Mausteet | S | maaginen realismi

[Lyra]

Ficin nimi: Mausteet
Kirjoittaja: Lyra
Ikäraja: S
Varoitukset: -
Esilukija: Avaruuspiraatti
A/N: Minä oon tässä maratoonannut matematiikan tehtäviä abikurssia varten ja ottanut tavaksi aina tehtävien sivuun ottaa yhden ficletidean työtettäväksi. Tämän ideasta kiitän nominalia <3 (muistaakseeni) Jotenkin etenee kouluhuommatkin paremmin kun voi kirjottaa siinä sivussa.

MAUSTEET

Keittiöstä leviävä tuoksu saavutti minut jo eteisessä. Mummo oli taas käymässä ja silloin kaikki padat ja keitot tuoksuivat aina kuusimetsältä. Mummo kutsui sitä salaiseksi ainesosaksi, mutta minä tiesin, mitä se oli. Taikuutta. Sen takia minunkin pohjaan palaneet keitokseni tuoksuivat aina kirsikan kukilta ja kesäsateelta.

Ei tarvinnut varmaan edes sanoa, ettei meidän suvusta paljon ammattikokkeja tullut, vaikka osapuilleen joka toinen oli mahtava keittiössä. Hankala sitä olisi ollut muille selittää, miksi ruoka tuoksui auringonkukilta ja kesältä, kun lautasella oli kalakeittoa.

Siitä asti, kun äiti oli käynyt syöpähoidoissa, mummo oli käynyt meillä joka viikko. Helppohan hänen oli, karautti vain bussilla kaupungin läpi. Ja mukavampaa oli haistella talossa kuusimetsää, kun ruokaa tehtiin, kuin kuolevaa kukkapeltoa. Äidin ruuat olivat ennen tuoksuneet kedon kukilta, mutta hoitojen myötä kukat olivat hitaasti kuolleet. Lääkärit sanoivat, että toivoa oli vielä, mutta äidin ruoka tuoksui edelleen samalta. Taikuus tiesi paremmin.

Nyt äiti nukkui sohvannurkassa harmaa viltti vedettynä melkein kasvoille saakka. Mummo tepasteli keittiöstä käsissään lautasellinen tuoretta pullaa. Oli hieman hämäävää, että pullat tuoksuivat pieniltä kuusilta, mutta ne maistuivat silti taivaallisilta. Mummo istutti minut kahvipöydän ääreen tekemään läksyjä ja kaatoi lasin täyteen maitoa. Sitten hän painui takaisin keittiöön ja minä jäin pohtimaan neljännen asteen yhtälöitä.

Oli hieman ironista, että taikakokkien suvusta minä olin se, jonka kaikki keitokset muistuttivat lopulta aina savuttavaa kasaa mustaa mössöä kattilan pohjalla, kun olin valmis. Äiti oli aikanaan yrittänyt opettaa minut keittämään pastaa, mutta lopettanut, kun spagetti oli syttynyt tuleen toisesta päästä. Ainakaan keittiössä ei koskaan tuoksunut palanut ruoka, aina vain kirsikan kukat ja kesäsade. Mummo oli jaksanut yrittää pidempään, mutta kun leivoin kakkuni vahingossa suolasta sokerin sijaan, hänkin lopetti. Minä olin vain toivoton tapaus, mitä kokkaamiseen tuli.

Söin vielä yhden pullan ja viimeistelin matematiikan tehtävän, ennen kuin siirryin sohvalle äidin kainaloon. Makoilimme siinä hetken yhdessä, ennen kuin äiti alkoi osoittaa heräämisen merkkejä.
“Mm, kuusia”, äiti mutisi ja rutisti minua sylissään. Äidillä oli viisi siskoa, joten kun hän oli kasvanut, talossa oli ollut ties mitä tuoksuja. Äiti nautti silti kaikista eniten mummon kuusista. Se oli hänestä rentouttavaa.
“Joo”, minä sanoin. “Mummo tekee ruokaa.” Äiti hymyili ja nousi varovasti sohvalta pörröttäen vielä minun hiuksiani.
“Kuuset tuoksuvat niin suloiselta”, hän sanoi hoippuessaan keittiöön.

