Tuo sydän huoleton (sattuu) | Silja/Viola | K-11 | 7/7

[Kiirsu]

Nimi: Tuo sydän huoleton (sattuu)
Ikäraja: K-11
Genre: angst, fluffy
Paritus: Silja/Viola
Sanamäärä: 7x100
Yhteenveto: Talvi opettaa heille jotain toisistaan, itsestään sekä todellisuudesta.

A/N: Ihanaa syntymäpäivää Tuhisijalle <3 Oli tarkoitus kirjoittaa ihanaa onnellista hömppää, mutta oon kovin tykästynyt tähän ajatukseen epätäydellisestä suhteesta, joten ei nyt olekaan kovin iloista tekstiä tulossa :'D Alku on onnellista, mutta jatkossa kyllä suruistuu. Osallistuu Spurttiraapaleeseen.


Syyskuu

Pisarat maalaavat puroja punaisiin korkokenkiin, niihin suutarin korjaamiin. Kerran pitkän yön päätteeksi katkennut korko huojuu nyt mukulakivikadulla. Silja toivoo liiman pitävän, sillä tämä on huono hetki nyrjähtäneelle nilkalle.

Katse hipoo hattarapäistä tyttöä hänen vierellään, heidän yhteen liitettyjä käsiään. Rinnassa hypähtää jännitys.

Voiko ensimmäisillä treffeillä suudella? Ovatko nämä edes treffit? Tai ensimmäiset?

Mutta sade valuu heidän kasvoiltaan ja illassa loistavat kirkkaat katuvalot ovat liian täydelliset, joten Silja suutelee. Hiukset ovat takertuneet Violan huuliin ja ne tunkeutuvat Siljan suuhun. Karkeat suortuvat kutittavat kitalakea ja Siljaa yskii sylkien niitä pois suustaan.

Viola nauraa, eivätkä huulet enää sinä iltana kohtaa.


1. Älä suutele sateessa.

[Kiirsu]

A/N: Olin liian laiska julkaistakseni tämän eilen, mutta ei se mitään!!


Lokakuu

Puissa on vielä punaisia lehtiä, mutta vesi on saanut maan liejuksi, joka tahrii vaaleat tennarit. Äiti aina käski käyttää kumisaappaita, Silja ei kuunnellut. Vesi kastelee myös takin ja hiukset, eikä sateessa ole tänään jälkeäkään romantiikasta.

Violan toiveikkaat kasvot häilyivät mielen perukoilla, ja ajatuksen toivon sammumisesta pitäisi sattua enemmän. Tämän pitäisi tuntua väärältä, syyllisyyden tulisi kuristaa, saada hänet kääntymään pois. Silti hän on tällä ovella, silti hän soittaa ovikelloa.

Ne kuiskatut lupaukset ja suudelmin tehostetut tunnustukset eivät merkitse tänään mitään. Mielen valtaa vain jännitys ja eilen korvan juurella kutitellut parta.

Ehkä Viola antaa vielä tämän kerran anteeksi.


2.   Älä lupaa liikoja.

[Lunalotta]

Kaks seikkaa joiden ansiosta rupesin lukemaan tätä:
1. sinä
2. femme
<3
Vaikka tää ei olekaan täydellistä ja onnellista, niin pidän silti tästä tosi paljon. (mä tykkään kaikesta femmestä, eiku)
Nuo ns. muistiinpanot lopussa on hauska yksityiskohta. Kokemus opettaa mitä ei kannattaisi tehdä. Toivottavasti kuitenkin Siljan ja Violan suhde sais ees jotain valoa, eikä aina kaikki menisi pieleen !

[Kiirsu]

Sparky, hiih kiva, että eksyit lukemaan ja vielä tykkäämäänkin :3 Kyllä tässä ehkä jotain valonpilkahdusta tulee, ainakin jollain tasolla. Kiitos!!


Marraskuu

Talven ensimmäiset lumihiutaleet häilyvät hetken saappaiden kärjillä, kunnes sulavat näkymättömiin. Aurinko saa ne kimaltamaan kuin kristallit Violan pöytävalaisimessa.

”Vain mummoilla on kristallilamppuja.”

”Ennen kuin huomaatkaan, mekin istumme kiikkustuolissa sukkia neulomassa. Paras olla valmistautunut tulevaan.”

