Nimi: Unettomia öitä
Kirjoittaja: tirsu
Genre: slice of life terästettynä fluffilla & crossover
Paritus: Clara Oswald/Sherlock Holmes
Fandom: Doctor Who & Sherlock
Ikäraja: S
Summary: Hän kietoo jalkansa miehen lanteille ja kätensä niskan taakse painaen sitten heidän huulensa yhteen Disclaimer: Tämä ficci on kirjoitettu pelkästään viihdytystarkoituksiin. Sherlock Holmes kuuluu sir Arthur Conan Doylelle ja modernisoitu Sherlock puolestaan Mark Gatissille ja Steven Moffatille. Doctor Who kuuluu mm. Sydney Newmanille, C.E. Webberille, Donald Wilsonille ja Steven Moffatille. Minä vain yksinkertaisesti lainaan heidän hahmojaan/maailmojaan. En hyödy tästä rahallisesti lainkaan, kunhan kirjoitan omaksi ilokseni (ja muiden iloksi)
Haasteet: Rarepari 10A/N: No niin, tämä on rarepari-haasteen kymmenes ficci Oslockista eli haaste on täten suoritettu. Meni vähän turhan tiukoille, mutta ei se mitään. Jäihän tähän yksi päivä ennen kuin dedis meni umpeen. Ehheh.
Kiva haaste, jonka avulla sain viimeinkin kirjoitettua Oslockista ficcejä. En usko, että ne tulevat tähän jäämään. Eiköhän joskus tulevaisuudessa ole ainakin jonkin verran lisää ficcejä Claran ja Sherlockin suhteesta.
Unettomia öitäClarasta tuntuu, että hän on vasta saanut silmänsä suljettua, kun hänet jo herätetään. Hän räpyttelee silmiään saadaksensa näkönsä tarkentumaan, jotta erottaisi mitä kello näyttää. Kirkkaan vihreä 01.25 tervehtii häntä yöpöydällä olevasta kellosta.
Kulmiaan kurtistellen Clara kääntää katseensa henkilöön, joka hänet herätti kesken unien. Sherlock istuu sängyn jalkopäässä kasvoillaan tyytyväinen ilme. Clara yrittää väsyneillä aivoillaan miettiä, mikä miehen on nyt saanut noin tyytyväiseksi itseensä. Ajatusten kulku on vain turhan hidasta.
>> Mitä sinä siinä virnuilet puoli kahdelta yöllä?
>> Clara kysyy lopulta.
>> Sain tapauksen selvitettyä, ilmoitin Lestradellekin
>>, Sherlock ilmoittaa.
>> Sepä hienoa, mutta eikö se olisi voinut odottaa aamuun?
>> Clara hieroo toista silmäänsä.
Sherlock pudistaa päätänsä.
>> Ei tietenkään! Lestrade sanoi ihan samaa kuin sinä – kummaa – mutta selitin hänelle, että nyt olisi kiire.
>>>> Tarkoitin lähinnä itseäni, mutta ymmärrän Gregiäkin
>>, Clara toteaa.
>> Kerro sitten ihmeessä miksi herätit minut. Ja miksi olet yhä siinä, jos tapauksella on kiire?
>>>> Minun ei ole välttämätöntä olla paikalla. Oikeastaan, on parempi, etten ole paikalla…
>>, Sherlock selittää.
Clara tuhahtaa pienesti. Nyt hänellä on enempi kysyttävää kuin vastauksia. Ihan niin kuin Tohtorinkin kanssa aikoinaan.
>> Miksi näin?
>> hän kysyy.
>> No tuota… Kaikki tapaukseen liittyvä sai tavallaan alun minusta
>>, Sherlock kertoo.
>> Älä?
>> Claran uteliaisuus työntää väsymyksen syrjään – punertavatko Sherlockin posket hieman?
>> Syyllinen on eräs toimittaja, jonka kanssa tieni ristesivät kerran pari. Hän oli, ja on edelleen, vähän pakkomielteinen. Rehellisyyden nimissä, "vähän" on vähättelyä
>>, Sherlock myöntää.
Vienoinen muutos konsultoivassa yksityisetsivässä, Clara laittaa merkille. Ennen mies ei olisi välittänyt tuollaisista yksityiskohdista vaan tämä olisi mennyt paikan päälle. Mistä moinen muutos lienee tulleen?
>> Ehkä on sitten parempi, ettet mennyt
>>, Clara toteaa.
