Ficin nimi: Yggdrasilin juuria pidemmälle
Kirjoittaja: Maissinaksu
Fandom: MCU (Thor)
Ikäraja: S
Mukana: Thor & Loki
Genre: Draama, eksistentiaalisen kriisin käsitteleminen
Summary:
"Midgard, Vanaheim, Asgard... Miten emme ymmärtäneet, ettei kaikessa ole kyse ainoastaan meidän tuntemistamme maailmoista? Mehän olemme jumalia, perhana soikoon."A/N: Tämän tekstin idea pomppasi mieleen ihan puskista ja onneksi sitten sain sen heti paperille. Tyyliltään tämä on (tietenkin) puuttuva kohtaus, joka sijoittuu Ragnarokin ja Infinity warin välimaastoon.
Osallistuu
Teelusikan tunneskaalaan tunteella
eksistentiaalinen kriisi.
***
"Kuulen sinun ajattelevan tänne asti."
Thor riistää katseensa ikkunan takana aukeavasta universumista, muttei näytä tietävän, miten jatkaisi orastavaa keskustelua. Viime päivinä tällä on ollut liian paljon aikaa olla yksin mietteidensä kanssa, ja sanallinen kanssakäyminen näytää uuvuttavan jo alkutekijöissä.
Entinen Thor olisi tuskin koskaan käyttäytynyt vastaavasti.
"En tiennyt sinun osaavan lukea ajatuksia, veli."
"En sellaista väittänytkään. Sanoin vain kuulevani, miten ankarasti ajattelet", Loki virkkoo takaisin. "Ei sillä, etteikö ajatustenluvusta olisi rutosti apua. Mikä sinua vaivaa?"
Thor tyrskähtää hänen kysymykselleen. "Että mikäkö? Ei minua mikään vaivaa?"
Loki ristii käsivartensa puuskaan, eikä niele veljen kömpelöä yritystä livahtaa keskustelusta. Hän on aina pitänyt Thoria heistä suorapuheisempana, mutta näköjään hän saa nyt kaivaa tästä puhetta hartiavoimin. Tilannetajunsa puolesta Loki tietää, että jos Thor
ei tahtoisi puhua, tämä sanoisi sen päin hänen kasvojaan. Nyt Thorin joka solu kirkuu kuuntelevaa korvaa, ja jostain kumman syystä Loki on tarjoutumassa kyseiseen rooliin.
"Tiedätkö, sinä vähän karmit minua", Loki toteaa asialliseen sävyyn irrottamatta katsettaan Thorin ainoasta näkevästä silmästä. "Olen aina nauttinut siitä, että saan selattua sinua kuin avointa kirjaa, mutta tätä nykyä olet minulle melkoinen mysteeri."
Thor näyttää ilahtuneelta. "Kiitos."
"Se ei ollut kohteliaisuus."
"Se toden totta kuulosti sellaiselta." Thor naurahtaa sävyyn, jossa on paljon aitoutta, muttei liikaa. Siitä on pitkä aika, kun Loki on viimeksi kuullut tämän nauravan aidosti.
"Thor. Minä pyydän", Loki päästää suustaan ja vakuuttuu entistä enemmän siitä, että asiat ovat kääntyneet päälaelleen enemmän kuin yhden asian suhteen. Mistä lähtien hän on pyytänyt sillä tavalla?
Thor hengähtää syvään. "Lyhyesti sanoen olen tällä hetkellä yksi vitun iso sotkukasa."
Loki kohottaa kulmiaan. Thor on aina halutessaan osannut olla paha suustaan, mutta moisen midgardilaisen sananparren käyttäminen tekee hänen olonsa epämukavaksi. Kenen kanssa hän oikein keskustelee, Anthony Starkin?
"Jollain tavalla olen niin hukassa ja vailla päämäärää. Tiedätkö sen tunteen, veli, kun näet edessäsi tulevaisuutesi selkeänä ja kirkkaana, ja sitten se pyyhkiytyy pois noin vain?" Thor selittää. "Kuin sitä ei olisi edes ollut, ja se tuntuu enää suurelta valheelta?"