Tulppaanit ovat liian värikkäitä kaiken valkeuden keskellä. Violettia, punaista, keltaista, olisiko pitänyt ostaa yksivärisiä? Ehkä ne silti tuovat heille jonain päivänä yhteiset neulontahetket, kaukaisen onnen.

Ovi aukeaa raskaasti ja silmistä paistaa suru, lamaannus, joku huutaa ei enää. Silja lupaa ei enää. Mutta hellät kädet laskevat kukat heti maljakkoon, eivät kestä katsoa tarkemmin. Ne puhuvat väärällä kielellä, huutavat liian lujaa. Anteeksi.


3.   Osta kukkia vain hyvinä päivinä.

[Kiirsu]

Joulukuu

Takasta putosi tuhkaa vaaleanpunaisille aamutossuille. Se ei lähtenyt pois, levisi vain ja tahri sormet mennessään. Ne olivat uudet tohvelit, aamulla paketista paljastuneet ja nyt jo likaiset. Mutta Violaa ei tuntunut haittaavan, hän vain nauroi ja sotki omatkin tohvelinsa harmaiksi.

Lahjoja avattiin yksi tunnissa, Violan vanha perinne. Jokainen sai saman määrän paketteja, kaikki oli niin täydellisen tasapuolista. Violan vanhempien silmät loistivat heidän katsoessaan tytärtään. Katsoessaan Siljaakin, eikä sitä voinut ymmärtää.

Lämpö, avoimuus, sitoutuminen. Kurkkua kuristi, mutta suu kaartui väistämättä hymyyn. Vuoden takainen yksinäisyys ei ollut enää niin lohduttavaa, ja vyötärölle kiertyneet käsivarret tuntuivat kodilta.


4.   Älä enää koskaan vietä joulua yksin.

[Arte]

Päätinpäs lukea hieman originaalifemmä vaihteeksi!

Tässä oli tosi kiva rakenne. Tykkään siitä, että yksi raapale kertoo aina yhdestä kuukaudesta. Kivaa! Tykkäsin myös siitä, ettei Silja ole puhtoinen pulmunen, vaan on hengaillut myös muiden tyyppien kanssa kuin Violan (tai sitten vain tämän yhden parrakkaan). Sen puolesta ehkä vähän harmitti Viola, joka tuntui aika naiivilta ja hyväuskoiselta, ihan kuin hän ei olisi ollut edes kunnolla tietoinen asiasta ja vain ajatellut, että ah kaikki on täydellistä ja hyvin!

En ollut tässä vikassa raapaleessa nyt ihan selvillä siitä, että mitkä Siljan fiilikset oikein olivat. Tuntuu että hän on edelleen sitoutumiskammoinen ja ajattelee, ettei ansaitse Violaa, mutta toisaalta siihen läheisyyteen alkaa tottua ja se alkaa tuntua kodikkaalta. Ehkä tästä saadaan tietää lisää seuraavissa rapsuissa.

Nuo loppumuistiinpanot olivat kiva lisä! Tykkäsin.

[Kiirsu]

Arte, kiitos paljon kommentista <3 Ihanaa, että rakenne miellyttää!! Itse tykkään kovasti selkeästi rajatuista kohtauksista ja tietynlaisesta järjestelmällisyydestä.  En tiedä, onko Silja itsekään selvillä fiiliksistään. Elämä on sekavaa ja vaikeaa, eivätkä ajatukset aina kulje ihan loogisia polkuja. Eivät ainakaan omani, joten eivät siis Siljankaan :'D Jollain tavalla haluan tämän olevan hieman sekavaa mietiskelyä, eikä liian johdonmukaista pohdintaa, joka tulee johonkin lopputulemaan.


Tammikuu

Eteisessä majailevat kuluneet kuomat, vieraina korkokenkien maailmassa. Silja tekee niille tilaa, laittaa linjaan muiden kanssa, yrittää tehdä niistä hieman sopivammat.

Violan sormet liikkuvat niin varmoina ruudullisen kankaan pintaa pitkin, aivan kuin ne olisivat harjoitelleet tätä vuosia. Äidiltä peritty taito, kuulemma, Siljan uskoo sen olevan luonnonlahja.