Kuukausia myöhemmin, kun äiti kuoli, me hautasimme hänet kuusimetsään. Äiti saisi aina nauttia kuusien huumaavasta tuoksusta.

[Simma]

Voi miten nätti! Tässä oli tosi ihana kotoinen tunnelma, jonka sai varsinkin aikaan mummo, keittiö ja tuoksut. Vertasin tätä lukiessa vähän omaan elämääni ja mietin että miltähän oman mummoni ruoat tuoksuisivat jos hänkin osaisi tällaista keittiötaikuutta (koska tää siun kirjoittama mummo kuulostaa niin omaltani). Tykkään miten tässä on yhdistetty taikuus ja arki ja miten ne sopivat hyvin yhteen. Niin kiva ajatus että kaikkien ruoilla olisi oma ominaistuoksunsa riippuen ruoanlaittajasta - ja miten jännittävää sellaista olisi syödä, kun tuoksu ei vastaakaan lainkaan sitä makua, kuten tekstissä kuusilta tuoksuvat pullat. Ja se miten tämä oli kuitenkin miellyttävän kevyttä luettavaa, vaikka taustalla olikin vakava aihe eli äidin syöpä, ja se miten surullinen loppu oli kuvattu kauniisti. <3

[Okakettu]

Ei tarvinnut varmaan edes sanoa, ettei meidän suvusta paljon ammattikokkeja tullut, vaikka osapuilleen joka toinen oli mahtava keittiössä. Hankala sitä olisi ollut muille selittää, miksi ruoka tuoksui auringonkukilta ja kesältä, kun lautasella oli kalakeittoa.

Aa, miten hienon taikuuskonseptin oletkaan tähän tekstiin luonut, tykkään tällaisesta aistivoimaisesta ja arkiseen elämään sekoittuvasta magiasta aivan hirmuisesti! Ja ylipäätään siitä, miten taikuus oli läsnä nimenomaan tavallisessa arjessa ja elämässä, kuten Simma edellä totesi. Sellainen tietty kotoisuus huokui tästä tosi vahvasti keittiötaikuudesta ja surullisuudesta huolimatta, osaksi varmaan kertojan mummon ansiosta - hänet oli kuvattu tässä ihanan turvalliseksi ja juurikin mummomaiseksi hahmoksi. Ja toisaalta kertojan äidin syöpä toi tähän omanlaistaan realismia - että on silti kuitenkin asioita, joihin ei voi taikuudella vaikuttaa. Surullisuudestaan huolimatta myös minä pidin paljon tuosta lopusta, se oli todellakin kaunis. Kiitos lukukokemuksesta!

[Neiti Syksy]

Voihan maaginen realismi sentään! Ensiksi kiinnitti otsikko huomion, sillä mausteet on aika voimakas sana noin pieneksi ja yksinäiseksi. Herättää heti kaikkia ajatuksia mausteista ylipäätään sekä mahdollisista vertauskuvista - tarvitseeko elämään lisää mausteita vai onko jo liikaakin suolaa, entäs mausteiden tuottamat muistikuvat... Ihanaa, ettenkö sanoisi! Lisäksi maaginen realismi oli naulasi päätökseni lukea (ja kommentoida) tämä heti, sillä oi ja voi. Lempialueeni.

Ohhoh! Heti kokee yllätyksiä. Tämä alkoi sellaisella tutulla tavalla (eli kuinka mausteiden tuoksu herättää muistikuvia tai yhdistyy johonkuhun henkilöön), ja sitten tulee heti tämä taikuusosa. Olipa virkistävä aloitus heti virran vietäväksi. Heti alkaa jo pohtimaan, miksi taikuus tuoksuu eri tavalta ja miksi juuri ruoat. Ja jos keitos onnistuisi, eikä palaisi pohjaan, tuoksuisiko se eri tavalla? Nyt jatkan taas lukemista, mutta oli pakko laittaa heti huomio ylös.

