Nimi: Se viikonloppu jäi historiaan
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: kaverihäröily, draama, slash, huumori
Paritukset: Kalevi/kaikki, sivussa Eeli/Tino
Yhteenveto: Vähän toisenlainen bileilta tai riippuu, keneltä kysyy.
Varoitukset: kielenkäyttö
Haaste: Tavoita tunnelma #2 TCT - Rammaa (
klik) ja Ficlet300 249. kirjoitus, 7. lapsi, 176. liha ja 230. avioliitto
A/N: Tarvitsin jotain perusteellista kaveriperseilyä ja inspiraatio oli suotuisalla päällä sitä varten. Sijoittuu ajallisesti Paskan kesän jälkeen jonnekin syyskuun lopulle/lokakuun alkuun. Nimen varastin biisistä, hehe.
Se viikonloppu jäi historiaan
Kalevi
”Tiedätkö sä edes, minne oot meitä viemässä?” Heikki kysyi kärttyisenä, kun me käveltiin vieraalla asuinalueella. Kaikki muut oli kännissä, paitsi se, koska Heikki oli lupautunut kuskiksi. Auto oli jätetty kauemmas, koska olin ihan varma, että talon edusta olisi ihan tukossa. Ensin pitäisi vaan päästä sinne. Ainoa mun saama info oli kirjoitettuna sotkuiselle paperilapulle, jonka toisella puolella oli jotain koulu- tai ehkä pikemminkin pääsykoemuistiinpanoja eikä muijan käsiala ollut selkeimmästä päästä. Olinhan mä sille yrittänyt soittaakin monta kertaa, mutta en ollut saanut tytyä kiinni. Me saatettiin aivan hyvin olla ihan hakoteillä, mutta kukin meistä oli tulkannut lappua vuoron perään, ja me oltiin oltu siitä jokseenkin yksimielisiä.
”Kohtahan se selviää”, sanoin vailla huolta ja annoin kiertopullon Eelille, joka oli yhtä hyvässä vedossa kuin mä. Tinokin ehkä olisi ollut, mutta se oli jäänyt hyysäämään takana kulkevaa Patrikia, joka oli ihan romuna vanhempiensa yllätyserosta. Vilkaisin niitä. Tino oli kietonut käsivartensa Patrikin olkapäiden ympäri ja niillä oli ilmeisen syvällinen ja tunneluotaava keskustelu siellä meneillään. Voi jumalauta.
”Ja vaikkei selviäis, niin eikös sulla kuitenkin ois joku varasuunnitelma?” Eeli hymähti ja ojensi pulloa Patrikille, joka tarttui siihen hanakasti. Hyvä vaan, niin saisi sekin jätkä jotain muuta ajateltavaa. Heikki tuomitsi vieressä hiljaa, mutta onneksi se tajusi pitää turpansa kiinni. Kukaan ei kaivannut sen moraali- ja elämäntapasaarnoja.
”Ois. Montakin”, naurahdin. ”Mut eiköhän bilemesta ole tuo tuossa.”
Se oli kadun toisiksi viimeinen talo, edusta ihan täynnä autoja, kuten olin arvellutkin sen olevan. Ihmisiä hengasi terassilla ja musiikki tärähti ilmoille joka kerta, kun joku avasi oven.
”Vittu, mikä lukaali”, Eeli kommentoi talon kokoa ja edustusta. Olin tyytyväinen, että paikka oli tehnyt siihen vaikutuksen.
”Sisään sitten vaan, hyvät herrat”, sanoin. Eeli meni sisään humalan tuoman itsevarmuuden kultaamana. Tino ja Patrik seurasivat. Heikki piti perää epäluuloisen näköisenä.
”Mikä sua risoo, Eloharju?” tivasin ärtyneenä, koska se uhkasi latistaa mun juhlafiiliksen.
”Et sä edes tunne näitä ihmisiä”, Heikki sanoi. ”Täällä voi pyöriä vaikka ketä ja ties mitä aineita.”
