Joskus on vaikea, S | tuplaraapale

[Sokerisiipi]

Nimi: Joskus on vaikea
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: draama
Haasteet: Vuosi raapalehtien V, Teelusikan tunneskaala (epävarmuus)

A/N: Tajusin, että olen vuosi raapalehtien haasteessa 18 raapaletta jäljessä aikataulusta ja ajattelin saada rapsut taas käyntiin. Tällainen simppeli pälätysdraama saa aloittaa :>

Joskus on vaikea

Puhut paljon ystävistäsi, kehut heitä ja hehkutat miten mahtavia he ovat. Kerrot, mitä kaikkea kivaa he ovat sanoneet tai tehneet ja miten onnelliseksi se sinut tekee. Olen iloinen puolestasi, fiilistelen mukana ja kommentoin, että onpa ihanaa, miten mahtava tyyppi, koska sitähän he selvästi ovat. Enkä vain siksi, että niin kuuluu tehdä. Olen vilpitön, koska on ihanaa kuulla, miten iloitset siitä, että ihmiset tekevät sinulle kivoja asioita ja miten tunnet olosi hyväksi ja arvostetuksi. Tiedän, miten kivaa se on, ja minusta sinä ansaitset kaiken hyvän.

Mutta.

Et koskaan sano sellaisia asioita minulle. Et suoraan. Korkeintaan sivuat aihetta ja silloinkin kuin ohimennen. Tiedän, se ei ole sinulle helppoa. Se tuntuu vaikealta, ahdistavaltakin enkä halua sinun pakottavan itseäsi. Joskus on kuitenkin vaikeaa kuulla, miten mahtavia, kivoja ja ihania ne muut ovat. Uskon, etten ole heitä huonompi. Ehkä puhut minusta jollekulle toiselle.

Tahtoisin vain kerran kuulla sen sinulta itse. Sellaiset asiat ovat kivoja kuulla, kai sinä tiedät? Ehkä on väärin vaatia sinulta sellaista. Eihän minulla ole mitään syytä epäillä. Ymmärrän kyllä. Ei se haittaa. Vaikka se on minulle helppoa, ei se tarkoita, että se olisi sitä muillekin. Olemme erilaisia, siinä kaikki. Se on ihan okei.

(Mutta mitä jos et sittenkään pidä minusta yhtä paljon?)

[Neiti Syksy]

Tämä oli mielenkiintoinen ja avartava! Olen kohdannut tuota itse niin monta kertaa ja se on oikeasti vaikeaa. Kun itse tietää, että merkitsee paljon mutta kun sitä signaalia ei tule ja ihminen kuitenkin kaipaa sellaista tietynlaista varmistusta aina välillä.

Tykkäsin tämän tuplaraapaleen kappaleiden jaottelusta. Ensiksi se lähtee varmuudella. Siitä, että on aidosti onnellinen toisen puolesta siitä, kuinka mahtavia ihmisiä hänellä onkaan. Tuo erillinen mutta kääntää sitten asetelman ihan päälaelleen ja tuo sellaista tunnetta, kuin että ei haluaisi puhua itsestään (koska se olisi itsekästä) mutta siltikin. Pidin tuosta, että ehkä tämä mystinen henkilö puhuisi päähenkilöstä jollekin toiselle. Ja sekin on ehkä! Ja se ehkä taas nitoutuu tuohon pienemmällä präntillä olevaan lauseeseen.

Rakastin sitä asettelua! Kun ei halua tuoda itseään esille tai epävarmuuksiaan, mutta kuitenkin se pieni epäilys kaihertaa aina. Yleensä se on tosi pieni ja sen pystyy kohauttamaan pois mielestään silloin tällöin, mutta tässä se oikein sukelsi esiin (mitä nämä minun vertauskuvani oikein ovat). Kun viimeinen kappale (ilman siis loppulausetta mukaanluettuna) on päähenkilö tullut siihen olkiakohauttelevaan vaiheeseen, että kaikki on ihan okein, kyllä ymmärtää ja kaikki erilaisia ja liibalaabaa. Ja niiden korulauseiden alle (siis lauseiden, jota lausutaan aina, koska se on korrektia) hukkuu se epäilyksen siemen, jota ei voi sanoa ääneen, sillä se olisi kenties sitä itsekästä tai huomionhakuisuutta tai jotain.

Tykkäsin tästä valtavasti. Tuplaraapaleeksi tässä oli paljon kaikkia kerroksia ja siis se tunne epävarmuus kyllä tuli esille kunniakkaasti. Kiitos tästä! :--)
//ainiin otsikosta pitikin mainita vielä (hups, kun nyt vasta muistin). Eli siis ensiksi luin, että Joskus on vaikeaa, mutta tämä oikeastaan toi enemmän ajatuksia. Aivan, kuin ajatus olisi jätetty kesken, jätetty lause puolitiehen ja hengitetty rauhallisesti sisään ja ulos ja sitten jatkettu normaalisti. Ja jos kyseinen vuorohenkilö olisi yhtä puupää, niin hän tyytyisi siihen "ei mitään, niin mitä olitkaan kertomassa?" eikä näkisi edes mitään epänormaalia. Tykkäsin siis tuostakin ja analysoin liikaa mutta ei se haittaa (varmaan)!

- Syksy

[Lunalotta]

Oon selaamassa sun listaustasi läpi ja luin tämän ja on pakko kommentoida, koska: Täähän on ihan ku suoraan mun elämästä. Lähes joka päivä mietin tätä samaa asiaa, koska mulle se välittämisen sanominen on helppoa, ja tykkäisin että muut sanoisi sitä minullekin.
Kiitos tästä rapsusta, jatkan sun tekstien lueskelua. :3

[Kiirsu]

Oi olipas kiva teksti!! Samaistun tähän kyllä. Itselläni oli ystävä, joka aina hehkutti muita ja tein mitä vain, en saanut kiitoksen sanaa. Joskus kuuntelin tunteja sen ongelmia ja sitten hän totesi, että joku muu oli hetken kuunnellut häntä ja sitten tuli parempi olo. Sillä ei tuntunut olevan mitään väliä, että minä olin tehnyt kaikkeni auttaakseni, aina joku muu oli se mahtava ihana ihminen, joka sai olon paremmaksi. Ei siis tosiaan yhtään kiva olo :< Mutta kiitos tästä <3