>> Mutta siis, sait tapauksen ratkaistua? Haluatko kertoa yksityiskohtia siitä?
>>>> En
>>, Sherlock tokaisee.
Outoa, mutta olkoot.
>> Sel-väh. No, miksi sitten herätit minut?
>>Sherlock kohauttaa olkiaan.
>> En tiedä.
>>>> Käydään nukkumaan, olet valvonut monta yötä putkeen tämän tapauksen parissa, olet varmasti väsynyt
>>, Clara ehdottaa.
>> En oikeastaan. Adrenaliini virtaa kehossani eikä se pääse rauhoittumaan, koska en voi mennä hoitamaan tapausta loppuun vaikka haluaisin
>>, Sherlock selittää.
Clara pidättää huokauksen. Hän ymmärtää miestä hyvin, hän on itsekin kokenut adrenaliinin virtauksen kehossaan normaalia useammin – ensin seikkaillessaan Tohtorin kanssa ja nyt eläessään Sherlockin kanssa. Hän osallistuu aina toisinaan mukaan miehen tapausten selvittelyyn. On aivan varmasti kamalaa, kun ei pääse kuluttumaan adrenaliiniaan loppuun.
>> Hyvä on
>>, Clara toteaa heittäen peiton syrjään.
>> Hiljennetään adrenaliinisi.
>>Hän nousee sängystä ja vetää valkoisen yömekon yltänsä. Hän heittää sen sängylle suunnaten sitten vaatekaapin luokse. Avattuaan yhden kapeista ovista hän nappaa summamutikassa muutaman vaatteen.
Laskettuaan vaatteet sängynlaidalle Clara nappaa rintaliivinsä lipaston päältä.
>> Onko sinulla kaikki vaatteet ylläsi?
>>Sherlock nyökkää.
>> On. Mitä sinulla on mielessäsi?
>>>> Näet sitten
>>, Clara sanoo vain ja vetää villasukat jalkaansa.
Sherlock katselee, kun hän pukee löysät ja kuluneet collegehousut yllensä. Tämä yrittää selvästi päätellä hänen vaatetuksestaan mitä on tulevan.
>> No niin
>>, Clara sanoo puettuaan pooloneuleen päällensä.
>> Peppu ylös ja eteiseen mars!
>>Sherlock ei sano mitään, nousee vain seisomaan ja jää sitten odottamaan. Clara huiskii kädellään tätä menemään edellään. Sherlock tottelee jälleen ja poistuu makuuhuoneesta. Clara nappaa hiuslenkin, jotta voisi sitoa hiuksensa löysälle nutturalle, pöydältä ennen kuin lähtee miehen perään.
Hiljaisuuden vallitessa he laittavat kenkänsä jalkoihin. Ennen kuin he lähtevät laskeutumaan portaita, he nappaavat takit mukaansa. Niitä ei pakosti ehkä tarvitse, mutta on hyvä ottaa ne ainakin varmuuden vuoksi mukaan.
Viimeiset kesäyöt ovat alkaneet lauhtumaan pikku hiljaa enempi ja enempi. Pitkähihaisilla paidoilla näyttää pärjäävän vielä.
Clara katsoo oikealle että vasemmalle ennen tien ylittämistä vaikka siihen aikaa liikennettä ei ole paljoa. Se on automaattista, se tulee suoraan ytimestä, joka kerta kun hän ylittää tietä. Se ei unohtunut silloinkaan, kun hän juoksi Tohtorin kintereillä eikä myös nykyään, kun hän liittyy Sherlockin seuraan selvittämään tapauksia.
Clara nostaa käsivarren peittämään haukotuksensa. Raikas ilma ei ole saanut häntä vielä ainakaan virkistymään. Ei hän haluaisikaan virkistyä, mutta se saattaisi ehkä olla tarpeellista, sillä ei ollut varmaa, milloin Sherlockia alkaa väsyttää.
>> Minne me mennään?
>> Sherlock kysyy, kun he olivat kulkeneet tovin hiljaisuuden vallitessa.
>> Ei minnekään
>>, Clara sanoo,
>> jonnekin.
>>>> Ahaa. Päätöntä harhailua siis
>>, Sherlock nyrpistää nenäänsä.
>> Sinun adrenaliinipiikkiäsihän me tässä koetamme kuluttaa
>>, Clara huomauttaa ainoastaan.