Ei hänen äitinsä opettanut tekemään käsitöitä. Heillä paikattiin naarmuuntuneet polvet laastareilla, mutta farkut saivat jäädä repaleisiksi. Ne hajoavat kuitenkin uudestaan.

Nappi palaa takaisin paikoilleen, Silja tuntee yhä rinnoillaan ne kädet, jotka repivät paidan auki liian kiihkeästi. Viola näyttää tyytyväiseltä kädenjälkeensä, ei tiedä mitä vahinkoja yrittääkään paikata. Se hajoaa uudestaan.


5.   Kaikkea ei voi ommella kuntoon.

[Kiirsu]

Helmikuu

Oranssi villasukka hipsuttaa Siljan nilkkaa. Palmikoidut pöllöt myhäilevät tyytyväisenä takkatulen lämmössä, ne saavat nukkua tämän yön. Ei tarvitse lentää. Ei tarvitse elää.

Silja tuntee rakkaansa hymyn niskassaan, peittää omansa höyryävään kaakaoon. Kaiuttimissa soi Mozart ja pöydällä palaa kynttilöitä, violetteja. Palaessaan ne avautuvat kuin kukkaset, hieman surulliset ja epämuodostuneet, mutta kukkia kuitenkin. Jos ne sammuttaa ajoissa, eivät kukat koskaan kuihdu.

”Tämä on paljon parempi tapa viettää ystävänpäivää kuin yhdetkään juhlat.”

Kädet tiukentavat otettaan vyötäröllä ja Silja hymähtää myöntävästi. Eteisessä punaiset korkokengät näyttävät orvoilta, mutta ei niidenkään tarvitse aina tanssia. Lepo tekee hyvää. Hetki rauhallista, ihanaa, onnellista arkea.


6.   Älä valehtele itsellesi.

[Isfet]

En tiedä miksi, mutta nykyään tekee mieli aloittaa kommentit aina sanoilla oi ja voi. Ehkä luen nyt enemmän surullisen pohjavireen sisältäviä kauniita tekstejä, tai sitten se on vain alkava kevät, jota voi syyttää kaikesta ylitunteellisuudesta. Niin se on.

Tämä on ihana rapsusarja. Itselläni spurtti feilasi ihan totaalisesti teknisten ongelmien ja ajanpuutteen takia, joten hyvä että edes jotkut onnistuvat! Tässä oli paljon ihania kohtia, ja koko ajan vähän sellainen epätoivon/kiusallisuuden tuntu, vaikka suloisiakin kohtia oli! Pettäminen on vain niin grrh! Pidän erityisesti noista säännöistä/muistilapuista rapsujen lopussa.

Ovi aukeaa raskaasti ja silmistä paistaa suru, lamaannus, joku huutaa ei enää. Silja lupaa ei enää. Mutta hellät kädet laskevat kukat heti maljakkoon, eivät kestä katsoa tarkemmin. Ne puhuvat väärällä kielellä, huutavat liian lujaa. Anteeksi.

3.   Osta kukkia vain hyvinä päivinä.

Eteisessä majailevat kuluneet kuomat, vieraina korkokenkien maailmassa. Silja tekee niille tilaa, laittaa linjaan muiden kanssa, yrittää tehdä niistä hieman sopivammat.

Oranssi villasukka hipsuttaa Siljan nilkkaa.

Nuo olivat erityisiä lemppareitani, kivan kielen ja merkityksen vuoksi. Kiitos <3

[Kiirsu]

Isfet, oi voi on erittäin hyvä tapa aloittaa kommentti Ylitin kyllä itsenikin saamalla spurtin valmiiksi, vaikka olikin aikamoista pusertamista suurimman osan ajasta, kun ei oikein tunnu kirjoittaminen kulkevan tällä hetkellä. Ihanaa, että tykkäsit ja kiitos kommentista <3


Maaliskuu

Kun punaisista korkokengistä katkeaa viimein korko ja ne heitetään pois, ei mikään ole ennallaan. Päivä on kirkkaampi ja sää kauniimpi, mutta Viola synkempi.

Kun kämmen lävähtää poskelle ja jättää punaisen jäljen, ei mikään ole ennallaan. Molemmat heistä itkevät (Viola huutaa), eivätkä edes pöytään kannetut pajunkissat pelasta päivää.

