Totuuksiin ei tarvitse vastata |S| Sirius/Remus

[Odo]

Ficin nimi: Totuuksiin ei tarvitse vastata
Kirjoittaja: Odo
Beta: Auroora♥
Genre: draama
Hahmo(t): Sirius/Remus, Tonks
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: J. K. Rowling omistaa Harry Potterin maailmoineen ja hahmoineen. Kirjoitan tätä omaksi ilokseni.
A/N: Oon kaksi viikkoa ajatellut, että pitäisi kirjoittaa, koska Salaisen ystävän deadline. Lisäaikaa pyydettyäni, silti meni hilkulle, mutta sainpahan viimein jotain aikaiseksi luovien teholepien ansiosta (vaikka yleinen blokki riivaa edelleen). Aluksi kirjoitin hieman erilaisen lopun, onnellisen Tonks/Remuksen, mutta päädyin sitten kuitenkin Salaista ystävääni ajatellen tähän vaihtoehtoon (myös Auro auttoi valinnassa betauksen ohella, kiitos!). Salainen ystäväni on siis... DulzGram! Tämä on sinulle. ♥ Toivottavasti nappaa, sillä ei ole vaihto- eikä palautusoikeuksia, valitan. : D

Totuuksiin ei tarvitse vastata

Sirius polttaa tupakkaa, Remus lukee, ja hiljaisuutta rikkoo Tonksin nauru tämän lukiessa sarjakuvalehteä jääräpäisestä jästistä.

Kalmanhanaukiolla on rauhallinen hetki ja Remuksesta tuntuu hyvältä. Kuitenkin Siriuksen noustessa ylös tumpattuaan tupakkansa, olo hiipuu. Sirius katsoo Tonksin sarjakuvalehteä, nauraa ja heittää vitsiä, he vaihtavat hymyjä, jotka viipyilevät kasvoilla.

Keskustelu sarjakuvista polveilee huispaukseen ja Remus uppoutuu taas kirjaansa. Ottaa kulauksen teestään tehdäkseen jotain ja huomaa sivusilmällä, miten Sirius siirtää vaaleanpunaisen hiuskiehturan takaisin korvan taakse.

Tavallaan hetki muistuttaa niitä aikoja, kun Sirius, Remus ja Lily istuivat Rohkelikon oleskeluhuoneessa vuosia sitten kolmestaan Jamesin ollessa huispausharjoituksissa. Peter oli siellä Jamesin mukana, katsomassa, ihailemassa.

Remus ei tiedä kumpaako haluaisi suudella merkitäkseen omakseen, kun Sirius ja Tonks nauttivat toisistaan katseillaan. Silloin kauan sitten se ei ollut tällaista.

Sirius oli ollut Remuksen.

Nyt Remus tahtoo heidät molemmat. Tonks on täynnä elämäniloa, mikä Siriuksesta on hiipunut. Sirius on vain ensirakkauden muisto ja vangittuna vain varjo entisestä.

Remus vastaa, kun häneltä kysytään mitä hän veikkaa Henkipään Harpyjoiden pelin tulokseksi. Hän nauraa mukana, kun Sirius kertoo vitsin heille kaikille. Hymyilee, kun Tonks sanoo, että on mukavaa olla yhdessä.

Mukavaa, niin Remuksenkin pitäisi tuntea. Vaikka hän haluaa niin kovasti heidät molemmat, ei hän voi saada kumpaakaan. Hän saattaa vain katsoa ja muistuttaa itseään, että hänen sisällään velloo peto, joka karistaisi hymyt kasvoilta.

Kaiken lisäksi sota on heidän kanssaan, mutta nyt, hän tahtoo olla tässä. Olla Siriuksen ja Tonksin kanssa, liittyä polveilevaan keskusteluun ja toivoa, että jonain päivänä olisi valoisampaa.

*

Tyhjän haudan äärellä on hiljaista, kun Remus jättää viimeisiä hyvästejä kaikkien muiden poistuttua. Sadepisarat kastelevat hänen hiuksensa märiksi saaden ne näyttämään entistä harmaamilta.

(Siriuksen kuolema on vanhentanut häntä, liikaa.)

Remus muistelee, miten he olivat istuneet Kalmanhanaukion oleskeluhuoneessa Siriuksen kanssa. Miten Sirius oli antanut hetkeksi itsensä rentoutua ja Remus oli rentoutunut hänen kanssaan.

Silti Siriuksen lihakset olivat olleet kireät, keho jännittynyt. Remus tietää, että vihdoin Sirius on saanut rauhan ja päässyt vapaaksi.

(Silti se sattuu, liikaa.)

Remus ei taio itselleen sateenvarjoa, vaikka sade yltyy. Häntä palelee, mutta hän tahtoo olla vielä hetken siinä lähellä Siriusta, vaikka ruumis on kadonnut jonnekin, mistä sitä ei löydetä.