”Älä nyt oo vainoharhainen. Bileet kuin bileet. Tuutko vai lähetkö kotiin?” irvailin. Heikki mulkaisi mua, ja sen leuanlinja oli ihan kireänä. Olin saanut sen suuttumaan. Voi luoja, Eloharju oli niin herkkää poikaa tänään.
”Oot kännissä ääliö, tiesitkö sitä?” Heikki sanoi, ja me käveltiin yhdessä sisään.
”Ja sul on selkeestikin mutsis nyrkki perseessäs käsivartta myöten, kun tolleen nalkutat”, totesin takaisin, vaikka tiesin tekeväni törkeän virheen just siinä paikassa. Seuraavaks tajusinkin makaavani lattialla enkä pystynyt hengittämään. Heikki oli vittu lyönyt mua palleaan ja kovaa olikin lyönyt. Mutsikommentti oli kiehahtanut sillä yli. Pihisin ja yskin.
”Vitun kusipää”, Heikki sihahti ja astui mun yli. Pakotin itseni ylös, vaikka mua kuvotti ja vatsaan sattui ihan helvetin pahasti. En muistanut, että Heikki olisi ennen lyönyt ketään, vaikka mä tiesin kyllä kerjänneeni sitä. Olin silti vähän järkyttynyt, koska ei Heikki… Olin tahtomattani päässyt liiankin sen ihon alle.
No, ei auttanut miettiä sitä enää. Oli parempi vaan juoda lisää ja pitää hauskaa, kun sitä varten oli tännekin asti raahauduttu.
Eeli
Mulla oli vähän paskat muistikuvat kesän ekoista bileistä, joten mulla oli varaa parantaa tänä iltana. Olin ehkä vähän ilkeä, kun toivoin, ettei Patrik olisi tullut, koska Tino oli niin sen perään. Ainahan se oli, jos jollakulla oli kurja fiilis tai masis päällä, mutta olisin kaivannut sitä pitämään hauskaa mun kanssa. Kun yritin suostutella Tinoa jättämään Patrikin hetkeksi, se oikeasti suuttui muhun.
”Vittu, että sä osaat olla itsekäs”, Tino tokaisi. ”Patrik on myös sun kaveri, ja sillä on tosi kurja olo. Sen hyvinvointi on tärkeempää kuin sun legendaariset bilekokemukset. Etsi Kalevi, kun teillä vissiin on samanlaiset bileprioriteetit.”
”Kai mä sit etin”, tuhahdin sille turhautuneena. Tino nyökkäsi tyytyväisenä kuin se olisi ollut suunnitelmana koko ajan ja palasi Patrikin luo sohvalle, jossa ne kaksi jatkoivat juttelua ja Patrik alkoi hymyillä. Tino ei vissiin edes ollut biletystyyppiä. Taisin vasta nyt oivaltaa sen, ja olin pahoillani. Jos olisin tajunnut sen aiemmin, meidän ei olisi nytkään tarvinnut tiuskia toisillemme, mutta jos Tino tunsi olonsa mukavaksi Patrikin seurassa, niin kai mun oli parempi antaa niiden vaan olla.
”Eeli!” tuttu ääni huikkasi, ja mä piristyin huimasti, kun näin Kalevin.
”Thank god”, puuskahdin. ”Minne sä jäit?”
”Ai tuliks sulle jo ikävä?” Kalevi virnuili. Jos se yritti kiusoitella, jätkän täytyi pistää paljon paremmaksi. Me oltiin kumpikin ihan mestareita sillä saralla, ja siksi me tykättiinkin haastaa toisiamme.
”Tietty tuli”, nauroin takaisin. ”Missäs Heikki?”
”Eristäytyi johonkin”, Kalevi sanoi silmiään pyöritellen. ”Mites ne kaks?”
”Tuolla ne jutskaa syvällisiään. Ei niitä oikeen kiinnosta”, huokaisin. Kalevi tähyili ihmisten ohi ja kurtisteli tummia kulmiaan.
”Jaaha. Me ollaan sit vissiin kaksistaan?” Kalevi totesi ja ojensi mulle lisää juotavaa.
