissut asiaa aivan näin suorasanaisesti?), mutta tässä todistit ajatukseni täysin vääräksi. Tämä oli kaikin tavoin herkkä nimenomaan melankolisella tunnelatauksella. Vaikuttavaa tekstiä, johon on vaikea vastata mitään takaisin.
Aina ei sanoja tarvita.
Vain katse alaston.