>> Hmph, niin kai sitten
>>, Sherlock mutisee.
>> Oi, älä valita
>>, Clara nousee varpailleen yltyäkseen painamaan suukon Sherlockin leualle.
>> Ota kiinni jos saat!
>>Sherlock seisoo sekunnin verran ällistyneenä paikallaan, kun Clara ryntää juoksuun. Pienen hymyn puolikkaan kohotessa kasvoilleen, konsultoiva yksityisetsivä pyrähtää itsekin juoksemaan.
Pieni viive antoi Claralle hieman etumatkaa, mutta Sherlock saavuttaa hänet nopeasti. Tummaverikkö vilkaisee taaksensa ja näyttää kieltä ottaen sitten spurtin yrittäen kasvattaa välimatkaa. Hieman ennen risteystä Clara kääntyy kulmasta oikealle. Se ei saa Sherlockia jäämään hänen jälkeensä vaan mies on pian jälleen hänen kintereillään.
Ajankohdan huomioiden ulkona ei ole paljoa muita liikkujia. Muutama satunnainen ihminen saattaa tulla vastaan silloin tällöin. On jotenkin vapauttavaa, kun saa liikkua aivan rauhassa. Ei tarvinnut varoa, ettei vahingossa törmäisi kenenkään.
Kiertäessään penkin Clara vilkaisee taaksensa. Sherlock on vain puolen metrin päässä hänestä. Tämän jos minkä luulisi saavan adrenaliinin tasaantumaan miehen kehossa.
Muutaman kilometrin päästä Clara alkaa hidastaa tahtia. Hän ylittää tien ja jatkaa matkaa hölkäten. Sherlock hidastaa vauhtiaan hänen takanaan, mikä on hieman yllättävää. Clara olisi kuvitellut miehen siinä vaiheessa tulevan hänen rinnalleen – tai ehkä jopa ohittavan hänet.
Parin minuutin päästä Clara kääntyy vasemmalle, Regent’s Park’n. Hän pysähtyy portin luokse jääden sitä vasten nojaamaan. Rinta kohoilee hulluna ja hengitys kulkee nopeana. Jalkapohjia pakottaa hieman, mikä johtuu mitä luultavimmin siitä, että venyttelyt jäivät tekemättä.
Clara virnistää Sherlockille väsyneesti, kun tämä istahtaa maahan haukkoen henkeä.
>> Mikä olo?
>>>> Hengästynyt
>>, Sherlock mumisee.
>> Sama täällä
>>, Clara nyökkää.
>> Istu sitten
>>, Sherlock toteaa.
>> Hyvä on
>>, Clara myöntyy.
Hän irtaantuu portista ja menee Sherlockin eteen. Mustapää on pikkiriikkisen ajan hämmentyneen näköinen, kun Clara istahtaa hänen syliinsä. Sherlock ei tykkää erityisesti hellyydenosoituksista muutenkaan, saati sitten ulkona. Mutta koska lähistöllä ole ketään muita, Sherlock rentoutuu ja kietoo kätensä Claran ympärille.
He istuvat siinä rauhassa ja antavat hengityksiensä tasaantua. Clara leikittelee Sherlockin sormilla. Hänen silmäluomensa alkavat tuntua raskailta, hän tietää nukahtavansa, jos ei kohta nousisi ja jatkaisi matkaan – mieluiten kotiin.
>> Niin hei
>>, Clara selventää äkisti.
>> Tarkoitin siis kysymykselläni sitä, että vieläkö adrenaliini virtaa rauhattomana kehossasi?
>>>> Mm-hmm
>>, Sherlock mumisee.
Clara huokaisee.
>> Niinkö? No sitten meidän on jatkettava matkaa, herraseni.
>>Hän nousee pystyyn ja odottaa, että Sherlock nousee myös. Tämän noustua hän tarttuu tätä kädestä.
He kulkevat pari kilometriä käsi kädessä, sitten Clara kiipeää avopuolisonsa reppuselkään. Niin he kulkevat Madame Tussaudin vahakapinetille asti. Ennen kuin he jatkavat matkaansa juosten takaisin Baker Streetille, Clara laittaa Sherlockin hyppimään haarahyppyjä.
Tällä kertaa he juoksevat rinnakkain. Välillä Sherlock tosin jättäytyy hetkeksi jälkeen ja ottaa hänet kiinni tai sitten pyrähtää reilusti edelle, jonka jälkeen pysähtyy paikoilleen odottamaan häntä. Clara ei jaksa kiinnittää asiaan erityisemmin huomiota, sillä hän yrittää saada itsensä pysymään hereillä.