Mikä tunnepaljous! Mielenkiintoista, että tuoksu muuttuu kuoleman lähestyessä. Onko kaikki taian tuoksut siis yhteydessä johonkin elolliseen tuoksuvaan asiaan (kuten kukat) vai voiko se olla vain pelkkä hm, esimerkiksi se kevätsade. Ja tässä tapauksessa millaisena sen haistaa kuoleman lähestyessä? Loppu oli kyllä surukaihoisa, mutta tämä aiheutti niin paljon kysymyksiä risteämään päässä, että en jäänyt vellomaan siihen tunteeseen. Pidin paljon tuosta ruoan ottamisesta mukaan kokonaisvaltaisesti (ja tuoksuuko taikuus ainoastaan tehdessä ruokaa vai muutenkin? onko erilaisia lahjakkaita sukuja, esimerkiksi musiikillisesti lahjakkaiden soitto tuo vienon tuoksun?) ja naurahdin vähän tämän päähenkilön kokkailuista. Tämä teksti oli kyllä niin huippu, että haluaisin hirveästi lukea tästä maailmasta lisää!

Kiitos, olipas erittäin hyvä päätös tämä aukaista ja lukea heti, eikä myöhemmin ajatuksen kanssa.

- Syksy

[Nyyhti]

Ui jee joo minun pikkuriikkinen ideanripaukseni!! Jonka herätit aivan ihanasti henkiin, voi että! Tuo ajatus siitä, miten taika toimii, on aivan mielettömän ihana, ja se on todella kauniisti kuvattu tässä.

Tässä oli läpi tekstin tosi rauhallinen tunnelma, vaikka samalla olikin toivoton. Pidin tosi paljon siitä, miten käsittelit kuolemaa. Taikuuden takia tiedettiin, että se tulee, ja siihen jotenkin... en tiedä, osattiin suhtautua. Tietysti tämä pieni pätkä nyt ei kertonut kaikkea, mutta tästä jäi jotenkin tosi toiveikas fiilis, vaikka äiti kuolikin.

[repa]

Oi, olipa ihana idea ujutettu tähän muuten surulliseen tekstiin. Kokkailujen tuoksut aina kokin mukaan on todella raikas ja erilaisen ihana idea, toteutus myös toimiva. Mua ihastutti se, ettei kaikki hahmoista sentään hyviä kokkeja olleet. Miltäköhän mahtaisi tosiaan tuntua, kun ruoka tuoksuisi ihanalle (muttei ruualle laisinkaan), mutta näyttäisi kamalalta. Ja miltäköhän se palava spagettikin mahtoi sitten oikeasti tuoksua? Vaikuttiko tuli asiaan mitenkään?

Pidin siitä, miten kuvailit tässä kepeästi todella hankalaa aihetta. Tarinan pääpaino oli musta ihanasti tällainen perhekeskeinen ja tunnelma lämmin. Toisinkin olisit voinut valita. Vakava sairaus on varmasti aiheuttanut vaikka minkälaisia kriisejä perheessä ja luonut hankaliakin tunneristiriitoja. Niihin et kuitenkaan tässä keskittynyt, vaan pidit tunnelman lämpöisenä.

Kuvailu oli onnistunutta ja tekstin rakenne toimiva. En keksi muuta kritiikkiä kuin sen, että nyt minun tekee mieli pullaa ja se on kokonaan sinun syy :(

[Seila]

Otsikko ja maaginen realismi vetivät miut tänne enkä pettynyt laisinkaan. Tässä oli mielenkiintoinen idea ja tykkäsin siitä, kuinka annettiin ymmärtää, että vähän eri ihmisillä perheessä ruoat tuoksuivat eri asioilta. Jännää myös, että kertojan pohjaan palanut ruoka tuoksuu epäonnistumisesta huolimatta hyvältä eikä taikuus kärsi epäonnistumisesta. Itse yhdistän tässä taikuuden ihmisen elinvoimaan ja vointiin, kun kerta kertojan äidin ruokien kukkatuoksu on alkanut kuolla. Mietin että mahtaako jokin ohimenevä sairaus vaikuttaa hetkellisesti ruokien tuoksuun myös?

Tässä oli hyvin lämmin ja kodikas tunnelma, vaikka taustalla ja loppua kohti surumielisyys ja haikeus hiipivät mukaan. Ihanaa kuinka kuusimetsän tuoksu pyörii myös koko tekstin ajan taustalla alusta loppuun ja sitoo tämän kauniisti pakettiin. Mummo käy huolehtimassa ja kokkailee kuusimetsän tuoksuisia ruokia ja lopulta äiti haudataan tämän rakkaan tuoksun lähelle. Kaunista.