”Niin me taidetaan olla.”
”Mahtavaa”, Kalevi sanoi vilpittömästi, ja me kilistettiin. Alkoholi lämmitti vatsassa ja teki kehosta kevyen. Jos olisi ollut musiikkia, mä olisin ehkä alkanut tanssia. Selvänä en olisi edes harkinnut moista, mutta humalassa kaikki ideat tuntuivat supermahtavilta. Täällä oli aiemmin jytännyt ihan täysillä jokin musa. Missähän mahtoi olla sen tulolähde…
”Meidän pitää keksiä jotain eeppistä tänä iltana!” Kalevi sanoi kuin se olisi lukenut mun ajatuksia.
”Pamauta joku muija paksuksi?” ehdotin läpällä. Kalevi oli harkitsevinaan ehdotusta vakavasti kuin lastenteko olisi vaan ollut seuraava etappi sen bilesaavutuksissa. Kalevilla ja mulla oli yhtä hyvät pokerinaamat, mitä vitsien esittämiseen tuli. Usein me kiusattiinkin toisiamme sillä, että kuinka pitkälle toinen uskalsi mennä. Hyvin pitkälle, se me kumpikin tiedettiin, mutta sitä hauskempaa meillä oli.
”Mut mistä mä tiedän, että se ees tulis raskaaksi?” jätkä parahti ja pudisteli päätään. Nauroin sille. ”Meidän täytyy keksiä jotain parempaa.”
Mietin sitä. Mikä olisi tarpeeksi hullua meille molemmille? Join enemmän ja pohdiskelin. Sillä välin joku sai musan taas toimimaan. Se oli jopa hyvää musaa. Oli biitti ja kehoa keinuttava rytmi. Mun katse osui pöytään. Nappasin Kalevia kädestä.
”Tanssitaan!”
”Eeli, oisin kuvitellut sun, jos kenen, keksivän jotain vähän villimpää…”
”Ei tässä vaan pöydällä!” huusin sen päälle. Kalevi vilkaisi pöytää ja mua. Kohotin haastavana kulmiani, että kai sä nyt uskallat. Kalevin ruskeat silmät alkoivat tuikkia riemusta ja komeille kasvoille piirtyi huvittunut hymy. Totta kai se uskalsi.
”No, sitä mä en ole ennen tehnytkään”, se hörähti, ja me annettiin mennä.
Heikki
En olisi saanut lyödä Kalevia. Oli ihan sen tapaista päästää suustaan välillä tosi törkeitäkin juttuja enkä mä ennen ollut siitä näin paljon hermostunut. Kalevi oli kuitenkin vittuillut mulle koko illan enkä tajunnut, mitä varten. Aivan kuin Kalevi olisi halunnut mun räjähtävän sille. No, siinä jätkä oli onnistunut, ja mulla oli ihan vitun paska olo sen takia.
Olohuoneessa oli menossa hirveä möykkä. Poikkesin katsomaan, että mitä siellä oikein tapahtui. Jaha, bileet olivat vissiin jo siinä vaiheessa, että porukkaa oli siirtynyt pöydille tanssimaan. Voi luoja, mitä menoa. Jokin muljahti mun vatsassa ja katsoin pöydille uudemman kerran, ja huomasin nähneeni oikein. Eeli ja Kalevi tanssivat siellä parin muun kanssa, mutta eivät niiden kanssa vaan ihan kiinni toisissaan. Kalevin kädet olivat ujostelematta Eelin lanteilla ja Eelin käsivarret heitettynä Kalevin hartioiden yli. Jengi vislasi niille.
Tiesin sen olevan läppää. Eelillä ja Kalevilla oli aina ollut samanlainen huumorintaju, mitä sketsien esittämiseen tuli. Niillä riitti pokkaa vaikka mihin, mutta nyt ne kaksi olivat löytäneet ihan uuden tason. Tietty ne olivat kännissä, mutta jotenkin musta tuntui, että tää oli vain Kalevin yksi tapa kostaa mulle kesästä, ja siitä, mitä olin kertonut Katariinalle. Mulla oli vaikea olo, vaikka en oikein tajunnutkaan, minkä takia. Ne vaan esittivät. Niiden liikkeissä oli ihan selvää liioittelua, mutta jotenkin mun oli silti vaikea katsoa.
