Author: Queter
Beta: -
Genre: fluff?
Ikäraja: S
//zougati muutti vastaamaan uusia ikärajojaWarnings: viittaus kuolemaan
Vastuunvapaus: Kaikki minkä tunnistatte Rowlingin käsialaksi ja mielikuvituksen tuotteeksi kuuluu hänelle. Minä en saa tästä päänsärkyä enempää.
Summary: Lunalla on pienestä pitäen ollut tapana verrata perhettään erilaisiin esineisiin. Vertauksia on tullut ja mennyt, mutta yksi on jäänyt Lunan mieleen.
Leijoja
Luna käveli rannalla paljain jaloin, hiekka kutittaen varpaita. Hiekka oli juuri sopivan lämmintä samoin, kuin kesäilmakin. Tyttö hymyili auringolle ja hänen silmänsä sattuivat siirtymään juuri oikeaan kulmaan, jolloin Luna näki leijoja ilmassa. Lunan silmien taakse muodostui muisto. Vertaus oikeastaan. Se oli ollut kesä juuri ennen, kuin Luna oli täyttänyt kahdeksan.
”Äiti sinä olet kuin leija!” Pikkuinen Luna huusi saapuessaan äitinsä työhuoneeseen. ”Sepä hienoa kultaseni, jos minä olen kuin leija niin entäs isäsi sitten?” Äiti sanoi nauru silmissään katsoessaan tyttärensä iloa. ”Isä on tietysti ilmapallo. Isä leijailee aina ilmassa eikä halua kuunnella mitä sinulla on sanottavaa narksuista tai niistä, niistä ruttukuono-otuksista. Sinulla on jalat maassa aina äiti. Sinä et karkaa minnekään. Ja siksi minä rakastan teitä kumpaakin. Te täydennätte toisianne. Hienolla tavalla äiti. Luuletko sinä, että minäkin löydän joskus jonkun isän kaltaisen?” Luna kysyi vakavana. ”En minä luule, rakas. Minä tiedän, että sinä tulet joskus löytämään rakkauden. Mutta yksi kysymys minulla on sinulle kultaseni. Jos minä olen leija ja isäsi on ilmapallo niin oletko sinä sitten tuuliviiri? Sillä mielipiteet sinulla vaihtuu koko ajan.” Lunan äiti sanoi naamallaan suuri hymy. ”En itse asiassa ole miettinyt sitä kovin paljon, mutta kai minä olen sitten tuuliviiri. Tai siis, jos sinä niin sanot niin siinä on pakko olla hiukkanen totuutta mukana, äiti” Luna riimitteli ja kikatti perään.Luna hymyili pienestä muistolleen kyynel silmäkulmassaan. Äiti ei ollut nähnyt Lunan löytävän rakkautta, mutta Luna oli varma, että hänen äitinsä silti tiesi missä hän ikinä olikaan, että Luna oli nyt varttunut sotasankari, kahden lapsen äiti ja vieläkin yhtä hupsu kuin silloinkin. ”Äiti tule lennättämään leijaa!” pieni blondi poika huusi rannan toiselta puolelta vieressään täysin samannäköinen poika. Ja Luna juoksi poikien luokse ja otti leijan Lorcanin kädestä. ”Päästetään se menemään. Leijat kuuluvat taivaalle ainiaan, samalla tavalla, kuin tähdetkin.” Ja Luna päästi leijan menemään.