Minäkin tykkäsin siitä, ettei päähenkilö sentään ollut hyvä kokki. No, ainakaan ei tarvitse kärsiä pahasta palaneen kärystä, kun jokin keitos menee pieleen. Kiitos paljon tästä, tykkäsin kovasti! :3

[Parris]

Minäkin tulen tänne otsikon ja genren kutsumana Taikakokkien suku ja esimerkiksi Pottereista tutun taikajuomakonseptin välittyminen myös ruuanlaittoon  ja siihen liittyvään taikuuteen asti oli hurjan kiva! Tykkäsin yksityiskohtana siitä, miten otsikon "mausteet" nostettiin esiin juuri kuusimetsänä, auringonkukkina ja kesänä sekä kirsikankukkina ja sateena. Myös ajatus siitä, että kuoleman hiipiessä lähemmäs taikavoimat hiipuvat pois ja silloin tietty yksittäisen henkilön tuoksumaailman läsnäolokin, oli mielenkiintoinen. Komppaan myös repaa siinä, että perhekeskeisyyden ja selviämisen näkökulma syövän kaltaista sairautta käsittelevässä tekstissä toimi tosi hyvin.

Eipä mulla paljoa uutta sanottavaa edellisiin kommentoijiin nähden taida olla, muuta kuin että tykkäsin hurjasti ja olit saanut kivan pienen maailman rakennettua suhteellisen yksinkertaisen pitchin ympärille. Syksyn spekulaatiot muista mahdollisista taikuuden lajeista olivat hauskoja, ja siksi tavallaan olisikin kiva lukea tästä maailmasta enemmänkin. Toisaalta taas pidin siitä, että tämä oli simppeli ja tiivis paketti yhdestä omaamme maagisemmasta maailmasta, enkä välttämättä kuitenkaan lisätietoa edes haluaisi. Kiitokset, tosi kiva teksti! <3

[Sokerisiipi]

Yhdyn edellisiin kommentoijiin! Tämä oli todella lämmin, arkinen ja hurmaava. Kovin kiehtova ja ihana ajatus tuo taikakokkien suku! Kerronta oli kepeää ja lempeää, vaikka äidin syöpä ja lähestyvä kuolema olivatkin tekstin keskiössä. Keskityit kuitenkin surun, tuskan ja pelon käsittelyn sijaan yhdessoloon, huolehtimiseen, rakkauteen ja taikuuteen. Ihanasti tehty.

Kerronnan puolesta kertojan voisi ajatella lapseksi, joka keskittyy hetkeen ja siihen, että äiti on yhä täällä ja lähellä, mutta nuo neljännen asteen yhtälöt eivät istu kuvaan. Oikeastaan nyt, kun sitä ajattelen, onkin loogisempaa, että kertoja on vanhempi, koska lapsi saattaisi olla vihainen, pelokas tai sulkeutunut lähestyvästä kuolemasta ja menetyksestä. Kertojalla on ikää ja kypsyyttä sen verran, että hän voi suhtautua asiaan tällä tavoin, nauttien yhdessäolosta niin kauan kuin mahdollista. Voihan tämä ficlet kuvata myös sitä hyvää, rauhallista aikaa ja kertoja on kokenut/kokee myöhemmin myös rajumpia ja hirveämpiä tunteita asiaan liittyen.

Minusta oli mielenkiintoista, että henkilön kokkausten tuoksu muuttuu, kun tämä sairastuu/on kuolemaisillaan, ja miten tämä perhe on ehkä tajunnut ennen lääkäreitä, että jokin äidin terveydessä on vialla juuri tästä syystä. Kiinnosti myös päähenkilön toivottomuus ja mietinkin, että onnettoman poropeukaluuden sijaan hänen taikuutensa oirehtii jostain syystä tällä tavalla. Tai että sille on siis jokin maaginen syy, miksi hänen keitoksilleen käy miten käy. Tätä oli kiehtovaa pohdiskella!

Lopetus oli haikea ja kaunis ja tavallaan onnellinen, vaikka se loppuikin kuolemaan. Ihana kuitenkin tuo mielikuva kuusimetsästä viimeisenä leposijana <3

Kiitos, pidin valtavasti!