Nimi: Ette ole tervetulleita, pakolaiset
Kirjoittaja: Odo
Vastuunvapaus: Kaikki on omaa käsialaani.
Genre: draama, cyberpunk
Ikäraja: Sallittu
A/N: Ensimmäiseksi:
en ole samaa mieltä otsikon tai päähenkilö-Nixin kanssa. Työskentelen maahanmuuttajanuorten parissa harjoittelussani ja inspiraatio syntyi, kun Facebookin
laatukeskusteluista särähtää entistä pahemmin silmään se, miten nykyiset tukien leikkaukset ovat ajaneet työttömät ja muut vähävaraiset maahanmuuttajia vastaan, koska uskotaan niiden vievän vähäosaisten tulot, ja huudellaan, että kyllä niille rahaa on, mutta meille ei. Siitä siis ajatus tähän tekstiin, eikä omista aatteistani vähemmistöjä kohtaan.
Mutta sitten muuten tästä tekstistä: tämä syntyi, kun testaan eri genrejä, mistä lähteä nanoa väsäämään. Oikeastaan tämä on teema, jolla todennäköisesti lähden liikenteeseen, mutta makustelen millä tavalla lähden sen toteuttamaan. Dystopiaa julkaisinkin jo aiemmin, nyt on cyberpunkin vuoro, joskin maailma vaatii työstämistä ja huomattavasti lyhyttä shottia enemmän tilaa tullakseen esille. Saa nähdä talsiiko Nix tiensä varsinaiseen nanoon vai ei, mutta tässä hänen ajatusmaailmastaan pieni palanen. Jospa tämä maistuisi.
Ette ole tervetulleita, pakolaiset
Niihin oli melkein jo tottunut, kunnes uutiset alkoivat paukuttaa pakolaistulvasta, joka vyöryy kaupunkiin. Eikä tulva jäänyt vain otsikoihin, sillä pakolaiset valuivat vuolaana virtana sisään kaupungin porteista ihmismassojen kerääntyessä katsomaan. Pakolaiset ohjattiin metrotunneileihin, joista matka jatkuisi kohti vastaanottokeskuksia ja sieltä myöhemmin eteenpäin. Joukossa oli pääasiassa miehiä, jotka olivat peittäneet kasvonsa huivein ja pitivät katseensa maassa. Kangasriepujen raoista pilkisti tumma iho ja silmät, jotka katsoivat eteenpäin tyhjinä. Ne eivät olleet kaikki ihmisiä, useat olivat
kyborgeja.
Nix vihasi niitä, pakolaisia. Etenkin niitä, joita ei saattanut kutsua edes ihmisiksi. Ne tulivat heidän kaupunkiinsa, jossa valtaosalla oli asiat edelleen huonosti, vaikka maailmalle julistettiin hyvää ja rikasta valtiota sekä elinvoimaista pääkaupunkia, joka nyt otti vastaan pakolaiset. Nix tiesi paremmin: kaupungissa valtaväestö edelleen kärsi työttömyydestä ja syrjäytymisestä. Pakolaisten saapuminen leikkaisi entisestään siitä, mitä heikoimmille annettiin. Kaupungin loistossa olivat korkeakoulutetut ja rikkaat, jotka pyörittivät peliä, jota kutsuttiin elämäksi. Nix ja moni muu oli saanut siinä pelissä huonot kortit. Perusduunareiden työpaikat oli korvattu androideilla, jotka palvelivat asiakkaita paremmin kuin yksikään kuolevainen. Niissä ei ollut inhimillisiä virheitä, ja Nix oli katkera niistäkin. Sitäkin pahempaa olivat kuitenkin "parannellut ihmiset" eli kyborgit.