Askeleet kantautuvat takaa, varoittamattomasti ja pehmeästi nurmella.

”Sinä rakastit häntä”, Tonk sanoo ja Remus hätkähtää hereille.

Totuuteen ei tarvitse vastata. Tonks liittyy hänen seuraansa vaitonnaisena tuoden mukanaan sateensuojan.

*

Remus pelaa shakkia Tonksin kanssa. Hiljaisuus kalvaa eri tavalla kuin ennen Kalmanhanaukion oleskeluhuoneessa.

(Sirius ei ole enää täällä.)

Aika matelee eteenpäin ja molemmat odottavat, että kirje saavuttaa päämajan. He eivät ole kuulleet mitään partiosta. Aika pysähtyy jossain vaiheessa.

Killasta suurin osa selvittää sotkua ministeriön tapauksen johdosta. Etsii vihjeitä, mihin Voldemort on mennyt.

(Sirius on kuollut.)

Remus kaipaa ja sydäntä kivistää. Tonks koettaa hymyillä, mutta hymy jää valjuksi. Remus ymmärtää.

”Shakki”, Remus huokaa. Hän voittaa joka kerta, mutta sotaa hän ei voita. Remus on yksin ilman Siriusta ja tietää nyt, kenet hänen olisi pitänyt merkitä omakseen. Yhteisistä vuosista on liian kauan.

Unissaan Remus hengittää yhä Siriuksen tuoksua.

Voldemort on voittanut, Remus uskoo, ja katsoo Tonksia synkin silmin. Nainen katsoo pelilautaa, nappuloita, miettii.

Ilma on kaipauksesta raskas, mutta Tonks hymyilee uudelleen. Remus kohottaa katseensa, kysyy, mutta he ovat edelleen hiljaa.

”Shakkimatti”, Tonks sanoo iloisesti ennen kuin vakavoituu. Tonks voittaa, ensimmäistä kertaa.

”Emme ole vielä hävinneet”, Tonks lisää ja tietää, mitä Remus ajatettelee. Sanoissa on toivoa, joka uppoaa Remukseen. Hän hengittää, sulkee silmänsä, uskoo.

Pöydällä on edelleen shakkilauta, hajonneita nappuloita siellä täällä, kun hän avaa silmänsä. Aika pysyy edelleen paikallaan, mutta Tonks kohottaa tunnelmaa kutsuessaan heille keksejä ja kaakaota.

Remus ei väitä vastaan, hän katsoo Tonksia, joka ei ole vielä luovuttanut. Pöllö koputtaa ikkunaan ja kirje saapuu.

Jostain kuuluu kaappikellon tikitys ja aika kulkee taas eteenpäin.

(Sirius ei olisi halunnut, että Remus suree.)

Totuuksiin ei tarvitse vastata. He eivät ole vielä hävinneet.

[Kiirsu]

Kommenttikampanjasta hei ja hui, tämä oli hieno!

Tässä on kauhea ahdistava ja tukahduttava olo. Teki ihan pahaa lukea tätä. Remus raukkaa, hänen ahdistuksensa ja surunsa välittyi tästä tosi vahvasti. Hirveä tilannehan tuo on kaikin puolin, kun sota jyllää eikä voi uskoa huomiseen eikä kukaan ole entisellään. Tässä on ihanaa epävarmuutta ja oli sydäntä särkevää, että Remus ymmärsi, mitä haluaa vasta silloin kun oli jo liian myöhäistä. Remuksen ja Tonksin suhde osui sodan kannalta niin hankalaan aikaan, että heillä ei varmasti olisi ollut helppoa, vaikka Siriusta ei olisi ollutkaan kuvioissa. Ja nyt Remus vielä itkemässä Siriuksen perään, niin tämä on Tonksillekin kamala tilanne. Voi näitä kaikkia raukkoja :<

Pidin kovasti siitä, että tämä on kirjoitettu Remuksen näkökulmasta ja Remuskin on ihan rikki. Yleensä kuvataan vain sitä, kuinka Sirius ei ole entisellään ja siksi heidän suhteensa ei ole enää kovin onnellinen, mutta varmasti Remuskin on muuttunut vuosien varrella. Jos Siriukselta puuttuukin elämänilo, niin ei sitä vaikuta kauheasti olevan Remuksellakaan jäljellä. Ehkä siksi Remusta viehättää Tonks niin paljon, koska hänessä on sitä iloa, joka Remuksesta itsestäänkin puuttuu. Toisaalta pidin siitä, että ei aika Siriuksen kanssa ihan kauhean kamalaa kuitenkaan ollut. Heillä oli hyviäkin hetkiä, vaikka ne olivatkin ankeudella höystettyjä.