"Enpä voi sanoa, että tietäisin..."
"Hmm, no, se tuntuu siltä kuin koko olemassaololtasi putoaisi pohja, eikä menneellä tai tulevalla olisi enää mitään merkitystä."
"Jopas. Vai siltä se tuntuu?"
Thor nyökkää, eikä Loki tiedä, itkisikö vai nauraisiko. Ehkä hänen tulisi olla hyvillään siitä, että Thorin kyky ymmärtää sarkasmia on yhä metsämyyrän tasolla. Sille on syynsä, miksi viisaus ja älykkyys ovat kaksi eri asiaa, ja minkä Thor sitä nykyä voittaa viisaudessa, älykkyys kokee samanlaisen mahalaskun kuin aikaisemminkin.
"En tiedä yhtään, kuka olen tai mihin uskoa. Minulta kesti vuosisatoja ymmärtää, että on olemassa niin paljon muutakin kuin Yggdrasil ja sen yhdeksän maailmaa", Thor sanoo sitten ja luo taas katseen ikkunan ulkopuolella avautuviin tähtiin. "Midgard, Vanaheim, Asgard... Miten emme ymmärtäneet, ettei kaikessa ole kyse ainoastaan meidän tuntemistamme maailmoista? Mehän olemme jumalia, perhana soikoon."
"Jotkut asiat on opittava kantapään kautta", Loki tarjoaa löyhiä myötätunnon sanoja. "Joitain asioita taas ei opi koskaan, eikä valmiita vastauksia aina ole tarjolla."
"Jaa-a, ehkä jollakulla on, mutta hän ei ole päättänyt kertoa", Thor puuskahtaa. "Ja sen ansiosta olen johdattanut kansamme tuuliajolle ja syössyt valtakuntamme perikatoon."
Loki jättää huomauttamatta, miten lapsellista on syyttää Asgardin kohtalosta jotakuta olomuodotonta universumin äärissä.
"Teit mitä piti, eikä kukaan syytä sinua ratkaisustasi."
"Pah, pidä suusi. Taatusti kansan keskuudessa puhutaan..."
Loki ei voi estää pientä hymyä nousemasta suupieleensä. Ärhentelevässä Thorissa on jotain tuttuakin tutumpaa.
"Olet aina ollut surkea käsittelemään muutoksia."
"Niin olen!" Thorilta sentään löytyy kanttia myöntää. "Ja kun en voi niille mitään, saatan vain rutista ja elää niiden mukana."
"Sinäpä sen sanoit", Loki hymähtää. "Elä muutosten mukana ja nauti siitä, että näet kerrankin Yggdrasilin juuria pidemmälle."
Thor hengittää syvään ja laskee sitten kätensä hänen hartialleen. Eleessä on jotain niin tuttua ja turvallista, ettei Loki tiedä, miten siihen tulisi suhtautua. Hänen mielessään ei silti käväisekään tönäistä kättä pois.
"Erikoista kuulla suustasi noin paljon myötätuntoa", veli sanoo, ja Loki naurahtaa päätään pudistaen.
"Tosiasia on, että kumpikaan meistä ei ole samanlainen kuin kauan sitten kruunajaistesi aikaan. Lisäksi meillä molemmilla on sen asian suhteen hyväksymistä."
Thor kohauttaa harteitaan. "Samanlainen käärme sinä olet yhä, enemmän tai vähemmän."
"Viimeisimmän tietoni mukaan sinä pidät käärmeistä", Loki hymähtää ja sallii Thorin painaa veljellisen suudelman hänen otsalleen.
"Totta hiivatissa minä pidän käärmeistä. Tai paremmin sanoen minä
diggaan niitä", Thor virkkoo, eikä Loki voi estää inhon värähdystä kulkemasta lävitseen.
"Lakkaa heti paikalla puhumasta tuolla tavalla, ellet tahdo taiasta päin näköä, senkin karkea köntys."
"Noh, Loki, ota rennosti ja chillaa –
auh!"