Kun he saapuvat Baker Streetille, Clara huokaisee sisäisesti onnesta. Kohta hän pääsisi painumaan takaisin vällyjen väliin. Ja saisi Sherlockin jälleen muutaman yön jälkeen viereensä nukkumaan. Mikä olisi kaikkein ihaninta ja parasta. Hän oli ikävöinyt miestä öisin (päivisin ei tarvinnut ikävöidä – ainakaan kovasti – sillä hän sentään näki tätä).
Sherlock avaa oven aivan liian verkkaisesti, ihan kuin tahallisesti viivytellen. Mikä saa Claran epäilemään vahvasti sitä, että hän ei pääsekään ihan heti nukkumaan vaikka niin haluaisikin.
>> Sherlock, kai tämä jo hiljensi adrenaliinisi?
>> Clara kysyy vaikka tietää vastauksen.
>> Eipä oikeastaan, ei kaikkea
>>, Sherlock kertoo.
>> Eikäh!
>> Clara älähtää.
>> Et ole tosissasi!
>>>> Ikävä kyllä
>>, Sherlock sanoo kuulostamatta lainkaan pahoittelevalta.
>> Mitä me nyt teemme?
>> Clara miettii.
>> Mene sinä nukkumaan, niin minä valvon loppuyön
>>, Sherlock ehdottaa.
Clara pudistaa päätänsä.
>> Ei käy. Olet valvonut jo monta yötä peräkanaan, et tarvitse yhtä unetonta yötä lisää.
>>Hän ohittaa Sherlockin ja menee olohuoneeseen. Hän istahtaa sohvalla vilkaisten kelloa. Yö alkaa pikku hiljaa lähennellä aamuyötä. Hänen pitäisi keksiä äkkiä jotain, millä saa kulutettua nopeasti loput Sherlockin adrenaliinista.
Clara alkaa naputella huomaamattaan sormiaan polveaan vasten. Mieti, mieti, mieti. Jotain, jonka avustuksella hän pääsisi pian nukkumaan. Samoin kuin Sherlock – tämä se unta vasta tarvitsikin! Kipeämmin kuin hän.
>> Ah! Keksisin!
>> Clara huikkaa ponnahtaen pystyyn.
>> Mpitäh?
>> Sherlock kysyy keittiöstä, suu täynnä omenaa.
>> Kellonaika huomioon ottaen, emme voi käyttää musiikkia, mutta ei se mitään
>>, Clara kertoo.
>> Me tanssimme.
>>>> Tanssimme? Sopii minulle
>>, Sherlock myöntyy.
>> Loistavaa
>>, Clara ilahtuu.
Sherlock mutustaa omenansa loppuun, mikä on Clarasta hyvä. Mies oli tuskin syönyt kuluneiden päivien aikana mitään, sillä ruuansulatus häiritsee tämän työskentelyä tapausten parissa. Mukamas, mitä puppua.
Sherlock laskee omenan tikun sohvapöydälle ja tarjoaa sitten kättänsä Claralle. Pian he tanssahtelevat ympäri olohuonetta että keittiötä, enimmäkseen he pysyvät kuitenkin olohuoneen puolella.
Clara sekoaa hieman askeleissa, kun Sherlock vaihtaa lennosta hitaasta valssista foksiin. Hän läimäyttää mustapäätä leikkisesti olkapäähän, jolloin tämä vain virnistää. Tämä oli tehnyt äkillisen vaihdoksen tahallaan ilmoittamatta.
Villasukkien kanssa tuntuu paikoitellen liukkaalta, mutta Clara onnistuu siitä huolimatta pysymään tasapainossa. Toisesta kiinnipitäminen auttaa siinä melko mukavasti.
Muutaman minuutin kuluttua Sherlock ilmoittaa vaihtavansa foksin fuskuun, mistä Clara on iloinen. Ei siksi, että hän ei pitäisi foksista vaan siksi, että hän osaisi siten vaihtaa askeleensa oikealla hetkellä. Mikä tarkoittaa sitä, ettei askelissa sekoamista tulisi - eikä se Sherlock voisi nauraa hänen pienelle kompuroinnilleen.