Pakolaiset otettiin vastaan epävarmasti, mutta toivottaen tervetulleiksi kaupunkiin, joka oli jakautunut kahtia. Niihin, joilla meni hyvin, ja niihin, joista ei puhuttu. Nix ei kestänyt ajatusta siitä, että jokin tuntematon, vieras ja tänne kuulumaton tulisi viemään hänen tulonsa, työnsä ja kaiken, minkä sai irti
“hyvinvointivaltiosta”, jolla oli karu kääntöpuolensa. Jos Nixillä olisi mahdollisuus, hän liittyisi johonkin äärijärjestöön, joka vastusti tätä muutosta — vastustaisi koko ruumiillaan kummajaisia, joilla oli väärä ihon väri, uskonto ja ruumis, jota oli muokattu teknologian suomin mahdollisuuksin. Sanottiin, että pakolaiset olivat nuoria sotilaita, jotka tarvitsivat turvapaikkaa, mutta Nix tiesi paremmin. Ne olivat tulleet maahan ottamaan itselleen paremman elämän muiden kustannuksella, Nixin kustannuksella.
Muutamia pakolaisia oli tullut jo aiemmin, sillä niihin oli jo melkein ehtinyt tottua. Joitain oli jopa palkattu työhön, vähäpätöisiin hommiin, joita androidit eivät jostain syystä tehneet. Jotkut palkattiin siksi, että ne olivat epäluonnollisia koneita, eikä siihen kelpuutettu tavallista kansalaista. Kyse tuskin kuitenkaan oli muusta kuin asemasta, sillä vähemmistölle piti tarjota enemmän, olivathan he vieraassa maassa, ja tervetulleita uuteen kotiinsa.
Ne työpaikat, jotka pakolaiset olivat saaneet, ne kurssit, joille pakolaiset oli otettu sopeutumaan kulttuuriin, kieleen ja saadakseen erilaisia taitoja, olivat aina pois vähäosaisilta kansalaisilta. Nixiltä ja niiltä muilta, jotka olivat pudonneet yhteiskunnan kelkasta, kun ei ollut varaa korkeakouluttautua ja päästä kiinni elämään, joka oli vain etuoikeutettujen mahdollisuus. Ero rikkaiden ja köyhien välillä oli silmiinpistävä, eikä Nixistä ollut oikein, että taakaksi otettiin vieraita oman kansan voidessa pahoin.
Kiroten kurjaa elämäänsä, mutta sitäkin enemmän kaupunkiin saapunutta pakolaistulvaa, Nix erosi porteille kerääntyneestä ihmismassasta. Hän ei jäänyt katsomaan, miten pakolaiset kulkivat siisteissä riveissä metrotunneleihin ja katosivat niihin vain palatakseen myöhemmin katukuvaan, johon ne eivät kuuluneet. Nix eli elämäänsä penkomalla roskiksia ja tekemällä keikkatöitä, joista päivän valossa ei voinut puhua. Joku saattaisi väittää, että
“marginaalin”, johon pakolaiset ja Nix kuuluivat, tulisi pitää yhtä. Nix ei uskonut sellaiseen typerään ajatukseen, jonka joku rikas oli epäilemättä keksinyt.
Pakolaiset veivät heiltä vähäosaisilta
kaiken tullessaan ja olivat talousongelma, joka otettiin vastaan ihmisoikeuksien nimissä. Mikä
oikeus kustansi pakolaisten elämän omien kansalaisten kustannuksella? Eivätkä otsikot huutaneet vain pakolaistulvasta. Nixin kaivaessa älylaitteensa taskustaan, sen näyttöön ilmestyi uutisia, jotka huusivat kaupungin puolesta karua totuutta:
"Syrjäytyneiden nuorten määrä lisääntynyt!"
"Oletko köyhyysrajan alapuolella? Katso, mihin varallisuusluokkaan kuulut!"
"Tilasto: Rikollisuus lisääntynyt erityisesti pääkaupungissa", oli otsikko, jonka kohdalla Nix sulki älylaitteensa. Missä olivat ihmisoikeudet, jotka olivat heidän puolellaan? Ei ainakaan täällä, Nix kirosi mielessään ja vannoi, että vielä jonain päivänä hänkin astuisi vastustamaan muutosta, joka oli saapunut heidän keskuuteensa.