Kun Silja kaatui hänen vuoteeseensa ja unohti maailman, ei mikään ollut ennallaan. Huumaa, paloa, halua, ei siinä kyselty miksi tai ketä me tällä satutamme.

Kun Viola kaataa Siljan sohvalle ja suutelee epätoivoisesti, he teeskentelevät kaiken olevan ennallaan. He hankkivat uudet punaiset kengät, punaisen tuvan ja puolitoista punaista koiraa.


7.   Eroaminen on liian vaikeaa.

[Tuhisija]

Kiitos paljon tästä ihanasta synttäritekstistä, oon tosi otettu että kirjoitit mulle ihanaa femmeä :''3 ♥

Siljasta ja Violasta olen lukenut aiemminkin jonkun lyhyen raapaleisen (muistaakseni sen, missä he ovat kuistilla?), joten oli mukava huomata että he seikkailevat tässä lyhyessä rapsutarinassa. Kiinnitin myös siihen huomiota, kuinka punainen toistui värinä pitkin rapsuja, se oli oikein mukava pieni punainen lanka ja yhdisti varsinkin hyvin alun ja lopun. Muutenkin tykkäsin itsekin siitä, kuinka jokainen rapsu kertoi yhdestä omasta kuukaudestaan ja kuinka jokaisen rapsun lopussa oli tavallaan muistutuksia itselleen siitä, mitä ei kannata tehdä tai millaista jotkin asiat ovat. Sekin toi kivaa yhtenäisyyttä ja myös odotusta rapsujen alussa sille, että mikä tämän rapsun "muistutus" onkaan :3

Mutta tämä pätkä tyttöjen tarinaa oli ihana sekoitus sekä fluffia että angstia, ne kun sopivat minusta niin hyvin yhteen toisinaan, tässä varsinkin. Oli toiveikkuutta ja söpöilyä, mutta myös epätoivoa ja sattumista. Eiväthän suhteet aina voi ollakaan yhtä ruusuilla tanssia ja joskus toinen suhteen osapuolista ei olekaan ihan se puhtain pulmunen. Kuten Arte sanoi, oli minustakin virkistävää, ettei Siljalla ollut täysin puhtaat jauhot pussissaan, vaikkei tietenkään tällainen ole yhtään kivaa Violalle. Jotenkin kuitenkin tytöt saavat jatkettua suhdettaan kaikesta huolimatta, ilmeisesti siitäkin huolimatta, että Silja on tehnyt jotain väärin aiemminkin.

Loppu oli ikävän surullinen ja jokseenkin epätoivoa täynnä. Korkokengän koron katkeaminen tuntui jotenkin symboloivan minusta sitä, että Siljan ja Violan juttu katkeaa, heidän välinsä murenevat eikä mistään meinaa tulla mitään. Jotenkin kaikki tuntuu vain palavan ja repeytyvän, mutta silti tytöt yrittävät epätoivoisesti pelastaa sen, mistä eivät osaa päästää irti. Tytöille on varmasti liian vaikeaa päästää irti jostain, mitä he ovat pitkään pitäneet yllä. On vaikeaa antaa sen murentua, kun Viola on antanut anteeksi (ilmeisesti) useamman kerran. Jäin miettimään ovatko tytöt sitten lopulta onnellisia yhdessä vai jatkuuko elämä heidän kesken yhtenä vuoristoratana.

Tekstiä oli erittäin mukava lukea ja tykkäsin tästä tyylistä ja kerrontatavasta erittäin paljon! Oli sulavaa ja sujuvaa ja tämmöinen lyhykäisyys iski niin hyvin minuun. Muutenkin tytöistä oli erittäin kiva lukea, vaikka heidän suhteensa rakoilikin/rakoileekin. Kiitos paljon tästä synttäritekstistä, oon tosi ilahtunut ja tykästynyt! Kiitos paljon :''3 ♥

[Kiirsu]