Heidän tanssittuaan fuskua jonkin aikaa Claran on pakko lopettaa – hetkeksi. Hän menee keittiöön, nappaa kaapista pitkän lasin ja täyttää sen hanavedellä. Hän juo lasin tyhjäksi yhdellä hörppäyksellä. Se tuli todella tarpeeseen, kaiken sen juoksemisen ja tanssimisen jälkeen. Hän oli ollut niin mietteissään heidän tultua juoksulenkiltä kotiin, että oli unohtanut juoda.
Clara täyttää lasinsa toistamiseen ja juo kahdella hörpyllä puolet vedestä. Hän ei kuitenkaan kaada loppua pois vaan hän aikoo viedä sen Sherlockille. Kun hän kääntyy palatakseen olohuoneeseen, hän yllättyy pienesti: Sherlock on siirtänyt nojatuolit edestä pois ja nostanut sohvapöydän sohvalle.
>> Mitä sinä nyt aiot?
>> Clara kysyy kiinnostuneena.
>> Tilaa meille
>>, Sherlock toteaa.
>> Selvä. Juo
>>, Clara ojentaa lasin Sherlockille.
Sherlock tottelee kiltisti ja juo loput vedestä. Tyhjän lasin tämä laskee takanreunukselle.
Clara ravistelee käsiään ja jalkojaan nopeasti, ennen kuin tarttuu Sherlockista kiinni.
>> Mitäs me nyt tanssimme?
>>>> Ajattelin lambadaa
>>, Sherlock vastaa.
Clara nyökkää hyväksyvästi. Lambada on yksi hänen suosikeistaan, joita Sherlock on hänelle opettanut.
Ennen Sherlockin tapaamista Clara oli osannut vain hitaanvalssin askeleet. Kiharapää oli ottanut asiasta kuultuaan tavoitteekseen opettaa hänelle monia muita tansseja aina heidän molempien töiden välissä. Sherlock oli loistava opettamaan ja nyt Clara osasikin monien tanssien askeleet hyvin. Lambadan lisäksi fusku ja foxtrot kuuluvat hänen suosikkeihin. Ja charleston vaikuttaa sellaiselta tanssilta, josta saattaisi tulla hänen suosikkinsa myös. Heillä on sen opetteleminen vielä alkuvaiheissa, sillä harjoittelun oli keskeyttänyt Lestraden soitto uudesta tapauksesta – jonka Sherlock nyt oli ratkaissut.
Kello lähentelee puolta neljää, kun Sherlock alkaa hidastaa tahtia.
>> Clara, adrenaliini on käytetty loppuun.
>>>> Todellako?
>> Clara varmistaa.
>> Todella
>>, Sherlock myöntää.
>> Loistavaa!
>> Clara huudahtaa ja irrottautuu avomiehestään.
Hän menee olohuoneen ja keittiön rajalle. Sherlock katsoo häntä odottavasti ja hän hymyilee tälle pienesti ennen kuin ottaa muutaman juoksuaskeleen ja hypähtää Sherlockin syliin. Hän kietoo jalkansa miehen lanteille ja kätensä niskan taakse painaen sitten heidän huulensa yhteen. Suudelma on väsynyt eikä kestä kovin pitkään. Mutta se riittää, Clara halusi vain näyttää kiitollisuutensa siitä, että pääsisi pian nukkumaan.
>> Huonekalut tarvitsisi laittaa paikoilleen
>>, Sherlock toteaa.
Clara ei vastaa, pieni tuhina kuuluu ainoastaan. Sherlock vilkaisee tummaverikön kasvoja saaden siten huomata tämän nukahtaneen.
Sherlock kohauttaa olkiaan. Huonekalut saisi laitettua paikoilleen myöhemmin. Nyt tärkeintä olisi viedä Clara sänkyyn ja peiton alle jatkamaan uinumista.
Hitain askelin Sherlock kulkee kohti heidän yhteistä makuuhuonettaan. Hän laskee Claran varovaisesti sängylle ja vetää peiton tämän päälle. Siirrettyään tummaverikön yömekon lipaston päälle hän kiertää sängyn toiselle puolelle ja käy makaamaan omalle puolelleen.
Vedettyään peiton itsensä päälle Sherlock kääntyy kyljelleen voidakseen katsella nukkuvaa Claraa. Ei mene kauaa, kun hänen silmäluomensa alkavat tuntua erittäin raskailta ja lipsua kiinni. Pian hänkin vajoaa syvään uneen muutamien unettomien öiden jälkeen.