Eeli kääntyi ollen nyt selkä Kalevin rintakehää vasten ja ihmiset nauroivat, kun Kalevi hytkytti lanteitaan Eelin takapuolta vasten. Miten Kalevi uskalsi? Jätkä oli aina huolehtinut moitteettomasta heteronleimastaan, ja nyt se veti tollasta show’ta? Eelin pokka petti ja se nauroi. Ne unohtivat tanssimisen ja alkoivat töniä toisiaan. Ennen biisin loppua Kalevi tavoitti mun katseen. Mun läpi hulmahti jotain kylmää ja kipeää. Kalevi viimeisteli kostonsa suutelemalla Eeliä eikä siinä ollut mitään liian överiä. Suudelma ei kestänyt pitkään, mutta mun maailma pysähtyi yhdeksi ikuisuudeksi siihen nimenomaiseen hetkeen. Käännyin pois.
Löysin sisäpihalta sohvan ja vajosin siihen. Musta tuntui, kun mun sisälmykset olisi ahdettu lihamyllyyn, ja Kalevi pyöritti vipua tehden niistä siistin kasan jauhelihaa. En tiennyt, olinko vihainen, pettynyt, loukkaantunut vai mitä. Luultavasti kaikkea yhtä aikaa, mut yksi asia niillä oli yhteistä: Kalevi. Mihin se oikein tähtäsi tämäniltaisella? Miksi mua oli pakko kiusata tällä tavalla? En tiennyt.
Istuin pitkän aikaa siinä ja yritin ajatella mitä tahansa muuta, mutta mulle ei annettu sitä mahdollisuutta.
”Ajattelin, että lähdit.”
”Painu vittuun”, tokaisin, mutta Kalevi ei totellut. Se tuli ja istui mun viereen. En edes vilkaissut sitä. Kalevi ei ansainnut mun huomiota perseiltyään tänään ihan eeppisessä mittakaavassa.
”Anteeksi”, Kalevi sanoi hiljaa. ”Siitä mutsiheitosta, mun vittuilusta ja no, koko illasta.”
”Miksi sä teit niin?”
”En tiedä.”
”Haista paska”, kähähdin, mutta melko ponnettomasti. Kalevi liikahti varoen lähemmäs ja tunsin sen käden niskallani. Käsi oli lämmin ja hellä. Peukalo silitti ihoa ja sormensa se pujotti mun hiuksiin. Se teki niin vaan, koska sattui olemaan kännissä. Kalevi manipuloi mua. Se oli tehnyt niin ennenkin.
Uskallakin välittää, varoitin itseäni.
”Anteeks”, Kalevi sanoi uudelleen ja sen ääni oli hauras. ”Älä vihaa mua.”
Älä katso, yritin kieltää itseäni, mutta katsoin silti. Kalevin ahdistunut katse särki rinnassa.
”En mä sua vihaa”, kuiskasin ja painauduin sen syliin.
Tino
Patrikin mieliala heittelehti pitkin iltaa. Välillä se oli oma vanha itsensä ja heitti läppää ja kommentoi törkeästi jokaista ympärillä olevaa naispuolista, kunnes hiljeni ja tuijotti tyhjyyteen. Sitten se toisteli, miten se ei voinut uskoa vanhempiensa avioliiton olevan ohi. Yritin auttaa kaikin tavoin, mutta musta tuntui, etten voinut tehdä paljon mitään. Sanoin vain, ettei syy ollut Patrikin ja jos se halusi jutella, mulle saattoi aina soittaa.
”Sä oot tosi hyvä tyyppi, Tino”, Patrik sanoi myöhään yöllä. ”Kaikki muut ois jo feidannut mut kaiken tän ruikuttamisen jälkeen, ja se olisi ollut oikein.”