Pidin myös tämän kolmiodraaman dynamiikasta. Tässä oli pientä vihjausta myös Siriuksesta ja Tonksista, ja vaikka heidän välillään ei mitään romanssia olisi ollutkaan, oli heillä kirjoissa kuitenkin läheiset välit ja se tuntuu unohtuvan ficeissä aika usein. Tässä näillä oli kuitenkin kiva jännite. Nämä tuntuivat enemmän kolmikolta, eikä vain siltä, että Remus ei tiedä kumman valita. Vaikka tilanne sitten lopulta siihen menikin :'D Pidin myös viittauksesta Lilyyn ja siitä, kuinka historia toisti itseään, mutta mikään ei ollut tällä kertaa niin kuin ennen.

Remus on yksin ilman Siriusta ja tietää nyt, kenet hänen olisi pitänyt merkitä omakseen. Yhteisistä vuosista on liian kauan.

Saatoin vähän itkeä tässä. Kaikki tämä haikeus on tosi kaunista ja se huipentuu tähän. Jotenkin tuntuu, ettei sillä lopulta ole väliä, voittavatko vai häviävätkö he, Remus on jo hävinnyt oman elämänsä kanssa. Tämä toivottomuus on niin kaunista ja käsinkosketeltavaa <3

Tämä rakenne on tosi nätti. Lyhyet kappaleet hivelevät minun silmääni ja tuovat tähän rikkinäisen ja katkonaisen olon. Tällainen pätkittäisyys sopii hyvin tämän tekstin tunnelmaan. Samoin sulut ovat ihania, ajatukset Siriuksesta eivät varmaan koskaan jätä Remusta rauhaan. Muutenkin tällainen simppeli kieli ja yksinkertaiset virkkeet sopivat tähän hyvin. Tässä on silti kaunista kuvailua ja ihana tunnelma.

Pidän tosi paljon otsikon ujuttamisesta tekstiin!! Se uppooa sinne nätisti eri merkityksissä. Se myös symboloi kivasti Remuksen ja Tonksin suhdetta ja sitä kuinka Tonks näkee Remuksesta läpi, eivätkä he tarvitse sanoja. Ja tuo loppu oli niin haikea! Pidän ajatuksesta, että sotaa ei ole hävitty vielä. Toivo on vähissä, eikä Remus tunnu uskovan heidän mahdollisuuksiinsa. Tämää loppuu niin hienosti alakuloiseen nuottiin ;_;

Jostain kuuluu kaappikellon tikitys ja aika kulkee taas eteenpäin.

Tämä oli niin hieno. Ensinnäkin olen aina halunnut kaappikellon, koska ne on uskomattoman mahtavia kapistuksia :'D Lisäksi rakastan tätä ajan kulkemista. Vaikka kuinka Remuksen elämä olisi pysähnyt, muu maailma vain jatkaa kulkuaan. Ei ajalla ole varaa pysähtyä yhden kuoleman takia.

Tämä oli hyvällä tavalla tosi ahdistava. Tässä on tosi vahva tunne, joka huokuu minun sydämeen asti :'DD Tykkäsin tosi paljon, kiitos <3

[tarrr]

Oon aivan samaa edellisen kommentoijan, Kiirsun, kanssa siitä että tässä ficissä on tosi tukahduttava olo. Olit tosi hyvin onnistunut saamaan sen painostavan tunnelman ilmaistua, jonka todellakin uskoo Kalmanhanaukiolla vallinneen. Siksi oon iloinen, ettei tähän tullutkaan onnellista Tonks/Remus loppua, se kuitenkin olisi pilannut tuon tunnelman loppujenlopuksi, ja itse kyllä tykkään että se säilyi sellaisenaan loppuun asti. Aina joskus on hyvä lukea jotain riipaisevaakin.

Remus on yksin ilman Siriusta ja tietää nyt, kenet hänen olisi pitänyt merkitä omakseen. Yhteisistä vuosista on liian kauan.

Unissaan Remus hengittää yhä Siriuksen tuoksua.

Tämä oli jotenkin aivan tosi hieno kohta, ja myös mulla tässä kohtaa nousi tippa linssiin. Yksinkertaisia lauseita, mutta niiden sisältö on vahva. Olen oikeastaan aika kateellinen, etten itse keksinyt tuota "unissaan Remus hengittää yhä Siriuksen tuoksua" -lausetta! Se on helmi.

Sen vielä haluan sanoa, että yleensä kartan Tonks/Remus-paritusta kuin ruttoa, mutta mun epäkiinnostukseni sitä paria kohtaan johtuu varmaan lähinnä Rowlingin tavasta toteuttaa pari kuin mistään muusta, koska tässä tekstissä se jopa kiehtoi enkä ollenkaan nyrpistänyt sille nenääni. Sirius/Remus/Tonks-dynamiikka selvästi pystyy olemaan tosi mielenkiintoinen ja kutkuttava kun sen tekee oikein, ja sä todellakin onnistuit siinä tässä! Ja siis en tietenkään tarkoita tätä nyt mitenkään pahalla paria parittaville, itselle se vaan on yleensä se notp, paitsi näin kun se on taitavan kirjoittajan käsissä.