Tuhisija, ihanaa että kelpasi synttärilahjaksi :3 Alkuperäinen ideani oli tehdä vähemmän angstista ja tasapainotella hyvien ja huonojen hetkien välillä, mutta lopulta tämä sitten kallistui aika reilusti sinne negatiivisen puolelle :'D Eipä sillä, itseäni hirveästi kiehtoo kaikki epätäydellinen ja toimimaton, joten kiva kuulla, että se uppoaa myös muihin :3 Ihanasti olet pominut kaikkea symboliikkaa, jota yritin tähän ujuttaa! Kiva kuulla, että on toiminut. En itsekään tiedä, kuinka tyttöjen lopulta kävi. En ole ihan vielä päättänyt, että kirjoitanko heistä vielä lisää, mutta aika näyttää. Kiitos tosi paljon ihanasta kommentista <3

skidi, hii kiva että tykkäsit!! Minä tykkään lukea kaikki rapsusarjat yhtenä kokonaisuutena, joten en edes odottanut näiden väleihin kommentteja. Minulle itsellenikään ei ole ihan selvillä, että mikä tämä juoni tarkalleen on :'D Siksi oli kiva kirjoittaa tällaisia pieniä välähdyksiä sieltä täältä, kun ei tarvinnut ihan kaikkien lankojen olla käsissä. Minullakin on vähän laiska olo, joten en osaa sanoa tähän mitään fiksua, mutta kiitos paljon <3

[Sokerisiipi]

Oi, olipa tämä kaunis, riipivä ja ihanan selittelemätön. Tykkäsin, miten ne punaiset korkokengät kulkivat motiivina koko tarinan läpi eikä toistuvaa pettämistä selitelty mitenkään, ja lopun listaukset olivat piristävä yksityiskohta. Tykkäsin! ^^

[Kiirsu]

Sokru, kiitos paljon kommentista <3 Selitykset on turhia, tykkään jättää lukijalle varaa tulkita asioita haluamallaan tavalla!

[Tikkis]

Hei eikä! Kukaan muu ei ole maininnut sitä, miten jokainen raapale alkaa jalkineilla (jos sukatkin saa laskea jalkineiksi). Mun mielestä se loi ihanaa toistoa, vaikka tässä raapalesarjassa oli muutenkin yhtenäinen ote: loppuhuomautukset, kukat, punainen väri, satuttamiseen tai sattumiseen viittavat asiat (esim. "syyllisyyden tulisi kuristaa" tai "Heillä paikattiin naarmuuntuneet polvet laastareilla") jne. Tässä pysyi koko ajan hyvä rytmi.

Mä pidin Sokerisiiven tavoin siitä, ettei pettämistä selitelty tässä mitenkään. Ei ollut mitään korulauseita. Ei ollut selityksiä, miksi niin tapahtui. Se vain oli. Sitä sattuu tässä maailmassa todella paljon, seliteltynä ja selittämättömänä. Semmoisen päälle suhteen rakentaminen on niin riskialtista, mutta kuten tossa viimeisessäkin rapsussa sanottiin: Eroaminen on liian vaikeaa.

Pakko myöntää, että kuuskidin tavoin olin välillä hukassa tän tarinan kanssa. Tässä sarjassa välittyi se semmoinen tunteiden sekamelska, jota suhteissa tapahtuu. Sitä ollaan odottavaisia, jännittyneitä, ihastuneita, ehkä jopa rakastuneita, mutta toisinaan surullisia, ahdistuneita, onnettomia ja pelokkaita. Näin vähiin sanoihin pystyin laskemaan aika monta tunnetilaa. Kuukausijaottelu toimi, ja niiden mukana tulleet tunnetilat, vaikka itseasiassa tietyt tunteet nousi pintaan toistuvasti toisia useammin. Ehkä juuri se tunteiden kirjo loi sitä pientä hämmennystä muhunkin, mutta ei se haitannut, vaan teki tästä tarinasta kiinnostavamman.

Mä uskon, että ne uudet punaiset korkokengät, jotka ostettiin on lupaus uudesta alusta. Silloin ei enää katsota taakse siihen rikkinäiseen, hädin tuskin hengissä pysyneeseen esineeseen. Siinäkin mielessä mun mielestä on upeaa, miten tää tarina elää ton punaisen korkokengän varassa. Se alkaa siitä ja päättyy siihen, ihan kuin tarina oisi voinut kertoa pelkästään siitä. Mä jotenkin nyt aivan huumaannuin tästä vertauskuvien ja sanattomien selitysten määrästä, ja siitä miten kauniisti se oli toteutettu.

Ai että! Muuta en enää sano.