Patrik elehti avuttomasti jotain ja alkoi itkeä. Nappasin sen tiukkaan halaukseen ja annoin jätkän tuulettaa tunteitaan. Mun kävi hirveästi sitä sääliksi. Se ei selvästikään ollut yhtään osannut varautua tällaiseen. Vanhempien ero oli aina kova paikka, oli sitten minkä ikäinen tahansa. Patrik oli ihan syystä rikki.
”Eeli”, suhisin, kun näin mun poikaystävän haahuilevan lähistöllä. Etsikö se Kalevia uuteen tanssipussailuerään vai mitä, ei mua kiinnostanut.
”Hakisitko jostain nenäliinan?” pyysin Eeliltä.
”Totta kai”, se sanoi reippaan hilpeänä ja suukotti mua suloisesti. Mua hymyilytti.
”Anteeks”, Patrik kimitti, mutta hyssytin sen hiljaiseksi.
”Haluisitko sä jo lähteä kotiin?” kysyin lempeästi. Me oltiin oltu täällä jo monta tuntia ja bileet alkoivat hiljakseen kuolla.
”Joo”, Patrik sanoi surkeana ja pyyhki poskiaan. Eeli ojensi sille tuomansa vessapaperiarkit ja Patrik niisti kunnolla. Eeli puristi sitä lempeästi olkapäistä. Patrik yritti hymyillä, mutta sen suupieli vain vääntyili eikä ilmeestä saanut selvää. Patrik laski katseensa ja nieleskeli uutta itkunpurkausta. Mua helpotti, että se sai pidettyä sen sisällään.
”Etitään Heikki ja Kalevi ja häivytään”, sanoin Eelille, ja se nyökkäsi ollen samaa mieltä. Se nappasi Patrikin kainaloonsa ja me kierrettiin taloa pitkin poikin, mutta ei nähty meidän kavereita missään.
”Mihin ne on kadonnut?” puhisin ja kurkkasin sisäpihallekin, mut siel oli vaan joku pari imuttelemassa– heei, hetkinen, mitä vittua? Se pari oli
Heikki ja
Kalevi? Päästin vissiin jonkun äänen, koska ne lopettivat ja katsoivat muhun häkeltyneen näköisinä.
”Mitä – mitä te teette?” kysyin. Heikki pärskähti. Se ei vaikuttanut ollenkaan siltä kuin olisi jäänyt kiinni mistään, joten ei kai niillä sit ollut mitään, eihän? Tai siis, Heikki oli Katan kanssa ja kaikkea.
”Tino, sun ilme”, Heikki nauroi mulle. ”Mitä sä luulet? Kalevi päätti käydä meidät kaikki läpi tehdäkseen tänään historiaa. Taitaakin olla sun vuoro.”
”Tino!” Kalevi huikkasi ja hypähti ketterästi sohvan yli. Sitten se olikin siinä mun edessä ja suuteli mua. Jäädyin ihan totaalisesti.
”Kui kännissä sä oikein olet?” älähdin, vaikka kyllä mua naurattikin sen kännitempaukset. Kuulosti kyllä ihan Kalevilta vaan päättää pussailla meidän kaikkien kanssa ikään kuin todisteeksi, että se oli tehnyt kännissä kaikkea mahdollista.
”Hyvin”, Kalevi sanoi kepeästi ja syöksyi sisään. ”Patrik!”
”Kalevista ei ikinä tiedä, mitä se seuraavaksi keksii”, sanoin Heikille. Se pudisteli huvittuneena päätään. ”Oliks sulla kiva ilta?”
Heikki kohautteli olkiaan.
”No ei kyl ihan perus biletysilta, sen voin sanoo.”
Mä mietin omaa iltaani Patrikin itkutyynynä.
”Sama”, sanoin. Heikki hymähti ja kietaisi kätensä mun olkapäille antaen mulle puolittaisen halauksen.
”Pliis, sanohan, että me lähetään nyt?”
”Jeah.”
”Thank god.”
”Hyi helvetti, Kalevi, mitä?” älähti Patrikin kauhistunut ääni sisältä, ja se kruunasi meidän illan.
